Mulle tulee paniikkikohtauksia, kun ajattelen kuolemaa ja sitä, että kuolen itsekin joskus. Jos sydän tykyttää, tai tuntuu rintakipua, kurkussa ahdistusta, vatsakipua, pahoinvointia, päänsärkyä, näonsumentumista, niin yleensä keksin jonkin tappavan syyn niiden alkuperäksi, ja sitten pelkään, että kuolen siihen paikkaan ja paniikki tulee päälle, ja oireet senkun pahenevat, kunnes olen vieläkin varmempi, että kuolen. Jo pelkkä sykkeen kohoaminen voi aiheuttaa paniikkikohtauksen.
Tosi ärsyttävää. Rakastan liikuntaa, mutta en ole pystynyt liikkumaan puoleen vuoteen täysipainoisesti. Jos yritän touhuta punttiksella tai mennä lenkille, niin mua alkaa pyörryttämään ja keho tuntuu etäiseltä, näkö ja ajatukset hämärtyy.
Sitten ei ole paha paniikkikohtauskaan kaukana. Olen alkanut liikaakin tarkkailemaan omaa sykettä, ja sen takia pelkään pienintäkin sykkeen kohoamista, kun pelkään sydänkohtausta.
Mitä voisin tehdä, että voisin alkaa taas kuntoilemaan täysipainoisesti?
Rakastan lenkillä juoksemista, ja kovaa, rakastan kaikkia lajeja joissa pitää juosta...mutta nyt se ollaan viemässä multa.
EKG on otettu ja siinä ei ollut mitään poikkeavaa. Ja lääkärin mukaan on turha alkaa tekemään testejä, sillä niitä jouduttaisiin tekemään aivan mahdottomasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
....On sellainen että mitä enemmän sitä vahtaat, sitä kiivaammaksi se käy. ----> Noidankehä.
Luota siihen että siellä se pumputtaa ja pitää sut hengissä. Siten on syytä huoleen jos se lopettaa sen pumputtamisen. (-jos hirteishuumori sallitaan.)
Mm. itselläni huimauksen tunne treenatessa johtuu äkillisestä verenkierron kiihtymisestä, ja jos tässäkohtaa alat ajatella et apua mua pyörryttää, apua, syke nousee, niin paniikki on jo päällä ja syke vaan kiihtyy ja pyörrytys pahenee. Pysähdy, hengitä VATSALLA, nenän kautta sisään, suu kautta ulos. Ja jatka liikkumista vaikkapa hiljempaa, kävellen, anna sykkeelle aikaa palautua, ja muista että se adrenaliini jonka paniikki saa aikaan, palaa parhaiten liikkumalla. Muista nenähengitys VATSALLA!!
Kiitos vastauksesta!
Kumpaa nenähengitys vatsalla tarkoittaa:
Vatsa ulkonee sisään hengittäessä, vaiko vatsa menee sisään, sisään hengittäessä?
Lääkäri muuten sanoi mulle, että pyörryttäminen voi johtua ylihengittämisestäkin. Mitä nyt sitten tarkoittaakaan...en mielestäni mitenkään hyperventiloi. Keskityn kyllä toistoissa hengittämiseen aika paljon, kun työtätekevässä liikkeen kohdassa pitää hengittää ulos ja passiivisessa liikkeen kohdassa sisään.
....tekee kummankin liikkeen. Sisään JA uloshengittäessä.
hehe, mutta siis...
Pystyn hengittämään niin, että sisään hengittäessä vatsa ei mene sisään (eli rintakehä vain liikkuu), ja niin, että vatsa menee sisään.
Eli kumpaa tarkoittaa vatsan kanssa hengittäminen? Ilmeisesti sitä, että vatsa liikkuu sisään hengitettäessä.
..suurinpiirtein näin.. Kai. =/