Outo 560 SEL -92

Kaupan on W126 560 SEL, jonka vuosimalliksi mainitaan 1992. Mielestäni tänä mallivuotena tuli jo W140 ja edellisen mallin viimeinen valmistusvuosi oli -91. Voiko pitää paikkaansa?
MB-palsta näyttää siistiytyneen sitten viime käynnin, hyvä hyvä.
3613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yllätys. Valmistusaikakirjat kertovat, että vielä '92 puolella tehdas valmisti 32 kpl W126 560 SEL-malleja. Yleisesti kyllä todetaan, että mallin väsääminen loppui virallisesti '91. Olisiko yksi viimeisistä mohikaaneista kulkeutunut kotomaahan, vai onko kaupan ulkomailla?

Äänestä

Onhan tuo muutoinkin mahdollista. Siis ko.autoa todella valmistettiin vielä 92 muutama kpl. Toisaalta loppuvuonna 1991 valmistetut autot lienevät mallimerkinnältään 1992 mallisia ja jos sellainen on ostettu vasta vaikka tammikuussa 1992, niin kyllähän se silloin on malli 1992 vaikka olisikin valmistettu jo 1991 tehtaalla, ainahan noin käy.

Äänestä

Yleinen luulo on myös, että 560-mallit olivat aina SEL-korisia. Ylivoimaisesti suurin osa olikin, mutta MB valmisti tätä huippumallia myös lyhyellä SE-korilla n. 1200 kpl. Todella harvinainen versio tänä päivänä. Mistähän mahtaa tällaisen spesiaalisarjan teko johtua. Eikö pitkä koppa mahtunut sakemannin autotalliin, mutta silti piti saada suurin kone?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekku kirjoitti:

Kaupan on W126 560 SEL, jonka vuosimalliksi mainitaan 1992. Mielestäni tänä mallivuotena tuli jo W140 ja edellisen mallin viimeinen valmistusvuosi oli -91. Voiko pitää paikkaansa?
MB-palsta näyttää siistiytyneen sitten viime käynnin, hyvä hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu