Työskentelen kuntosalilla ja olen erittäin huolestunut eräästä tytöstä siellä. On todella kauheaa katsoa miten hän kuihtuu. Hän on luuta ja nahkaa. Katson velvollisuudekseni puuttua asiaan. Kysynkin teiltä ehkäpä jo anoreksiasta toipuneilta tai läheisiltä mikä olisi paras tapa lähestyä tälläistä ihmistä? Miten saisin autettua hänet hoitoon tai edes tajuamaan tilansa? Hän on hengenvaarassa todella.
Hän ei ole ystäväni, ei sukulaiseni, ei edes tuttavani vaan hän on lähimmäinen ihminen. Haluaisin jotenkin auttaa häntä, jos vain voin. Auttakaa minua auttamaan!?
Hän ei ole ystäväni, ei sukulaiseni, ei edes tuttavani vaan hän on lähimmäinen ihminen. Haluaisin jotenkin auttaa häntä, jos vain voin. Auttakaa minua auttamaan!?
Vastaukset 27
Vanhimmat
itselläni takana jonkinlainen anoreksiaan taipuva sh. kuitenkin omalla kohdallani tiedostin sairastumiseni, mutten kyennyt enää siinä vaiheessa itse enää auttamaan itseäni vaan halusin apua ja hain sitä itse.
normaalisti syömishäiriöinenhän kieltää sairautensa toisin kuten minä tein.minulla oli myös helppo puhua syömishäiriöstäni ja otinkin sen puheeksi monesti ´helpottaakseni muiden vaivaantuneisuutta seurassani´.
on vaikea sanoa, miten kuntosalilla käyvä tyttö suhtautuu omaan tilaansa. -kieltääkö vai myöntääkö olevansa sairas.
Tuohon on vaikea puuttua, jos hän käy aina yksin salilla. Et tunne hänen ystäviään, etkä ole hänen tuttu itsekään. Ole varovainen, äläkä ainakaan säikäytä häntä vaihtamaan salia. Tiedäthän hänen olevan jokseenkin tolpillaan, kun voit seurata hänen tilaansa. Mene rohkeasti juttelemaan hänelle, kun hän on treeninsä tehnyt. Puhu ensin jotain esim. treeneistä ja kerro vaikka salistanne. Sitten sano, että olet huolestunut hänen tilastaan, koska hänen treeninsä ja ulkomuotonsa eivät enää ole terveellisen rajoissa. Ota häntä kädestä ja sano, että huomaatko, kuinka kapea se on verrattuna omaan käteesi. Sano, että hän on laihtunut kamalan paljon ja tietäähän hän, miten lopulta käy, kun laihtuu olemattomiin. Siihen kuolee. Sano, että olet iloinen, kun hän treenaa salillanne, mutta haluat auttaa häntä, jotta hän voi taas terveenä ja urheilullisena jatkaa treenaamista. Kysy, miten hän haluaisi itseäänsä parhaiten autettavan ja kerro, että olet aina käytettävissä. Jos todella haluat auttaa häntä, mene aina uudelleen juttelemaan hänelle. Auttaminen on sitten todella raskasta:( ja toipuminen sairaudesta on kovaa työtä (itselleni myös)).
Kiitos neuvoistasi.Luulen, että minulla on mahdollisuus ehkäpä auttaa. Hän tykkää käydä minun tunneilla ja juttelee minulle. Yritän olla varovainen. Tuo tyttö on niin herttainen. Hän oli oikea kaunotar ennenkuin alkoi kuihtumaan. Toivon todella, että pystyn jotenkin auttamaan. Yritän antaa hänelle lämpöä ja välittämistä. Anoreksia on kuitenkin psyykkinen sairaus.
että onnistut saamaan hänet ymmärtämään, mitä on tekemässä itselleen. Olen itsekin omasta mielestäni todella kaunis, jos vain saisin 10 kiloa lisää painoa. Sukulaiset sanoivat minua tähtisilmäksi ja kaunottareksi ennen sairastumistani. Oi, niitä ihania aikoja. Nyt haluaisin taas olla terve, jäntevä, vahva ja onnellinen. Voi, että olisin onnellinen, jos saisin taas menkat ja toivon, että voin vielä saada omia lapsiakin. Vielä ei ainakaan ole mitään havaittavia jälkiä ja gynekin sanoi kaiken olevan ok =)
Nyt syön jo kunnolla ja juon paljon maitoa, että voisin vielä estää osteoporoosin. Haluan niin pois tästä inhottavasta anoreksiasta, joka pilaa kaiken ihanan elämässä. Vähitellen lisään ruoka-annosten kokoa ja seuraan painon toivottua nousemista. Hyvä vauhti minulle on n.1/2 kiloa viikossa, että pää pysyy myös mukana. 1-2 krt viikossa punnitus riittää.
Ja vielä kaikille anorektikoille tiedoksi, että miehet tykkää terveistä ja normaalipainosista (bmi 18,5-25)naisista!! Kuka nyt sellaista haluaisi, joka kaatuu kun pikkusormella työntää, on niin heikko, että luut hajoo sängyssä ja on niin käpertynyt itseensä ja omaan maailmaansa, ettei voi nauttia mistään muusta kuin ihon alta pullistuvista luistaan!!! Olen jo niin vihainen tälle sairaudelle ja kaikille sairastuneile, jotka eivät halua parantua, että lopetan.
Voi sinua Annuska. Tosi paljon onnea tervehtymisellesi. Olet jo voiton puolella kun haluat päästä siitä sairaudesta eroon. Kaikkea hyvää sinulle ja kyllä sinusta tulee vielä upea kaunotar, uskon siihen lujasti. Sisältä olet jo nyt upea kaunotar :). Pikkuhiljaa hyvä tulee, päivä kerrallaan.
Miehet todellakin tykkäävät naisista joista saa vähän kiinni ja on terveitä ja sporttisia.
Olen nyt ja aina ollut kasvoistani kaunis (ne ovat onneksi säilyneet "terveennäköisinä"), mutta vaikka olen 23 v., niin minua luullaan usein 15-vuotiaaksi, johtuen juuri hentoisuudestani. Kolme vuotta sitten olin hoidossa, mutta sen jälkeen painoni ns. jämähti paikoillleen, jossa se on pysytellyt. Nyt olen saanut tarpeekseni ja olen elämäni voimissani taistellakseni voittoon. Rakastan itseäni niin paljon, etten voi antaa tyhmän sairauden pilata elämääni. Tiedän myös, että kaikki läheiseni kärsivät niin kauan kuin itsekin kärsin. Nyt saa loppua tämä kurjuus. Aion parantua, löytää itselleni ihanan miehen ja alkaa vihdoin elämään elämääni. Minun pitäisi valmistuakin yliopistosta ensi keväänä, joten parasta pistää töpinäksi, että pääsee töihin (eihän kukaan palkkaa sairasta). Kiitoksia kannustuksesta ja tuesta Sydän sykkyrällä=)
Vaikea uskoa että olet oikeasti anorektinen, kun puhut tuollaisia.. Itse sairastan syömishäiriötä, eikä tällä todellakaan ole tekemistä sen kanssa, että näyttäisi muiden silmissä viehättävältä. Haluan olla niin laiha, etten jätä enää edes varjoa, eikä kukaan huomaa minua.
'Miehet eivät pidä luukasoista'. Miesten miellyttämisellä ei ole mitään tekemistä anreksian kanssa!
Et voi sanoa Annuskalle, että hän ei olisi oikeasti anorektinen.
Olen monta vuotta täyttänyt anoreksian kaikki kriteerit ja olllut sairaalassa ym. ja ajattelen samoin kuten Annuska. Kaikki lähti siitä, että halusin olla muiden myös miesten silmissä viehättävä, mutta jotenkin homma vain karkasi käsistä. En halua olla pelkkä luukasa ja haluan nähdä terveen varjoni jotenkin vain tuntuu että olen aina liikaa.
