sairas esiintymispelko

en nyt ole varma kuuluuko tämä tälle palstalle mutta kyllähän tämä ujouteen liittyy. minulla on sairas esiintymisen pelko. ollut aina. nyt en ole joutunut esiintymään (olen siis 19) hetkeen, sillä lukioaikana jos oli esiintymisiä tms, laistin ne lintsaamalla tai vaihtamalla kurssia(koulumenestys kärsi tästä). miten saisin rohkeutta esiintymiseen? olen muutenkin aika ujo. en oikein osaa jutella uusille ihmisille. sitten kun olen tutustunut kunnolla, juttu kyllä lentää. muuten olen aina vähän varuillani. vinkkejä???
41600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä kärsin myös pahasta esiintymiskammosta. Yläasteella muut oppilaat ja opettajat aiheuttivat tämän haukkumalla, nauramalla ja huutelemalla kesken esitelmieni. Tämän jälkeen en ole pystynyt pitämään esitelmiä ilman, että käteni vapisevat vielä muutama tunti esitelmän jälkeen. Jälkikäteen en myöskään muista mitään sanomaani tai tekemääni muiden edessä. Tekisin mielelläni muutaman laajuudeltaan ylppäreitten tasoisen tentin jos vain voisin välttää 10 minuutin esitelmän.

Pelosta on vaikea päästä eroon, mutta sitä voi lieventää. Tärkeintä on harjoitella etukäteen koko esitelmä kunnolla, mutta sun tapauksessa kannattaisi ehkä kokeilla jotakin radikaalimpaa. Mulla auttoi paljon se että aloin larppaamaan. Tällöin pystyin esiintymään ilman suurta yleisöä ja samalla opin puhumaan ihmisille joita ei tuntenut entuudestaan. Tätä tiettyyn rooliin paneutumista pystyy myös käyttämään esitelmissä. Mikäli larppaamisen aloittaminen ei nappaa niin koulun ilmaisutaidon kurssit auttavat myös. Itse uskaltauduin kurssin näytelmässä jopa puhumaan lavalla koko koululle. Sun pitäisi vain yrittää olla rohkea vaikka olisikin vaikeaa.

Äänestä

mulla on ihan sama ongelma tarvisin vastausta miten pääsee eroon siitä

Äänestä

Hei. Tiedät varmaan, ettet ole yksin. Suuri osa ihmisistä jännittää esiintymistä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän.
Pidän tästä asiasta kurssin Helsingissä 17.-18.9.
Tule ihmeessä mukaan, siellä ei tapahdu mitään kauheaa, kaikki ovat samassa veneessä. Pääset alkuun uuden vapaamman minän etsimisessä. [email protected]

Äänestä

Hei! Varmaankin ainut keino päästä eroon esiintymiskammosta on esiintyminen. Pitää mennä mukaan sinne, mikä pelottaa. Itselläni tuo toimi, ja nyt vapautunut kammostani. Normaali, asiaankuuluva jännitys toki on tallella, mutta enää en saa paniikkikohtauksia ennen muutaman minuutin mittaista puheenvuoroa vaikkapa äikän tunnilla. Tai tärise peloissani koko yötä ennen pianokonserttia. Soitan siis pianoa, ja esiintyvänä pianistinalkuna esiintymiskammo ei todellakaan ollut hyvä juttu. Sain sen pois, kun pakotin itseni esiintymään. Vaikeaa se oli aluksi, mutta nyt olen onnellinen ratkaisustani. Siekin voit päästä eroon esiintymiskammosta. Esiintymällä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


giseele kirjoitti:

en nyt ole varma kuuluuko tämä tälle palstalle mutta kyllähän tämä ujouteen liittyy. minulla on sairas esiintymisen pelko. ollut aina. nyt en ole joutunut esiintymään (olen siis 19) hetkeen, sillä lukioaikana jos oli esiintymisiä tms, laistin ne lintsaamalla tai vaihtamalla kurssia(koulumenestys kärsi tästä). miten saisin rohkeutta esiintymiseen? olen muutenkin aika ujo. en oikein osaa jutella uusille ihmisille. sitten kun olen tutustunut kunnolla, juttu kyllä lentää. muuten olen aina vähän varuillani. vinkkejä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu