kellä on ocussa sateentunnistin niin toimiiko se silloin kun se on kytkettynä päälle, tihkusateesta kaatosateeseen silleen ettei siihen tarvitse koskea vai joutuuko sitä säätämään. ajattelin vaan. itselläni ei ole sateentunnistinta mutta tihkuasennossa tyhjäkäynnillä nopeus hiljenee hieman automaattisesti. niin ja sit kun laittaa pakin päälle niin taka pyyhkijä pyyhkii automaattisesti vaikkei olisi päälläkään.
teillä
janikin
3703
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toimii "kytkinviiksen" ollessa 1. asennossa täysin automaattisesti ja pyyhintänopeus säätyy myös tuulilasille tulevien pisaroiden mukaisesti 0... max.nopeuteen asti.
Tunnistin käynnistää automaattisesti pyyhkimien toiminnan havaittuaan riittävän määrän pisaroita (tai muuta estettä) peruutuspeilin jalustassa sijaitsevan anturin kohdalla.
Ainakin kerran 15000km ajon aikana, sadetunnistin on kytkenyt pyyhkäisyn päälle kun jokin ötökkä on mäiskahtänyt tuulilasiin sensorin eteen. Lisäksi olen saanut itse näpeilleni, kun olen yrittänyt pyyhkiä tuulilasia ja unohtanut pyyhkijät 1. asentoon (=sadetunnistinautomatiikka).
Sadetunnistin toiminnassa eli tihkuasennossa on myös säätö, mutta omassa autossani se on aina nopeimmalla asennolla, joka tuntuu itsestäni sopivimmalta.
Octavi II:n sadetunnistin tuntuu pelittävän mainiosti, mutta normaalillakin tihkutoiminnalla pärjäisi aivan yhtä hyvin.
Nykyautojen varustelista ilmeisesti vaatii kuitenkin autoon kuin autoon tälläisen automaattivempaimen, joka tietysti osaltaan nostaa auton hankintahintaa...
Laiskana en jaksa tavata manuaalista, niin onko tuo tihkun/sadetunnistimen nopeudensäätö nopeimmalla, kun katkaisija on "äärioikealla" vai "äärivasemmalla".
On niin vähän kilsoja alla ja sopivaa tihkusadetta ei ole tullut vielä eteen, että olisi ehtinyt kokeilla.
Minä olen ollut ihan tyytyväinen sen toimintaan enkä itseasiassa ole "normaalia" asentoa käyttänyt käytännössä lainkaan 4kk aikana. Melkein koko ajan pidän namiskaa äärivasemmalla ja toimii kovallakin sateella. Etenkin metsäteillä pyyhitään välillä ötököitä, mutta sille nyt ei voi mitään ja suht harvoinhan näin käy eikä se siis haittaa.
Olen siis tykännyt vaikka etukäteen tuntuikin vain kivalta lelulta.