En väittänytkään, että haluaisin miellyttää miehiä. Totesin vaan, että miehet eivät halua naista, joka on pelkkää luuta ja nahkaa. Alkaisitko itse sellaisen miehen kanssa, jolta kylkiluut ja polvilumpiot paisuvat ulos ihon alta? Tuskin!! Onneksi en ole niin pahassa tilassa, mutta jos olisin terve, niin saisin paljon ihailevia katseita miehiltä. Sen tiedän. Ja koska sinä ajattelet sairaalla tavalla, niin et sinä edes halua itsellesi miestä. Olet niin täynnä laihuutta, syömättömyyttä ja kurjuutta, että millekään muulle ei elämässäsi ole tilaa. Olen todella pahoillani puolestasi. Toivon, että sinä myös saisit kipinän parantua, ja jos et siihen itse pysty, niin hae apua terveydenhuollon ammattilaisilta.
Sairastuin anoreksiaan tajuttuani, että syöminen oli ainoa asia elämässäni jota pystyin hallitsemaan. Asia on edelleen niin, enkä tällä hetkellä edes halua parantua, koska menettäisin kaiken kontrollin omaan elämääni.
Miesihanteeni on myös muuttunut 'normaalista' sairaalloisen laihaan. Kun näen laihoja ihmisiä, pidän heitä automaattisesti määrätietoisina ja lujatahtoisina (usein olettamus on täysin väärä) ja ihailen heitä siksi.
Olen pahoillani agressiivisesta viestistäni, mutta kaikki tapaamani anorektikot ovat juuri kaltaisian kontrollifriikkejä, eivätkä 'laihdutusta liian pitkälle vieneitä'. Voimia ja pahoitteluni aiemmasta.
Mitä sinä haluat elämässäsi syömättömyydellä kontrolloida? Väitätkö, että vain ja ainoastaan anorektikot ja laihat ovat lujatahtoisia ja määrätietoisia?? Salli mun nauraa... Laihuudella ja luonteella ei ole mitään yhteistä. Et voi tehdä johtopäätöksiä, että laihat ovat huippuja ja sopivat&lihavat elämän epäonnistujia. Onnellisuus on kiinni siitä, miten osaa elää elämäänsä ja elämässä pitää tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. En usko, että laihduttamisesta langanlaihaksi tulee hyvä mieli. Liian laihalla tulee terveysongelmia, sosiaalisia ongelmia yms. Oletko sä onnellinen, kun sun kuukautiset loppuvat, iho kuivuu, hiukset lähtee päästä, olet väsynyt ja heikko, ihmiset kauhistelevat ulkonäköäsi (selkäsi takana), läheisesi kärsivät takiasi ja sitten seurauksena mahdollisesti elimistöllisiä vikoja, luukatoa, lapsettomuutta ym.? Kuinka vanhaksi luulet sairaana eläväsi? Minä ainakin arvaan, että jos 10 vuotta kärsii anoreksiasta, niin silloin näyttää jo 70-vuotiaalta mummolta, jolla on selkä kyttyrässä, jalat vapisee ja tutisee, hiuksia on muutama jäljellä ja iho on harmaa ja ryppyinen. Paljonkohan silloin on elinvuosia jäljellä? Minä en edes halua tietää enkä halua sellaista itselleni. Toivon sinulle parempia aikoja ja lopeta sairautesi, kun siihen vielä kykenet. Hae apua!!
voitko ottaa yhteyttä tytön kotiin tai vanhempiin ja kertoa varovasti heille huolesi?
anoreksia/anorektikko? Onko sillä yhtään mitään merkitystä "saatko" nimittää itseäsi anorektikoksi vai et? Itse olen käynyt todella pohjalla, mutta olen ollut jo terve useamman vuoden, niin terve kuin vaan voi olla. Itse olin juuri tuo "laihdutuksen liian pitkälle vienyt" ja ikävä kyllä, minut todettiin sairaalassa anorektikoksi. Joten meitäkään ei ole vain yhdenlaisia!
Aika kurjaa kun minä kysyin neuvoja ja te alatte tappelemaan kuka on anorektikko ja kuka ei :/.
Sanoin viestissäni pitäväni automaattisesti (VAIKKEI NIIN MILTEI IKINÄ OLEKAAN) laihoja ihmisiä menestyvinä.. Voisit lukea vähän tarkemmin. Olen alkanut rakastaa nälän tunnetta, koska tiedän miten vaikea sitä on vastustaa.
Laihtuminen on ainoa asia mistä minulle tulee tällä hetkellä hyvä mieli.
Hassua miten entisenä anorektikkona et kykene ymmärtämään minun ajatusmaailmaani. Se kun on pääpiirteittän sama kaikilla tapaamillani syömishäiriöisillä.
En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka tiedostaen tavoittelevat anoreksiaa. Miksi sellaisen tilan haluaisi? Miksi haluta olla laiha ja sairas, kun itse voi siihen vaikuttaa ja olla terve ja hyväkuntoinen? Miksi ihailla sairasta ihmistä, kun yleensähän jos sairastuu, niin haluaa parantua mahdollisimman nopeasti. En ole ikinä kuullut tai tavannut ihmistä, joka on sairastunut esim. syöpään ja silti haluaa sitä aina vaan sairastaa. Hullua tuo sairauden ihannointi. Jos tiedostaa haluavansa sairauden, niin eikö siinä pitäisi jo itsellä päässä herätyskellot soida, että nyt jotain pahasti vialla ja hakeuduttava hoitoon ennen kuin tilanne ehtii enempää pahentua??!! Saa täällä ihmetellä kaikenlaista...
Yritä mennä juttelemaan tytölle ihan arkipäiväisistä asioista. Juuri liikunnasta ym.
Kannattaa ensialkuun yirttää luoda jonkinlainen suhde kys.olevaan henkilöön ja saada hänet avautumaan. Älä missään tapauksessa ala tuputtamaan hänelle ruokaa! Voit jossain vaiheessa kysellä käyttääkö hän joitakin lisäravinteita (vaikka tuskin käyttääkään) ja yrittää pikkuhiljaa kertoa, että hän saisi parempia tuloksia aikaan, jos joisi esim. heraproteiini maltopalautusjuoman aina treenin jälkeen. Johdattele keskustelua esim. tytön kouluun/töihin, kotioloihin ja yritä joskus jutella jotenkin muuten, kuin vain ohimennen :)
On helpompi pitää itsensä elävien kirjoissa, kun tietää että joku välittää. Toivottavasti ystävystyisitte oikeasti :)
Minä en olekaan sinun kaltaisesi. En halunnut itselleni tietoisesti anoreksiaa, en tiennyt silloin koko sairaudesta. Heräsin tilanteeseen vasta pahasti sairastuttuani. En tuntenut mielihyvää mahani kurniessa. En vain osannut lopettaa sitä noidankehää. Sinä olet niin pahasti sairas, että et osaa muuta kuin loukata muita ja itseäsi vielä pahemmin. En vastaa tämän jälkeen enää sinulle. Olet mielestäni niin säälittävä sairautesi kanssa.
annuska: olen lähes samassa tilanteessa kanssasi. tosin en ehkä ole vielä yhtä pitkällä paranemisessa, mutta olen kuitenkin tiedostanut sairauteni ja haluan parantua siitä! eli nyt vain kysyisin vinkkejä paranemiseen; mitä ajattelet syödessäsi ja kuinka paljon syöt? siis tarkoitan että syötkö jo ihan normaalisti vai tuleeko välillä hetkiä kun ruoka ei vain mene alas vaikka pitäisi? sallitko itsellesi herkkuja? käyn kyllä juttelemassa terapeutille, mutta koska hänellä ei ole omakohtaista kokemusta tästä sairaudesta, hän ei voi täysin ymmärtää minua. ja sitten vielä: koetko mielihyvää kun käyt vaa'alla ja huomaat painon nousseen? itseäni nimittäin vieläkin hirvittää ajatus lihomisesta, vaikka toisaalta tiedän että näytän karmealta näin laihana. okei, en tiedä kykeneekö kukaan ymmärtämään minua; en ymmärrä itsekään!
Luuletko että olen tietoisesti 'sairastuttanut' itseni? Älä jaksa olla noin naurettava. Jos haluaisin tappaa itseni, tekisin sen ehkä jollakin nopeammalla ja helpommalla tavalla, kuin näännyttämällä itseni nälkään!
Luuletko ettei minusta tunnu pahalta valehdella vanhemmilleni että olen jo syönyt, tai että olen vain väsynyt, kun todellisuudessa olen pyörtymäisilläni? Ja kuinka voit sanoa minulle että 'lopeta sairautesi', kun itse kerrot olleesi niin pahasti juuttuneena noidankehään?
Tiedät varsin hyvin itsekin, että nuo 'syö hampurilainen' neuvot eivät jaksa enää edes naurattaa.
Yritän ymmärtää ja auttaa sinua, jos suinkin voin. Hyvä, että haluat parantua ja se on jo todella hyvä merkki. Onhan ihanaa, kun saa ensi kesänä käyttää kaikkia ihania toppeja ja minihameita, kun näyttää hyvältä niissä. Eikö vain? Mä en kehtaa nyt sellasiin pukeutua, sillä ihmiset pyörtyisivät kaduilla, kun näkisivät mut. Ja pyöryisin siinä samassa varmaan itsekin, kun häpeäisin itseäni niin paljon. Parantumisen tarkoitushan on tulla henkisesti ja fyysisesti terveeksi. Ei sinusta tule ylipainoista eikä sinusta kukaan sellaista halua tehdä. On turha pelätä liiallista painonnousua, mikäli syöt terveellistä kotiruokaa ja liikut säännöllisesti ja sopivasti. Nyt kannattaa harrastaa vähän kevyttä kävelyä, sillä se ehkäisee ummetusta ja muutenkin hyväksi kropalle. Sitten myöhemmin voi ottaa jonkun kivan urheiluharrastuksen, mutta pitää muistaa syödä kunnolla silloinkin.
Koska syön säännöllisesti, minulle tulee aina suunnilleen samaan aikaan nälkä. Sitten syödessäni ajattelen mahani täyttymistä (ts. milloinhan se alkaa täyttyä) ja minusta ruoka myös maistuu hyvälle. Kokkaan itse ja oma tekemäni ruoka maistuu minulle erittäin hyvin. Saatampa lukea jotain lehteäkin. Syön aina kaiken, mitä otan lautaselle, vaikka ei olisikaan ihan mausteet sattuneet kohdalleen=)
Syön mielestäni normaalisti ja ruoka menee aina alas. Olen kaikkiruokainen. Nyt olen Todella lähellä Lapparin start-ruokavaliota (löytyy aikaisemmilta sivuilta "niille jotka haluavat parantua" -otsikolla).
Sallin itselleni herkkuja, sillä se on ihan normaalia. Tänään ostin LU Jaffa -keksejä ja aion tässä päiväkahvilla pistää kaksi sellaista poskeen=) Eilen ja toissapäivänä söin palasen suklaapiirakkaa ja ihan mielelläni niitä oon popsinu. Oletko huomannut kaupassa, miten terveet ihmiset ostavat herkkuja mm. keksejä, pullaa, sipsipusseja ja naminami-vanukkaita ja kaikkia samalla kerralla? Eivätkä he ole lihavia ihmisiä. On se ihan terveellistä, että joka päivä syö jotain pientä makeaa ja itseä pitää hemmotella ja olla hyvä itselle. Muistan, kun äitini on joskus illalla keittänyt meille juttutuokion keskellä kahvit ja sitten on pullaa ollut pakastimessa, niin hän on sanonut, että nyt tuli kyllä pullalle stoppi, kun töissä oon syönyt jo kolme pullaa. Enää ei oteta sulamaan, hän jatkoi ja nauroi perään. Sellaista... Eli ei se oo niin kauheeta, jos joskus enemmänki pullaa menee.
Tämä minun pianonnousu ei ole vielä kovin ottanut tulta alleen. En ole oikeastaan juuri lihonnut, koska olen myöskin juuri sinun tavoin alkuun pääsemässä. Ajatus pianon nousemisesta ei hirvitä minua. Aloitin viime maanantaina ja vaikka olen päivä päivältä syönyt enemmän, niin ei tuo paino helpolla nouse. Turvotusta on ollut vähän, mutta sen pitäisi parissa viikossa kuulemma helpottaa. Pitää syödä paljon ja säännöllisesti. Start-ruokavaliolla ei juuri eteenpäin pääse, ja mietinkin jo, mitenkähän pian saisin mahaani mahdutettua advance-ruokavalion. Kyllä tuo suoli näyttää päivä päivältä antautuvan ja sisään mahtuu enemmän ruokaa. Kannattaa syödä paljon aamulla ja päivällä, niin sitten illalla ei tule ns. nälkäkohtauksia ja muutenkin minusta iltaruokailu ei ole hyvä tapa. Olikohan tässä jo kaikki... Niin vaa'alle astuminen ei kauhistuta. Olisin onnellinen, jos painoni alkaisi nousta ja kyllä se vielä nouseekin. Siitä pidän huolta. Startilla ei vielä taida nousta ( se on mielestäni aika paljon ruokaa), mutta syödään sitten vielä enemmän, niin on jo kumma, jos ei ala vaikuttaa. Tsemppiä!! Toivottavasti oli apua.
kiitos paljon sulle neuvoista ja rohkaisevista sanoista! yritän siis saada painoa nousemaan ja ennen kaikkea hiljentää sen pään sisällä huutavan äänen, joka väittää että paisun muodottomaksi, jos syön.. kyllä se elämä voittaa, ei anneta tällaisen typerän sairauden pilata sitä! tsemppiä myös sulle paranemiseen!
Taidamme olla samassa veneessä, ystävä hyvä. Elämä voittaa, siihen on pakko uskoa. Täytyy vaan muistaa, että tästä parantuu vain syömällä. Yhtään ateriaa tai välipalaa ei saa jättää välistä. Ja tulosta syntyy vain pitkällä tähtäimellä. Olisi niin ihanaa, kun tuo paino alkaisi nousta sen 1/2-1 kiloa viikossa. Haluan nähdä sen tapahtuvan. Olen taas tänään saanut pikkuisen kasvatettua ateriakokoja, joten eiköhän kohta ala vaikuttaa. Hyvä minä!! Olisi kiva kuulla silloin tällöin miten sinulla menee. Voin myös kertoa omia kuulumisiani, mutta en oikein pidä tästä palstasta, kun täällä on vaikka millaisia lukijoita ja myös sairautta ihannoivia. Tsemppiä sinulle!
taas anorexian romantisoimista..
Olen pahoillani sanvalintaani. En ajatellut asiaa noin. En todellakaan näe anoreksiaa mitenkään romanttisena. En ole koskaan ollut tekemisissä anorektikon kanssa ja olen vähän kokematon näissä asioissa. Olisko ollut parempi sanoa ruma luuranko?
Älä puhu hänelle syömishäiriöstä! Ainakaan kättelyssä.
Onko salilla mahdollisuus mitata rasvaprosenttia? Ehdota sitä hänelle. Kerro tuloksen saatuasi mikä on hyvä rasvaprosentti terveellä tytöllä ja kerro liian pienen rasvaprosentin haitat. Vetoa terveyteen, naisellisuuteen, mutta varoen..
Jos ei rasvaprosentti mittausta niin sitten punnitus ja mahd. Bmi:n kanssa sama.
auttaa sillä ne tarttee oikeestaan käskyjä oikeeseen suuntaan