Vieläkö niitä hoitajia on elossa? Ovatko he Oulun miehiä eli SRK:n johtajia? Pitäisikö heidät saattaa vastuuseen teoistaan? Nimiä tiedossa?
hoitajat?
ei-VL
3016993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Suomen kuvalehdessä on ilmestynyt keväällä 1998 artikkeli, jossa sanotaan mm. näin: "Liikkeen pääsunta, vanhoillislestadiolaisuus, myönsi avoimesti 1980-luvun alussa, että liikkeessä oli esiintynyt taitamatonta seurakuntalaisten käsittelyä hoitokokouksiksi nimitetyissä tilanteissa."
Tämä juttu näyttäisi siis olleen käsittelyssä 80-luvun alussa. Pitäisikö siis järjestää 10-20 vuoden välein näyttävä muistotilaisuus, jossa polvistuttaisiin hoidettujen muistomerkille neljän tv-kanavan suorassa lähetyksessä?
Eiköhän olisi jo aika antaa anteeksi itse kenelläkin, jotka kristityiksi itseään kutsuvat?
"...taitamatonta seurakuntalaisten käsittelyä hoitokokouksiksi nimitetyissä tilanteissa."
Tuo kopioimasi lausahdus on suurimpiin asian vähättelyihin kuuluva tekstin pätkä, mitä olen kuullut.
Jos juutalaisten kansanmurhaa koskevaan uutiseen olisi liitetty natsijohtajien kommentti myöhemmin, esimerkiksi: ".. olihan se vähän taitamatonta juutalaisongelman hoitoa." niin vertailu asian vakavuudesta ja kommentista siihen olisi suunilleen oikea.
Taitamattomuus jonkun asian käsittelyssä on ihan eri asia kuin selvä oikeusmurha. Taitamattomuuden myöntäminen ei todellakaan ole tarpeeksi asian käsittelyn lopettamiseksi. Selvät vääryydet pitää myös myöntää, sillä tuo lausahdus "taitamattomuudesta" antaa ymmärtää, että itse asia oli oikein...
Admata on esittänyt muissa ketjuissa selvästi sen, mikä olisi oikein asioitten "lopulliseksi ratkaisuksi", joten turha sitä on lähteä tässä kommentoimaan.
Satiirinen kirjoituksesi antaa hyvin kuvan itsestäsi, sekä muista kaltaisistasi, joten kiitos siitä. Näin me aikoinaan pois potkitut tiedämme, vastakkaisista vakuutteluista huolimatta, millainen "henki" on nykyään vl-liikkeessä edelleen vallalla.
Ja anteeksiantamuksesta vielä: kyllä meillä pois potkituilla riittää anteeksiantoa niille, jotka ovat meille väärin tehneet ja vielä enemmän sitä riittää Jumalalla.
Ongelma on siinä, että SRK ei ole anteeksipyyntöä esittänyt.
Kuitenkin oman mielenterveytemme takia olemme hiljaisessa mielessämme antaneet anteeksi, joten meidän puoleltamme asia on selvä. Mutta ei heidän, "hoitajien" puolelta. Sitten loppuu asian käsittely, kun he ovat anteeksipyyntönsä esittäneet ja asia joutaa haudata anteeksiantamuksen meren syvyyksiin. Sen jälkeen vasta on luvatonta näitä asioita täällä käsitellä.
Vai että SDK:n pitäisi pyytää julkisesti anteeksi. HEHHEEE. EN ole mikään SDK:n mies, mutta kuulostaa NAURETTAVALTA.
KENENKÖHÄN KAIKKINEN PITÄISI SITTEN PYYTÄÄ SRK:LTA JULKISESTI ANTEEKSI?????? KUULE SE LISTA OLISI PITKÄ!!!!
Enkä tosiaan usko, että olisit SDK:n mies, et edes SRK:n, he sentään käyttäytyvät hillitymmin, eivätkä huuda käyttäen isoja kirjaimia.
Oletko muuten syntynyt 1980-luvulla? 1990-luvulla? Kirjoitustyylisi antaa sen kuvan.
Kuule, eikö kristityllä (siis ymmärsin että pidät itseäsi kristittynä) pitäisi olla sellainen Kristuksen mieli, että annat pyytämättä näillä väärin sinua hoitaneille anteeksi. Jos näin olet tehnyt, mihin tarvitaan sitä anteeksipyyntöä? Asiathan ovat kunnossa? Jatketaan matkaa, toiset elämän tiellä, toiset siellä omavanhurskauden viidakossa, kuka missäkin taivaltaa. Hyvää syksyä sinulle omalla tielläsi.
Hoitsu
Tuo lainaus oli vuoden 1998 Suomen kuvalehdestä, ei siis varsinainen asia.
ja harhaanjohtavaa edes leikillisesti verrata hoitokokouksia juutalaisten kansanmurhaan! Osoittaa hyvin suurta natsien rikosten aliarvioimista. Mietipä itse vähän, ennen kuin kirjoitat.
> Ja anteeksiantamuksesta vielä: kyllä meillä pois
> potkituilla riittää anteeksiantoa niille, jotka
> ovat meille väärin tehneet ja vielä enemmän sitä
> riittää Jumalalla.
> Ongelma on siinä, että SRK ei ole
> anteeksipyyntöä esittänyt.
Luepa tämä tuttu Raamatun kohta ajatuksen kanssa ja mieti, käyttäydytkö tänne kirjoitellessasi Jeesuksen opettamalla tavalla (Matt 18:15-17):
15. Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
16. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
Ymmärsit väärin, jos käsitit, että puolustelin jotenkin niitä hoitajia, jotka ovat tuohon "taitamattomaan käsittelyyn" syyllistyneet tai vähättelisin niiden mahdollisesti aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Siitä ei ollut kysymys.
Kuitenkin tämä on sellainen asia, joka ei kuulu minulle tai kenellekään nykyiselle vl-nuorelle. Jos sinulla on edelleen jotain hampaankolossa "hoitajia" vastaan, suosittelisin, että selvittäisit asiat heidän kanssaan, jos sitä polvea vielä on elossa.
Kirjoituksestasi saa myös sen ymmärryksen, että toista poskea ei käännetä, ennen kuin ensimmäinen isku on pyydetty anteeksi. Näinhän ei pitäisi olla?
>>
Kuitenkin tämä on sellainen asia, joka ei kuulu minulle tai kenellekään nykyiselle vl-nuorelle. Jos sinulla on edelleen jotain hampaankolossa "hoitajia" vastaan, suosittelisin, että selvittäisit asiat heidän kanssaan, jos sitä polvea vielä on elossa.
>>
Henkinen väkivalta, joka toteutettiin järjestelmällisesti liikkeen nimissä kuuluu kaikille liikkeen jäsenille. Jokaisella on kollektiivinen vastuu järjestöistä, joihin kuuluu. Ainut tapa välttää tätä vastuta on täysi tietämättömyys tai se että tekee ehdotuksen miten asian suhteen täytyisi toimia.
Syytön oli sekin saksan liittokansleri, joka 60-luvulla pyysi julkisesti anteeksi natsi-saksan hirmutekoja. Näin jopa maalliset valtiot ovat ymmärtäneet anteeksipyynnön merkityksen siinä missä parannuksesta saarnaava vl-liike yrittää itse pestä käsiään ja lakaista syntejään maton alle:(
>>
Kirjoituksestasi saa myös sen ymmärryksen, että toista poskea ei käännetä, ennen kuin ensimmäinen isku on pyydetty anteeksi. Näinhän ei pitäisi olla?
>>
Vähintäänkin outo vertaus! Tuolla perusteella kenellekään väärintekijälle ei saisi parannussaarnaa julistaa???
Debora kirjoitti erinomaisen osuvan analyysin.
On hämmästyttävää, että jotkut lestadiolaiset vaativat täällä vääryyttä kärsineitä "antamaan pyytämättä anteeksi ja vain unohtamaan" Jumalan seurakunnan nimissä tehdyt väärinkäytökset. Herää kysymys, millainen on käsityksenne oikeasta ja väärästä.
Tottakai me kaikki jotka rikkomuksista eri tavoin jouduimme kärsimään, olemme käyneet läpi näitä asioita. Pyhä Henki kotiopettajana neuvoo omalta puoleltaan antamaan anteeksi ilkeät kokemukset aikaansaaneille. On selviä että sitä menettäisi elämänilonsa ja sielun rauhansa jos olisi juuttunut niiden aikojen suruihin. Niiden päälle voi vetää viivan ja hyväksyä sen, että yhteisössä, johon oli tottunut luottamaan, sorruttiin siekailematta julmaan hengelliseen terroriin.
Jokainen yksilö kantaa vastuunsa teoistaan tietenkin henkilökohtaisesti.
Olenkin asian esiin tuomalla halunnut korostaa erityisesti asian _maallista_ ja inhimillistä puolta. Tottakai siihen liittyy ymmärryksemme siitä miten Raamattu asioita neuvoo käsittelemään. Mutta ihan maalliseltakin kannalta, yhteisön joka toimii väärin Suomen maassa, tulee kantaa siitä vastuu. Nykyaikana ei voida hyväksyä että yhteisö pitää itseään täysivaltaisena yhteiskunnan toimijana mutta ei korjaa erehdyksiään.
Kiitokset vielä kerran Deboralle hyvistä kommenteista.
SRK ei tietääkseni ole kenenkään veli tai sisar. Sen mukaan tuo lainaamasi Raamatun pätkä ei sovi.
Se, mikä taas on törkeää ja mikä ei, riippuu tietysti lukijasta. Käyttämääni vertausta juutalaisten kansanmurhaan on ennenkin esitetty näillä palstoilla ja mielestäni se on vertauksena todella hyvä. En toki tarkoita, että kyse on yhtä isosta asiasta, mutta muuten se on johdonmukainen.
Oletko itse muuten ollut hoitokokouksissa "hoitajana" vai hiljaisena kuulijana? Vai olitko silloin vielä edes syntynytkään. --Mieti siis itse, ennenkuin alat vähättelemään toisten kovia kokemuksia.
Nyt meni aika paksuksi, admata.
Taisitkin saada tästä aiheesta hyvän lyömäaseen pitkäksi aikaa :(
> SRK ei tietääkseni ole kenenkään veli tai sisar.
Höh. Minusta tuo on samanlaista ajattelua kuin nykyisin näkyy uutisoinnissa: "Auto ajoi jalankulkijan ylitse". On sitä autoa ollut joku kai ohjaamassa? Samoin sinua ilmeisesti on "hoitanut" joku ihminen/ihmisiä, ei SRK. Sellainen "kollektiivinen" anteeksipyyntö on mielestäni pelkästään turhaa politikointia, maailmallista hurskastelua, omavanhurskauden tavoittelua. Kyllä se on ihminen, joka syntiä tekee, ja ihmisen tulee myös pytää anteeksi, siis juuri sen, joka on syntiä tehnyt.
Tuolla raamatunkohdalla tarkoitin vain sanoa, että "aloite" voi tulla myös loukatulta osapuolelta: "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan..."
Minun mielestäni täytyy olla suhteellisuudentaju melkoisen sekaisin jos hoitokokouksia vertaa juutalaisten vainoihin. Ei ne ole millään tavalla rinnastettavissa. Kysypä asiasta vaikka joltain juutalaiselta... Vai muka vielä "johdonmukainen"... Surullista.
> Oletko itse muuten ollut hoitokokouksissa
> "hoitajana" vai hiljaisena kuulijana? Vai olitko
> silloin vielä edes syntynytkään.
Olen syntynyt 70-luvun alussa, eikä minulla ole kokouksista juuri minkäänlaista muistikuvaa. Yleensä vain erityisen voimakkaat kokemukset jäävät lapsuudesta mieleen, joten luulen, että joko kotiseudullani ei kokouksia ollut, tai sitten ne sujuivat suhteellisen rauhallisesti. Lähipiiristäni en tiedä ketään, joita olisi erotettu rauhanyhdistyksestä.
> --Mieti siis itse, ennenkuin alat vähättelemään
> toisten kovia kokemuksia.
En yhtään vähättele kovia koemuksiasi. Ihmettelen vain asian käsittelyä tällä tavalla. Toivon Jumalan siunausta elämääsi, ja että voisit unohtaa katkerat muistosi, ja antaa sydämestäsi anteeksi, jos tunnet kokeneesi vääryyttä.
Olen henkilökohtaisesti tavannut lukuisia SRK:n hoitokokousten uhreja. Olen kuullut kymmeniä surullisia kohtaloita, jotka ovat vl-liikkeen työn hedelmiä:(
Mielestäni liikkeeseen kuuluvien ihmisten on hyvä tietää ja käsitellä asiaa jo yksinkertaisesti heidän omankin hyvinvointinsa takia. Jos asia haudataan maton alle, niin on vaara että historia toistaa itseään ja hirmuhallinto nostaa uudestaan päätään...
Ainoastaan asioiden vilpittömällä käsittelyllä ja vääryyksien korjaamisella voidaan päästä kuiville ja saada asia pois päiväjärjestyksestä. Asiat ovat varmasti kipeitä käsiteltäväksi, mutta se on kuitenkin ainoa lääke, jolla näistä haavoista voidaan päästä;)
>>
Taisitkin saada tästä aiheesta hyvän lyömäaseen pitkäksi aikaa :(
>>
Minulla ei ole mitään tarvetta lyödä ketään. Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi:(
yhtään miten tärkeä asia on anteeksipyyntö?
Debora ei ole huolissaan itsestään, hän on huolissaan läheisistään joille haluaa antaa anteeksi ja on varmasti niin sydänmessään tehnytkin, mutta miten nämä hoitajat voivat saada anteeksiannon Jumalalta ja rauhan sydänmeensä jos he eivät ensin tule synnintuntoon ja kadu vääriä tekojaan?
Jumalan suuri tahto on, kohtele lähinmäisiäsi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Jos sinä et kadu ja pyydä anteeksiantoa häneltä jota kohtaan olet väärin toiminut, niin kuka sinulle antaa sitten anteeksi? Debora on antanut anteeksi sydänmessään toisen pahuuden. Mutta kenelle tämä pahuudentekijä antaa sydänmessään anteeksi oman pahuutensa, itselleenkö?
Kun osaamme antaa sydänmestämme anteeksi niin saamme myös Jumalalta anteeksi. Eikö vasta sitten voi antaa anteeksi itselleen kun on esin täyttänyt Jumalan tahdon lähinmäisen rakkaudesta?
Anteeksianto/pyyntö ovat yksi ja sama asia. Anteeksi voi sydänmessään antaa vaikka toinen ei tule anteeksipyyntöä esittämään, mutta ilman synnintuntoa ja katumusta ei voi saada syntejään anteeksi Jumalalta, ja Hän kyllä ohjaisi sopimaan asiat hänen kanssaan jota vastaan on rikottu jos se suinkin on vielä mahdollista. Ei Raamatussa turhaan korosteta lähinmäisen rakkautta.
>>
siinä missä parannuksesta saarnaava vl-liike yrittää itse pestä käsiään ja lakaista syntejään maton alle
>>
Lestadiolaiset helposti myöntävät, että ovat syntisiä, mutta armahdettuja syntisiä. He myöntävät uskonsa olevan heikon, mutta heikollakin uskolla pääsee perille.
Onko tuo kaikki vain kauniita korulauseita? Jos on niin pitkälle menty, että on myönnetty taitamattomuutta esiintyneen, miksi ei olla valmiita sitä vuolaasti ja monisanaisesti pyytämään anteeksi? Mikä on esteenä?
Olet nuori vl-ihminen, joka ärähtää heti, kun hänen rakkaaseen koti-siioniinsa uskalletaan koskea, varsinkin noin kamalien asioitten suhteen kuin kyseiset hoitokokoukset ovat.
Ikäsi puolesta voisit olla tyttäreni (tai poikani). Ymmärrän siksi sinun ärhäkkyytesi ja annan anteeksi ilkeät huomautuksesi, sillä tässähän "muna neuvoo kanaa...:)"
Omista anteeksiantamuksistani olen jo kertonut muissa teksteissä eilen ja tänään, joten ei niistä sen enempää.
Mistähän se muuten johtuu, että vaikka kuinka asiallisesti ja värittömästi yrittää asiansa kertoa, aina saa katkeran leiman otsaansa? Uskon sen johtuvan juuri tästä asiasta, että tuo käsittelemätön hoitokokousajankohta on kuin kipeä paise SRK:n nahkan alla, niin hellävaroen siihen ei koske, etteikö se sattuisi ja aiheuttaisi kipua vl-joukossa... Ja sitten itsepuolustuksena, kun muuta ei voi sanoa oman kokemuksen ja todellisen tiedon puutteessa, tulee tuollaisia ylireagoivia ärähdyksiä.
on siinä että nämä vl-uskovaiset eivät osaa "vetää yhtäköyttä", heidän pitäisi yhteisössään tehdä selväksi ne asiat mitkä ovat uskossa tärkeitä, ja näin he oppisivat ymmärtämään lähinmäisen rakkauden tärkeyden.
Yksittäinen vl-uskovainen ei tunnu jostain syystä ymmärtävän miksi yhteisön pitäisi pyytää anteeksi jonkun yksittäisen ihmisen tekoja, he eivät ymmärrä että yhteisössä elävä ihminen ei tavallaan ole yksittäinen ihminen.
Pitäisi oppia ajattelemaan myös näitä hoitajia, sillä joku hoitaja joka katuu saattaa vaikuttaa edelleen vl-uskovaisten parissa, joku on eronnut toinen erotettu, toisista voi olla jo aika jättänyt.
Mutta joillekkin näistä hoitajista on saattanut tulla mielipaha käytöksestään ja he ovat katunneet sydänmesssään, ja tajunneet itse olevansa uhreja.
Kenen pahuudenuhreja he ovat? He ovat yhteisön pahuudenuhreja joka on toimillaan pakottanut heidät toimimaan väärin läheisiään kohtaan.
Kun tällainen hoitaja on katunut sydänmestään, niin kenelle hän antaa anteeksi? Eikö hän voi antaa anteeksi vain tälle yhteisölle, ei yksittäiselle ihmiselle?
Eikö tämän yhteisön pitäisi silloin esittää anteeksipyyntö joka saavuttaa jokaisen ihmisen, ja näin saisivat anteeksiannon myös he jotka katuvat näitä yhteisön tekemiä virheitä. Sillä yhteisöstähän tämä pahuus on lähtöisin kun sitä on tapahtunut ympäri Suomea, tuskin joku yksittäinen ihminen on käynnyt puhuttelemassa kaikkia uhreja jotka tänäkin päivänä vielä kärsivät näistä menneistä ajoista.
Eikö jokaisen vl-uskovaisen olisi helpompi olla ja elää yhteisössä missä vallitsee rehellinen ja puhdistettu ilmapiiri? Kun ilmapiiri on puhdas niin näistä vanhoista ajoista tuskin kukaan tulee kärsimään, anteeksipyynnön jälkeen varmasti moni huomaisi että myös SRK:ssa on rakkaudensydän jonka tarkoituksena on hyvyys.
Kysymyshän ei ole tässä siitä, että Deboralta tai muilta "hoidetuilta" puuttuisi anteeksiantavaa mieltä. Kyse on vl-liikkeen lähihistoriaan kuuluvasta asiasta, jota on yritetty vaieta kuoliaaksi ja toivottu, että sitä kautta asia unohtuisi. Minusta tuntuu kurjalta, että Jumalan valtakunta, joka on aina oikeassa, ei voi ottaa puheeksi liikkeensä sisällä tapahtunutta asiaa edes sen takia, että tulevat sukupolvet eivät erehtyisi samaan.
Jos puheena olleita hoitokokouksia on ollut tosiaan ympäri Suomea (mitä en epäile lainkaan; näin olen itsekin kuullut), niin silloin on aika erikoista alkaa sysätä syytä yksittäisten ihmisten niskaan - kyllä siinä ollaan oltu jollain tasolla kollektiivisesti liikkeellä.
Joka tapauksessa on mielestäni inhottavaa pistää kaikki vastuu kärsineiden piikkiin ja alkaa mitata heidän anteeksiantavaa mieltään.
Kiitos, hyvin sanoit. Asetelmahan on ihan hullu. On pöyristyttävää että vl:t vaativat näiltä erotetuilta lempeyttä, ymmärtämystä, pitkämielisyyttä ja ennen kaikkea anteeksi antavaa mieltä, toisin sanoen klassisia krisittyjen ominaisuuksia. Eikö niitä ominaisuuksia pitäisi erityisesti edellyttää ainoan oikean uskon omaavilta eli heiltä itseltään? Ja vielä päälle on otsaa syyttää katkeruudesta niitä jotka yrittävät asioista keskustella ja saada niihin selvyyttä. Mitä Raamattu opettaa suhtautumisesta vääryyttä kärsineisiin...
Osasit ilmaista asian todella hyvin.
Oletko ottanut selvää, minkälaisin seremonioin tuota "taitamattomuutta" on pahoiteltu tuolloin 80-luvun alussa? Itsellänihän ei noin vanhoista jutuista ole tietoa, ainoastaan luin vuonna 1998 julkaistun artikkelin, jossa asiasta oli maininta.
Tottakai anteeksipyyntö on tärkeä, sitä ei liene kukaan kiistänyt. Omasta puolestani olen edelleenkin pahoillani niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kärsimään syystä tai toisesta.
Täällä esitetyt kuulopuheet eivät kuitenkaan edusta koko totuutta.
Anteeksi puolestaan voi - ja tulisi - antaa vaikkei anteeksi pyydettäisikään, joten siksi asian pyörittely tällä foorumilla on kaikkien kannalta sekä merkityksetöntä, että ikävää.
Sitä en sano, etteikö tässä varmaan olisi anteeksipyytämisen paikka monilla "taitamattomilla", mutta ei kukaan kristityksi itseään kutsuva voi tällä tavalla vedellä vanhoja haavoja auki.
Kaikkein älyttömimmissä jutuissa täällä viittaillaan jopa natsisaksan toimeenpanemiin juutalaisvainoihin. Eiköhän tuo jo kerro jotain siitä, että olisi syytä palautella asia oikeisiin mittasuhteisiin.
"Syyllisten" etsiminen on paitsi turhaa, myös mahdotonta. Jos jollakulla omatunto kolkuttaa, niin hän kyllä tulee esiin. SRK ei tästä ole yhdistyksenä vastuussa ja tuskin oikein voidaan osoittaa mitään paikallista rauhanyhdistystäkään.
Ja ajatus siitä, että vastuu olisi kaikilla vl:llä, on täysin älytön. Voin toki ottaa syyn kaikesta tuosta vaikka omillekin niskoilleni, jos se kenenkään angstia helpottaa. Ei se kuitenkaan kenenkään omaatuntoa puhdista.
Olen syntynyt 80-luvulla ei-vl-perheeseen, mutta jos nyt kerta olen joka tapauksessa vastuullinen, niin olen vähän niin kuin hoitokokouksen "uhri": en tiedä mistä minua syytetään.
En kuulu mihinkään rauhanyhdistykseen, joten minkään oikeushenkilön puolesta en voi surunvalitteluja vuolaasti ja monisanaisesti esittää.
Pyydän anteeksi, jos huomautukseni tuntuivat sinusta ilkeiltä, se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Yritin kirjoittaa niin asiallisesti kuin kykenin. Minusta on täysin luonnollista ajatella, että jonkinlaista katkeruutta täytyy olla, jos jaksaa päivästä päivään kirjoitella vuosikymmeniä vanhoista asioista jonnekin nettipalstalle. En itse todellakaan kuvitellut, että voisit pitää kommenttiani "ylireagoivana ärähdyksenä". Pyydän kuitenkin anteeksi sanojani, jos niillä sinua loukkasin.
Minä en ole koskaan yrittänyt peitellä tai kiistää menneitä tosiasioita. Mutta toisaalta en myöskään tunne olevani henkilökohtaisesti vastuussa kyseisistä tapahtumista. Edelleenkään, en koe, että SRK olisi vastuullinen joidenkin yhteisön piirissä toimivien henkilöiden teoista. Kuten edellä sanoin, jokainen ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistansa Jumalan ja ihmisten edessä. Toistan itseäni vielä sanomalla, että mielestäni "kollektiiviset" anteeksipyynnöt ovat turhaa poliittista pelleilyä, irtopisteiden keräilyä, omavanhurskauden tavoittelua. Tämä on minun mielipiteeni, ja pyydän vielä kerran anteeksi, jos se sinua loukkaa.
Lopuksi tahdon korostaa, että kommenttini eivät todellakaan ole tarkoitettu henkilökohtaisiksi hyökkäyksiksi sinua tai muita samoin ajattelevia kohtaan.
Mukava kuulla, että joku kutsuu minua vielä nuoreksi :) Hyvää päivänjatkoa sinulle, Debora, ja Jumalan siunausta elämääsi!
TODELLA TÖRKEÄÄ JA LOUKKAAVAA TEKSTIÄ ALOITTAJALTA. SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ VEDETÄÄN HIRVITTÄVÄLLÄ VALHEELLA HIRVITTÄVÄÄN LOKAAN.
TÄSTÄ PITÄISI NOSTAA SYYTE.
...Kerran kun olemme erehtymättömän tuomarin edessä...
>>
SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ VEDETÄÄN HIRVITTÄVÄLLÄ VALHEELLA HIRVITTÄVÄÄN LOKAAN
>>
Missä? En havainnut aloituksessa tai muuallakaan keskustelussa kenenkään nimiä mainittavan:-o
Jos puolestasi tarkoitat hoitokokousten hoitajia, niin heidän syyllisyydestään on helppo saada jopa kymmeniltä uhreilta lausunto;)
Henkistä väkivaltaa on vaikea näyttää toteen, mutta varmasti löytyy sellaisiakin tapauksia, joissa psykiatri voisi hyvin lausunnon kirjoittaa. Maallisena rikoksenahan nämä hoitokokoukset ovat jo vanhentuneita. Jumalan edessä synti ei puolestaan vanhene ja pahasti näyttää siltä, ettei Jumala näille hoitajille enää synnintuntoa ole antanut:(
esitettyihin tietoihin, koska kirjoittaja ei itse ole koskaan ollut vanhoillislestadiolainen. Hänellä voi olla siis vain toisen käden tietoa.
NYT LOPPUU TÄMÄ SAIRAALLOINEN VAINO. NOSTAN SYYTTEEN USKONRAUHAN HÄIRITSEMISESTÄ.
ALOITTAJA VIELÄ YLLYTTÄÄ NOSTAMAAN ESILLE NIMIÄ, JOITA VOITAISIIN ALKAA VAINOAMAAN.
Haloo! Naurettavaa ruikuttaa jostain 30 vuoden takaisista hoitokokouksista. Naurettavaa!
Mielestäni en kokenut niitä lainkaan pahoina.
Pikemminkin nämä ruikuttajat pitäisi kohta saattaa vastuuseen. Säälittävää loanheittoa!
Loukkaa törkeästi VL-ihmisiä väärillä väitteillä.Samoin eräs palstaan ahkerasti osallistuva nimimerkki tekee samoin.
Törkeää loanheittoa ja vääristelyä. Katkeraa tilitystä.
teen tästä valituksen.
että miksi uhoat täällä? Tartu jo äkkiä tuumasta toimeen!!!
...valittaa?