auttakaa

Olen 28-vuotias nainen, jonka elämä näyttää ulkopuolisen silmissä luultavasti olevan kunnossa. Olen avoliitossa (2 v.), akateemisen koulutuksen saanut ja käyn töissä.

Minulla on lapsesta saakka ollut vain vähän kavereita ja nyt ei enää ketään. Olen ollut syrjäänvetäytyvä, tuntenut oloni vieraaksi ihmisten keskellä. Nuorempana olin myös suunnattoman ujo, mutta vuosien kuluessa ujoudelta on pahin kärki taittunut.

Opiskellessa, ennen avomieheeni tutustumista, kärsin yksinäisyydestä ja yritin korjata tilannetta osallistumalla. Toimin monissa opiskelijajärjestöissä, kokeilin uusia harrastuksia, esim. kävin itseilmaisun kurssilla, yritin aktiivisesti tutustua ihmisiin. Uskoin, että ahkeran yrityksen seurauksena törmäisin kyllä sielunveljiinkin, mutta niin ei käynyt.

Vierauden tunnetta helpotti se, että join alkoholia. Niinpä vakio harrastuksekseni muodostui opiskelijabileissä käyminen ja tuntemattomien kanssa ajan kuluttaminen.

Kaksi, kolme vuotta sitten elämäni koki suuria muutoksia. Tutustui nykyiseen avomieheeni, valmistuin ja siirryin työelämään ja muutimme yhteen asumaan. Elämä oli merkityksellistä, olin täynnä tulevaisuuden uskoa, halua elää. Luovuin silloin alkoholista ilman ongelmia.

Nyt entinen vaihteleva ja stressaava elämä on vaihtunut pelkäksi rutiiniksi. Aluksi toivotin rutiinin tervetulleeksi, sillä minusta tuntui, että olin loputtoman väsynyt pettymään ihmisiin, väsynyt jatkuvaan oppimis- ja tenttistressiin, loputtomaan ponnisteluun ja kiireeseen.

Olenkin yhtäkkiä toisenlaisten ongelmien edessä. Minulla ei ole mitään tekemistä. Vihdoin on ollut aikaa todeta, ettei telkkarista tule mitään. Tehdäkseni tylsistä koti-illoista, joita avomieheni viettää kavereidensa kanssa, mihin häntä kannustan, viihtyisämpiä juon yhä useammin viiniä tai olutta.

En tiedä enää, kumpi tuli ensin tylsyys vai alkoholi. Nyt olen kuitenkin pahassa kierteessä. Minua ei kiinnosta mikään. En halua tehdä mitään. En mennä minnekään. En tavata ketään. Aamulla en halua nousta sängystä ja päivän kamppailu alkaa siitä. En tunne tyydytystä mistään, en nauti siitä, että saan jotakin tehtyä.

Kun tulen töistä kotiin ja erityisesti viikonloppuna, haluaisin vain juoda. Mielessä takoo, että kyllä kylmä olut maistuisi hyvälle - tai pari lasia viiniä. Vain tämän kerran.

Avomieheni pitää minun juomiseni kurissa, sillä hän on tärkein linkkini elämään enkä haluaisi, että hän jättää minut. Hänen pyynnöstään suostun kyläilyihin hänen sukulaistensa luona, erilaisiin (liikunta)harrastuksiin. Yritän esittää, etten ole masentunut. Avomieheni haluaisi, että minulla olisi kavereita ja omia harrastuksia. Hän yrittää ottaa minut mukaan tapaamaan kavereitaan, mutta itse en halua olla ihmisten kanssa tekemisissä (paitsi humalassa).

Juon pääasiallisesti yksin, kun avomieheni on pois kotoa. Inhoan ja häpeän itseäni. Inhoan juomistani enkä itseasiassa haluisi juoda, mutta en pysty hillitsemään sitä toista puolta, joka janoaa alkoholia. Juominen aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia: masennun lisää, nukun huonosti, lihon ja haluan juoda yhä enemmän.

Joka juomisen jälkeen vannon, että tämä oli viimeinen kerta. Silti juuri mikään ei ole varmempaa kuin se, että ensimmäisen tilaisuuden tullen livahdan viinakauppaan. Humalassa olo ei ole mukavaa eikä se tuo mitään, mutta selvinpäin on hirveän tylsää.

Vastapainoksi olen ruvennut harrastamaan hillittömästi liikuntaa. Tuntuu, että ainoa asia, joka helpottaa juomishalua on juoksulenkki.

Kävin lääkärissä, mutta en uskaltanut puhua juomisestani. Uskoin vielä silloin saavani sen hallintaan vähän ryhdistäytyessäni. Sain mielialalääkitystä masennukseeni, mutta ei se tunnu auttavan. Vei seksihalut ja toi kiloja.

Haluaisin elämän olevan jotakin muuta, mutta en tiedä mitä. Lapsia en uskalla ajatellakaan, enkä niitä erityisesti toivo. Avon kanssa menee hyvin lukuunottamatta hänen erinäisiä pettymyksiä ja ikäviä kokemuksia juomiseni takia. Toistaiseksi olen saanut häneltäkin pahimman ongelman kärjen salattua.

Mistä löytäisin valoa, joka tekisi elämisen kiinnostavaksi ja antaisi motivaation pysyä raittiina?
6361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jo sinulla on ongelmaa kerrakseen,yritä pysyä kokonaan viinasta erossa, muuten kohta homma ryöstäytyy kokonaan käsistä ja seuraukset ovat ikävät.
Tarvitset jotain elämääsi....toisille se on ehkäpä mukava harrastus,eri työ,mikä tahansa.
Mutta ravintoloita kannaattaa vältää.
Voihan sitä tanssimassa käydä vaikka lavalla.
Itse olen työn jälkeen tyytyväinen kun ei tarvitse seurustella enään vapaa-aikana.
Teen ihmissuhde työtä eli olen sairaalassa töissä, ja kun kotiin menee ei kaipaa ihmisiä, on ihana kun voi löhähtää soffalle ja katsoa vaikka kuinka huonoa ohjelmaa tv:stä, ei kaipaa edes vieraita kun töissä saa puhua aivan tarpeeksi.
Mutta uskoisin että yksi asia voisi sinut pitää erossa viinasta, olisi se jos sittenkin tekisit sen lapsen, lapsi täyttää päivän kokonaan, ja ei ole aikaa ajatella sitä yksinäisyyttä ja alkoholia.
Tai toinen on se ,että hanki koira, kun lähdet ulos lenkille, kaikki koira ihmiset pysähtyvät juttelemaan, ja itse huomasin ,että koiran kanssa lenkillä olot venyi usein pitkiksi kun jäin suustani kiinni toisten koirien ulkoillutajien kanssa, siinä vierähtää usein pitkä tovi ihan vento vieraiden ihmisten kanssa.
Ja näin huomasin saaneeni monia eri ikäisiä tuttavia, joiden kanssa myöhemmin tuli aina jäätyä juttelemaan, kun kerta jo ennestään tunsimme toisemme.Joten koira voisikin sinulle olla hyvä hankinta...!!Harkitse kuitenkin asiaa, mutta ota mieluiten sellainen hellyyttävä koira, älä mitään isoa ja peloittavaa kun se peloittaa myös toiset koira ihmiset kun he pelkää sinun koirasi tekevän pahaa heidän koiralleen, siis sellainen hellyyttävä koira!!!

Äänestä

kuulostaa kliseiseltä ja luotaantyöntävältä mutta mee psykoterapiaan! Jos oot motivoitunut niin se voi olla ihan käänteentekevä apu. Psykoterapia on pitkäaikaista, mutta suosittelisin todella!
Sinne pitää vaan tavallaan "juosta sokkona", kun oma tatsi elämään on jo mennyt....mutta ihan varmasti jonkin ajan päästä alat näkemään asiat eri tavalla.

Äänestä
  • Kuule, olen samaa mieltä Tanjan kanssa, hakeudu psykiatrin vastaanotolle ja pyydä tilannearviota ja sen perusteella suositusta Kelalle psykoterapiasa. Kysy psykiatriltasi tarkemmin ohjeita.

