päätös..

Olen ollut jo vakituisessa suhteessa tosi pitkään. Ja ehkäisyä ollaan käytetty, pillerit, kuparikierukka ja nyt hormoonikierukka.
Pillerit ei oikein sopineet minulle. Saatoin olla aika äkkipikainen ja arvaamaton. Ja halut lähtivät myös. No,sitten kokeilin kuparikierukkaa,josta minulle tuli tosi runsaat vuodot. Kierukan laittamisen jälkeen vuodin yhteen kyytiin melkein kuukauden. Menin ehkäisyneuvolaan takasin ja kerroin siitä joten lääkäri määräsi minulle hormonikierukan. Se laitetiin sitten minulle vuonna 2002. Alussa olin tyytyväinen siihen kun menkatkin jäivät melkein kokonaan pois, mutta nyt sitten on jo varmaan vuoden pari ollut sellaisia ongelmia kuin haluttomuus ja iho ongelmat. Juteltiin asiasta mieheni kanssa ja tultiin siihen päätökseen että otatan pois tämän hormonikierukan, jos vaikka halut jossain vaiheessa palautuisi ja ei olisi niin paljon iho ongelmia, nimittäin finnejä alkoi tulla kainoloon ja jalkoihin ja sitten vielä myös alapäähän mutta ei tietenkään sisälle. Nyt minulla sitten on aika e-neuvolaan parin viikon päästä. Toivottavasti halut tulisi takaisin!

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Ja mitä mieltä olette hormonaalisista ehkäisystä? Viekö nehaluja pois?
4665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mun mielestä on ihan p-stä noi hormoniehkäsymenetelmät, tai siis eivät sovi mulle! Mulla meni kanssa halut sekä pillereistä että ehkäsyrenkaasta. Meillä oli tossa pari, kolme vuotta semmonen jakso että seksiä harrastettiin yhteensä ehkä neljä kertaa koko aikana, käytin sinä aikana pillereitä ja vaihdoin siitten renkaaseenkin. Avomieskin oli haluton minun vuokseni siksi että olin niin v-mäinen ja äksy vähän väliä. Lopetin renkaan käytön koska meidän suhteessa ei ollut seksiä, joten sitä oli turha käyttää. Nyt en ole mitää ehkäsyä käyttäny noin puoleen vuoteen ja halut on palannut. Olen myös paljon mukavampi, iloisempi ja huumorintajuisempi.. Avomieskin on minusta kiinnostuneempi! ;)

En haluaisi enää alkaa käyttää e-pillereitä tai ehkäsyrengasta, mutta ei ne kondomitkaan ole meijän juttu... Kuparikierukan(eikös se ole se hormoniton) laittaminen vähän arveluttaa, kuulostaa niin kamalalta ja jos käy vielä samoin kuin sinulle... Oi miksi ei ole pillereiden tai renkaan kaltaista hormonitonta ehkäsymenetelmää...

Äänestä

Sama juttu meikäläisellä, pillerit vei kaikki halut. Tästä on jo vuosia aikaa, silloin ei naisen haluttomuudesta juurikaan keskusteltu (eikä ollut näitä palstoja) joten en tajunnut mistä on kyse (olinhan nuori tyttönen). Lopetin aikanaan pillerit ja kas kummaa, alkoikin omat hormonit hyrräämään! Kaikillahan ei ole sama vaikutus, mulla on ystäviä joille pillerit ei aiheuta mitään sivuvaikutuksia, mutta haluttomuus on tosi yleistä. Jos pillerit aiheuttaa haluttomuutta, saman varmasti tekee kaikki hormonaalinen ehkäisy!
Kysy mieheltäsi kumpi on parempi, haluton akka vai kondomin käyttö. Mun ukko valitsi kondomin.

Äänestä

Oletko kokeillut ehkäisylaastaria? Se on vähän kalliimpi kuin pillerit, mutta tosi vaivaton käyttää. Kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • En ole kokeillut laastareita. Ajateltiin miehen kanssa tästä eteen päin käyttää kondomia ehkäisynä kun ei noi hormoni valmisteet minulle oikein sovi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..syntyi kirjoitti:

Olen ollut jo vakituisessa suhteessa tosi pitkään. Ja ehkäisyä ollaan käytetty, pillerit, kuparikierukka ja nyt hormoonikierukka.
Pillerit ei oikein sopineet minulle. Saatoin olla aika äkkipikainen ja arvaamaton. Ja halut lähtivät myös. No,sitten kokeilin kuparikierukkaa,josta minulle tuli tosi runsaat vuodot. Kierukan laittamisen jälkeen vuodin yhteen kyytiin melkein kuukauden. Menin ehkäisyneuvolaan takasin ja kerroin siitä joten lääkäri määräsi minulle hormonikierukan. Se laitetiin sitten minulle vuonna 2002. Alussa olin tyytyväinen siihen kun menkatkin jäivät melkein kokonaan pois, mutta nyt sitten on jo varmaan vuoden pari ollut sellaisia ongelmia kuin haluttomuus ja iho ongelmat. Juteltiin asiasta mieheni kanssa ja tultiin siihen päätökseen että otatan pois tämän hormonikierukan, jos vaikka halut jossain vaiheessa palautuisi ja ei olisi niin paljon iho ongelmia, nimittäin finnejä alkoi tulla kainoloon ja jalkoihin ja sitten vielä myös alapäähän mutta ei tietenkään sisälle. Nyt minulla sitten on aika e-neuvolaan parin viikon päästä. Toivottavasti halut tulisi takaisin!

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Ja mitä mieltä olette hormonaalisista ehkäisystä? Viekö nehaluja pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu