Olen täläinen tavallisen näköinen 35 v naimisissa oleva nainen. Käyn työkavereiden kanssa tanssimassa aika usein ja joskus löytyy saattajakin, mutta ei kylläkään joka kerta. Nyt olin ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla, Turkissa, ja sen kaksiviikkoisen jälkeen pitää kyllä sanoa että olen aivan hämmentynyt. Kokemus oli ihana kun nuoret ja vanhemmatkin miehet pyörivät diskossa ympärillä ja olivat erittäin! aktiivisia. Ihan joka yö en antanut tai ottanut, mutta yhtenäkin päivänä kolmea, eivätkä ne tietäneet toisistaan! Miten on, onko muut huomanneet ulkomailla saman, että ihailijoita riittää ja samalla itsekin vapautuu?
turkissa
lomailemassa
42125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet saanut paljon. TAUTEJA ONNEA.
Turkin pojat on hulluina kaikkiin naisiin. Kiimahan haisee kauas..Eikä kotona viikkoon pysty istumaan loman jälkeen!!!
Vanha vitsi yrittää provosoida noilla Turkki jutuillanne.. hoh hoijaa.. keksisitte jotain omaperäisempää
Olin viime talvena siellä ja pitää kyllä sanoa että meillä oli kämppiken kanssa koko kaksi viikkoa todellista vientiä. Kyllä Turkki jää toiseksi, varsinkin kun ne latinopojat on oikeasti tummia ;)
varailen jo uutta matkaa...