Onko sääntöjä vai ei?

Sanokaa suoraan,älkääkä kierrelkö!
265275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarna, Paavalin kirjoituksia Timoteukselle ym. ym. Sääntöjä on!

Äänestä

Esimerkiksi seuraavat asiat voidaan selkeästi sanoa olevan vl-sääntöjä.

-Ehkäisy on syntiä
-Alkoholin kohtuukäyttö on syntiä
-Tanssi on syntiä
-Korvakorut, meikkaus ja hiusten värjäys ovat uskovaiselle sopimattomat
-Tv on uskovaiselle sopimaton.
-Maallinen rock-musiikki on sopimatonta (Tämä on rajatapaus, sillä osa nuorisosta kyllä kuuntelee.)

Mielestäni nämä, ”ei ole mitään sääntöjä”, kirjoitukset ovat malliesimerkki KIEROILUSTA:(

Kirjoitetaan että "ei meillä ole mitään sääntöjä" ja ihmiset voivat vapaasti hankkia tv:n tai pitää korvakoruja, mutta sitten todetaan että tuolloin vain ei voi olla enää vl;)

On toki ihmisten oma asia alistuvatko he säännöille vai lähtevätkö he liikkeestä, missä vaaditaan omia sääntöjä. On kuitenkin falskia väittää ettei vl:illä ole sääntöjä jos kuitenkin tunnustetaan että ellei ”ole samaa mieltä tietyista asioista”, eli toisin sanoen noudata vl-sääntöjä, niin siitä seuraa sanktio etteivät muut pidä sinua vl:änä, jonka he myös kuvittelevat olevan synonyymi sanalle uskovainen. Pelkästä liikkeestä eroon joutuminenhan on pikkujuttu sille, että tuolloin et vl-opin mukaan ole enää matkalla taivaaseen, vaan sinne kuumempaan paikkaan…

Äänestä
  • Pitää olla jotain Raamatun mukaisia sääntöjä. Ei voi elää ihan julkisyntisenä, ja samalla teeskennellä olevansa uskovainen. Vl-opetukset perustuvat Raamattuun. Ja nämä ovat nimenomaan uskon asioita, eikä järjen asioita. Niitä ei voi käsittää, joka ei usko.

    Uskovaisena minä ainakin tunnen vapauden. En haluakkaan näitä admatan mainitsemia asioita omaan elämääni. En esimerkiksi usko, että kuolinvuoteella rock-musiikkia kuuntelevalla olisi sydämmen tila oikea.

    Ajatelkaa asioita näistäkin näkökohdista, ennenkuin alatte puolustelemaan niitä..

    Äänestä

  • Yksi melko selkeä sääntö on: äänestä keskustaehdokasta presidentinvaaleissa.

    Äänestä

  • Mene luuloinesi seuroihin istumaan ja kuuntele tarkkaan. et varmana kuule mistään säännoistä sanaakaan. ja jos kuulet niin ne on pelkästään rakkaudessa annettuja neuvoja. ei me noteerata niitä minkäänlaisina kahleina tai sääntöinä. On liian monta varoittavaa esimerkkiä nähty kun on alkanu mieli tehdä näitä viisaita neuvoja vastaan ja sitte kuulee surullisia uutisia että se ja se ei ole enää uskomassa, vaan on uskonsa menettänyt näin mitättömältä epäuskoisesta kuulostavan asian takia, kuin nämä "säännöt". ette te tiedä kuin vaarallisista asioista te puhutte koska teillä ei ole pyhänhengen antamaa viisautta siihen.

    Äänestä

  • Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa. Jos voit uskoa, että Pyhä Henki opettaa sinua itseäsi välttämään asioita, joista et pidä, miksi et voisi uskoa, että se opettaa myös meitä välttämään tiettyjä asioita?

    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois. Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille? Molemmat uskonemme kuitenkin Johanneksen kirjeen sisältöön sen osalta, mitä se sanoo rakkaudesta.

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Kun opiskelin yläasteella, niin näin siellä tyttöjä, jotka tiesin VL-uskoviksi. Heillä oli aina hame päällä. Oliko se tyttöjen oma valinta vai neuvooko raamattu karttamaan housuja? Housuja ei tietääkseni Jeesuksen aikaan edes tunnettu lähi-idässä.

    Äänestä

  • .. .. .. .. kirjoitti:

    Mene luuloinesi seuroihin istumaan ja kuuntele tarkkaan. et varmana kuule mistään säännoistä sanaakaan. ja jos kuulet niin ne on pelkästään rakkaudessa annettuja neuvoja. ei me noteerata niitä minkäänlaisina kahleina tai sääntöinä. On liian monta varoittavaa esimerkkiä nähty kun on alkanu mieli tehdä näitä viisaita neuvoja vastaan ja sitte kuulee surullisia uutisia että se ja se ei ole enää uskomassa, vaan on uskonsa menettänyt näin mitättömältä epäuskoisesta kuulostavan asian takia, kuin nämä "säännöt". ette te tiedä kuin vaarallisista asioista te puhutte koska teillä ei ole pyhänhengen antamaa viisautta siihen.

    No, minä sanon teille että älkää viitsikö!

    Olen käynyt varmaan sadoissa vl-seuroissa, joten arvelen kyllä tietäväni mistä puhun.

    >>
    ja jos kuulet niin ne on pelkästään rakkaudessa annettuja neuvoja. ei me noteerata niitä minkäänlaisina kahleina tai sääntöinä.
    >>

    Noinhan teille opetetaan. En kritisoi tuota ajattelutapaa vastaan lainkaan. Varmaan moni vl-puhuja uskoo itsekin neuvovansa rakkaudesta kun puhuu kielletyistä asioista joita pitää välttää, eli säännöistä.

    Kritisoin tässä lähinnä sitä vastaan, että nämä säännöt ja kielletyt asiat yritetään kieltää ja vieläpä kieroudella:( Jos on olemassa asioita joista varoitetaan ja näiden varoitusten vastainen mielipide aiheuttaa sanktioita, niin kyse on säännöistä.

    >>
    On liian monta varoittavaa esimerkkiä nähty kun on alkanu mieli tehdä näitä viisaita neuvoja vastaan ja sitte kuulee surullisia uutisia että se ja se ei ole enää uskomassa, vaan on uskonsa menettänyt näin mitättömältä epäuskoisesta kuulostavan asian takia, kuin nämä "säännöt".
    >>

    Entäpä kaikki ne tuhannet, jotka vl-uskon käsittämättömien ja järjettömien sääntöjen vuoksi ovat kieltäneet uskonsa Jumalaan kokonaan?

    ps. Minusta on lapsellista sanoa toiselle että teilläpä ei ole Pyhää henkeä ja meilläpä on;)

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa. Jos voit uskoa, että Pyhä Henki opettaa sinua itseäsi välttämään asioita, joista et pidä, miksi et voisi uskoa, että se opettaa myös meitä välttämään tiettyjä asioita?

    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois. Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille? Molemmat uskonemme kuitenkin Johanneksen kirjeen sisältöön sen osalta, mitä se sanoo rakkaudesta.

    >>
    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa.
    >>

    Ikävä että kommenttini tuntuu "lyönniltä". Omaan sen verran käytännön kokemusta vl:istä että arvelen kyllä todellakin tietäväni mistä puhun.

    Jos käsitykseni on täysin väärä, niin tässähän sitä voi yrittää korjata. Mikä kommenstissani on väärää käsitystä?

    Tiedän ja allekirjoitan kyllä että vl:illä ei ole mitään säätökirjaa. Tuskin vl:ät ovat missään listan muotoon kasanneet mitään kiellettyjä asioita. Tämä on totta, mutta totta on myöskin se, että kaikki tietävät vl:ien saarnaavan tiettyjä asioita vastaan. Nämä asiat ja saarnat ovat niin yleisiä, ettei ole mitään tarvetta kieltää mitään listan muodossa. Nämä tabuasiat ovat kaikilla varmasti tiedossa. Erilain ajattelevaa nuhdellaan ja ellei nuhdeltu tee parannusta, niin sanotaan että tämä on teoillaan kieltänyt uskonsa...

    Kerro missä meni pieleen?

    >>
    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois.
    >>

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Yhtälailla vl:ät ja kaikki kristityt jättävät monia asioita varsinkin vanhasta testamentista pois. Tämä ja perusteet miksi kukakin jättää ja mitä pois, ovat kuitenkin asia erikseen.

    >>
    Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille?
    >>

    Toki sallin jokaisen ihmisen noudattaa sitä käsitystä asioista, minkä tämä ihminen oikeaksi ymmärtää. Te ette kuitenkaan omillenne tätä salli, vaan jos ihminen seuraa omaa käsitystään, joka poikkeaa yleisesti hyväksytystä, niin tälle seuraa sanktioita. Kysymys ei siis ole siitä, ettenkö sallisi teille käsityksiänne, vaan siitä että te ette salli poikkeavia käsityksiä omillenne...

    Sitten monilla on vielä otsaa täällä mainostaa monessa avauksissa että "Ei meillä ole mitään sääntöjä" Voiko vl-liikkeestä virheellisempää mainoskuvaa antaa? Mielestäni se on melkoisen hankalaa;)

    Oma käsitykseni näistä listaamistani vl-liikkeen säännöistä ja kielloista on se, että niistä ei yksikään perustu Raamattuun. Monen mutkan ja koukeroisen aasinsillan kanssa niitä saa yrittää perustella, mutta se on jo toinen aihe se.

    Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tavallaan. En halua haukkua vl:ien käsitystä uskomistaan asioista. Ihmettelen vain tarvetta antaa näiden käsitysten noudattamisen paineesta niin toisenlainen kuva ulospäin, kuin mitä todellisuus sisällä on.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ..ei-vl-lähisukulaisiin. Jos kerran jotain asiaa pidetään todella pahana -sanotaan vaikka meikkaamista - niin on tavallaan luonnollista että se yritetään kieltää myös läheiseltä ja rakkaalta serkulta tai siskolta jonka ikuisuuskohtalosta ollaan ihan aidosti huolissaan vaikkei tämä ei (vielä) olisikaan vl. Ja niin "hirveää" asiaa kuin itsetyydytys saatetaan jopa tietoisesti käyttää syyllisyyden tunteen aikaan saamiseksi jotta henkilö rupeaisi kokemaan vl-synninpäästön tarvetta.

    Mielestäni pitäisi -kuten olen ennenkin sanonut -ottaa tavaksi pohtia niiden tekemisien ja tekemättä jättämisien motiiveja niin monelta kantilta kuin mahdollista. Kuinka paljon vanhoillisuudessa oikeastaa rohkaistaan tällaiseen syvempään pohtimiseen? Tämä palsta muuten on erinomainen paikka harrastaa sitä.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa.
    >>

    Ikävä että kommenttini tuntuu "lyönniltä". Omaan sen verran käytännön kokemusta vl:istä että arvelen kyllä todellakin tietäväni mistä puhun.

    Jos käsitykseni on täysin väärä, niin tässähän sitä voi yrittää korjata. Mikä kommenstissani on väärää käsitystä?

    Tiedän ja allekirjoitan kyllä että vl:illä ei ole mitään säätökirjaa. Tuskin vl:ät ovat missään listan muotoon kasanneet mitään kiellettyjä asioita. Tämä on totta, mutta totta on myöskin se, että kaikki tietävät vl:ien saarnaavan tiettyjä asioita vastaan. Nämä asiat ja saarnat ovat niin yleisiä, ettei ole mitään tarvetta kieltää mitään listan muodossa. Nämä tabuasiat ovat kaikilla varmasti tiedossa. Erilain ajattelevaa nuhdellaan ja ellei nuhdeltu tee parannusta, niin sanotaan että tämä on teoillaan kieltänyt uskonsa...

    Kerro missä meni pieleen?

    >>
    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois.
    >>

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Yhtälailla vl:ät ja kaikki kristityt jättävät monia asioita varsinkin vanhasta testamentista pois. Tämä ja perusteet miksi kukakin jättää ja mitä pois, ovat kuitenkin asia erikseen.

    >>
    Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille?
    >>

    Toki sallin jokaisen ihmisen noudattaa sitä käsitystä asioista, minkä tämä ihminen oikeaksi ymmärtää. Te ette kuitenkaan omillenne tätä salli, vaan jos ihminen seuraa omaa käsitystään, joka poikkeaa yleisesti hyväksytystä, niin tälle seuraa sanktioita. Kysymys ei siis ole siitä, ettenkö sallisi teille käsityksiänne, vaan siitä että te ette salli poikkeavia käsityksiä omillenne...

    Sitten monilla on vielä otsaa täällä mainostaa monessa avauksissa että "Ei meillä ole mitään sääntöjä" Voiko vl-liikkeestä virheellisempää mainoskuvaa antaa? Mielestäni se on melkoisen hankalaa;)

    Oma käsitykseni näistä listaamistani vl-liikkeen säännöistä ja kielloista on se, että niistä ei yksikään perustu Raamattuun. Monen mutkan ja koukeroisen aasinsillan kanssa niitä saa yrittää perustella, mutta se on jo toinen aihe se.

    Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tavallaan. En halua haukkua vl:ien käsitystä uskomistaan asioista. Ihmettelen vain tarvetta antaa näiden käsitysten noudattamisen paineesta niin toisenlainen kuva ulospäin, kuin mitä todellisuus sisällä on.

    "Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tavallaan. En halua haukkua vl:ien käsitystä uskomistaan asioista. Ihmettelen vain tarvetta antaa näiden käsitysten noudattamisen paineesta niin toisenlainen kuva ulospäin, kuin mitä todellisuus sisällä on."

    Paine on kova yötä päivää varsinkin nuorilla

    Oma liha himoineen ja haluineen olisi kokoajan sallimassa suuret ja pienet asiat jotka vievät tai saattavat helposti viedä pois Jumalan lasten yhteydestä ja siten kuolettaa uskon.

    Ja sielunvihollinen käy ympäri kuin kiljuvajp kenet hän nielisi tuoden asioita asioita valossa johon olisi helppo tarttua ja kokeilla

    Kyllä vl:t ovat jatkuvasti tekemisissä "listan" kanssa mutta eivät sulata sitä että puhutaan listoista ja säännöistä kun on jotenkin kyse jostain viellä vakavammasta on kysymys elämästä ja kuolemasta
    On kyse siitä säilynkö MINÄ tai MINUN LAPSENI uskomassa

    Äänestä

  • luuloon kirjoitti:

    Tuohan on PERUSTELU sille, miksi SÄÄNNÖT ovat tärkeitä vl:ille:-o

    Miksi vl:ät eivät "sulata" sitä että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä? Mikäli kysymys on sääntöjäkin vakavemmasta asiasta, niin sitä suuremmalla syyllä on vääristelyä mainostaa ettei vl:illä olisi sääntöjä!

    Kysymys on käsitykseni mukaan hätävarjelun liioittelemisesta, missä on langettu väärään vanhurskauteen. Omilla perinnäissäädöksillä kilvoitteluun, jossa sisältö on unohtunut kuin fariseuksilla...

    Jos jokin asia kielletään sillä perusteella, että se voi altistaa houkutukselle langeta syntiin, niin ollaan loputtomassa suossa jossa oikeaa ja väärää ei enää määrittele Raamattu, vaan omat dogmit joista on rakennettu Raamatun korvaava laki:(

    Pari esimerkkiä:

    TANSSI (kielletty vl:iltä, etteivät "lihan himot" heräisi) Kuitenkin Raamatussa tanssittiin, ilman että sitä olisi pidetty lainkaan pahana.    
    "Pelkkä pellavakasukka yllään hän tanssi rajusti Herran edessä. (2. Sam. 6:14)

    KORVAKORUT (Pidetään uskovaiselle sopimattomana koristautumisena maailman mukaan, kuten nenärenkaitakin) Kuitenkin Raamatussa Jumala kertoo itse koristaneensa Jerusalemin esimerkiksi korvakoruin ja nenärenkain:

    8 "Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika. Minä levitin sinun yllesi viittani liepeen ja verhosin alastomuutesi. Minä vannoin sinulle valan ja solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni -- näin sanoo Herra Jumala.
    9 Minä pesin sinut vedellä, huuhdoin yltäsi veren ja voitelin sinut öljyllä.
    10 "Minä puin sinut kirjailtuihin juhlavaatteisiin, panin jalkaasi pehmeät nahkakengät, kiedoin päähäsi pellavaisen liinan ja asetin upean viitan harteillesi.
    11 Minä kaunistin sinut koruilla ja sinun ranteesi kultarenkailla ja kiedoin kaulaasi kultaiset ketjut.
    12 Minä kiinnitin
    --> nenääsi kultarenkaan,
    --> ripustin korut sinun korviisi
    ja laskin hiuksillesi kimaltavan otsarivan. (Hesekiel 16)

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa.
    >>

    Ikävä että kommenttini tuntuu "lyönniltä". Omaan sen verran käytännön kokemusta vl:istä että arvelen kyllä todellakin tietäväni mistä puhun.

    Jos käsitykseni on täysin väärä, niin tässähän sitä voi yrittää korjata. Mikä kommenstissani on väärää käsitystä?

    Tiedän ja allekirjoitan kyllä että vl:illä ei ole mitään säätökirjaa. Tuskin vl:ät ovat missään listan muotoon kasanneet mitään kiellettyjä asioita. Tämä on totta, mutta totta on myöskin se, että kaikki tietävät vl:ien saarnaavan tiettyjä asioita vastaan. Nämä asiat ja saarnat ovat niin yleisiä, ettei ole mitään tarvetta kieltää mitään listan muodossa. Nämä tabuasiat ovat kaikilla varmasti tiedossa. Erilain ajattelevaa nuhdellaan ja ellei nuhdeltu tee parannusta, niin sanotaan että tämä on teoillaan kieltänyt uskonsa...

    Kerro missä meni pieleen?

    >>
    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois.
    >>

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Yhtälailla vl:ät ja kaikki kristityt jättävät monia asioita varsinkin vanhasta testamentista pois. Tämä ja perusteet miksi kukakin jättää ja mitä pois, ovat kuitenkin asia erikseen.

    >>
    Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille?
    >>

    Toki sallin jokaisen ihmisen noudattaa sitä käsitystä asioista, minkä tämä ihminen oikeaksi ymmärtää. Te ette kuitenkaan omillenne tätä salli, vaan jos ihminen seuraa omaa käsitystään, joka poikkeaa yleisesti hyväksytystä, niin tälle seuraa sanktioita. Kysymys ei siis ole siitä, ettenkö sallisi teille käsityksiänne, vaan siitä että te ette salli poikkeavia käsityksiä omillenne...

    Sitten monilla on vielä otsaa täällä mainostaa monessa avauksissa että "Ei meillä ole mitään sääntöjä" Voiko vl-liikkeestä virheellisempää mainoskuvaa antaa? Mielestäni se on melkoisen hankalaa;)

    Oma käsitykseni näistä listaamistani vl-liikkeen säännöistä ja kielloista on se, että niistä ei yksikään perustu Raamattuun. Monen mutkan ja koukeroisen aasinsillan kanssa niitä saa yrittää perustella, mutta se on jo toinen aihe se.

    Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tavallaan. En halua haukkua vl:ien käsitystä uskomistaan asioista. Ihmettelen vain tarvetta antaa näiden käsitysten noudattamisen paineesta niin toisenlainen kuva ulospäin, kuin mitä todellisuus sisällä on.

    Anteeksi jos todistukseni raamatunkäsityksestäsi vaikutti väärältä, tässähän sitä voi yrittää korjata? :D

    Tarkoitus ei ollut syyttää vaan ainoastaan kyseenalaistaa kirjoittelusi motiivit. Itsekin näen IOK-keskusteluissanne asioita, jotka omasta näkökulmastani ovat päätä häntää vailla ja siitä huolimatta en syyttele näkemyksiänne palstallanne. Olen huomannut sielläkin käytävän keskustelua "saako/eikö saa" -tasolla joistakin asioista, tosin sillä erotuksella, että niitä kysymyksiä esittävät IOK-"laiset", täällä 99% muut kuin vl:t. Samalla tavalla voisin näillä perustein osoittaa teidät lain alle.

    "Säännöistä" on täälläkin puhuttu asiat poikki ja halki sataan kertaan. Sinun kanssasi keskustelin mm. noista mainitsemistasi korvakoruista, ilmeisesti et lukenut vastauksiani.

    >> Te ette kuitenkaan omillenne tätä salli, vaan jos ihminen seuraa omaa käsitystään, joka poikkeaa yleisesti hyväksytystä, niin tälle seuraa sanktioita.

    Et muuten vastannut kysymykseeni: Miksi uskot, että itse vältät tiettyjä asioita Pyhän Hengen vaikutuksesta, sen synnyttämästä sisäisestä halusta, mutta me noudatamme sokeasti ulkoa päin annettuja "sääntöjä"?

    Ja olet tervetullut nimen omaan kyseenalaistamaan kaiken mistä ACIM:ssa ja IOK-keskusteluissa puhutaan. Ainakin osa meistä ACIM-oppilaista on periaatteessa avoimia kritiikille. Yritämme sitten vastata siihen parhaan kykymme mukaan.

    Näillä palstoilla on nimenomaan tarkoitus keskustella. Kirjoittajien KIRJOITTELUN motiivit eivät ole mielestäni oikea keskustelun aihe. Kirjoitteluhan on tavallaan itsetarkoitus jos kerran kirjoittelupalstalla ollaan.

    Kirjoittajien näkemykset asioista sen sijaan ovat mielekäs keskustelun aihe.

    "Itsekin näen IOK-keskusteluissanne asioita, jotka omasta näkökulmastani ovat päätä häntää vailla ja siitä huolimatta en syyttele näkemyksiänne palstallanne. Olen huomannut sielläkin käytävän keskustelua "saako/eikö saa" -tasolla joistakin asioista, tosin sillä erotuksella, että niitä kysymyksiä esittävät IOK-"laiset""

    Tule sitten ihmeessä puhumaan havainnoistasi enemmän. Kuten sanoin, olet tervetullut. Me kestämme sen ja rehellisenä totuuden etsijöinä suorastaan iloitsisimme siitä.

    Tuosta saako/eikö saa -hommasta sen verran että myönnän että sitä esiintyy tavalla tai toisella. Itselläni sellaisten keskustelujen tarkoitus on oppia syvemmin ymmärtämään motiivit HENGELLISESSÄ MIELESSÄ. ACIM:n mukaan kaikki asiat tehdään joko Jumalan kanssa yhdessä tai ilman että Jumala on mukana. Haluan puhua siitä mitä mistäkin ajattelusta tai menettelystä konkreettisesti seuraa ja mitkä tekemiset ja ajatukset ovat samassa linjassa kuin Jumalan ajatukset. Tarkoitus ei ole heitellä jotain fraasia pelkäksi syyksi ja säännöksi vaan keskustelua edelleen syventämään ja meitä edelleen hengellisesti kehittämään. Otteet ACIM:sta ( Raamatusta ym. kirjoista) laitetaan näkyviin jotta ne voisivat valottaa asiaa vielä yhdeltä kantilta ja jotta niistä voitaisiin keskustella. Samaa yritän tehdä täälläkin. Pelkkä sääntö ilman muuta motiivia kuin toisten samaan ryhmään kuuluvien auktoriteettiin vetoaminen ei ole mielekäs.

    Minua ei mikään ryhmä ohjaile minua uskonasioissa ja jos olet tarkkaan lukenut viestejäni niin ei edes ACIM ole sääntökirja jota sokeasti noudatetaan. Siinä on hengellisiä periaatteita joita on päivittäin systemaattisesti tarkoitus harjoitella. ACIM on opas sille tielle joka johtaa Taivaaseen, nimittäin Anteeksiantamuksen tielle.

    " en syyttele näkemyksiänne palstallanne." Miksi et?
    Tai eihän nyt "syytellä" tarvitsisikaan mutta jotain kommenttia voisit heittää jos kerran kuitenkin jotakin mieltä asioista olet.

    Äänestä

  • acimlaine kirjoitti:

    Kiitos kutsusta :) Ehkäpä joku päivä sen teenkin, keskustelun vuoksihan tässä kirjoitellaan.

    Annat tuossa sellaisen kuvan, että me emme halua keskustella asioista, vaan toistelemme fraaseja.

    Minä taas ymmärrän asian noin sadan aiheeseen liittyvän avauksen jälkeen niin, että teille keskustelun ainoa hyväksyttävä lopputulos on se, mitä itse haluaisitte kuulla, eli sen, että meidän elämäntapamme on täysin järjetön :) Ei edusta minun käsitystäni keskustelusta ja siksi peräänkuulutin kirjoittelun motiiveja.

    Tämä ei siis syytöksenä tms, ainoastaan minun näkemykseni pyrkimyksistänne, joita ette itsekään ehkä tiedosta. Osoittakaa väite vääräksi, jos tuntuu, että pieleen meni, mutta käsi sydämellä.

    Oletteko huomanneet, että nämä "sääntöasiat", joista täällä paljon puhutaan, ovat sääntöongelma niille, jotka eivät ole vl:a, ei vl:lle itselleen?

    >> Minua ei mikään ryhmä ohjaile minua uskonasioissa

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    Et muuten vastannut kysymykseeni: Miksi uskot, että itse vältät tiettyjä asioita Pyhän Hengen vaikutuksesta, sen synnyttämästä sisäisestä halusta, mutta me noudatamme sokeasti ulkoa päin annettuja "sääntöjä"?

    ...Se ei ollut mielestäni oleellista tässä kysymyksessä.

    Kyllä varmaan ajattelette ja opetatte että sääntönne ovat Pyhän hengen johdatuksella tulleita neuvoja. Ei siinä mitään, kuten sanoin niin pointti on ennemminkin siinä että nämä ovat erittäin sekundaarisia asioita, joista ihmisillä voi yleensä olla vapaasti omat mielipiteensä. Vl-liikkeessä tätä omantunnon vapautta ei sallita:(

    Voit toki sanoa että vl-liikkeessä uskovaiset eivät Pyhän hengen vaikutuksesta halua... Ajatus kollektiivisesta omastunnosta on kuitenkin naurettava, anteeksi vain.

    Kyseisistä "neuvoista" tekee kuitenkin säännöt se tosiasia, että jos Pyhä henki kirkastaakin erilain, niin ihmiseltä vaaditaan parannus tai ulos!

    Mainostit tuossa aiemmassa että olet voinut tehdä vapaasti yhtä sun toista ilman sanktioita. Asiaa voidaan verrata siihen että suurissa kaupungeissa voit kävellä päin punaisia lukuisia kertoja ilman että törmäät poliisiautoon, joka antaa sinulle sakot. Väitän kuitenkin että listaamistani asioista tulee sanktioita, mikäli niissä julkisesti SRK:n kantaa rikkoo. Tämä on minun kokemukseni vl-liikkeestä.

    ...Tuli ja siksi yllä oleva viestini ei näy, ennenkuin lähetän tämän toisen viestin, joka ajaa ensimmäisen näkyviin. Sheriffi voi poistaa tämän kun huomaa.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ...Se ei ollut mielestäni oleellista tässä kysymyksessä.

    >>
    Et muuten vastannut kysymykseeni: Miksi uskot, että itse vältät tiettyjä asioita Pyhän Hengen vaikutuksesta, sen synnyttämästä sisäisestä halusta, mutta me noudatamme sokeasti ulkoa päin annettuja "sääntöjä"?
    >>

    Kyllä varmaan ajattelette ja opetatte että sääntönne ovat Pyhän hengen johdatuksella tulleita neuvoja. Ei siinä mitään, kuten sanoin niin pointti on ennemminkin siinä että nämä ovat erittäin sekundaarisia asioita, joista ihmisillä voi yleensä olla vapaasti omat mielipiteensä. Vl-liikkeessä tätä omantunnon vapautta ei sallita:(

    Voit toki sanoa että vl-liikkeessä uskovaiset eivät Pyhän hengen vaikutuksesta halua... Ajatus kollektiivisesta omastunnosta on kuitenkin naurettava, anteeksi vain.

    Kyseisistä "neuvoista" tekee kuitenkin säännöt se tosiasia, että jos Pyhä henki kirkastaakin erilain, niin ihmiseltä vaaditaan parannus tai ulos!

    Mainostit tuossa aiemmassa että olet voinut tehdä vapaasti yhtä sun toista ilman sanktioita. Asiaa voidaan verrata siihen että suurissa kaupungeissa voit kävellä päin punaisia lukuisia kertoja ilman että törmäät poliisiautoon, joka antaa sinulle sakot. Väitän kuitenkin että listaamistani asioista tulee sanktioita, mikäli niissä julkisesti SRK:n kantaa rikkoo. Tämä on minun kokemukseni vl-liikkeestä.

    >> Väitän kuitenkin että listaamistani asioista tulee sanktioita, mikäli niissä julkisesti SRK:n kantaa rikkoo. Tämä on minun kokemukseni vl-liikkeestä.

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    Kiitos kutsusta :) Ehkäpä joku päivä sen teenkin, keskustelun vuoksihan tässä kirjoitellaan.

    Annat tuossa sellaisen kuvan, että me emme halua keskustella asioista, vaan toistelemme fraaseja.

    Minä taas ymmärrän asian noin sadan aiheeseen liittyvän avauksen jälkeen niin, että teille keskustelun ainoa hyväksyttävä lopputulos on se, mitä itse haluaisitte kuulla, eli sen, että meidän elämäntapamme on täysin järjetön :) Ei edusta minun käsitystäni keskustelusta ja siksi peräänkuulutin kirjoittelun motiiveja.

    Tämä ei siis syytöksenä tms, ainoastaan minun näkemykseni pyrkimyksistänne, joita ette itsekään ehkä tiedosta. Osoittakaa väite vääräksi, jos tuntuu, että pieleen meni, mutta käsi sydämellä.

    Oletteko huomanneet, että nämä "sääntöasiat", joista täällä paljon puhutaan, ovat sääntöongelma niille, jotka eivät ole vl:a, ei vl:lle itselleen?

    >> Minua ei mikään ryhmä ohjaile minua uskonasioissa

    hyvin sanottu:

    > Minä taas ymmärrän asian noin sadan aiheeseen
    > liittyvän avauksen jälkeen niin, että teille
    > keskustelun ainoa hyväksyttävä lopputulos on se,
    > mitä itse haluaisitte kuulla, eli sen, että meidän
    > elämäntapamme on täysin järjetön :)

    Näin se näyttää olevan. Joten turha lienee jaaritella.

    Äänestä

  • oli erittäin kirjoitti:

    Teidän elämäntapanne on kovinkin järjellinen mutta uskonne ei ole mielestäni rakkauden ja anteksiantamuksen hengen kanssa läheskään aina samassa linjasassa.

    Mitä tulee esim. koruihin niin en ole itse niistä mitään erityistä mieltä. Se riippuu tilanteesta. En minä tässä ainakaan väitä että olisi järjetöntä olla käyttämättä koruja tms.
    Vaikka ihmisessä roikkuisi kilua ja kalua kuin joulukuusessa niin mitä se auttaisi?

    Katso vaikka kuninkaallisia naistenlehdistä! Rupsahtavat ja viimein kupsahtavat hekin siinä kuin muutkin vaikka kuinka itseään koristaisivat ja kasvojaan leikkauttaisivat. Heidän joukostaan löytyy vaikka minkä näköistä harppua, jos katsoo vähän iäkkäämpiä. Paksut pakkelit valokuvauksia ja juhlia varten vain peittävät pahimmat rypyt tilapäisesti. Jotenkin surkuhupaisaa. :/

    Eli että kyllä minä ymmärrän vanhoillistenkin kantaa tässä. Muuten pidättekö vanhoilliset minua aivan tyhmänä? ;)

    Tanssimisesta en myöskään tiedä mitä mieltä olisin. En ole kovin hyvä tanssimaan, vaikka olen joskus yrittänyt. :)) Tuolla ylempänä avauksessani koetin ryhtyä yhdessä tutkimaan mitä mieltä tanssista voisi olla ja millä perusteella.

    >> Teidän elämäntapanne on kovinkin järjellinen mutta uskonne ei ole mielestäni rakkauden ja anteksiantamuksen hengen kanssa läheskään aina samassa linjasassa. > Muuten pidättekö vanhoilliset minua aivan tyhmänä?

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    >> Väitän kuitenkin että listaamistani asioista tulee sanktioita, mikäli niissä julkisesti SRK:n kantaa rikkoo. Tämä on minun kokemukseni vl-liikkeestä.

    >>
    Sen sijaan niiden runsas vatvominen nimenomaan tällä palstalla tosin saattaa näyttää asian toisessa valossa. Huomaa, että näitä asioita eivät nosta esiin vl:t, vaan muut, mm. sinä.
    >>

    Kyseiset säännöt, joita tuossa ylempänä listasin, puhuttavat varmaankin siksi, että ne ovat asioita, jotka erottavat vl:ät tavallisista uskovaisista. Luonnollisesti nämä eroavaisuudet herättävät ihmetystä ja tarvetta tiedustella omituisten kieltojen syitä. Miksi vanhoilliset kokevat näistä asioista puhumisen niin kiusallisiksi, että pitää yrittää valehdella ettei mitään sääntöjä olisikaan?

    Tällä he herättävät vain lisää ihmettelyä ja mustaavat mainettaan...

    Jos ei pidetä sanasta sääntö, niin voi puhua vaikkapa ohjeista, mutta tosiasioiden väittämisen olemattomaksi tai kollektiiviseen omatuntoon vetoaminen antaa naurettavan ja läpinäkyvän kieron kuvan. Tämä ihan kaikella ystävällisyydellä:)

    Itse en olisi tämän tyyppiseen avaukseen edes vastannut ilman tiettyjen vanhoillisten, ei ole mitään sääntöjä, kieroilua mikä on varsin lyhytnäköistä...

    Jos sääntöjen vähäistä merkitystä haluaa painottaa, niin sen voi tuoda esiin tunnustamalla tosiasiat painottaen kuitenkin uskoa ja sitä mitä sitten merkityksellisimpänä pitääkin.

    ps. Tervetuloa minunkin puolestani IOK-palstalle ihmettelemään sen epäloogisuuksia ja kyseenalaistamaan siihen liittyviä ajatuksia:)

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Puhut asioista joista et tiedä, niin kuin tietäisit mistä puhut :( Niin rakentava kuin otteesi monessa asiassa onkin, tässä kohden lyöt meitä aivan tarpeettomasti.

    Olet muodostanut jossain mielesi sopukoissa tietynlaisen kuvan vl:sta etkä ilmeisesti haluaisi sitä mistään hinnasta muuttaa.
    >>

    Ikävä että kommenttini tuntuu "lyönniltä". Omaan sen verran käytännön kokemusta vl:istä että arvelen kyllä todellakin tietäväni mistä puhun.

    Jos käsitykseni on täysin väärä, niin tässähän sitä voi yrittää korjata. Mikä kommenstissani on väärää käsitystä?

    Tiedän ja allekirjoitan kyllä että vl:illä ei ole mitään säätökirjaa. Tuskin vl:ät ovat missään listan muotoon kasanneet mitään kiellettyjä asioita. Tämä on totta, mutta totta on myöskin se, että kaikki tietävät vl:ien saarnaavan tiettyjä asioita vastaan. Nämä asiat ja saarnat ovat niin yleisiä, ettei ole mitään tarvetta kieltää mitään listan muodossa. Nämä tabuasiat ovat kaikilla varmasti tiedossa. Erilain ajattelevaa nuhdellaan ja ellei nuhdeltu tee parannusta, niin sanotaan että tämä on teoillaan kieltänyt uskonsa...

    Kerro missä meni pieleen?

    >>
    Tiedän käsityksesi raamatun arvovallasta ja että sieltä voidaan poimia ne asiat, jotka miellyttävät ja jättää toiset pois.
    >>

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Yhtälailla vl:ät ja kaikki kristityt jättävät monia asioita varsinkin vanhasta testamentista pois. Tämä ja perusteet miksi kukakin jättää ja mitä pois, ovat kuitenkin asia erikseen.

    >>
    Me emme kuitenkaan tee niin, joten olisiko mahdollista, että sallisit sen meille?
    >>

    Toki sallin jokaisen ihmisen noudattaa sitä käsitystä asioista, minkä tämä ihminen oikeaksi ymmärtää. Te ette kuitenkaan omillenne tätä salli, vaan jos ihminen seuraa omaa käsitystään, joka poikkeaa yleisesti hyväksytystä, niin tälle seuraa sanktioita. Kysymys ei siis ole siitä, ettenkö sallisi teille käsityksiänne, vaan siitä että te ette salli poikkeavia käsityksiä omillenne...

    Sitten monilla on vielä otsaa täällä mainostaa monessa avauksissa että "Ei meillä ole mitään sääntöjä" Voiko vl-liikkeestä virheellisempää mainoskuvaa antaa? Mielestäni se on melkoisen hankalaa;)

    Oma käsitykseni näistä listaamistani vl-liikkeen säännöistä ja kielloista on se, että niistä ei yksikään perustu Raamattuun. Monen mutkan ja koukeroisen aasinsillan kanssa niitä saa yrittää perustella, mutta se on jo toinen aihe se.

    Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tavallaan. En halua haukkua vl:ien käsitystä uskomistaan asioista. Ihmettelen vain tarvetta antaa näiden käsitysten noudattamisen paineesta niin toisenlainen kuva ulospäin, kuin mitä todellisuus sisällä on.

    nyt tähän sääntökeskusteluun. Vl taustaisena minun on sanottava, että kyllä tämä admatan näkemys vl-säännöistä on huomattavasti lähempänä totuutta. Olen itsekin kirjoittanut aiemmin, miten puhujaveli puhui, että jumalanlapsi haluaa pitäytyä pois alkoholista ja haluaa pitäytyä pois tansseista, jne. Jos ilkikurisesti kysyn, niin miten kaikilla jumalanlapsilla voi olla sama tahto? Niissäkin asioissa, joita ei raamatussa mainita. Vastaus on, että ei kaikilla ole sama tahto, vaan samat säännöt. Ne vain puetaan kauniinpien termien alle. Sinänsä en pidä sääntöjä huonoina. On ymmärrettävää, että yhdistystoiminta hajaantuisi hyvinkin nopeasti ilman sääntöjä. Mutta kyllä pitää vastata rehellisesti ja kieroilematta, kun joku kysyy: on sääntöjä!

    Äänestä

  • jotjot kirjoitti:

    Osuvasti kirjoitettu "jotjot". Säännöistä on aikojen kuluessa tullut yleisesti vain TAPA TOIMIA. Näin suuren massan yhteisestä tahtotilasta ei voi puhua. Massahysteriat on asia erikseen. MUTTA NÄISTÄ ASIOISTA PITÄÄ VOIDA KESKUSTELLA! Mielestäni nämät ei ole häpeän paikka.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    No, minä sanon teille että älkää viitsikö!

    Olen käynyt varmaan sadoissa vl-seuroissa, joten arvelen kyllä tietäväni mistä puhun.

    >>
    ja jos kuulet niin ne on pelkästään rakkaudessa annettuja neuvoja. ei me noteerata niitä minkäänlaisina kahleina tai sääntöinä.
    >>

    Noinhan teille opetetaan. En kritisoi tuota ajattelutapaa vastaan lainkaan. Varmaan moni vl-puhuja uskoo itsekin neuvovansa rakkaudesta kun puhuu kielletyistä asioista joita pitää välttää, eli säännöistä.

    Kritisoin tässä lähinnä sitä vastaan, että nämä säännöt ja kielletyt asiat yritetään kieltää ja vieläpä kieroudella:( Jos on olemassa asioita joista varoitetaan ja näiden varoitusten vastainen mielipide aiheuttaa sanktioita, niin kyse on säännöistä.

    >>
    On liian monta varoittavaa esimerkkiä nähty kun on alkanu mieli tehdä näitä viisaita neuvoja vastaan ja sitte kuulee surullisia uutisia että se ja se ei ole enää uskomassa, vaan on uskonsa menettänyt näin mitättömältä epäuskoisesta kuulostavan asian takia, kuin nämä "säännöt".
    >>

    Entäpä kaikki ne tuhannet, jotka vl-uskon käsittämättömien ja järjettömien sääntöjen vuoksi ovat kieltäneet uskonsa Jumalaan kokonaan?

    ps. Minusta on lapsellista sanoa toiselle että teilläpä ei ole Pyhää henkeä ja meilläpä on;)

    itse ikävä kyllä tiedän tapauksen missä nuori teki oman valintansa ja poistui lopullisesti näyttämöltä.

    Oli kaiketi jo ollut masentunut pidemmän aikaa koska eihän vl-uskossa oleva muutoin näin voisi toimia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Älkää kierrelkö! kirjoitti:

Sanokaa suoraan,älkääkä kierrelkö!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu