Istun kivellä ja tiirailen väsyneillä silmilläni taivasta, joka on kirkas ja musta. Näen taivaalla lohen, joka anoo armoa. Armahdus on ainoa mahdollisuus saada armoa tässä syntisessä ja rekisteröimättömässä maailmassa. En kestä katsoa lohen kärsimyksiä. Ahdistun ja käännän katseeni toisaalle. Katson alas ja näen kuumemittarin. Se lienee jotakin vertauskuvallista. Jotakin, jonka vain tosi hevari voi ymmärtää. Tajuan olevani yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Sieluni paistinpannu on hiljainen, silmissäni aiemmin niin kirkkaana loistanut valo alkaa hiipua kirkkaammaksi. Tajuan eläväni kultaisia vuosia. Kävelen länteen, jossa tiedän Ameriikan olevan. Näen modeemin ja syön sen. Nostan käteni ylös ja pidän mielisairaan kuuloista ölinää. Enää minun ei tarvitse pelätä suurta kurpitsaa, koska tiedän, että hän ei mahda mitään mielenrauhan löytäneelle šaahille. Nimenomaan šaahille, joka on löytänyt elämänsä panssarivaunut ja lähtenee piakkoin neuvottelemaan nimimerkeistä.
Kirkas ja musta taivas
Shaahi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.