Liito-oravat...

Liito-orava on rauhoitettu eläin Suomessa. Sen olemassaoloa joillain seuduilla voidaan rinnastaa aidon joulupukin esiintymiseen tietyllä alueella tiettynä aikana vuodesta. "Kaikki" sanovat nähneensä sellaisen, todisteet vain puuttuvat. Paitsi papanat jotka voivat olla minkä tahansa eläimen.

Liito-oravia vilisee itäisessä naapurissamme varsin paljon, joten sukupuutto ei niitä uhkaa. Miksi niitä suojellaan? Suomessa plätään että ne "katoaa" Suomesta. Valitettavasti se on paska puhetta. Ei ne mihinkään katoa. Muuttavat vain paremmille alueille. Ainakin täällä e-Pohjanmaalla.

Omistan metsää toista sataa hehtaaria. Kerran eräs "kade" mies sanoi nähneensä MINUN metsässä liito-oravia. No aivan heti en sitä uskonut, ennekuin näin sen. No liito-orava ei kovin pitkää aikaa enää liidellyt, eikä se mieskään siitä muille puhunut, koska varoitin että HÄNEN metsässäänkin niitä saattaa oleilla... Näin asiat hoidetaan meillä...
191413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Miksi niitä suojellaan?"
Koska eu:ssa on niin päätetty. Ja muutenkin se on ollut rauhoitettu laji jo kauan.

"Ei ne mihinkään katoa. Muuttavat vain paremmille alueille."
No kun eivät muuta kovin helposta, kun noita vanhoja metsiä, jossa olisi kolopuita ei kovin helposti tahdo nykyisen tehometsätalouden vuoksi oikein löytyä.

"No aivan heti en sitä uskonut, ennekuin näin sen. No liito-orava ei kovin pitkää aikaa enää liidellyt, eikä se mieskään siitä muille puhunut, koska varoitin että HÄNEN metsässäänkin niitä saattaa oleilla... Näin asiat hoidetaan meillä..."
Siis missä? Miksei se enää liidellyt, kerro toki tarkemmin?

Tämä olisi muuten enemmänkin tuon luonnonsuojelupuolen juttuja, eikä eläinten suojelun.

Äänestä
  • ostat kalliin tontin ja kun haet rakennuslupaa niin jokin Viherhippi löytää liito-oravan pappanoita niin et saa enää rakentaa taloa ja tontti muuttuu hyödyttömäksi

    Äänestä

  • MrGs kirjoitti:

    ostat kalliin tontin ja kun haet rakennuslupaa niin jokin Viherhippi löytää liito-oravan pappanoita niin et saa enää rakentaa taloa ja tontti muuttuu hyödyttömäksi

    pitää suojella.yhtään taloa ei saa rakentaa jos vaikka löytyy vähänkin oravan papanoita.kyllä kannatti äänestää EU:n puolesta

    Äänestä

  • liito-oravia. kirjoitti:

    pitää suojella.yhtään taloa ei saa rakentaa jos vaikka löytyy vähänkin oravan papanoita.kyllä kannatti äänestää EU:n puolesta

    tyhmä. Sitä saa mitä ei edes tilattu.

    Äänestä

  • Eu:n puolesta kirjoitti:

    tyhmä. Sitä saa mitä ei edes tilattu.

    eläköön EU ja liito-oravat. lisää elin tilaa liito-oraville

    Äänestä

  • MrGs kirjoitti:

    ostat kalliin tontin ja kun haet rakennuslupaa niin jokin Viherhippi löytää liito-oravan pappanoita niin et saa enää rakentaa taloa ja tontti muuttuu hyödyttömäksi

    ehdon. jos ei saa rakennuslupaa, kauppa peruuntuu. ei kannata tehdä kauppoja jos ei osaa. liito-oravia pitää suojella niitä on muutenkin vähän. mistä päin muuten ostit tontin

    Äänestä

Saattanan saattana teitä maajusseja. Kai te nyt sentään erotatte liito-oravan papanat lehmänpaskasta?

Äänestä

Suomi itse on vaatinut EU:ssa liito-oravan suojelua siitä syystä, että se pelkäsi EU:n ja sen lakien myötä sen häviävän lue:hävitettävän ja nyt kun se on suojeltu se pitäisi taas hävittää pois?

Voi tätä suomalaisen logiikkaa; kun elikkoa ei saa itse nirhaista hengiltä siitä syntyy suukopua, jos taas se olisi saatu "ulkolaisten toimesta poistaa päiviltä" heräsi tarve suojella. Siis tappaa sai, mutta vain suomalaiset saisivat tapaaa.Huh..huh..mitä ajattelua.

Pääasiallinen riepoontumisen syy on se, ettei voi enää itse päättää omistamastaan, se on suurin syy..eikö. Omistamisen ja hallinnan riemun menetämisen myötä saadaan suloinen pikku veijari liihottelemaan metsiin, mutta se ei korvaa sitä rahaa ja suomalainen on tunnetusti materialisti ja omistaminen on pyhä asia.

Ilman liito-oravan suojeluakin ei metsänomistaja saa tehdä mitä lystää omassa metsässään, sitä liiketoimintaa rajoittaa ja hallitsee myös lainsäädäntö. Itse asiassa siellä ei juuri saa tehdä mitään paitsi tuottaa puuta teollisuuden tarkoitukseen ja omaan käyttöön.

Puu on eritäin tärkeä osa suomalaista hyvinvointia ja siksi metsät ovat eryisessä suojeluksessa nykyään.


Venäjän liito-oravakantoihin ei voi enää luottaa. Siellä ympäristötuhot tekevät kyllä selvää viimeisestäkin luontokappaleesta, loput tuhoaa mittavat maastopalot joita ei saada edes kuriin millään keinolla. Ei se mitään; joku ahne ja katkeroinut pölkkyyntynyt metsänomistaja voi tuikata oma metsänsäkin tuleen pelkästä vihasta; saa vakuutusmaksut ja pääsee liitiksestä eroon. Näitä hulluja "yksityismetsänomistajiakin löytyy. >Kaikkea mahtuu maan ja taivaan väliin.

Kun olisi tuo sata hehtaaria niin lahjoittaisin sen Luonnonsuojelusäätiölle, jossa on mukana kuuluisa Linkolakin..mutta en omista, pahus vieköön.

Äänestä
  • "Kun olisi tuo sata hehtaaria niin lahjoittaisin sen Luonnonsuojelusäätiölle, jossa on mukana kuuluisa Linkolakin..mutta en omista, pahus vieköön."

    Mietihän vähän tekstiäsi, sata hehtaaria maksaa, sanotaan nyt vaikka keskimääräisenä arvona tuollainen 300000€, aika harva antaa tämänverran rahaa luonnonsuojelulle!!

    Näyttää siltä, että toisen omaisuutta on helppo suojella, mutta ota lainaa ja osta, ja anna se Luonnonsuojelusäätiölle, ja mene sen jälkeen kolmivuorotyöhön....

    Äänestä

  • Eli Sinuun sopinee hyvin tämä : "Hän oli syntynyt tyhmänä ja oli merkittävästi kehittänyt tätä luonnonlahjaansa." (Samuel Butler)

    Äänestä

  • Vaikka metsän omistaminen onkin sosialisoitu kannattamattomaksi, niin en siitä luovu.
    Metsääni tarvin itselleni ja perheenjäsenilleni metsästysmaaksi.

    Mitä liitooraviin tulee, niin pieni vaiva niistä on hiirenjyvillä päästä.

    Mitä kateelliseen kalastaja Linkolaan tulee, niin hänelle lahjoittaisin mustan kollikissan.

    Liitooravasta on tehty politiikanväline, ja tuo kohtalo sille ei ole eduksi, lopettakaa höpötys.

    Äänestä

  • Kyllähän näistä metsistä voisi luopua vaikka
    liito-oravien hyväksi.
    Mutta liito-oravain suojelijat(luonnonsuojelijat)
    ovat ostajakuntana persaukinaisia vokisijoita
    eikä heillä ole muuta kuin vokista ja vinkua
    liito-oravastaan.
    Puutavarapomoilla on kapipaatia maksaa metsän
    puista joten etu on heidän.
    Neuvotellaan sitten kun liito-oravan puolestapuhujat lyövät oikeaa rahaa pöytään ja maksavat kunnon
    hinnan.
    Metsän sosialisoinnille pitää laittaa piste.
    Liito-orava ei ole uhanalainen.

    Äänestä

  • puupää kirjoitti:

    Kyllähän näistä metsistä voisi luopua vaikka
    liito-oravien hyväksi.
    Mutta liito-oravain suojelijat(luonnonsuojelijat)
    ovat ostajakuntana persaukinaisia vokisijoita
    eikä heillä ole muuta kuin vokista ja vinkua
    liito-oravastaan.
    Puutavarapomoilla on kapipaatia maksaa metsän
    puista joten etu on heidän.
    Neuvotellaan sitten kun liito-oravan puolestapuhujat lyövät oikeaa rahaa pöytään ja maksavat kunnon
    hinnan.
    Metsän sosialisoinnille pitää laittaa piste.
    Liito-orava ei ole uhanalainen.

    säästäkää metsää

    Äänestä

  • puolesta kirjoitti:

    säästäkää metsää

    jos tontilla tai lähelläkään on liito-oravia. oravat häiriintyy. ostakaa tonttinne vaikka pellolta

    Äänestä

  • juu kirjoitti:

    "Kun olisi tuo sata hehtaaria niin lahjoittaisin sen Luonnonsuojelusäätiölle, jossa on mukana kuuluisa Linkolakin..mutta en omista, pahus vieköön."

    Mietihän vähän tekstiäsi, sata hehtaaria maksaa, sanotaan nyt vaikka keskimääräisenä arvona tuollainen 300000€, aika harva antaa tämänverran rahaa luonnonsuojelulle!!

    Näyttää siltä, että toisen omaisuutta on helppo suojella, mutta ota lainaa ja osta, ja anna se Luonnonsuojelusäätiölle, ja mene sen jälkeen kolmivuorotyöhön....

    Että jos olisi varaa, mutta kaksivuorotyöläisenä ei ole edes rahaa, asuntolaina on vielä maksamatta ja uutta en ota sen vuoksi että saisin ostettua metsää. Ihan niin hölmö en ole, mutta jos perisin vaikka sata hehtaaria niin sataprosenttisesti testamenttaisin sen luonnossuojelusäätiölle, koska olen tehnyt sen jo pienenmmänkin metsätilani osalta. Lähisukulaiset eivät tarvitse mitään, niillä on jo omaisuutta niin, etä nurkat pullistelee rahoista, valtiolle en halua lahjoittaa joten, annan sille joka sitä eniten tarvitsee; luonolle itselleen ja sen asukkaille, kas kun eläimet eivät tule ilman metsää toimeen; se kun on niiden koti..ihan samallalailla kun minulla on asuntoni.

    Äänestä

  • järjetön on kirjoittajakin kirjoitti:

    Eli Sinuun sopinee hyvin tämä : "Hän oli syntynyt tyhmänä ja oli merkittävästi kehittänyt tätä luonnonlahjaansa." (Samuel Butler)

    Ja periaatteeni ei tee minusta tyhmää. Yhtä hyvin voit sanoa että kaveri joka törsää rahansa mihin tahansa muuhun on tyhmä, mutta hän varmaan sinun mielestäsi toteuttaa vain itseään. Lue edellä kirjoittamani teksti.

    Äänestä

  • puolesta kirjoitti:

    säästäkää metsää

    maksaa suojelijat, maksakoot metsät omistajille, sitten kelpaa oravan liidellä.

    Äänestä

  • voivat kirjoitti:

    maksaa suojelijat, maksakoot metsät omistajille, sitten kelpaa oravan liidellä.

    tontin tutkimatta ympäristöä. oma moka

    Äänestä

"Kaikki sanovat nähneensä sellaisen, todisteet vain puuttuvat. Paitsi papanat jotka voivat olla minkä tahansa eläimen."

Ai minkä tahansa eläimen?

Et sinä oikea maajussi voi olla, kun et lehmänpaskaa liito-oravan jätöksistä erota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maanomistaja kirjoitti:

Liito-orava on rauhoitettu eläin Suomessa. Sen olemassaoloa joillain seuduilla voidaan rinnastaa aidon joulupukin esiintymiseen tietyllä alueella tiettynä aikana vuodesta. "Kaikki" sanovat nähneensä sellaisen, todisteet vain puuttuvat. Paitsi papanat jotka voivat olla minkä tahansa eläimen.

Liito-oravia vilisee itäisessä naapurissamme varsin paljon, joten sukupuutto ei niitä uhkaa. Miksi niitä suojellaan? Suomessa plätään että ne "katoaa" Suomesta. Valitettavasti se on paska puhetta. Ei ne mihinkään katoa. Muuttavat vain paremmille alueille. Ainakin täällä e-Pohjanmaalla.

Omistan metsää toista sataa hehtaaria. Kerran eräs "kade" mies sanoi nähneensä MINUN metsässä liito-oravia. No aivan heti en sitä uskonut, ennekuin näin sen. No liito-orava ei kovin pitkää aikaa enää liidellyt, eikä se mieskään siitä muille puhunut, koska varoitin että HÄNEN metsässäänkin niitä saattaa oleilla... Näin asiat hoidetaan meillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu