Niin siis tää on mulle OIKEESTI ongelma, pelkään ja stressaan valmiiksi. Koulu alkaa 16.8. mulle täysin vieras rakennus, vieraat ihmiset. Voi olla, etten tiistai aamuna selviä kouluun millään. Ammattikouluun siis pitäisi mennä...Tää on kauheeta, kun on niin hirveä stressi/pelko/jännitys tästä asiasta. Aina mie olen ollu kova stressaamaan uusia asioita, mutta että näin paljon!
Uusi koulu
Tyttö
92879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tunsin heti sympatiaa sinua kohtaan. Olet ilmeisesti herkkätunteinen ja fiksu nuori. osaat jakaa tunteitasi ja pelkojasi. Näin myös opit elämään niiden kanssa. Sillä totuus on, että jokainen jännittää uusia asioita, muuten ei ole kyllä normaali. Se miten itse suhtautuu omaan jännittämiseensä varmaankin ratkaisee asian.
Eli jos hyväksyy jännittämisen ja suhtautuu itseensä armollisesti, niin sen kanssa selviää.
Parasta on sanoa itselleen esim: "ei ole todellakaan ihme, että minua jännittää. Aivan uusi asia ja paikka ja ihmiset. Ei olis ihme vaikka pyörtyis, mut ei se mitään. Varmaan joku tulee auttamaan ja saan uuden ystävän!
Paras katsoa ympärilleen ja nähdä liuta muitakin jännittäjiä. Nekin jotka näyttää koviksilta ja tyyniltä, jännittää varmasti yhtä paljon. Pääsisitpä koettamaan heidän pulssiaan. Ja ajattele, opettajat saattavat jännittääyhtä paljon. Tiedäbn asian, koska itse olen koulussa töissä!
Jännittäminen on NORMAALIA ja osoittaa että tunteet on tallella.
En kuitenkaan vähättele jännittämisen aiheuttamaa tuskaa. Itse olen sen kokenut ja edelleen jännitän asioita. Mutta koska olen hyväksynyt jännittämisen osaksi ihmiselämää ja normaaliksi asiaksi, en ole enää yrittänyt ns. hallita jännitämistä vaan olen "rauhassa" jännittänyt.
Jännittäminen alkoi minulla pahana n. 15 vuotiaana. Nyt olen jo aikuinen ja voin kertoa sinulle, että me aikuisetkin jännitetään. Mutta ei se mitään! Olen huomannut, että auttaa kun oikein maksimoi jännittämisensä eli rupeaa jopa liioittelemaan sitä.
Sanoo itselle taikka vaikka toiselle ääneen, että nyt jännittää niin että pissat tulee housuun tai että pyörtyy. Laskee leikkiä omasta jännittämisestä, puhuu siitä..jne.
Jokaisella on oma tapansa selvitä. Halusin tässä kiireessä kirjoittaa sinulle jotain, sillä todella toivon että nautit uudesta elämäntilanteestasi,sen tuomista kivoista asioista ja kavereista, jännittämisestä huolimatta.
Saat luvan jännittää niin paljon kuin haluat!
Olet varmasti huipputyyppi!
Kiitos sulle tosi paljon! Mulla on tätä kamalaa jännitystä ollu jo ala-asteella, entinen koulukiusattu kun olen. Nyt se meinaa vaan käydä niin sietämättömäksi, että häiritsee jo yöunia =/ Ja tämäkin kun on omaa tyhmyyttä, ettei ole tuttuja. Jos olisin mennyt heti peruskoulun jälkeen, varmasti olisi ollut edes joku samasta koulusta. Nyt itse olen 18, luokkakavereista suurin osa 15-16-vuotiaita.
Yhtään en ihmettelis, vaikka laatta lentäis ekana päivänä. Pelottaa ja jännittää. Olis niin paljon kivempi mennä ekana päivänä jonkun tutun ihmisen kanssa...Kuulostanko sitten ekaluokkalaiselta, kun en haluaisi yksin mennä? Olen niin ujo ja hiljanen muutenkin, että kavereiden saannista voi tulla vaikeaa. Etenkin jos kaikilla muilla jo on kavereita edellisestä koulusta. En tahtoisi jäädä yksin.
Sulle todella suuri kiitos vastauksesta! Kiva tietää, että joku edes ymmärtää pelkoni ja jännitykseni!
hei,
tiedän tasan tunteesi ! Itsekin koulussa jännitin niin, etten pystynyt esitelmiä tai vastaavia pitämään (laatta lensi). Ja vaikka sitä järjellä ajettelisi sitä tilannetta, niin ei sitä järjellä oikein tullut hallittua sitä jännittämistä. Se oli jotain suurempaa kuin itse. Hullua, minäkin päädyin kouluun töihin, jopa opetusalalle, jossa vieläkin harkitsen uranvaihtoa nimenomaan jännityksen vuoksi (esim vanhempainillat yms... hui!). Tuttavistani osa syö betasalpaajia tms, mutta itse en ole uskaltanut edes lääkäriin asti, vaikka sitäkin on suositeltu. Toisaalta sitä yrittää aatella, että ainakin voi tunnistaa kaltaisiaan ja empaattisuuden kyky saattaa olla parempi kuin sellasella joka tihkuu itsevarmuutta eikä voi ihan asettua toisen asemaan koska ei voi ymmärtää sitä kauheeta tuskanhikeä mikä jännittämisestä tulee. Sen verran voin sanoa että hieman se iän mukana laantuu, muttei hirveästi ainakaan minulla. Ehkä sitä paremmin peittää sen jännityksen, mutta kyllä se edelleen hallitsee ainakin minun elämääni nimenomaan töiden suhteen. Muun sosiaalisen elämän suhteen on muutos kyllä ollut suuri - johtuen siitä että sosiaalisesta elämästä yrittää saada paljon itse irti, joten ei tule keskityttyä itse "suorittamiseen". Mutta ne työt... nykyään kuulemma voi lääkettä ottaa vain tarvittaessa, ja koukkuun ei jää, joten jos olisin sinun sijassasi, niin saattaisin hakea niitä, jos tuntuu siltä ettet pysty ollenkaan kouluun menemään. Kunpa niitä minun aikanani olisi ollut tarjolla noin "helposti" kuin nykyään! Ja välillä ajattelen että voihan se olla että ne ihmiset joita jännität tai jotka vaikuttavat siltä etteivät koskaan jännitä,niin ovatkin sellasia jotka ovatkin vahvassa lääkityksessä, eivätkä tunne sitten mitään iloakaan niin voimakkaana kuin sinä tunnet ! heh heh... no, ne on noita mielikuvitusleikkejä joilla olen omaa tilannetta yrittänyt saada hallintaan. Toisaaalta taas jos napsii lääkkeitä, niin oletko se sitten enää "SINÄ" kun eräs tärkeä osa, vahvan tuntemisen kyky, olisi vaimennettu? SIinäkin tietysti pohdittavaa. Ja miten ne ihmiset joihin tutustuisit - olisivatko he eri ihmisiä kuin ne jotka tutustuisivat sinuun jännittäessäsi.
No mihin tahansa päädytkin niin lykkyä tykö !
siellä on IHAN varmasti muitakin joilla ei ole entisestä elämästä tuttuja siellä. Älä sie neiti huolehi :)
Onneksi olkoon opiskelupaikan johdosta! Älä turhaan vielä stressaa ensimmäistä koulupäivää - se tulee ajallaan, noin viikon päästä. Kun se päivä vihdoin koittaa ja pääset paikan päälle, helpottaa jännitys varmasti! Arvoitukset ratkeavat: näet itse rakennuksen, uudet koulukaverit, muut uudet ihmiset. Ja kun on paljon uutta ja opittavaa, unohtaa äkkiä jännittää. Hyvin se menee!
(Minäkin aina jännitän kaikkea uutta, mutta aina on mennyt jopa odotettua paremmin. Ja olen ollut kaikenlaisissa tilanteissa.)
Jännittäjä olen minäkin, ja tiedän paremmin kuin hyvin, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt läpi.
Olen saanut hyvän neuvon jännitykseen liittyen: ajattele, että (jännittävä) tilanne on vain murto-osa koko elämästäsi. Tilanne tulee eteen, ja katoaa hetken kuluttua. Asia vanhenee, ja ihmiset unohtavat sen pian. Elämä kulkee eteenpäin yllättävän nopeasti.
Ja tosiasia on, että kaikkia varmasti jännittää joskus. Toisia enemmän, toisia vähemmän.
(Tämä teksti on samalla psyykkausta itselleni, sillä minäkin aloitan kohta uuden koulun uudessa kaupungissa, ja arvaa, kuka on myös sydän ylikirroksilla sitten..) Tsemppiä meille molemmille!
Muitakin jännittäjiä näyttää olevan. Kiitos teille kaikille, jotka viitsitte lukea ja vielä vastatakin! Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että siitä on edes jotain apua, kun on saanut sanottua miltä tuntuu ja on saanut järkeviä kannanottoja. Tiedä sitten mikä tilanne on tiistaiaamuna...
Olen kyllä harkinnut jotain rauhottavia, mutta en tahdo olla "zombi", joka vain on, ilman mitään tunteita. Yritän ajatella aikaa viikon eteenpäin, kun voi palkita itsensä ensimmäisen kouluviikon jälkeen. Jos tästä olisi edes jotain apua.
Tsemppiä kaikille muillekin jännittäjille, ehkä me selvitään! Onhan tässä elämässä oltava jotain hyvääkin...
anna pesää jollekkin pojalle heti niin saat hyvän ystävän koulusta eikä tarvi pelätä !
sairas tyyppi.