ahdistunut 11 -vuotias

mahdollisimman pian esim.nuorisopsykiatrian polikklinikalle.

onko jatkunut jo pitkään vai voisiko johtua koulujen alkamisesta?
meillä molemmat isot lapset,12 ja 8,nukkuvat milloin missäkin,en edes muista koska viimeksi olemmat olisivat nukkuneet omissa sängyissään..
eivät kyllä pelkää mutta haluavat vain jostain syystä nukkua sohvalla tms.
olen ajatellut että jonkinlaista uhmaa nukkumaan menosta,kun eivät aikaa voi itse päättää,niin edes paikan.
murrosikäkin voi reillä olla kyseessä,tai sen alku,lapsi ehkä pelkää sitä isoksi kasvamista,ei vain osaa sitä teille kertoa,sanoo pelkäävänsä jotain konkreettista (omaa huonetta öisin) kun sanat ei riitä selittämään oikeaa pelkoa.
monet tuon ikäiset jo tulevat murrosikään,kuukautisetkin voivat jo alkaa.
ehkä pelko onkin sitä että tajuaa kasvavansa ja luulee ettei kohta enää ole vanhemmilleen pikku tyttö ja siksi nyt "viimeiset hetket" haluaa olla pikku tyttö joka hakee turvaa..
kannattaa jutella tytön kanssa,jos vaikka osaisi kertoa mikä pelottaa,varmaankin kyllä tarvitsee rivien välistä lukea..

kirjoja, katsonut liikaa tv:tä ja sieltä, mitä sattuu. Pelkotilat laukeavat juttelemalla ja turvaa antamalla eli anna tulla tytön viereen tai mene itse tytön huoneeseen nukkumaan. Ja kuuntele lasta, se on tärkeintä.

fyysisesti rajoja rikkova ja liian kiinnostunut meikäläisestä pienenä. Murrosiän nukuin ovi lukossa, jotta sain rauhassa nukuttua. Äiti ei uskonut minua ennenkuin aikuisena.

hei!

minulla ei siis oman muksun kanssa ole tuollaista ongelmaa, mutta itselläni on ollut pikku tytöstä lähtien.
pienempänä piti aina olla ovi auki, ja valot palaa jossakin. maha oli aina kipeä ja paha olo.
nyt kun on mies ja lapsi, niin voin huoletta nukahtaa pimeässäkin. mutta heti jos joudunkin olemaan jossakin yksin yötä,niin en kertakaikkisesti voi nukahtaa, ja on pakko panna valot jonnekin palamaan.

tätä en tiedä että mistä johtuu, mutta luulempa että todellakin liian "pelottavat ja pahat" ohjelmat sen tekee. ainakin minulle on tehnyt, kun olen liian pienenä katsonut liian "vakavia" ohjelmia, jotka ei ole ollut vielä sen ikäiselle.

juttele tyttösi kanssa.

onko perheessäsi mies, joka mahdollisesti käyttää sukupuolisesti hyväkseen tätä lasta.
Älä nyt heti suutu tästä viestistä. Lähes kaikki äidit kieltää näkemänsä ja huomionsa tässä asiassa, alitajuisesti. se on niin kova juttu, mutta tyttö on tärkeämpi pelastaa kuin joku aikuinen joka on jo pilalla.
Tämä tuli vaan ihan ekana mieleen....

Hei! Ajattelin, että voisiko tytöllä olla joitakin asioita, joita ei saa siinä päivän tohinassa juteltua. Voisitko yrittää esim. viikon ajan tietoisesti rauhoittaa teille yhteistä kiireetöntä aikaa? Alkaisitte vaikka tehdä rauhallisia iltalenkkejä? Entä muut iltarutiinit? Saako äiti vielä tulla peittelemään? Joskus lasta voi jäädä askarruttamaan jokin asia, esim. kaveripiirissä vanhempien ero, kuolemantapaus tai jokin aikuisen "huumorimielellä" sanoma tokaisu.

taisin olla myös jotain 11-vuotias kun yhtenä iltana vaan 'koko maailma pamahti päin kasvoja'... tajusin yhtäkkiä että elämässä on muutakin kuin ne pienet kuviot joihin oli tottunut, ja merkittävämpiäkin asioita kuin oman huoneen siivous ym. tajusin että oli myös kuolemaa, sairauksia, pahoja ihmisiä ym. näitä isoja asioita en sitten saanutkaan mielestäni pois, ja tunsin itseni todella oudoksi ja erilaiseksi muihin kavereihini verrattuna. eihän heidän kanssaan voinut tuollaisesta puhua, kun kaikki vielä suurinpiirtein leikkivät. äiti haukkui laiskaksi murrosikäiseksi paskaksi, itsekkääksi finninaamaksi ym. mutta en vaan saanut sanottua että mikä mua vaivasi. ahdistus oli kova, ja monet kerrat teki mieli vaan repiä vaatteet pois päältä ja raapia se ahdistus ulos. nukkumisesta tuli myös aika show. nukkuin 16-vuotiaaksi asti aina valot päällä, ja en uskaltanut laittaa silmiäni kiinni ennen kuin uni tuli väkisin. en tiedä mitä pelkäsin, mutta pelko oli välillä todella lamaannuttava. 16-vuotiaana siirryin omasta huoneestani olohuoneen sohvalle nukkumaan, jossa sitten nukuinkin kunnes omaan asuntooni muutin. ikinä en kenellekkään pelostani/ahdistuksestani osannut puhua, ja pidin kaiken yksin sisälläni. nyt vuosia myöhemmin läheisen kuoleman aiheuttaman ahdingon myötä olen pääätynyt psykotrepiaan jossa näitäkin aikoja on puitu. nykyään tuntuvat niin naurettavilta ajatuksilta, ja kun mitään yhtä tiettyä pelon aihetta ei ollut. vaan sellainen yleinen turvattomuus. olisin silloin hirveesti halunnut olla taas se äidin pikkutyttö, ja olisin vaan halunnut äidin halaavan mua ja kertovan rakkauttaan, ja sanomalla että ei mitään hätää. olisin halunnut nukahtaa äidin kainaloon, ja äidin silittävän hiuksiani. olisin halunnut että elämä olisi ollut yhtä helppoa kuin silloin kun olin ihan pieni.

Jos ramppaa vessassa niin saattaa olla menkat alkanu sillo joo oon pikkase myöhäs