    Äänestä

...ole apua, ellet vähennä juomista.


Kokeile vaikka AA-ta, hakudu A-klinikalle tai terapiaan. Jos et vielä uskalla, ala pitämään kirjaa juomisistasi. Ihan rehellisesti ja vain itseäsi varten. Jo tämä voi vähentää juomistasi.

Äänestä

Mua vaivaa aika ajoin sama ongelma eli tylsistyminen. Tosin siihen ei liity alkoholia. On vain sellainen olo, ettei ole mitään tekemistä eikä mikään huvita. Tilanne parani jonkin verran, kun tapasimme mukavan pariskunnan, jonka kanssa vietämme aika paljon aikaa ja olen kertonut heille murheenikin. Tämä pariskunta menee pian naimisiin ja on viikon häämatkalla enkä tiedä, mitä ihmettä puuhastelen koko viikon. Mun miehenikin on päivät töissä, mutta mä en ole vielä löytänyt itselleni töitä (olen opiskelija ja nyt mulla on kesäloma)... Masentaa.

Äänestä

Kiitos kaikista hyvistä ja asiallisista vastauksista! Tuo terapia-ajatus ei ole ollenkaan huono ja saatuani potkua vastauksista, sain sen järjestämisen hyvälle alulle.

AA:ta olin itse miettinyt ja varmasti tuen avulla on helpompi ponnistella kiusauksia vastaan kuin yksin. Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että AA:ssa on oltava uskovainen tai ainakin uskottava johonkin korkeampaan voimaan, mihin minusta ei ole.

Olen nyt toista viikkoa juomatta, mutta rupesin silti pitämään päiväkirjaa juomiseen liittyvistä tunnoistani ja muistelin myös, miten olen tähän asti juonut. Ilokseni saatoin todeta seuraavat tosiasiat:

Avopuolisoni ja työni pitävät juomiseni aikalailla kurissa: hyvin harvoin juon enemmän kuin kaksi kertaa viikossa, joskus vain kerran. Sitten nukahdan viimeistään puolilta öin väkisin, joten määrätkin ovat aika harvoin hirveän suuria, yleensä kuluu yksi pullollinen viiniä tai neljä puolen litran olutta, mikä on alkoholiannoksina tietääkseni 6 eli viikko määrä on 12, mikä ei ole edes suurkulutusta naisella.

Mutta tämä ei pyyhkäise ongelmia pois. Kaksi vuotta sitten vielä uskalsin ottaa ruuan kanssa lasin viiniä, jos tarjottiin, mutta en enää, ellen tiedä, että voin uneen asti jatkaa juomista. Ja riippuvuus on olemassa, kun joka päivä ajattelen juomista ja toivon sitä.

Vielä kerran, kiitoksia avustanne. Purkaukseni ja vastaukset saivat minut kulminoimaan tilanteeni ja motivoitumaan tekemään sille jotakin.

Hyvää kesää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiia kirjoitti:

Olen 28-vuotias nainen, jonka elämä näyttää ulkopuolisen silmissä luultavasti olevan kunnossa. Olen avoliitossa (2 v.), akateemisen koulutuksen saanut ja käyn töissä.

Minulla on lapsesta saakka ollut vain vähän kavereita ja nyt ei enää ketään. Olen ollut syrjäänvetäytyvä, tuntenut oloni vieraaksi ihmisten keskellä. Nuorempana olin myös suunnattoman ujo, mutta vuosien kuluessa ujoudelta on pahin kärki taittunut.

Opiskellessa, ennen avomieheeni tutustumista, kärsin yksinäisyydestä ja yritin korjata tilannetta osallistumalla. Toimin monissa opiskelijajärjestöissä, kokeilin uusia harrastuksia, esim. kävin itseilmaisun kurssilla, yritin aktiivisesti tutustua ihmisiin. Uskoin, että ahkeran yrityksen seurauksena törmäisin kyllä sielunveljiinkin, mutta niin ei käynyt.

Vierauden tunnetta helpotti se, että join alkoholia. Niinpä vakio harrastuksekseni muodostui opiskelijabileissä käyminen ja tuntemattomien kanssa ajan kuluttaminen.

Kaksi, kolme vuotta sitten elämäni koki suuria muutoksia. Tutustui nykyiseen avomieheeni, valmistuin ja siirryin työelämään ja muutimme yhteen asumaan. Elämä oli merkityksellistä, olin täynnä tulevaisuuden uskoa, halua elää. Luovuin silloin alkoholista ilman ongelmia.

Nyt entinen vaihteleva ja stressaava elämä on vaihtunut pelkäksi rutiiniksi. Aluksi toivotin rutiinin tervetulleeksi, sillä minusta tuntui, että olin loputtoman väsynyt pettymään ihmisiin, väsynyt jatkuvaan oppimis- ja tenttistressiin, loputtomaan ponnisteluun ja kiireeseen.

Olenkin yhtäkkiä toisenlaisten ongelmien edessä. Minulla ei ole mitään tekemistä. Vihdoin on ollut aikaa todeta, ettei telkkarista tule mitään. Tehdäkseni tylsistä koti-illoista, joita avomieheni viettää kavereidensa kanssa, mihin häntä kannustan, viihtyisämpiä juon yhä useammin viiniä tai olutta.

En tiedä enää, kumpi tuli ensin tylsyys vai alkoholi. Nyt olen kuitenkin pahassa kierteessä. Minua ei kiinnosta mikään. En halua tehdä mitään. En mennä minnekään. En tavata ketään. Aamulla en halua nousta sängystä ja päivän kamppailu alkaa siitä. En tunne tyydytystä mistään, en nauti siitä, että saan jotakin tehtyä.

Kun tulen töistä kotiin ja erityisesti viikonloppuna, haluaisin vain juoda. Mielessä takoo, että kyllä kylmä olut maistuisi hyvälle - tai pari lasia viiniä. Vain tämän kerran.

Avomieheni pitää minun juomiseni kurissa, sillä hän on tärkein linkkini elämään enkä haluaisi, että hän jättää minut. Hänen pyynnöstään suostun kyläilyihin hänen sukulaistensa luona, erilaisiin (liikunta)harrastuksiin. Yritän esittää, etten ole masentunut. Avomieheni haluaisi, että minulla olisi kavereita ja omia harrastuksia. Hän yrittää ottaa minut mukaan tapaamaan kavereitaan, mutta itse en halua olla ihmisten kanssa tekemisissä (paitsi humalassa).

Juon pääasiallisesti yksin, kun avomieheni on pois kotoa. Inhoan ja häpeän itseäni. Inhoan juomistani enkä itseasiassa haluisi juoda, mutta en pysty hillitsemään sitä toista puolta, joka janoaa alkoholia. Juominen aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia: masennun lisää, nukun huonosti, lihon ja haluan juoda yhä enemmän.

Joka juomisen jälkeen vannon, että tämä oli viimeinen kerta. Silti juuri mikään ei ole varmempaa kuin se, että ensimmäisen tilaisuuden tullen livahdan viinakauppaan. Humalassa olo ei ole mukavaa eikä se tuo mitään, mutta selvinpäin on hirveän tylsää.

Vastapainoksi olen ruvennut harrastamaan hillittömästi liikuntaa. Tuntuu, että ainoa asia, joka helpottaa juomishalua on juoksulenkki.

Kävin lääkärissä, mutta en uskaltanut puhua juomisestani. Uskoin vielä silloin saavani sen hallintaan vähän ryhdistäytyessäni. Sain mielialalääkitystä masennukseeni, mutta ei se tunnu auttavan. Vei seksihalut ja toi kiloja.

Haluaisin elämän olevan jotakin muuta, mutta en tiedä mitä. Lapsia en uskalla ajatellakaan, enkä niitä erityisesti toivo. Avon kanssa menee hyvin lukuunottamatta hänen erinäisiä pettymyksiä ja ikäviä kokemuksia juomiseni takia. Toistaiseksi olen saanut häneltäkin pahimman ongelman kärjen salattua.

Mistä löytäisin valoa, joka tekisi elämisen kiinnostavaksi ja antaisi motivaation pysyä raittiina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu