Koetko lestadiolaisena keskustelun uskonne ikävistä puolista "hyökkäyksenä" henkilöäsi vastaan? Jos koet, niin miksi?
Mielestäni tällainen suhtautuminen kertoo että uskovainen on epävarma uskostaan eikä kestä ulkoapäin tulevaa kritiikkiä, vaan reagoi siihen raivokkaan agressiivisesti koska ei KESTÄ kuulla kritiikkiä koska on epävarma uskostaan. Sellainen uskovainen joka on varma ja vakaa uskossaan, ei raivostu ja hyppää kritisoijan silmille koska hänen uskoaan ei voi horjuttaa.
Ainakin tällä palstalla olevat useat vanhoillislestadiolaiset tuntuvat kovin epävarmoilta uskossaan tällä perusteella. Tosin ei kaikki! On myös monta jotka uskaltavat puhua kritisoijankin kanssa hyökäämättä tämän silmille. Sellaisesta esimerkkinä voisi mainita vaikkapa JIA:n Kamelin ja muutaman muun. Harvoin näkee näiden "herrojen" menettävän malttiaan kohtikäyvien kysymysten edessä niin että he alkaisivat sättiä kysyjää.
Mielestäni tällainen suhtautuminen kertoo että uskovainen on epävarma uskostaan eikä kestä ulkoapäin tulevaa kritiikkiä, vaan reagoi siihen raivokkaan agressiivisesti koska ei KESTÄ kuulla kritiikkiä koska on epävarma uskostaan. Sellainen uskovainen joka on varma ja vakaa uskossaan, ei raivostu ja hyppää kritisoijan silmille koska hänen uskoaan ei voi horjuttaa.
Ainakin tällä palstalla olevat useat vanhoillislestadiolaiset tuntuvat kovin epävarmoilta uskossaan tällä perusteella. Tosin ei kaikki! On myös monta jotka uskaltavat puhua kritisoijankin kanssa hyökäämättä tämän silmille. Sellaisesta esimerkkinä voisi mainita vaikkapa JIA:n Kamelin ja muutaman muun. Harvoin näkee näiden "herrojen" menettävän malttiaan kohtikäyvien kysymysten edessä niin että he alkaisivat sättiä kysyjää.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En tunne minkäänlaista epävarmuutta, jos kuulen kritiikkiä. Tiedän varsin hyvin, että esim. näitä 70 luvulta kertovia kirjoituksia on "sävytetty" todella voimakkaasti. Niissä kerrotaan asiat vain eronneen katkerasta näkökulmasta. Tottakai synnistä puhuttelu joko pahentaa tai parantaa. Sehän on aivan luonnollista.
Tunnen sydämmessäni että tämä paljon parjattu vakaumuksemme on oikea elävä usko, jossa on vapaus uskoa lapsen kaltaisena.
niin varma uskostasi ja sitä ovat olleet myös nämä erotetut vl-uskovaiset sillon kun heidät vielä hyväksyttiin joukkoon, niin miltä sinusta tuntuisi jos....
Oven taaksesi ilmestyisi joukko vl-uskovaisia ja pyytäisivät sinua mukaan, alkaisivat syyttämään sinua väärästä hengestä ja vaatimaan sinulta parannusta synneistäsi?
Sinä itse et tiedä mitä syntiä olet tehnyt heidän mielestään, niin miten osaisit edes pyytää niitä anteeksi?
Kun et osaa pyytää väärähenkisyyttäsi anteeksi niin sinut sidotaan synteihisi ja erotetaan vl-liikkeestä, ja sanotaan että jäät saatanan haltuun.
Etkö sinä tuntisi mitään katkeruutta siitä että sinua on kohdeltu väärin? Tyytyisitkö tyytyväisenä osaasi joutua saatanan armoille ja helvettiin käy tiesi kun ei takaisin pääsyä näy, ja eivät sinua huoli kun et osaa synnistäsi parannusta tehdä. Sinulle ei enään sanota Jumalan terve nakellaan vain niskoja, sinulta häviävät ystävät ympäriltäsi jäisit yksin.
Näin on aikoinaan kohdeltu näitä vl-uskovaisia. Etkö sinä tosiaankaan näe siinä mitään väärää vaikka niin kävisi omalle kohdallesi? Jos osaat uskovaisena ajatella kaiken tämän omalle kohdallesi niin ymmärrät mikä pelko on ollut läsnä silloisilla erotetuilla ja on varmasti viennyt aikaa toipua siitä, ja ovatko kaikki edes toipuneet? Joku saattaa edelleen kärsiä yksinäisyydessä, joku toinen on taas saattanut päättää päivänsä oman käden kautta, helvetin pelko voi olla jo maanpäällinen helvetti.
mutta vastaan kysymykseesi.
"Oven taaksesi ilmestyisi joukko vl-uskovaisia ja pyytäisivät sinua mukaan, alkaisivat syyttämään sinua väärästä hengestä ja vaatimaan sinulta parannusta synneistäsi?"
Näin ei käy, koska uskon miten omatuntoni sanoo. Tässäpä tämä, siis kannattaa miettiä miten yksipuolisia nämä erotettujen kirjoitukset ovat
Kyllä näissä kirjoitteluissa on tehty 70 luvun kärpäsestä härkänen.
"Sinä itse et tiedä mitä syntiä olet tehnyt heidän mielestään, niin miten osaisit edes pyytää niitä anteeksi? "
Jos ei ala keskustelemaan asioista, niin eihän mykälle voi puhua.
"Kun et osaa pyytää väärähenkisyyttäsi anteeksi niin sinut sidotaan synteihisi ja erotetaan vl-liikkeestä, ja sanotaan että jäät saatanan haltuun. "
Jos ei usko, samalla lailla, ja keskeiset opinkappaleet ovat ristiriidassa, niin Raamattu opettaa olemaan tervehtimäätä sellaisia uskovaisten tervehdyksellä. Ei yksinkertaisesti voi olla sellainen seurakunta, joka on erimielinen asioista.
liian varma. Vaikka sinun omatuntosi olisikin täysin puhdas, niin se ei välttämättä ole sitä jonkun toisen mielestä.
Joku kyräilijä on saattanut huomata (luulla) sinun tekevän syntiä, ja tämä juoruaa sen eteenpäin ja kertoo sinun olevan "neuvojen" tarpeessa. Siksi yllätys onkin suuri kun oven taakse tulevät syytäjät jotka vaativat parannuksen tekoa.
Vanhoille vl-uskovaisille on oikeasti jäännyt suunnaton pelko näistä hoitokokous ajoista. He pelkäävät suunnattomasti jos erehtyvät vahingossa tekemään jotain mitä pitävät syntinä. He pelkäävät jonkun ilmoittavan sen eteenpäin ja joutuvansa "hoitoon". Sinun on varmasti helpompi olla kun et tiedä näistä asioista mitään eikä sinun myöskään tarvitse pelätä hoitoon joutumista ja erottamista.
No tuskin kuitenkaa tai toivottavasti ei, nämä hoitokokoukset eivät koskaan tule uusiutumaan kaikessa karmeudessaan.Mutta jokainen voisi kuitenkin hieman ajatella, ennenkuin tekevät syyttömästä uhrista syyllisen.
...
Aivan niin kuin minäkin olen. Kuitenkin olen kuullut uskovaisilta ystäviltäni puistattavia kertomuksia 70-luvun hoitokokouksista. Nämä ystäväni ovat olleet koko ajan uskomassa ja siionin rakkaudessa, mutta toteavat 70-luvun (ainakin sen lopun) olleen kamalaa aikaa. Myös SRK:n taholta muistan lukeneeni kommentin, jonka mukaan liikettämme uhkasi fundamentalismi 70-luvulla ja että ylilyöntejä esiintyi. Itse käsitin tämän epäsuoraksi pahoitteluksi tapahtuneista.
Seurakunta oli ilmeisesti tuolloin yksimielinen asioista aikansa, kunnes asioita korjattiin ja sitten oltiin toista mieltä. Itse en uskovaisena koe ongelmalliseksi sitä, että seurakunta on toiminut taitamattomasti joskus: Senhän pitäisi pikemminkin toimia meille muistutuksena ja varoituksena siitä, mitä voi käydä, jos ei pitäydytä Jumalan sanan kirkastamassa totuudessa.
olla noin varma asiasta ettei sinua koskaan tulla syyttämään, niin sinun täytyy olla itse hoitaja joka syyttää muita väärästähengestä, hoitaja joka vain voi olla oikeassa ja syytetyt väärässä.
tosiaankin olla yksi näistä "hoitajista" tai voiko sinussa olla jotain muuta sellaista mitä et itse huomaa?
Kun äskön sinulle vastailin niin tuli jotenkin karsea olo, sellainen pelon sekainen ja kummallinen etäisyyden tunne joka vei aina vain loitommaksi ja loitommaksi.
Ainakaan se tunne ei tuonnut halua lähestyä, päinvastoin halua mennä kauemmaksi ja kauemmaksi.
Saattaa olla myötätuntoa näitä syyttömästi hoidettuja kohtaan jos ajattelee jonkun hoitajana, mutta kuitenkin se tekee etäisyyttä ihmisten välille ja muurin lähestyä.
Joku kyräilijä on saattanut huomata (luulla) sinun tekevän syntiä, ja tämä juoruaa sen eteenpäin ja kertoo sinun olevan "neuvojen" tarpeessa. Siksi yllätys onkin suuri kun oven taakse tulevät syytäjät jotka vaativat parannuksen tekoa,emma kirjoittaa.
Älä viitti emma enempää pilkata.
Oletko sinä joku todella nuori joka ei tiedä vielä elämstä mitään?
Ikävä kyllä meissä ihmisissä on niitäkin piirteitä jotka kyttäilevät mitä muut tekevät ja juoruavat niitä siitten eteenpäin (monesti kyseessä on pelkkä luulo).
Kysele joltain jolla on kokemusta esim. kerrostalossa asumisesta. Niin jopa yhteen kerrostaloonkin mahtuu aina tällainen. Niitä on vaikka ei aina huomattaisikaan heti.
Ja jos sinä joskus oppisit tuntemaan vl-uskovaisen joka on ilmianettu mitättömästä jutusta ja jolle jää pelko, niin sinä tietäisit että tällainen ihminen pelkää näitä kyräilijöitä.
Jos saat kirjoituksistani sitä mielihyvää, että koet ne pilkkana niin tarkotukseni ei ollut se, mutta jokainenhan hakee niitä asioita yleensä jotka eniten miellyttävät.
Kommentoit usein keskusteluissa ja tuot esiin aika varmoja mielipiteitä veeällistä.
Onko sinulla reaalielämän kontakteja vl-uskovaisiin vai oletko muodostanut kantasi tämän palstan perusteella asioihin?
Ne asiat joista puhun varmuudella, niin ne perustuvat totuuteen ja ihan aitoon elämään kuuluvia ovat, ei virtuaalielämään.
Sitten taas jos jotkut asiat perustuvat oletuksiin tai vain omiin mielipiteisiini, niin pyrin parhaani mukaan esittämään ne kysyvässä muodossa.
Toivottavasti huomaat sen eron kirjoituksissani.
Tarkoitatko että et tiedä tuollaisista lähetystöistä?
Ne olivat ikävä kyllä käytäntö hoitokokousvuosina.
Omalle ovelleni tuli neljän miehen lähetystö, joka grillasi minua, silloista nuorta opiskelijaa ja äitiä, koko illan...
virheellistä käsitystäsi, Kamael ei ole herra vaan naispuolinen ihminen.
en ole herra, vaan rouva!
Uskonvarmuudenkin kanssa on usein niin ja näin. On päiviä ja hetkiä, jolloin ei tunne ollenkaan olevansa uskomassa. Monessa asiassa on kiusattu ja epävarma. Sitä varten on evankeliumi ja matkaystävät avuksi annettu. Tähän hetkeen asti on jaksanut tälläkin heikolla uskolla.
Sinun puheenvuorojasi JIA on antoisaa lukea. Rehellistä ja aitoa puhettasi olen oppinut arvostamaan.
Puhut tuosta että on päiviä jolloin ei tunne olevansa uskomassa. Aloin oikein miettiä. Onko se alakuloisuutta vai mitä se oiekin on? Itse koen vuoristorataluonteena mielialojen vaihteluita. Huonoksi ja riittämättömäksikin koen välillä itseni. Mutta koen että Kristuksen armotyön saan kohdalleni omistaa, tuntui miltä tuntui. Kelpaan tämmöisenä keskeneräisenä. :-) Sama ajatus kai on vl-uskossakin?
ovat kohdallani turhan voimakkaita sanoja. En tiedä, johtuuko tämä minun keskeneräisyyteni siitä, että minulla on oikeastaa aika rankka paikka. Olen ainut uskovainen lähipiirissäni, siis ei ketään vl- eikä mitään muutakaan uskovaista. On monesti taiteilua nuoralla, kun yrittää pitää hyvän ja loukkaamattoman omantunnon ja samalla olla niin, että ei turhan päiten korosta uskovaisuuttaan. Mielestäni ei ole oikeaa uskonsa tunnustamista jos muilla ihmisillä tulee vaivautunut olo minun uskoni takia.
Toisaalta taas joutuu kyselemään itseltään, milloin mennään synnin luvallisuuteen sen saman asian varjolla. Ettei uskallakaan olla tekemättä, menemättä, olematta mukana sellaisissa asioissa, jotka eivät oikeilta tunnu pelkästään siksi, ettei tulisi leimatuksi tiukkapipoiseksi lessuksi.
On se mielialakysymyskin. Kun on oikein alamaissa, tuntuu että on itsestään selvää, ettei tällaisella ole mitään asiaa taivaaseen. Minulla on vielä niinkin, että sielunvihollinen nostelee anteeksiannettuja asioita yhä uudelleen ja uudelleen esiin ja ilkkuu, että luuletko että nämäkin olet anteeksi saanut. Yksi ystäväni neuvoi, että sano ääneen sille kiusaajalle, että mene pois, minun Jumalani on sinua vahvempi. On se auttanutkin, ainakin vähäksi aikaa kerrallaan.
Pahoissakaan paikoissa en ole kuitenkaan voinut uskoani kieltää. Vaikka miltä tuntuisi. Onneksi se ei ole tuntemisissa, sen olen monesti kokenut. Vaikeinta on ollut hyväksyä, että Jumalan johdatusta on nekin asiat elämässäni, jotka ovat minun jokapäiväinen ristini. Kun on väsynyt ja kipeä, se on vaikea nähdä siunauksena, tarpeellisena jotakin varten. Pitäisikö kuitenkin sanoa, että onneksi olen silloin niin kipeä, että ei uskalla uskoaan asettaa kyseenalaiseksi. Voihan olla, että juuri se on niiden siunaus.