Ensimmäisen kerran näin sinut luentosalissa vuosia sitten pitämässä oman alasi luentoa. Jokin sinussa oli puoleensa vetävää, koskaan aikaisemmin en sinua ollut nähnyt,mutta tunnuit niin tutulta. Muistan kun portaita ylös kiivetessäsi, asentamaan projektoria, katsoit minua pitkään. Seuraavan kerran näin sinut jälleen työpaikalla, ajattelin että sinulla on maailman ystävällisimmät silmät. Minua varoitettiin sinusta, äkkipikaisesta luonteestasi, mutta aivan viimeisiin hetkiin asti, koko pitkän ajan, viisi vuotta, jaksoin uskoa sinusta hyvää ja viestittää sitä myös eteenpäin. Jälkeenpäin olen kuullut että loukkasin sinua "käytökselläni", ymmärtämättömyyttäni, tajuan nyt että omalta osaltasi teit monia "tietä tasoittavia tekoja", mutta eteenpäin ei vain päästy. Aikaa on kulunut, en ole nähnyt sinua vuoteen kahteen, mutta haluan sanoa sinulle että yhä olet mielessäni, tunnen sinua kohtaan yhä edelleen suurta hellyyttä ja haluaisin vihdoin halata sinua kunnolla, olen halunnut tehdä sen niin monet kerrat kun olet seisonut vieressäni. Siinä olisi ollut akkalaumalla ihmettelemistä!
Sinä mies
muistelija
1480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kylläpä viestisi alku tuntui tutulta, tuntui kuin olisin tuntenut hänet aina ja ne silmät. Varmasti me ei puhuta samasta ihmisestä mutta...
Tätä on jatkunut reilut puoli vuotta, tietä tasoittavia tekoja- niin, onhan niitä en vain uskalla tulkita niitä niiksi. Niinpä niin. Minä olen nähnyt häntä ja näen aina välillä- aina sama juttu eipä tämä etene, ehkä kumpikaan eí uskalla. Toivon, ettei hän ainakaan koe minun loukkaavan häntä. Ja mulla on niin ikävä.