Hei vaan, 75-vuotias Anoppini itkee nykyisin ilman syytäkin. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat isoilta murheilta. Mihinkään ei haluaisi lähteä.Jatkuvasti valittaa, ettei osaa eikä ymmärrä enää nykyajasta mitään. Mikään ei innosta. Mitähän keksisimme avuksi?
Masennusta
villiruusu2000
143273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
anoppi hoitaa lääkäriin. Pitkäaikainen masennus
on sekä fyysisesti että henkisesti turmiollista.
Ensihätään kenties jokin lievä masennuslääke,
josta ei tietenkään pitäisi tulla jatkuvakäyttöistä.
Näin maallikon mielestä asia olisi hyvä hoitaa.
Ehkäpä täältä löytyy joku asiaa paremmin tunteva,
jolla olisi parempi neuvo.
Ainakin voit soittaa terveyskeskukseen ja kysyä
sieltä neuvoa.
jos läheiset antaisivat ymmärtää, että anoppisi on tärkeä?
Minun 80-vuotiaalla äidilläni oli samoja vaikeuksia, mutta aloimme kysyä usein häneltä neuvoa asioissa, jotka hän varmasti tiesi ja muisti. Pyysimme usein häntä kertomaan esim. entisistä tavoista. Emme arvanneetkaan miten iloiseksi teimme hänet vain olemalla ja kuuntelemalla.
Usein tuon ikäiset ihmiset tuntevat itsensä tarpeettomiksi ja osaamattomiksi maailmassa, jossa hankitaan jos minkälaista vempainta ja kaikilla on kiire jonnekin. Ja ei ihme, joskus tuntuu 60 vuotiaanakin, että tämä ei ole enää se maailma, johon on syntynyt.
...tai psykoterapiaan. Ongelma tietysti on, että miten se tehdään. Varmasti hän olisi hoidettavissa.
Eri evlut. surakunnilla on terapeuttista palvelua. Jos anopillasi ei ole mitään kirkkoa vastaan, niin hänet voisi houkutella sellaiseen paikkaan. Sieltä pystytään ohjaamaan varsinaiselle asiantuntijalle tai pystytään antamaan keskusteluterapiaa. - Jos paikkakunta on pieni, niin sitten ei siitäkään ole apua.
Silloin jää jäljelle vain lääkäri tai terveyskeskus. Monet yleislääkärit ovat tällaisissa asioissa täysin pihalla. En osaa sanoa, voiko heitä mitenkään valmistella asian suhteen. Missään tapauksessa joku terveyskeskuksen yleislääkäri EI osaa antaa oikeanlaatuista lääkitystä tai apua. Lääkäri pitää saada ymmärtämään se, että henkilö täytyy saada asianmukaiseen hoitoon.
Suuri on ongelmasi. Miten iäkkään ihmisen voi saada hakemaan apua vaivaan, jota hän ei edes tunnista? Tässä edellä joku antoi hyviä neuvoja siitä, miten ihmisen voi saada tuntemaan itsensä tärkeäksi ja kunnioitettavaksi. Se on vain hyvin pitkäjännitteistä työtä, eikä sitä saa jättää keksen.
Vaikuttavat stimulantisti. Tälläisiä jo Kekkosen kautena oli ainakin Librium-johdannaiset.
Psykoterapeutit liian työllistettyjä. Prioriteetit nähkääs.
alakulo on dementian ensioireita.
Luulisin, että anoppisi tarvitsee juuri tuon Suvin mainitseman itsensä hyödylliseksi kokemisen ohella masennuslääkityksen.
Käsittääkseni vanhuksella ei riippuvuus jostain lääkeaineesta ole mitenkään dramaattinen asia, sillä elämän laadun paraneminen on tärkeämpää kuin pelko lääkeriippuvuudesta vanhuksen ollessa kyseessä.
Toivottavasti mikään hajupoika ei nyt tule sanomaan, että leikin täällä lääkäriä ja määrään lääkkeitä ihmisille.
Sellaiseen minulla ei ole todellakaan oikeuttakaan, mutta koska tehokkaita masennuslääkkeitä on kehitetty, niin miksi ei masentunut vanhus voisi käyttää niitä, ilman, että puhuttaisiin riippuvuusriskistä.
Vielä kaksikymmentä vuotta sitten syöpäpotilaitakaan ei lääkitty riittävästi ja syyksi sanottiin morfiiniriippuvuuden vaara!!!!!
Kuolevan ihmisen annettiin turhaan kärsiä kivusista. Tänä päivänähän tilanne onkin jo kokonaan toinen, onneksi.
Aloittajan mainitsema vanhuusiän masennus voi puhjeta niistä syistä jotka
ns.katkaisevat kamelin selän...joita psyyke ei enää jaksa prosessoida kondikseen.
Synnynnäinen depistaipumus voi olla elämänikäinen seuralainen.
Siitä kohdallani on kysymys.
Tosiaan. Tuskin enää yli 70v enää huolta lääkeriippuvuudesta.
Nykyiset psykofarmakot ovat sekä tehokkaita ja turvallisia käyttää.
Ainakin jos oikea lääke ja potilas kohtaavat.
ellumari, eli tuo dementian alkuoireilu.
Kyllähän tänä päivänä jo tiedetään niin paljon, että jos tämä anoppi kertoo olotilastaan vaikka terveyskeskuslääkärille, niin hän saa varmaankin apua heti ja kokee arkipäivänsä taas mielekkääksi.
Muuten ellumari, me olemme kyllä kova kaksikko jotakin hajua vastaan :DD! Täältä pesee!
Me olemme todella jo osoittaneet, että meitä ei haju saa nitistettyä. Se on sitä sitkeää naisenergiaa, joka jyllää ja keskinäinen solidaarisuutemme. JES!
En viitsinyt laiskuuttani kirjautua, mutta minä se olen ...tunnetaanhan minut käsialastanikin varmaan?
Vanhoilla ihmisillä on usein hoitamaton masennus eikä välttämättä dementia. Kannattaa kokeilla masennuslääkkeitä riittävän suurella ja pitkäaikaisella annostuksella. Jos masennus on kestänyt pitkään niin ei se yhdellä pilleripurkillisella parane vaan pitkäaikaisella lääkityksellä. Ei masentunutta auta yhtään piristymiskehoitukset tai johonkin lähteminen, kun ei pysty lähtemään mihinkään.
mieheni kuoleman jälkeen selvisin osin lääkkeellä ja suurimman avun kuitenkin sain lähtemällä toisten joukkoon.
Tietenkin minulla oli oma ymmärrys ,että tarvitsin ihmisiä,tekemistä ja lopulta lääkettäkin avukseni.
Yrittämistä teiltä nyt tarvitaan ,että anoppisi innostuisi jostakin,pyytäkää vain kerta kerran jälkeen mukaan virikerikkaisiin tilaisuuksiin ja etsimään ystäväverkostoa.
Voisitko jutella hänen tuttujen kanssa ,jospa he saisivat hänet innostumaan erillaisiin tapahtumiin osallistumisesta ja irrottumaan omista ikävistä ajatuksistaan.
Muistan tyttäreni sanoneen,että hän pelkäsi itsensä kestävyyttä,kun minä olin aina murheineni hänen kimpussaan,mutta hän jaksoi,kiitollinen olen,koska jos kaikki kanavat menevät lukkoon,siinä onkin jo vaikeudet mittavat.
Lääkäriin meno on kyllä aivan oikea toimenpide,minulle määräsi terveyskeskus lääkäri "pillerit" puolisen vuotta söin ja nyt luulen olevani kutakuinkin kunnossa,mutta onhan mieliala herkkä alue ja mielensä pahoittaminen on hyvin herkässä,jopa täällä kirjoittelussa.
Yrittämistä toivon teille omaisille ja kyllä tulokset joskus palkitseee.
Jo 70-luvulla minä masennuin eräistä tapahtumista.
Sain masennuslääkkeiä joista en päässyt eroon.
Mutta ei ne masennusläkkeet auttaneet, väsyttivät vain, ja sitä enemmän masennuin kun olin väsyksissäkin.
Pari vuotta sitten kuitenkin eräs lääkäri huomasi määrätä mielialalääkkeitä, ja ne ovat antaneet minulle jaksaa jatkaa elämääni pirteänä, en väsyneenä.
Koska en ole mikään seurassa viihtyvä, vaan hieman "erakkomainen", yksikseen polkuja kulkeva, niin olen tyytyväinen noihin mielialalääkkeisiin.
Olen minäkin jo 75v täyttänyt ja viimeviikollakin jouduin paikkaan jossa yritin piristää dementinoisuneita itseäni nuorempia.
Lukuisat vastauksenne osoittivat, että välittäminen ei ole maailmasta vielä mihinkään kadonnut. Vastauksistanne löytyi hyviä vinkkejä. Kiitos.
Suomessa julkinen mielenterveydenhoito on järjestetty niin monimutkaisella tavalla, ettei masentunut ihminen pysty sitä itselleen hankkimaan. Alan ihmist itsekin suosittelevat yksityista hotoa, joka on tietysti kovin kallista, mutta jonne pääse suoraan taistelematta byrokraattien kanssa.
meillä taas on ihan päinvastoin ,äitini on 72v ja kuin elohopea .on eläkeläis kerhoa on laulukuoroa retkiä. uusi villitys karaoke,ihan hyvä,antaa mummon elää täysillä,kyllä hänellä on, aikanaan ollut rankkaakin,kasvattanut yksin 7lasta.kuule jos et kysy tarpeeksi häneltä etkä ota häntä huomioon oikealla tavalla,ei säälien eikä surkutellen, vaan vertaisenasi.kysele ohjeita ja neuvoja,vaikka et itseasiassa edes tarvitsikaan,pyydä johonkin askareeseen mukaan,mutta älä ensimmäisenä ainakaan turvaudu hänen kohdallaan mieliala lääkkeisiin,en koe sitä oikeana ratkaisuna.meidän muori on tälläinen.mutta semppiä ystävä jaksamaan,kokeile kuitenkin näitäkin neuvoja,ei ne kalliitakaan ole