Viikon suosituimmat!

Näyttää olevan tuo vl-palstalla kirjoitettu avaus: "JULKILAUSUMA SRK:LLE" jo pitkään viikon suosituimmissa, nytkin toisena heti Bodom-aiheen jälkeen huikealla avausmäärällä: 36 591 avausta!!! Vastauksia tuohon keskusteluun on tähän mennessä laitettu 106 kpl!!!

Paljon lestadiolaisia jotka eivät ilmeisesti ole tyytyväisiä "sääntöihin", vaikka julkisuudessa kovasti vakuutellaan "kaikkien olevan säännöistä yhtä mieltä"...

Samoin aihe on kiinnostanut suunnattomasti ei-vl:iä jotka aiheestakin kummeksuvat outoja sääntöjä joilla vl:ien elämistä kahlehditaan. Jos nyt ajattelee että tuosta 36 591:sta avauksesta vaikkapa n. 5000 henkilöä on sen avannut, tai vaikka vain 2000-3000 henkilöä, niin voidaan kai todeta että internet on merkittävä tiedonvälittämisen kanava myös uskonnollisten lahkojen suhteen. Mielestäni on hyvä että ihmiset saavat OIKEAA tietoa esim. lestadiolaisuudesta että osaisivat varoa, koska kokemukseni mukaan vl-lestadiolaisuudesta ei kerrota oikeaa, realistista kuvaa liikkeestä ulkopuolisille. kaikkein parasta on, kun itse liikkeen sisällä olevat kirjoittavat, niinkuin "Tapio" ja monet monet muutkin ex-vl:t ja nykyiset! Silloin tekstillä on uskottavuutta!

Mielestäni on hyvä asia että vl-lestadiolaisuudesta ja muista vast. lahkoista on tietoa saatavilla jotta ihmiset voivat ikäänkuin tutustua liikkeen vaiettuihin oppeihin. Osaapa sitten varoa visusti liittymistä epämääräisiin lahkoihin kun tietää etukäteen, minkälaisiin kummallisuuksiin joutuu sitoutumaan.

Kuten sanottu: "moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa... (tiedätte kyllä mitä!)
221420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Näköjään olet itsekin tietosi täältä hankkinut :D

Äänestä

...Että täällä voidaan helposti tekeytyä yhtähyvin niin vl:äksi, joka kritisoi sisältäpäin haukkuen "rakkaan hengellisen kotinsa" pataluhaksi ja täysin mädäksi, kuin myös ex-vl:äksi joka ilmoittaa kieltäneensä uskonsa, mutta kuitenkin haikailee takaisin ja täysin kritiikittömästi ylistää vl-liikettä maasta taivaaseen...

Uskottavuusongelma molemmissa tapauksissa on melkoinen;)

Toki netillä on merkittävä tiedonvälittämisen kanava, mutta anonyymipalstoilta tuskin kukaan kuvittelee saavansa varmuudella "OIKEAA tietoa".

Kirjoitusten avauskertojen lukumäärä ei myöskään kerro lukijoiden määrästä sillä laskuri laskee jokaisen kerran kun klikkaat kirjoituksen auki välittämättä siitä että olet jo aiemmin avannut kyseisen kirjoituksen. Aiheesta kiinnostuneet avaavat kirjoituksen aina uudelleen kun sinne on tullut uusia vastauksia. Erilaisia laskuja voidaan toki laskeskella ja esittää, mutta tarkkaa todellista tietoa ei suomi24:jän nykyisillä laskureilla saada.

Äänestä
  • Yksikään aito VL ei todellakaan väitä olevansa EI-VL/EX-VL, koska he eivät kieltäisi uskoaan tällaisen naurettavan palstan vuoksi.

    Itse olin VL 19 vuotta, nyt viimeiset 11 vuotta olen ollut EX-VL, mutta silti suhtaudun ihan positiivisesti VL-herätysliikkeeseen. Se ei ollut minun juttuni, mutta arvomaailma, jonka sain kodin perintönä kantaa pitkälle.

    Äänestä

  • mietippä sitä kirjoitti:

    Yksikään aito VL ei todellakaan väitä olevansa EI-VL/EX-VL, koska he eivät kieltäisi uskoaan tällaisen naurettavan palstan vuoksi.

    Itse olin VL 19 vuotta, nyt viimeiset 11 vuotta olen ollut EX-VL, mutta silti suhtaudun ihan positiivisesti VL-herätysliikkeeseen. Se ei ollut minun juttuni, mutta arvomaailma, jonka sain kodin perintönä kantaa pitkälle.

    Eihän admata tarkoittanutkaan, että vl tekeytyisi ei-vl:ksi, vaan että ei-vl tekeytyy ex-vl:ksi vaikkei sitä olisikaan ;)

    Äänestä

  • Gaius kirjoitti:

    Jos mietitään asiaa loogisesti, niin en näe motiivia ei-vl:n tekeytymiseen ex-vl:ätksi siten, että tämä ylistäisi "entistä" liikettänsä kritiikittömästi maasta taivaaseen.

    Eli aivan varmasti tällä palstalla on nimenomaan vl:iä, jotka tekeytyvät ei-vl:äksi...

    Monentasoista ja monenlaista vl:ää suureen joukkoon mahtuu. En missään tapauksessa halua yleistää, mutta niin siviilissä kuin täälläkin olen tavannut useita vl:iä, jotka valehtelevat täyttä häkää:(

    Yksi yleisempiä vl:ien joukossa liikkuvia valheita liittyy yleensä siihen, kun joku ex-vl kuolee, niin levitetään juttua että sekin teki kuolinvuoteellaan parannuksen takaisin SRK:hon... Tälläkin palstalla vl:ät ovat pokkana väittäneet että tietyt nimeltä mainitut tai nimeltä mainittujen puolistot olisivat viimeistään kuolinvuoteella olisivat tehneet parannuksen takaisin SRK:hon... Kyseiset viestit on toki poistettu ylläpidon taholta, kuin oikein onkin. Myöhemmin sitten olen todellisessa elämässä luotettavilta ihmisiltä kuullut, ettei kyseinen tieto varmasti pidä paikkaansa.

    Miksi kukaan viitsii? Hyvä kysymys. En keksi mitään muuta tarkoitusta kuin propagandan levittämisen.

    Samoin vl:ien keskuudessa liikkuu paljon tälläkin palstalla nähtyjä kommentteja, ettei mitään henkistä väkivaltaa tai painostusta sisältäviä hoitokokouksia olisi koskaan ollutkaan:( Arvata saattaa, miltä sadoista uhreista moiset valheet tuntuvat...

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    USKOMANTONTA, ETTÄ JAKSAT JAUHAA VL:STÄ NOIN NEGATIIVISESTI.. TIEDETÄÄN, ETTÄ OLET ITSE VAKAUMUKSELLINEN, JOTEN IHMETYS SENKUIN KASVAA.

    VL EI TEKEYDY EI-VL:KSI KIRJOITELLESSAAN TÄLLÄ PALSTALLA. hän ei kieltäisi uskoaan tällaisen saastapalstan vuoksi. NEVER!

    Ongelma on se, että VL-vastaiset provokaattorit tekeytyvät VL:ksi keksien mitä uskomattomampia "tositarinoita" ja levitelläkseen niitä tänne.

    HALOO! ette kai nyt hyvät lapset sentään usko, että oikeat vl:t tänne kirjoittelisivat vl-uskoa halventavia tarinoita. Sitä paitsi näistä tarinoista näkee selvästi,että kyseessä eivät todellakaan ole oikeat VL:t.

    Äänestä

  • ÄLÄ JAKSA JAUHAA kirjoitti:

    että tänne on lukemattomat kerrat kirjoitellut joku joka ihan selvästi on VL, mutta tekeytynyt ei-vl:ksi ja muka ihaillut vl-uskoa, vl-arvoja jne. Se vain on ongelmana että nämä ovat olleet niin falskeja ettei kukaan ota niitä tosissaan. Vl:t ovat ilmeisesti jo etääntyneet niin kauaksi tavallisen ei-uskovaisen ajatusmaailmasta ja ilmaisutavoista että eivät osaa feikata uskottavasti. Siellä on monia asioita jotka paistaa läpi liikaa...

    Kerroin vain oman rehellisen mielipiteeni ja vilpittömän arvioni tarinastasi. Ei sitä kannata niin raskaasi ottaa vaikkei juttuasi oikein uskotakaan.

    >>
    VL EI TEKEYDY EI-VL:KSI KIRJOITELLESSAAN TÄLLÄ PALSTALLA. hän ei kieltäisi uskoaan tällaisen saastapalstan vuoksi. NEVER!
    >>

    Kyllä useat luotettavat vl:ät ovat tällä palstalla avoimesti tunnustaneet että vl:ät ovat inhimillisiä ihmisiä kaikkine heikkoiksineen samalla lailla kuin muutkin. Onkin melkoisen naivia mennä takaamaan kymmenien tuhansien ihmisten liikkeestä kaikkien liikkeeseen kuuluvien luotettavuutta. Tiedän ja tunnen kyllä ystäväni, mutta ystävieni ystävistä en menisi takuuseen...

    Feikkausta tekeytyen toiseksi mitä onkaan on selkeästi puolin ja toisin. En ymmärrä, mikä siinä on niin ihmeellistä ja vaikeaa hyväksyä? Korostinhan viestissäni, etten halua yleistää. Varmasti vl:ien joukossa on paljon myös rehellisiä ihmisiä, joille omatunto ei antaisi periksi feikata...

    >>
    HALOO! ette kai nyt hyvät lapset sentään usko, että oikeat vl:t tänne kirjoittelisivat vl-uskoa halventavia tarinoita.
    >>

    En usko. Feikkejä on puolin ja toisin. Vl:ät feikkaavat tekeytyen ei-vl:iksi, jotka kuitenkin ylistävät vl:liikettä maasta taivaaseen antaen mukamas ulkopuolisen kommentin. Näissä karkaa suhteellisuus käsistä...

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Jos mietitään asiaa loogisesti, niin en näe motiivia ei-vl:n tekeytymiseen ex-vl:ätksi siten, että tämä ylistäisi "entistä" liikettänsä kritiikittömästi maasta taivaaseen.

    Eli aivan varmasti tällä palstalla on nimenomaan vl:iä, jotka tekeytyvät ei-vl:äksi...

    Monentasoista ja monenlaista vl:ää suureen joukkoon mahtuu. En missään tapauksessa halua yleistää, mutta niin siviilissä kuin täälläkin olen tavannut useita vl:iä, jotka valehtelevat täyttä häkää:(

    Yksi yleisempiä vl:ien joukossa liikkuvia valheita liittyy yleensä siihen, kun joku ex-vl kuolee, niin levitetään juttua että sekin teki kuolinvuoteellaan parannuksen takaisin SRK:hon... Tälläkin palstalla vl:ät ovat pokkana väittäneet että tietyt nimeltä mainitut tai nimeltä mainittujen puolistot olisivat viimeistään kuolinvuoteella olisivat tehneet parannuksen takaisin SRK:hon... Kyseiset viestit on toki poistettu ylläpidon taholta, kuin oikein onkin. Myöhemmin sitten olen todellisessa elämässä luotettavilta ihmisiltä kuullut, ettei kyseinen tieto varmasti pidä paikkaansa.

    Miksi kukaan viitsii? Hyvä kysymys. En keksi mitään muuta tarkoitusta kuin propagandan levittämisen.

    Samoin vl:ien keskuudessa liikkuu paljon tälläkin palstalla nähtyjä kommentteja, ettei mitään henkistä väkivaltaa tai painostusta sisältäviä hoitokokouksia olisi koskaan ollutkaan:( Arvata saattaa, miltä sadoista uhreista moiset valheet tuntuvat...

    minulle aivan rehellisesti? Mikä on totuus noista paljon puhutuista hoitokokouksista? Mistä niistä saa tietoa? Tarkoitan oikeaa tietoa, faktaa, ei hoidettujen tai muiden "osallisten"kertomuksia. Älä revi pelihousujasi, en kysy väärässä tarkoituksessa, vaan siksi, että olen ollut vasta muutaman vuoden uskomassa enkä tunne lainkaan tätä puolta vl-liikkeen menneisyydestä.

    Oikeastaan vasta tältä palstalta olen kuullut asiasta ja kuten tunnettua, kaikkea ei pidä uskoa. Aiemmin olen vain sivumennen kuullut esim. joku lehtijuttu aikoinaan ja sitten tietenkin ne kirjat, jotka olen lukenut, Suden uhrit, Papintytöt ym., mutta joita olen pitänyt fiktiona, korkeintaan huhujen innoittamina.

    Onko Päivämies koskaan käsitellyt asiaa? Entä muut asialliset julkaisut? Joissakin tämän palstan keskusteluissa on vilahtanut jonkun vl:n kirjoittama kirja, jossa asiasta on puhuttu. Muistatko missä kirjassa?

    Anteeksi että vaivaan sinua tällä, mutta jossakin viestissä sanoit itse kokeneesi ko. asioita ja arvelen, että sinä olet ottanut selvää, mitä ja miten kaikki alkoi ja miten se sitten meni.Näistä ei todellakaan kaikki tiedä, ei etenkään minun kaltaiseni maailmasta tulleet tai 70-luvun ja sen jälkeen tulleet lapset. Ellet viitsi vaivautua, asia ok.

    Äänestä

  • Itse ainakin käytän niitä "linkkinä" suoraan tänne palstalle, niin ei tarvi klikkailla nii paljon. Olen sitäkin avausta klikannut ainaski 10 kertaa eri päivinä. 60000/10=6000 lukijaa.

    Et silleen ; )

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Jos mietitään asiaa loogisesti, niin en näe motiivia ei-vl:n tekeytymiseen ex-vl:ätksi siten, että tämä ylistäisi "entistä" liikettänsä kritiikittömästi maasta taivaaseen.

    Eli aivan varmasti tällä palstalla on nimenomaan vl:iä, jotka tekeytyvät ei-vl:äksi...

    Monentasoista ja monenlaista vl:ää suureen joukkoon mahtuu. En missään tapauksessa halua yleistää, mutta niin siviilissä kuin täälläkin olen tavannut useita vl:iä, jotka valehtelevat täyttä häkää:(

    Yksi yleisempiä vl:ien joukossa liikkuvia valheita liittyy yleensä siihen, kun joku ex-vl kuolee, niin levitetään juttua että sekin teki kuolinvuoteellaan parannuksen takaisin SRK:hon... Tälläkin palstalla vl:ät ovat pokkana väittäneet että tietyt nimeltä mainitut tai nimeltä mainittujen puolistot olisivat viimeistään kuolinvuoteella olisivat tehneet parannuksen takaisin SRK:hon... Kyseiset viestit on toki poistettu ylläpidon taholta, kuin oikein onkin. Myöhemmin sitten olen todellisessa elämässä luotettavilta ihmisiltä kuullut, ettei kyseinen tieto varmasti pidä paikkaansa.

    Miksi kukaan viitsii? Hyvä kysymys. En keksi mitään muuta tarkoitusta kuin propagandan levittämisen.

    Samoin vl:ien keskuudessa liikkuu paljon tälläkin palstalla nähtyjä kommentteja, ettei mitään henkistä väkivaltaa tai painostusta sisältäviä hoitokokouksia olisi koskaan ollutkaan:( Arvata saattaa, miltä sadoista uhreista moiset valheet tuntuvat...

    Siinä tapauksessa siis ymmärsin sinut väärin :) Anteeksi.

    Vl käsityksen mukaan vl ei kuitenkaan ole enää vl, jos hän niin sanoo, joten jos tämä olisi ollutkin vl ennen sanomistaan, niin ei ole enää sanomisensa jälkeen ;)

    Vl kun ei ole sitä, että on syntynyt vl perheeseen tai kulkee vl:n mukana, käy seuroissa tai noudattaa "sääntöjä", vaan jotain aivan muuta.

    > Jos mietitään asiaa loogisesti, niin en näe
    > motiivia ei-vl:n tekeytymiseen ex-vl:ätksi siten,
    > että tämä ylistäisi "entistä" liikettänsä
    > kritiikittömästi maasta taivaaseen.

    Hyvin selkeä looginen motiivi on esimerkiksi se, että näistäkin provoista syytettäisiin vl:iä: "Tuollaisia ne ovat, että muka ei-vl:inä tai ex-vl:inä esiintyvät ja kehuvat itseään!" Monesti ne vielä tehdään tahalleen niin huonosti, että provoepäilyt heräävät välittömästi, valitettavasti vain väärää ryhmää kohtaan.

    En toki pidä mahdottomana, että palstalla olisi myös vl:iä, jotka tekeytyvät ei-vl:iksi, mutta niiden täytyy olla todella nuoria ja ajattelemattomia, jos sillä tavalla käyttäytyvät. Jotkut saattavat pitää sitä harmittomana huumorina, mutta eivät tajua aiheuttavansa vahinkoa muille samaan ryhmän kuuluville.

    Oma lukunsa ovat sitten sellaiset, jotka "nimellisesti" ovat vl:iä, mutta ajatuksin, sanoin tai töin ovat sydämen uskonsa ajat sitten kieltäneet.

    Äänestä

  • monta kertaa kirjoitti:

    että tänne on lukemattomat kerrat kirjoitellut joku joka ihan selvästi on VL, mutta tekeytynyt ei-vl:ksi ja muka ihaillut vl-uskoa, vl-arvoja jne. Se vain on ongelmana että nämä ovat olleet niin falskeja ettei kukaan ota niitä tosissaan. Vl:t ovat ilmeisesti jo etääntyneet niin kauaksi tavallisen ei-uskovaisen ajatusmaailmasta ja ilmaisutavoista että eivät osaa feikata uskottavasti. Siellä on monia asioita jotka paistaa läpi liikaa...

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009922710

    Äänestä

  • JIA kirjoitti:

    minulle aivan rehellisesti? Mikä on totuus noista paljon puhutuista hoitokokouksista? Mistä niistä saa tietoa? Tarkoitan oikeaa tietoa, faktaa, ei hoidettujen tai muiden "osallisten"kertomuksia. Älä revi pelihousujasi, en kysy väärässä tarkoituksessa, vaan siksi, että olen ollut vasta muutaman vuoden uskomassa enkä tunne lainkaan tätä puolta vl-liikkeen menneisyydestä.

    Oikeastaan vasta tältä palstalta olen kuullut asiasta ja kuten tunnettua, kaikkea ei pidä uskoa. Aiemmin olen vain sivumennen kuullut esim. joku lehtijuttu aikoinaan ja sitten tietenkin ne kirjat, jotka olen lukenut, Suden uhrit, Papintytöt ym., mutta joita olen pitänyt fiktiona, korkeintaan huhujen innoittamina.

    Onko Päivämies koskaan käsitellyt asiaa? Entä muut asialliset julkaisut? Joissakin tämän palstan keskusteluissa on vilahtanut jonkun vl:n kirjoittama kirja, jossa asiasta on puhuttu. Muistatko missä kirjassa?

    Anteeksi että vaivaan sinua tällä, mutta jossakin viestissä sanoit itse kokeneesi ko. asioita ja arvelen, että sinä olet ottanut selvää, mitä ja miten kaikki alkoi ja miten se sitten meni.Näistä ei todellakaan kaikki tiedä, ei etenkään minun kaltaiseni maailmasta tulleet tai 70-luvun ja sen jälkeen tulleet lapset. Ellet viitsi vaivautua, asia ok.

    Mietin että mitähän sinulle tähän oikein vastaisin...

    >>
    Mistä niistä saa tietoa? Tarkoitan oikeaa tietoa, faktaa, ei hoidettujen tai muiden "osallisten"kertomuksia.
    >>

    Tuossa rajaat kaikki vastausvaihtoehdot kylläkin pois... Hoitokokouksissa kun oli vain hoitajia ja hoidettavia, eli siis vain asiaan osallisia.

    On tosiaan täysin mahdollista että vl:ien joukossa on paljon varsinkin nuorempia, jotka ovat täysin tietämättömiä hoitokokouksista. SRK:n puolelta niistä ollaan ymmärrettävistä syistä hiljaa.

    Oma rehellinen mielipiteeni on, että totuus hoitokokouksista kaikessa kaameudessaan on sellainen, mistä tunnetut ja luotettavat nimimekrit kuten Depora, x-vl ja Paula.E ovat omakohtaisen kokemuksensa kertoneet.

    Voidaan tietysti ajatella että "uhrien" kertomukset ovat puolueellisia ja jotkin syyttävät jopa valehtelusta. Mielestäni olisi kuitenkin todella merkillistä että kymmenet ihmiset osaisivat kaikki "valehdella" ja "purkaa katkeruuttaan" samalla tavalla;)

    >>
    Onko Päivämies koskaan käsitellyt asiaa? Entä muut asialliset julkaisut? Joissakin tämän palstan keskusteluissa on vilahtanut jonkun vl:n kirjoittama kirja, jossa asiasta on puhuttu. Muistatko missä kirjassa?
    >>

    Tulee mieleen että oletko lukenut Lauri Pietilän kirjat; Sota perintöosasta ja Vioilla ja virheillä peitetty? Noista ensimmäisen sanotaan olevan 70-luvun ihmeellisyyksistä ja hoitokokouksesta kertova liikkeen sisältä seurattuna. Kirjaan on myös haastateltu useita hoidettuja, jotka kertovat tarinansa. Ne ovat tietystikin erotetun kirjoittamia kirjoja, joten en tiedä kelpaavatko.

    Käsittääkseni myös useat täällä kirjoitelleet luotetut vl-nimimerkit (vrk, vlm, vl-ope) ovat ainakin osittain tunnustaneet myös hoitokokousten ikävän puolen. Muistaakseni nimimerkki vrk kertoi itse lapsena joutuneensa hoitokokoukseen, missä teki kiltisti parannusta mistä pyydettiin ymmärtämättä mitään. Tuosta jäi ikävä kokemus, vaikka kyseinen kirjoittaja kertoi olevansa silti vl edelleen. Muistelen myös SRK:n itsensäkin myöntäneen, että "joitain ylilyöntejä" on sattunut. Nimi, hoitokokoukset, on tullut SRK:n taholta, joten arvelisin kyllä että vl-liikkeestä löytyy "virallinen tarina" hoitokokouksesta, joka on puolestaan hoitajien "totuus"...

    Yksi "todiste" on sitten pöytäkirjaotteet, jotka annettiin ainakin sellaisille erotetuille, jotka olivat yhdistyksen jäseniä. Näistä käy ilmi ehdoton kuuliaisuuden vaatimus seurakunnalle ja se, että erottaminen tapahtui pöytäkirjan mukaan "Jumalan valtakunnasta". Eräs tällainen löytyy Pietilän kirjasta. Alunperin se on julkaistu Iltaset lehdessä 1974, joka tuolloin otsikoi lööpillä:

    "Terroria Jumalan valtakunnan nimissä" Tämä löytyy vanhasta avauksestani, jossa näitä ihmettelen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    Ulkopuolista juttua liikkeen historiasta on tehnyt esimerkiksi Markku Ihonen, Julkaistu Tiedotustutkimus-lehdessä 4/2000.Ihonen sivuaa aihetta lyhyesti mediaa käsitellessään:

    "Vanhoillislestadiolaisuuden suhde julkiseen sanaan olikin varsin komplisoitu 1980-luvun alkuun asti. Erityisen tulehtunut se oli 1970-luvun lopulla, kun liikkeen sisällä aktivoitui eräisiin opillisiin korostuksiin ja elämänkäytäntöihin liittyviä ristiriitoja, jotka johtivat – liikkeen oman terminologian mukaan – erityisiin opetuksesta poikkeavien seurakuntalaisten "hoitokokouksiin". Kuohunta synnytti laajan lehtikirjoittelun ja radio- ja televisio-ohjelmien lisäksi useita kirjoja.

    1970-luvun kiistat ja kielteinen julkisuus jättivät merkkinsä vanhoillislestadiolaisuuteen. Mediamyllytyksen jälkeen ei enää ollut paluuta vanhaan julkisuuspolitiikkaan."

    http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/lesmedia.htm#Trauman synty ja

    Itselläni ei ole omaa kokemusta joutumisesta hoitokokoukseen. Kun perheeni erotettiin, niin olin noin 10 v. Ei sillä, koko perhettä vaadittiin hoitokokoukseen paikalle, eikä mitään syytä kerrottu. Vanhempani kieltäytyivät menemästä kun noin tylysti vaaditaan. "No, seuraukset tiedätte jos ette tule." vastattiin hoitajien taholta. Postissa sitten tulikin erottamispäätös, jossa isäni perheineen oli tuomittu "helvetin matkalaisiksi ja saatanan haltuun"... Muistelen että vanhempani olisivat kyllä tuon tapauksen jälkeen joitain keskusteluja joko hoitajien tai saarnamiesen kanssa käyneet, mutta minut suojeltiin sieltä ulos, mikä oikein olikin.

    Kävin nuorena sitten myös erotettujen, eli Sillanpääläisten seuroissa ja siellä tapasin paljon kohtalotovereita. Kaikki lapset eivät olleet hoitokokouksilta välttyneet ja seurojen väliajalla minulta kysyttiinkin että leikitäänkö hoitokokousta? Leikin säännöt olivat kaikille lapsille selvät (ehkä minulle vähiten) ja leikin nimi olisi yhtähyvin voinut olla noitavaino tai natsit ja juutalainen...

    Nuo ovat omakohtaisia kokemuksiani, jotka jaan täysin vilpittömästi ilman sen kummempaa tarkoitushakuisuutta. Voitkin kysyä itseltäsi että onko mahdollista todeta että asiasta on kyllä hirveästi savua, mutta mitään tulta ei olisi koskaan ollutkaan?

    Äänestä

  • admatalle kirjoitti:

    > Jos mietitään asiaa loogisesti, niin en näe
    > motiivia ei-vl:n tekeytymiseen ex-vl:ätksi siten,
    > että tämä ylistäisi "entistä" liikettänsä
    > kritiikittömästi maasta taivaaseen.

    Hyvin selkeä looginen motiivi on esimerkiksi se, että näistäkin provoista syytettäisiin vl:iä: "Tuollaisia ne ovat, että muka ei-vl:inä tai ex-vl:inä esiintyvät ja kehuvat itseään!" Monesti ne vielä tehdään tahalleen niin huonosti, että provoepäilyt heräävät välittömästi, valitettavasti vain väärää ryhmää kohtaan.

    En toki pidä mahdottomana, että palstalla olisi myös vl:iä, jotka tekeytyvät ei-vl:iksi, mutta niiden täytyy olla todella nuoria ja ajattelemattomia, jos sillä tavalla käyttäytyvät. Jotkut saattavat pitää sitä harmittomana huumorina, mutta eivät tajua aiheuttavansa vahinkoa muille samaan ryhmän kuuluville.

    Oma lukunsa ovat sitten sellaiset, jotka "nimellisesti" ovat vl:iä, mutta ajatuksin, sanoin tai töin ovat sydämen uskonsa ajat sitten kieltäneet.

    >>
    Hyvin selkeä looginen motiivi on esimerkiksi se, että näistäkin provoista syytettäisiin vl:iä: "Tuollaisia ne ovat, että muka ei-vl:inä tai ex-vl:inä esiintyvät ja kehuvat itseään!" Monesti ne vielä tehdään tahalleen niin huonosti, että provoepäilyt heräävät välittömästi, valitettavasti vain väärää ryhmää kohtaan.
    >>

    Onhan toki myös "tuplafeikkaus" mahdollista. Valitettavasti vain ihmisen kierous ja mielikuvitus antavat rajat feikkaukseen:(

    Olen itse miettinyt motiiveja hieman päinvastoin. Tällä palstalla tulee esiin paljon kiusallisia tosiasioita vl:istä. Näitä sitten huudetaan parjaukseksi ja kehoitetaan vl:iä pysymään täältä pois. Yksi tapa sotia asiallista kritiikkiä vastaan on esittää itse asiatonta kritiikkiä esiintyen itse herjaajama. Näin saadaan tekosyy sumputtaa asiallinenkin kritiikki huuhaaksi yhdessä asiattoman kassa:(

    En sano että näin on, vaikka kieltämättä ajatus että vl:ät ovatkin itse asiattoman herjauksensa takana on käynyt mielessä, sillä niin voimakasta ja usein saa lukea kehoituksia pysyä täältä pois. Todellinen syy näille poiskehoituksille ei kuitenkaan ole asiaton kritiikki, vaan se että täällä paljastuu myös asiallista kritiikkiä ja todellisia ongelmia, mihin on vaikeaa ja kiusallista vastata...

    En kuitenkaan loppujen lopuksi usko että vl:ät ovat sittenkään kaiken feikkauksen takana. Tuplafeikkauksiakaan en usko paljon olevan, sillä se voi vahingossa kaatuakin omaan nilkkaan.

    Uskon että vl-feikkaajat esiintyvät ei-vl:inä ylistäen mukamas ulkopuolisena liikkeen maasta taivaaseen, mutta tällöin sen paljastaa kysymys mikseivät he sitten ole tuollaisessa liikkeessä, mistä eivät näe mitään negatiivista, vaan kaikki on niin ihanaa ja ihailtavaa?

    Aivan samoin kuin ei-vl:n feikkauksen omaa liikettään arvostelevana vl:änä paljastaa usein sama kysymys toisinpäin. Mikäli liikkeessä ei ole mitään muuta kuin vääriä vaatimuksia, surkeutta ja tyhmiä sääntöjä, niin miten on mahdollista edelleen olla kyseisessä liikkeessä vl:änä?

    Äänestä

  • Gaius kirjoitti:

    Siinä tapauksessa siis ymmärsin sinut väärin :) Anteeksi.

    Vl käsityksen mukaan vl ei kuitenkaan ole enää vl, jos hän niin sanoo, joten jos tämä olisi ollutkin vl ennen sanomistaan, niin ei ole enää sanomisensa jälkeen ;)

    Vl kun ei ole sitä, että on syntynyt vl perheeseen tai kulkee vl:n mukana, käy seuroissa tai noudattaa "sääntöjä", vaan jotain aivan muuta.

    Eipä hätiä mitiä, vaikka käsititkin väärin. Tarkoituksesihan oli ymmärtääkseni hyvä:)

    >>
    Vl käsityksen mukaan vl ei kuitenkaan ole enää vl, jos hän niin sanoo, joten jos tämä olisi ollutkin vl ennen sanomistaan, niin ei ole enää sanomisensa jälkeen ;)
    >>

    Eli tulkitsetko feikkauksen "kuolemansynniksi", jossa menee usko samantien, mikäli siihen lankeaa? Aika rohkea tulkinta, mistä epäilen ettei kyllä yksimielisyyttä vl:ien keskuudesta löydy;)

    Tälläkin palstalla on eräs vl-kirjoittelija jäänyt rysän päältä kiinni siitä että käytti kahta rekisteröityä nikkiä ja vastaili itse itselleen sekä puollusti itse itseään eri nimimerkeillä. Ei tuota kukaan vl-kirjoittelija uskonsa menettäneenä pitänyt, vaikka feikkasikin olevansa eri henkilö;)

    >>
    Vl kun ei ole sitä, että on syntynyt vl perheeseen tai kulkee vl:n mukana, käy seuroissa tai noudattaa "sääntöjä", vaan jotain aivan muuta.
    >>

    Mikä sitten on mielestäsi vl:n määritys?
    Tiedän toki että usko on omakohtainen, mutta milläpä kukaan toisen sydämen tilaa mittaa? Raamatunkin mukaan siihen kykenee vain Jumala;)

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Mietin että mitähän sinulle tähän oikein vastaisin...

    >>
    Mistä niistä saa tietoa? Tarkoitan oikeaa tietoa, faktaa, ei hoidettujen tai muiden "osallisten"kertomuksia.
    >>

    Tuossa rajaat kaikki vastausvaihtoehdot kylläkin pois... Hoitokokouksissa kun oli vain hoitajia ja hoidettavia, eli siis vain asiaan osallisia.

    On tosiaan täysin mahdollista että vl:ien joukossa on paljon varsinkin nuorempia, jotka ovat täysin tietämättömiä hoitokokouksista. SRK:n puolelta niistä ollaan ymmärrettävistä syistä hiljaa.

    Oma rehellinen mielipiteeni on, että totuus hoitokokouksista kaikessa kaameudessaan on sellainen, mistä tunnetut ja luotettavat nimimekrit kuten Depora, x-vl ja Paula.E ovat omakohtaisen kokemuksensa kertoneet.

    Voidaan tietysti ajatella että "uhrien" kertomukset ovat puolueellisia ja jotkin syyttävät jopa valehtelusta. Mielestäni olisi kuitenkin todella merkillistä että kymmenet ihmiset osaisivat kaikki "valehdella" ja "purkaa katkeruuttaan" samalla tavalla;)

    >>
    Onko Päivämies koskaan käsitellyt asiaa? Entä muut asialliset julkaisut? Joissakin tämän palstan keskusteluissa on vilahtanut jonkun vl:n kirjoittama kirja, jossa asiasta on puhuttu. Muistatko missä kirjassa?
    >>

    Tulee mieleen että oletko lukenut Lauri Pietilän kirjat; Sota perintöosasta ja Vioilla ja virheillä peitetty? Noista ensimmäisen sanotaan olevan 70-luvun ihmeellisyyksistä ja hoitokokouksesta kertova liikkeen sisältä seurattuna. Kirjaan on myös haastateltu useita hoidettuja, jotka kertovat tarinansa. Ne ovat tietystikin erotetun kirjoittamia kirjoja, joten en tiedä kelpaavatko.

    Käsittääkseni myös useat täällä kirjoitelleet luotetut vl-nimimerkit (vrk, vlm, vl-ope) ovat ainakin osittain tunnustaneet myös hoitokokousten ikävän puolen. Muistaakseni nimimerkki vrk kertoi itse lapsena joutuneensa hoitokokoukseen, missä teki kiltisti parannusta mistä pyydettiin ymmärtämättä mitään. Tuosta jäi ikävä kokemus, vaikka kyseinen kirjoittaja kertoi olevansa silti vl edelleen. Muistelen myös SRK:n itsensäkin myöntäneen, että "joitain ylilyöntejä" on sattunut. Nimi, hoitokokoukset, on tullut SRK:n taholta, joten arvelisin kyllä että vl-liikkeestä löytyy "virallinen tarina" hoitokokouksesta, joka on puolestaan hoitajien "totuus"...

    Yksi "todiste" on sitten pöytäkirjaotteet, jotka annettiin ainakin sellaisille erotetuille, jotka olivat yhdistyksen jäseniä. Näistä käy ilmi ehdoton kuuliaisuuden vaatimus seurakunnalle ja se, että erottaminen tapahtui pöytäkirjan mukaan "Jumalan valtakunnasta". Eräs tällainen löytyy Pietilän kirjasta. Alunperin se on julkaistu Iltaset lehdessä 1974, joka tuolloin otsikoi lööpillä:

    "Terroria Jumalan valtakunnan nimissä" Tämä löytyy vanhasta avauksestani, jossa näitä ihmettelen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    Ulkopuolista juttua liikkeen historiasta on tehnyt esimerkiksi Markku Ihonen, Julkaistu Tiedotustutkimus-lehdessä 4/2000.Ihonen sivuaa aihetta lyhyesti mediaa käsitellessään:

    "Vanhoillislestadiolaisuuden suhde julkiseen sanaan olikin varsin komplisoitu 1980-luvun alkuun asti. Erityisen tulehtunut se oli 1970-luvun lopulla, kun liikkeen sisällä aktivoitui eräisiin opillisiin korostuksiin ja elämänkäytäntöihin liittyviä ristiriitoja, jotka johtivat – liikkeen oman terminologian mukaan – erityisiin opetuksesta poikkeavien seurakuntalaisten "hoitokokouksiin". Kuohunta synnytti laajan lehtikirjoittelun ja radio- ja televisio-ohjelmien lisäksi useita kirjoja.

    1970-luvun kiistat ja kielteinen julkisuus jättivät merkkinsä vanhoillislestadiolaisuuteen. Mediamyllytyksen jälkeen ei enää ollut paluuta vanhaan julkisuuspolitiikkaan."

    http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/lesmedia.htm#Trauman synty ja

    Itselläni ei ole omaa kokemusta joutumisesta hoitokokoukseen. Kun perheeni erotettiin, niin olin noin 10 v. Ei sillä, koko perhettä vaadittiin hoitokokoukseen paikalle, eikä mitään syytä kerrottu. Vanhempani kieltäytyivät menemästä kun noin tylysti vaaditaan. "No, seuraukset tiedätte jos ette tule." vastattiin hoitajien taholta. Postissa sitten tulikin erottamispäätös, jossa isäni perheineen oli tuomittu "helvetin matkalaisiksi ja saatanan haltuun"... Muistelen että vanhempani olisivat kyllä tuon tapauksen jälkeen joitain keskusteluja joko hoitajien tai saarnamiesen kanssa käyneet, mutta minut suojeltiin sieltä ulos, mikä oikein olikin.

    Kävin nuorena sitten myös erotettujen, eli Sillanpääläisten seuroissa ja siellä tapasin paljon kohtalotovereita. Kaikki lapset eivät olleet hoitokokouksilta välttyneet ja seurojen väliajalla minulta kysyttiinkin että leikitäänkö hoitokokousta? Leikin säännöt olivat kaikille lapsille selvät (ehkä minulle vähiten) ja leikin nimi olisi yhtähyvin voinut olla noitavaino tai natsit ja juutalainen...

    Nuo ovat omakohtaisia kokemuksiani, jotka jaan täysin vilpittömästi ilman sen kummempaa tarkoitushakuisuutta. Voitkin kysyä itseltäsi että onko mahdollista todeta että asiasta on kyllä hirveästi savua, mutta mitään tulta ei olisi koskaan ollutkaan?

    Jos saan mainitsemasi kirjat jostakin, luen ja palaan joskus asiaan. Elämänkokemukseni perusteella tiedän, että tahtoohan se tulikin olla, jos kerran savuaa.Siksipä juuri tuntuukin, että olisi löydettävä jonkinlainen kohta, mistä tarttua kiinni vaikeaan aiheeseen. Kun tämän palstan viesteistä aistii sen hirveän katkeruuden ja kun toisaalta itse kokee, että on löytänyt rauhan ja levon vanhoillislestadiolaisuudesta, on vaikea tajuta, että kyse on molemmissa samasta uskosta.

    Koska arvelen, että minulla on todennäköisesti tätä maista matkaa vain hyvin rajallisesti jäljellä , vaikka olen vasta keski-iässä, ei taida olla uskonelämän kannalta hyväksi kovin suuriin epäilyksiin joutua. Siksi aihe pelottaa ja jännittää, vaikka tiedonhalu onkin suuri. En haluaisi menettää uskoani etsiessäni turhaa tulta. nyt 7 kuukauden ikäinen napero haluaa rassata näppylöitä, aika hoitaa mumminvirkaa. kiitos sinulle.

    ...vilpitön, annan sinulle ohjeeksi, noita ehkä kipeitä ja yllättäviäkin asioita ryhtyessäsi tutkimaan, että tulee osata erottaa itse uskon sisältö (Kristus puolestasi) ihmisten tekemistä virheistä! Uskovaisetkin ovat VAIN ihmisiä ja seurakunnassakin voi olla sellaista raadollisuutta jota ei todeksi uskoisi!

    Parhaassa ja uskoakseni myöskin Jumalan tahtomassa tapauksessa itse usko Kristukseen ja lahjavanhurskauteen vahvistuu, mutta usko IHMISIIN (vaikkakin uskovaisiin)heikentyy. Ihmisissä ei tule riippua kiinni, koska heidän joukostaan ei viatonta löydy; ei uskovaisistakaan. Siksi Jumala on sallinut (Lutherin mukaan) Raamattuun tulla niin monia kertomuksia pyhien häpeällisistä lankeemuksista, ettemme kiinnittyisi ihmisiin.

    Jos usko kärsii tai epäilee joutuessaan kohtamaan ihmisten vikoja (rankkojakin), -silloin usko lepää liiaksi ihmisten päällä! Mitä luulet Jumalan itse tahtovan viestittää sillä että Raamatussa kerrotaan peittelemättä monien suurten pyhien lankeemuksista? Sattumaltako?

    Toivon että nämä ajatukset vahvistaisivat sinua ja antaisivat oikeita, kestäviä eväitä kohtaamaan tätämn maailman raadollisuutta jota vielä esiintyy uskovaisissakin.

    Äänestä

  • JIA kirjoitti:

    Jos saan mainitsemasi kirjat jostakin, luen ja palaan joskus asiaan. Elämänkokemukseni perusteella tiedän, että tahtoohan se tulikin olla, jos kerran savuaa.Siksipä juuri tuntuukin, että olisi löydettävä jonkinlainen kohta, mistä tarttua kiinni vaikeaan aiheeseen. Kun tämän palstan viesteistä aistii sen hirveän katkeruuden ja kun toisaalta itse kokee, että on löytänyt rauhan ja levon vanhoillislestadiolaisuudesta, on vaikea tajuta, että kyse on molemmissa samasta uskosta.

    Koska arvelen, että minulla on todennäköisesti tätä maista matkaa vain hyvin rajallisesti jäljellä , vaikka olen vasta keski-iässä, ei taida olla uskonelämän kannalta hyväksi kovin suuriin epäilyksiin joutua. Siksi aihe pelottaa ja jännittää, vaikka tiedonhalu onkin suuri. En haluaisi menettää uskoani etsiessäni turhaa tulta. nyt 7 kuukauden ikäinen napero haluaa rassata näppylöitä, aika hoitaa mumminvirkaa. kiitos sinulle.

    >>
    Koska arvelen, että minulla on todennäköisesti tätä maista matkaa vain hyvin rajallisesti jäljellä , vaikka olen vasta keski-iässä, ei taida olla uskonelämän kannalta hyväksi kovin suuriin epäilyksiin joutua. Siksi aihe pelottaa ja jännittää, vaikka tiedonhalu onkin suuri.
    >>

    Otan osaa, jos elinpäivät näyttävät rajoittuvan lyhyeen jo keski-iässä. Päivämmehän on luojassa, emmekä kukaan niiden määrää kohdallamme tiedä.

    Sanoisin sinulle että ole omalta osaltasi ja uskosi kanssa rauhassa näiden hoitokokousten suhteen. Vaikka vl:ien maallinen järjestö olisikin vääryyksiin syyllistynyt, niinkuin se nähdäkseni on, niin uskon silti vilpittömästi että vl:ien joukossa on paljon aitoja uskovaisia, joilla on Jumalan rauha tunnollaan. Eihän sinua ole Jumalan edessä seurakunta lunastanut, vaan Jeesus:)

    Äänestä

SE ON PROVOKAATTORIN KIRJOITTAMAA TEKSTIÄ. Ellei satu olemaan juuri sinun, avaajan, "hengentuotetta". VL-ihminen näkee KILOMETRIN päähän, että kyseessä on ei-vl:n raivoisa vihanpurkaus VL-herätysliikettä kohtaan.

Suomessa pitäisi käsittääkseni olla uskonnonvapaus, mutta sitä ei tämä provokaattori voi näköjään hyväksyä.

Muuten: eiköhän 90% ns sivullisista ymmärrä varsin hyvin, että kyseessä on EI-VL:n kirjoitama provo.

Äänestä

Haloo pahvi! HAnki elämä. Olen 100%:n varma, että juuri sinä olet kirjoittanut sen "julkilausuma".

Kuvitteletko oikeasti, että kukaan täysijärkinen uskoo sitä oikean VL:n kirjoittamaksi??

Samat tyypit ovat availleet ja kirjoitelleet sinne eri nimimerkeillä.

Tuollaisen tuhansien "avausten" jutun saa helposti liikkeelle, kun on asialleen omistautunut provokaattori asialla.

Varmasti monet ns "sivullisetkin" ovat sen avanneet, mutta harvat lienee lukeneet sitä loppuun saakka huomatessaan sen provokaatioksi.

PROVOKAATTORI JUURI TÄHTÄÄ NÄILLÄ TARINOILLAAN SIIHEN, ETTÄ AVAUS MENEE SUOSITUIMPIIN.

Äänestä

vl-kirjoittelijoilla on, PROVOKAATTORI ja FEIKKI. Tämä antaa jonkinnäköisen kuvan veeällien ajatusmaailman ahdasmielisyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surffailija1 kirjoitti:

Näyttää olevan tuo vl-palstalla kirjoitettu avaus: "JULKILAUSUMA SRK:LLE" jo pitkään viikon suosituimmissa, nytkin toisena heti Bodom-aiheen jälkeen huikealla avausmäärällä: 36 591 avausta!!! Vastauksia tuohon keskusteluun on tähän mennessä laitettu 106 kpl!!!

Paljon lestadiolaisia jotka eivät ilmeisesti ole tyytyväisiä "sääntöihin", vaikka julkisuudessa kovasti vakuutellaan "kaikkien olevan säännöistä yhtä mieltä"...

Samoin aihe on kiinnostanut suunnattomasti ei-vl:iä jotka aiheestakin kummeksuvat outoja sääntöjä joilla vl:ien elämistä kahlehditaan. Jos nyt ajattelee että tuosta 36 591:sta avauksesta vaikkapa n. 5000 henkilöä on sen avannut, tai vaikka vain 2000-3000 henkilöä, niin voidaan kai todeta että internet on merkittävä tiedonvälittämisen kanava myös uskonnollisten lahkojen suhteen. Mielestäni on hyvä että ihmiset saavat OIKEAA tietoa esim. lestadiolaisuudesta että osaisivat varoa, koska kokemukseni mukaan vl-lestadiolaisuudesta ei kerrota oikeaa, realistista kuvaa liikkeestä ulkopuolisille. kaikkein parasta on, kun itse liikkeen sisällä olevat kirjoittavat, niinkuin "Tapio" ja monet monet muutkin ex-vl:t ja nykyiset! Silloin tekstillä on uskottavuutta!

Mielestäni on hyvä asia että vl-lestadiolaisuudesta ja muista vast. lahkoista on tietoa saatavilla jotta ihmiset voivat ikäänkuin tutustua liikkeen vaiettuihin oppeihin. Osaapa sitten varoa visusti liittymistä epämääräisiin lahkoihin kun tietää etukäteen, minkälaisiin kummallisuuksiin joutuu sitoutumaan.

Kuten sanottu: "moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa... (tiedätte kyllä mitä!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu