Ruskeaa??

Lääkkeellisen abortin jälkeen menkat oli normaalisti. Jälkitarkastuksessa kävin ja tekivät raskaustestin. Hoitaja ei reagoinut ollenkaan vatsakipuihin koska hormoonit voivat kuulemma tehdä sitä. Valkovuoto on ollut aivan tavallista, mutta pari päivää sitten mieheni sanoi sisältäni tulevan ruskeaa niinkuin murusia, ei vuotoa. Mitä se voisi olla. Ei kutise, ei tuoksu, vain alavatsa pikkuisen kipeä. Mitä oireita tulehduksissa on? Taidan tahtoa oikean jälkitarkastuksen. Pelottaa jos jotakin pahaa on ehtinyt tapahtua
101445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tulehduksen oireet yleensä ovat:
*vatsakivut
*paha haju
*lämpö

Äänestä

... joissain tapauksessa olla mahdollista, että abortoidusta lapsesta osa on jäänyt vielä kohtuun. En tiedä onko siitä sun tapauksessa kysymys. Käy ihmeessä jälkitarkastuksessa!

Äänestä
  • En halua peloitella, mutta edellinen saattaa olla oikeassa. Ystävälleni kävi kurjasti, hän tuli yllättäen raskaaksi ja pyysi kaavinnan.

    Kaavinta tehtiin juuri ja juuri muutamaa päivää ennen 12 viikkoa. Niin lääkäri ainakin arvioi että sillä viikolla mennään.

    Eipä menty, viikkoja oli enemmän ja ystävälläni alkoi juuri samanlaista vuotoa tulla, muutamaa päivää myöhemmin kun ystäväni heräsi aamulla, hän tunsi jotain kummaa alapäässä, hän nousi istumaan niin verta ja mönjää lensi ympäri asuntoa.

    Viikkoja oli ollut siis enemmän ja ystäväni oli kärsinyt kovista kivuista ennen tapahtumaa.

    Äänestä

  • lääkkeellisestä ei voi jäädä "osia!" Onko hienoa ajatella, et oma lapsi on osina!?

    Äänestä

Ei hoitajat tiedä tarpeeksi. Murutko eivät olleet hyytyneitä verikokkareita kuitenkaan? Älä liikaa pelästy, ei välttämättä vakavaa. Mutta mene nyt silti pian gynekologille.

Äänestä
  • ei ollut verta mukana ollenkaan. Tänään varasin ajan tulehdus testiin ja oli siinä jotain muutakin. Sitä vuotoa ei nyt tullut ollenkaan, mutta vatsa on pipi :(

    Äänestä

  • ruskeaa kirjoitti:

    ei ollut verta mukana ollenkaan. Tänään varasin ajan tulehdus testiin ja oli siinä jotain muutakin. Sitä vuotoa ei nyt tullut ollenkaan, mutta vatsa on pipi :(

    ei minnekään hoitsulle

    Äänestä

  • ruskeaa kirjoitti:

    ei ollut verta mukana ollenkaan. Tänään varasin ajan tulehdus testiin ja oli siinä jotain muutakin. Sitä vuotoa ei nyt tullut ollenkaan, mutta vatsa on pipi :(

    sulla on " vatsa pipi"... mitähän se sikiö tunsi!?v Et varmaan edes välitä!

    Äänestä

Todellakin "pahaa on ehtinyt tapahtua" ...et ole halunnut omaa lastasi synnyttää !
Miksi "miehesi" näki tuon kaiken, et itse!?
Oliko tämä jokin provosointi-kirjoitus?

Äänestä
  • Jos sinä lukutaidoton nyt luit mihin vastasit niin vuotoa ei tullut. Jos olet niin kiinnostunut olin mieheni kanssa sängyssä ja hän huomasi ne pienet muruset. Ne ovat kuitenkin nyt loppuneet. Ei abortin teko ole helppoa varmasti kelleen ihmiselle. Itkeny olen ja paljon mutta joskus on ajateltava myös muitakin kuin itseä. Omasta terveydestä on pakko huolehtia jos vielä joskus haluaa saada lapsen ja haluankin. Lääkäriin olen varannut jo ajan ja sinne ei aina heti pääse. Siksi kirjoitin tänne jos jollain olisi ollut samanlaisia kokemuksia. Kiitos asiallisista kommenteista :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa kirjoitti:

Lääkkeellisen abortin jälkeen menkat oli normaalisti. Jälkitarkastuksessa kävin ja tekivät raskaustestin. Hoitaja ei reagoinut ollenkaan vatsakipuihin koska hormoonit voivat kuulemma tehdä sitä. Valkovuoto on ollut aivan tavallista, mutta pari päivää sitten mieheni sanoi sisältäni tulevan ruskeaa niinkuin murusia, ei vuotoa. Mitä se voisi olla. Ei kutise, ei tuoksu, vain alavatsa pikkuisen kipeä. Mitä oireita tulehduksissa on? Taidan tahtoa oikean jälkitarkastuksen. Pelottaa jos jotakin pahaa on ehtinyt tapahtua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu