kyllä itse tekisin mielummin abortin kuin antaisin lapsen adoptoitavaksi. silloinhan olisin raahannut sikiötä turhaan mukanani 9kk ja vielä parhaassa tapauksessa repinyt paikkani jonkun toisen iloksi. abortoitu sikiö ei mieti 15 vuoden kuluttua "kuka on mun oikea äiti?" menkööt sikiö mielummin vessasta alas kuin jollekulle muulle.
mutta tämä on vain oma mielipiteeni. jokaisella omansa.
mutta tämä on vain oma mielipiteeni. jokaisella omansa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
toki saa olla kummallakin.
Minä en valinnut aborttia vahinkolapselleni, vaan raskauden, synnytyksen ja adoptioon päätyneen sijaisperheeseen sijoittamisen.
Olen joskus jälkeenpäin miettinyt, että oma elämäni olisi ehkä monilta osin ollut helpompaa jos olisin tehnyt abortin, mutta kun olen onnekseni saanut seurata lapseni elämää ja kehitystä en silloista valintaani silti kadu.
Enkä minä ainakaan sikiötä synnyttänyt. Kyllä sieltä ihan vauva putkahti.
Kunmä mietin aborttia ja adoptioa niin mun lääkäri puhui että lapsen synnyttäminen adoptioon on tosi iso riski psyykkeelle. Kyllä se tietty sanoi senkin et abortti on aina tosi rankka juttu ja se laitto mut heti terapeutille. Mä masennuin abortin jälkeen. Nyt on jo paremmin. Mua kiinnostais kuulla miten te jaksoitte se jutun. Ei oo tietty pakko kertoo. Toisaalta se voi masentaakin mua taas, jos se oliskin ollut parempi ratkaisu :((((
oli ihan oikeassa.
Mutta nää jutut on niin henkilökohtaisia, et se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Minä valitsin sen vaihtoehdon, joka omalla kohdalla oli kahdesta pahasta pienempi, mutta ei tosiaankaan ollut mikään helppo tie kulkea.
Nyt oon osallistunut adoptiotutkimukseen ja saanut sitä kautta tietää että monet bioäidit jopa ajattelevat itsemurhaa adoption jälkeen. Itsekin alan vasta nyt kunnolla käsitellä koko asiaa, mutta monta vuotta meni itsetunto täysin nollilla ja elettyä elämää katuen. Hyödytöntä, mutta inhimillistä.
Itse en olisi aikanaan kestänyt aborttia vaan päädyin adoptioon. Nyt minun ei tarvitse ensin itse kuolla nähdäkseni lapseni :) vaan se tapahtuu jo "tässä elämässä", En tuomitse abortin tekijöitä, me ihmiset ollaan niin erilaisia, mikä on toiselle hyvä on toiselle huono.
muka toisille hyvä ja toisille huono . viittaat termiin "tässä elämässä". Mitä sitten "tulevassa elämässä"?
Jaa, että murhako on siis hyvä tai huono jokaisen mielipiteen mukaan?
Sietäis kysyä Elämän Herralta tätäkin asiaa!
...sulla on abortti taustalla? Tekstistä huokuu oikein vihamielisyys :)
Tuolla toisella palstalla on kirjoitettu tosi paljon tästä adoptiosta. Ikävää juttua kaiken lisäksi synnyttäneen äidin kannalta...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000009846353
Kyllä mäkin adoptioa mietin, mut päädyin aborttiin. Kun on ei-toivotusti raskaana niin ei oo yhtään hyvää ratkaisua. Joku on silti valittava. Mä varmaan suren elämäni loppuun asti tätä aborttia, mut mun pää ei vaan olisi kestänyt raskautta loppuun, synnytystä ja sitten omasta vauvasta luopumista. En vois elää niin, että mun lapsi kasvaa jossain suomessa ja minä jossain muualla. Onneksi huomasin raskauden tosi aikaisin ja abortti tehtiin hyvin pian. Jos raskaus olis ollut pidemmällä niin päätös olis varmaan ollut vielä vaikeempi. Mä haluan toivottaa tsemppii jokaiselle tähän tilanteeseen joutuvalle. Yrittäkää etsii kaikkee tietoa ja tukea. Mä löysin hyvin terapeutin jonka luona saan käydä vieläkin.
adoptio ei oo ainakaa mun kohdalla mikää todellinen ratkaisu..abortti oli jo liian kova juttu..jos pystyy adoptioon on oltava aika kova ihminen tai jotain mut kaikki kunnioitus niille jotka siihen pystyy!!!mä en pysytny..ja oisin vaan halunnu synnyttää lapseni.. =( mut en tiä mitä sanoa.. voimia teille jotka pystyy tai tekee abortin..oon tavallaan molempien puolella..
"raahannut turhaan mukanani" "mielummin vessasta alas" Miten edes kehtaat päästää tuollaista suustasi? Onko sinulla pienintäkään ymmärrystä siitä miten vaikea paikka abortti saattaa joillekin olla? Varsinkin jos vaihtoehtoja ei juuri anneta. Olen lähes sanaton.
mutta miksi sinusta on niin kauheaa ajatella, että lapsestasi voisi olla jollekin toiselle suuri ilo? Eikös se, että voi kääntää oman erehdyksen (tai huonon onnen) toisen iloksi, paranna tilannettasi? Miksi pitää ajatella, että jos en minä voi olla onnellinen, niin eipä ole kukaan muukaan, jos minä voin siitä päättää?
Minulla ei ole kokemusta abortista eikä adoptiosta, joten en ehkä ymmärrä...
Raskaus varmaan on tosi raskasta ruumiillisestikin. En tiedä. Vaikeita asioita ne ovat, päättää sitten mitä tahansa. Ehkä selibaatti olisi helpompi ratkaisu.
minulla on kaksikin arvelua siihen, miksi kirjoittaja kirjoitti niin kuin kirjoitti.
1 jos kantaa lasta 9 kk ja synnyttää lapsen, niin naisesta tulee äiti ja hän on varmasti kiintynyt lapseen. on varmasti hirveää ajatella, että lapsi kasvaa jossakin muualla toisten ihmisten kanssa. vaikka adoptiovanhemmat olis miten valittu ei voi tietää että miten siellä kuitenkaan menee. oma lapsi on muualla ja puuttuu omasta elämästä. se hirveän suuri menetys. kun itse menettää jotain niin mielettömän suurta kuin oman lapsensa voi olla tosi rankkaa ajatella että toiset samalla saa isoimman onnen eli pitkän lapsettomuuden jälkeen lapsen.
2 ehkä kirjoittaja on lukenut noita adoptiopalstan tai sijaishoitopalstan juttuja ja ymmärtää sen, että kasvattivanhemmat omii lapsen ja yrittää häivyttää bioäidin täysin lapsen elämästä. adoptiossa kasvattivanhemmat ei auta lasta etsimään juuriaan. bioäidille ei anneta adoptiossa edes mitään tietoja lapsen kasvusta, kuulumisista. hirveää sanon minä.
Että kehtaat tuollaista esittääkään.Jos joku pitäisi panna paskahuusin pyttyyn ja huuhdella jätteenkesittelylaitokselle, se olet sinä itse! Sinusta ei ole äidiksi; et omaa minkäänlaisia naisen äidinvaistoja. Häpeä puheitasi. Hyi helvetti, mikä akka!
...ettei ole äitityyppiä, hänen vaihtoehtonsa lapsien suhteen on adoptio tai abortti, hänestä ei ole äidiksi. Mutta mielestäsi seon sairasta ja perverssiä, että kaikki naiset eivät halua äideiksi? Kasva jonkinaikaa, niin huomaat, että kun ikää tulee, niin et tuomitse enää niin karvaasti erilaisuutta, vaikka itse et toimisikaan kuten joku muu. Onnea sulle että olet terve ja normaali nainen, kun lapset ovat elämäsi valo! (viimeinen oli tietenkin ivaa, sillä henkilökohtaisesti tuo elämäntapa valinta on keskivertoista ja ei mitenkään tavoiteltavaa)
...ok, ei ole sairasta tai perverssiä, jos ei halua äidiksi...mutta, minun mielestäni on vitun väärin, että tapetaan se joka on saanut alkunsa, kenenkään kysymättä haluaako edes saada...!Tapetaan se, joka ei voi puolustautua!
Jokainen, joka harrastaa seksiä, voi myös huolehtia ehkäisystä...Ja ne puheet, et "kondomi puhkes tai pilleri jäi ottamatta"...paskat!
Sinä sait elää...miksi ei myös sinun lapsesi!?
Sinutkin olisi äitisi voinut tappaa!
Ollaanko niin eläimellisiä, et ei "suojella" niitä jotka eivät vielä elä kohdun ulkopuolella...!? Heillä tulee olla ooikeudet myöskin...
JOs nainen tuntee olevansa "niin hyvä, ettei halua lapsia" tai jotai muuta sellaista...miksei suojele itseään raskaudelta!
Onko raskaus nyt niin kamala asia!?
Miksi vihaatte lapsensaantia? Onko lapsuudessanne jotain ongelmia?
Taidat olla lesbo ja se "miespuolinen"...oletko rasisti kun et pysty hyväksymään, että joku esittää erilaisia näkemyksiä? Kasva itse ja hyväksy se, että kaikki ei tapa lapsiaan!
Miksi vihaan lapsen saantia? Olen ollut raskaana kerran elämässäni, kuusi viikkoa, se oli kyllä kieltämättä kamalaa, ruoka ei maistunut, morkkis kun näin kävi, turvotus ja rintoihin koskeminen tauotonta, liikunnan harrastaminen mahdotonta yleisen heikotuksen takia ja pahalla päällä...
Ajatus siitä, että olisin saanut lapsen vasta olikin kamalaa, en juuri pidä lapsista, elämämme tavoitteet ovat tällä hetkellä jotain täysin muuta kuin lapsen saaminen. Teemme elämästämme meille täydellistä, sellaista jolloisesta itse nautimme ja pidämme. Mahdollisesti myöhemmin elämämme on sellaista, että täydellisyyteen mahtuu lapsikin, mitään vähempää kuin se täydellisyys emme halua lapselle tarjota, vähempään kuin itsellemme mieleiseen ei meidän itsemmekään tarvitse alistua.
Ehkäisystä tiedän aivan kaiken tarvittavan. On jo ikää, hormonaalistaehkäisya olen käyttänyt lähes kymmenen vuotta. Ammattini puolesta pystyn antamaan kenelle tahansa, milloin tahansa seksuaalivalistusta. Kaikki ei aina suju niinkuin suunnitellaan.
Sitä en pystynyt ehkäisemään, että tulen raskaaksi yrityksistä huolimatta, sen että tulisin äidiksi pystyin ehkäisemään. Ja sen tein siksi, että liian paljon tavoitteita, unelmia ja päämääriä olisi tuhottu sen lapsen myötä.
Ei ole ollut ongelmia lapsuudessani, kiitos huolenpidostasi. Mutta minä olen kasvanut lapsuudesta saamillani lähtökohdilla juuri tälläiseksi, joka ei todella arvosta kohdun sisäistä elämää, yli jo olevan.
Toivon, ettet sinä joudu opettelemaan suvaisevaisuutta oman kantapääsi kautta. Toivon ettei sinulle haistatella paskoja kun selittelet pillerin pettäneen. Aina kannattaa käyttää sulavia sanoja, sillä joku päivä ne saattaa joutua nielemään. Ja moni joutuu, viides osa naisista kokee abortin, harvemmat sitä ovat hyväksyneet ajatuksen tasolla, ennenkuin ovat joutuneet miettimään omalle kohdalleen. Toivottavasti siis sinun tuurisi on parempi ja osaat hoitaa asiasi paremmin (=tuplaehkäisy kun lapset eivät ole ajankohtaisia. Itsekin tuon tiesin, mutta vakaassa parisuhteessa tuli lipsuttua liian usein...)
Mutta mitä erilaista tällä palstalla on siinä näkemyksessä, että toisia tullaan haukkumaan elukaksi? Minusta se nyt ei ole mitenkään erilaista täällä, kuten omakin viestisi osoittaa; lesbo ja mies puolinen...
...itsekkäästi ajateltu! Kun ajattelet vain omia vaivojasi 9 kk:n ajalta. Eikö lapsen elämä ole tärkeä. Tiedän erään, jolle se on erittäin tärkeä - yhtä tärkeä kuin Sinunkin. Hän on meidän Luojamme, joka on suunnitellut jokaisen elämän ja merkinnyt kaikki hänen päivänsä jo kirjoihinsa. Näin sanoo Raamattu. Elämä on tärkeä - jokaisen elämä, myös syntymättömän lapsen. Kun lapsi saa adoptiokodin abortin sijaan, hänen elämällään on vaikka mitkä mahdollisuudet... Kannattaa ajatella tältäkin kannalta asiaa.
kirjoittajaa. minut raiskattiin muutama vuosi sitten. entinen poikaystäväni pimahti ja kävi kimppuuni. Tulin kauhukseni tästä raskaaksi ja siinä sitten mietin mitä ihmettä oikein teen.
olin niin rikki tämän tapauksen jälkeen että lasta en olisi missään tapauksessa pystynyt pitämään. se muistuttaisi liikaa tapahtuneesta. adoptoitavaksi en sitä halunnut antaa koska en voinut olla täysin varma että se saisi hyvän kodin. kyllähän ne perheet on kaiketi tarkkaan tutkittu mutta siltikin.
niinpä päädyin aborttiin. eikä oikeastaan harmita tippaakaan. säästyin ei-toivotun raskauden vaivoilta ja lapselta, joka muistuttaa menneitä.