Minua on vaivanut tää asia aivan liian kauan, enkä ole vieläkään päässyt yli siitä. Eli ongelmana on, että rakkaus vanhempieni kohtaan on hävinnyt hitaasti näinä viime vuosina. Vanhemmillani on neljä lasta ja minusta tuntuu että juuri heistä johtuen meillä ei ole hyvä itsetuntoa.
Kerron tässä vain oma näkökulmani tilanteesta. Elikkäs kun olin nuori about jotain 11-12wee faija aina haukkui että minusta ei tule mitään, olen täysi nolla, en ollut tarpeeksi hyvä ja niillä oli tapana aina vertailla meitä muihin esim. minun serkkuihin ja sillä tavalla alentanut hirveästi sitä itsetuntoa. Tätä tapahtui aina kun faijalla oli huono päivä, purki huonotuulisuutta meihin. Siihen aikaan tunsin että minusta ei ollut mihinkään. Nyt kun ajattelen koko asiaa monta vuotta taaksepäin, niin koulukäynti yläasteella alkoi huonontua johtuen siitä että en enää luottanut itseeni. Ja sama on jatkunut tähän päivään asti. Muistan että joskus 14-vuotiaana alkoi masennus ja toivoin että minua ei olisi olemassa. Mutta onneksi viisi kuusi vuotta myöhemmin voin paremmin henkisellä tasolla.
Muistan vielä selvästi sitä tunnetta, että minua ei rakastettu ehkä johtuen siitä että he kohtelivat lapsiaan eriarvoisesti. Olen yrittänyt ymmärtää heidän tekojaan, kuten se että he olivat aina paiskimassa töitä, siksi heillä ei ollut aikaa meille. Ei me ikinä vietetty minkäänlaista lomaa yhdessä kuten tavalliset perheet tekivät, koska minusta tuntui että rahan ansaitseminen olivat heille tärkeämpi. Minusta itsestäni tuntui että aikuistuin aivan liian nopeasti, piti huolehtia itsestäni, tehdä ruokaa, huolehtia kodista jne. Olisin halunnut iloita lapsuudestani. Herkkänä ihmisenä itkin usein yksin hiljaa sängyssäni toivoen että ajat muuttuisivat paremmaksi, aivan liian monta kertaa.
Äiti ei ole ikinä ollut äiti minulle ainakaan henkisellä tasolla. Hän ei ikinä ole halannut minua, kun minulla oli paha olla tai sanonut rakastavansa minua. En ainakaan tunne, että me olisimme olleet läheisiä. He jopa yrittävät ostaa rahalla meidän rakkautta ja kunnioitusta. Haluaisin rakastaa heitä ja välittää heistä, mutta sisälläni tuntuu että osa rakkauteni kuoli joka kerta kun he kohtelevat minua huonosti. Sydäntäni sattui kauheasti. En oikeasti enää tiedä mitä ajatella heistä.
21-vuotiaana haluaisin unohtaa koko tapahtumasarja ja rakentaa tästä lähtien vahvemman itsetunnon, mutta en tiedä miten edetä. Pitäisi mennä töihin, mutta minulla on sellainen pelko, etten kuitenkaan pärjäisi/osaisi. En tiedä miten voittaa tämä pelon. Se etten ole tarpeeksi hyvä ihmisenä alkaa vaikuttaa kaikkiin elämänosa-alueisiin. Seurauksena on se etten osaa nauttia mistään!
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia??
Huonot vanhemmat??
12
3405
Vastaukset
- kuin omasta
päiväkirjastani otos!hämmennyin täysin,koska tajusin,että olit laitta nut sanat mun fiilikselle.ja olen muuten myöskin 21
- vanhempiin
Olet nyt aikuinen ja päätät omasta elämästäsi. Sinun ei tarvitse olla tekemisissä vanhempiesi kanssa jos et halua. Sinä saat hakea mieleiseesi työpaikkaan vanhempien mielipiteistä välittämättä. Saat seurustella ja perustaa oman perheen.
Työn kautta saat todennäköisimmin itsetunnon takaisin. Kun palkka kilahtaa käteen, olet ansainnut jotain itse avain omin avuinesi. - Alistettu vaan ei alistunut
minun elämästäni, paitsi että meitä lapsia oli 14. Kaiken lisäksi me vanhimmat lapset jouduttiin käytännössä kasvattamaan nuorimmat sisaruksemme, sattuneista syistä, joita en jaksa tässä alkaa selittämään, koska tarinastani tulisi liian pitkä. Sairasta...
Kuvioihin kuului myös väkivaltaa, jota isä harrasti tiettyjä lapsia kohtaan. Sekä henkistä että fyysistä, mm. minua kohtaan, koska olin luonteeltani hyvin saman tyyppinen, herkästi suuttuva ja vastaan paneva ("silmille hyppivä", isäni mielestä). Rahalla meitä ei kylläkään lahjottu, koska isossa perheessä sitä rahaa ei jaettavaksi asti juuri ollut.
Minunkin itsetuntoni oli nollissa melko pitkään, luulin etten osaa mitään, enkä pärjää missään. Luulin olevani tyhmä surkimus. Lukioonkin menin vain kokeilemaan onneani, olihan isäni tolkuttanut minulle jo pikkupennusta, etten minä siellä pärjää, koska olen tyhmä.
Aloitin ja lopetin monta koulua ja työtä. Kerjäsin kehuja kaikilta ihmisiltä, enkä kestänyt edes rakentavaa kritiikkiä (enkä tahdo aina vieläkään kestää, kun koen itseni helposti täydeksi nollaksi, vaikka kyse olisikin vain pienestä asiasta). Olen joutunut tolkuttamaan itselleni, että kritiikkiä saavat kaikki - enemmän tai vähemmän, ja sen tarkoitus on vain hyvä! Sanonhan itsekin muille, jos sanottavaa on.
Matelin siis melko alamaissa (osaksi myös itsesäälissä, joka on ihmisen pahin vihollinen), kunnes lopulta kaikenlaisia paskaduuneja paskapalkalla tehtyäni päätin ryhdistäytyä ja aloitin lukio-opinnot uudestaan (aikuislukiossa). Päätin näyttää kaikille, etten olekaan ihan niin tyhmä kuin muut toitottavat (osa sisaruksistani uskoi isäni tolkutukset ja piti minua yksinkertaisena)! Olipa se juhlaa valmistua ja esitellä suvun parhaita yo-papereita, etenkin mollaajaisälleni!
Nyt olen jo 33-vuotias, hyvässä ammatissa ja työelämässä. Perhettäkin on "siunaantunut", mies ja yksi lapsi. Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen elämääni, nautin siitä. Koen itse, että paskastakin voi nousta, jos on tarpeeksi omaa tahtoa... ennen kaikkea on tajuttava, että olet hyvä ihminen, paskiainen tässä on vain isäsi/äitisi, joka on sinua suotta mollannut. Tiedän omasta kokemuksesta, että se on hankalaa, kun itsetunto on nollissa, mutta ei sinua sieltä kukaan muukaan ylös nosta jos et sinä itse... toivotan sinulle voimia ja uskoa itseesi. - 3 lapsen isä
Kuten sanottua, olet nyt aikuinen ja päätät itse miten suhtaudut vanhempiisi ja miten annat heidän vaikuttaa elämääsi. Äläkä todellakaan syyllistä itseäsi tunteistasi. Huomaa, että vain tekemällä ja virheistä oppii! Näytä heille, että olivat väärässä. Ja jos joskus saat omia lapsia, älä tee samoja virheitä. Tsemppiä!
- löytyy
Olen kokenut kans lapsuuden josta seurasi todella huono itsetunto. Sitten tuli syyllisyys että miksi en tunne rakkautta äitiäni kohtaan. Hakeuduin mielenterveystoimistoon jatkuvan pahanolon vuoksi. Sielläpä tämä vyyhti on alkanut aukeamaan ja oon saanut huomata että minussa ei ole mitään vikaa. Oon nyt 30v. ja olen aloittanut aivan uuden elämän henkisellä tasolla. Oon löytänyt itseni. Kannattaa hakea apua. Ei oo hyvä yksin asioita murehtia.
- onn
Saman tapaisia kokemuksia. Otin etäisyyttä ja myöhemmin välit vanhempiin on paranivat. Mä oon ottanut takaisin sitä aikaa aikuisena, mitä lapsena jäin vaille. Ja se on riittänyt mulle.
Mun Äidin ja isänkin toimintatavat ja reagointi tilanteisiin on huomattavasti muuttuneet ja nykyään niiden kanssa voi jo olla tekemisissä.
Halusin siis sanoa, että toivoa ei saa menettää. Mutta tätä ei olis tapahtunut ilman eheytymistä.
- orpo-olo1
He eivät koskaan esim tuo onkea jos se hajoaa, eivätkä käy koskaan missään kanssani. Olen huomannut että koulunkäyntini on huonontunut ja saan aina hirveät torut jos saan 5 kokeesta. Suoraan sanoen, he eivät välitä minusta. Sain Fysiiikasta 5-. ( en tajua fysiikasta mitään) Yleensä 6, 7, 8 ja joskus 9.
Isä huutaa.
Joudun melkein aina ostamaan omilla rahoillani kunnon ruokaa, he eivät juurikaan syö kunnollista ruokaa. Isä on juoppo. Elämä on ihan okei, mutta haluaisin kyllä vielä rakastavan perheen. - Anonyymi
mun äiti ei välittänyt et sain 7 kokeista sille oli vaa tärkeintä et mä yritin mut nykyää mun pitää olla koulussa tai kotona opiskelemassa ja en saa olla kavereiden kaa enää ja mun iso siksolla ei oo mitää rajoja tai rangaistuksia mut mulla on esim jos ajan ilman kypärää pyöräl nii oon viiko arestis. En jaksa olla enää kotona
- Anonyymi
Minua kuritettiin kotona ja sain lähtä kotoa pois kun olin 15 vuotias minusta tuli arka ja en osaa oikeen olla muiden ihmisten kans
- Anonyymi
Meillä oi iso ruoska kotona jolla piestiin lapset.
- Anonyymi
Minun vanhemmat oli sellaisia että häpesivät minua.
- Anonyymi
Minulla ei ollut raukkautta kodissa ajettiin maailmalle elettiin 70 lukua. Vielläkin tunnen elämässä sellaista turvattomuuden tunnetta Aina sanottiin kuinka huono olen en osaa mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911107
Sinkkumiehet hukkaavat tärkeän ässän hihastaan kun
...eivät suostu kavereiksi naisten kanssa. Mikä voi olla heillä syynä? Hyväksyvät vain naisen, joka suorastaan anelee sa110891- 125886
"Kaikkien miesten asia" - kampanja on alkanut
Miehillä on naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisessa merkittävä rooli. Ei riitä, ettei itse tee väkivaltaa. Miesten279679- 76648
Tiedät, että en voi enää laittaa viestiä
Aikaa kulunut. Eikä se näyttäisi enää luontevalta vastata näin pitkän ajan jälkeen. Tiedän myös, että sinä et enää lait74609Lienee aika luopua siitä kaikesta
mitä meillä ikinä olikaan. Hassua, koska juuri mitään ei ole edes ollutkaan. En vaan jaksa tätä mahdotonta juttua enää j64572Lautakunta käsittelee Iisalmen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan virkasuhteen purkua koeajalla:
Lautakunta käsittelee Iisalmen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan virkasuhteen purkua koeajalla: "Aina valinta ei mene nap54546Kun kohtaatte rakkauden, tarttukaa siihen
Toimisinko jälkiviisaana toisin? Varmasti. Vaikka silloin kuvittelin tekeväni, niin kuin on oikein. Mahdollisimman siist38510- 72483