Hei kaikille,
Oletteko ikinä miettinyt mihin lestadiolaisuus perustuu. Miksi kuulutte lestadiolaisiin? Useimmmat ovat varmaankin jatkaneet perinnettä vanhempien jälkeen jne. Miksi esim. ev.lut. seurakunta ei käy? Mikä on lestadiolaisuuden voima, joka pitää mielenkiintoa ja perinnettä yllä? En kysy herättääkseni pahennusta, vaan ihan omasta milenkiinnosta.
Voisin tuoda omia mielipiteitä esille, ihan näin sivusta seuranneena: minusta on loistavaa, että panostatte perhe-elämäänne ja lasten kasvatukseen. Maailman muuttuessa se on ensiarvoisen tärkeää.
Toisaalta olen törmännyt ilmiöön nimeltä "suvaitsemattomuus". Minulla oli aikoinani lestadiolainen kaveri, kun olimme lapsia. Huomasin kuitenkin aina siellä käydessäni varautuneisuuden minua kohtaan. Ainoastaan siksi, että en ollut lestadiolainen. Miksi näin? Käsittääkseni jumala on sama kaikilla kristityillä. Tyyli on vaan eri ryhmillä. Kyllähän jo raamatussakin kehoitetaan suvaitsevaisuuteen. Suvaitsemattomuus on tullut esille myös muissa tilanteissa.
Entäs muut uskonnot, mitä mieltä olette niistä? Otetaan esimerkkinä vaikka buddhalaisuus. Siinä vaaka ei kallistu jumalaan ja hänen päättömään seuraamiseen, vaan omaan itseensä. Elämänarvot ovat hyvin samanlaiset kuin kristinuskossa.
Oletteko ikinä epäilleet jumalan olemassaoloa? Miksi olen kristitty? Saanko siitä kaiken tarvittavan? Mitä kuoleman jälkeen? Entä, josolenkin kaikki nämä vuodet uskonut "ei-mihinkään", jota ei ole.
Tässä oli muutama mieltäni askarruttava kysymys. Hyvää jatkoa kaikille...
Oletteko ikinä miettinyt mihin lestadiolaisuus perustuu. Miksi kuulutte lestadiolaisiin? Useimmmat ovat varmaankin jatkaneet perinnettä vanhempien jälkeen jne. Miksi esim. ev.lut. seurakunta ei käy? Mikä on lestadiolaisuuden voima, joka pitää mielenkiintoa ja perinnettä yllä? En kysy herättääkseni pahennusta, vaan ihan omasta milenkiinnosta.
Voisin tuoda omia mielipiteitä esille, ihan näin sivusta seuranneena: minusta on loistavaa, että panostatte perhe-elämäänne ja lasten kasvatukseen. Maailman muuttuessa se on ensiarvoisen tärkeää.
Toisaalta olen törmännyt ilmiöön nimeltä "suvaitsemattomuus". Minulla oli aikoinani lestadiolainen kaveri, kun olimme lapsia. Huomasin kuitenkin aina siellä käydessäni varautuneisuuden minua kohtaan. Ainoastaan siksi, että en ollut lestadiolainen. Miksi näin? Käsittääkseni jumala on sama kaikilla kristityillä. Tyyli on vaan eri ryhmillä. Kyllähän jo raamatussakin kehoitetaan suvaitsevaisuuteen. Suvaitsemattomuus on tullut esille myös muissa tilanteissa.
Entäs muut uskonnot, mitä mieltä olette niistä? Otetaan esimerkkinä vaikka buddhalaisuus. Siinä vaaka ei kallistu jumalaan ja hänen päättömään seuraamiseen, vaan omaan itseensä. Elämänarvot ovat hyvin samanlaiset kuin kristinuskossa.
Oletteko ikinä epäilleet jumalan olemassaoloa? Miksi olen kristitty? Saanko siitä kaiken tarvittavan? Mitä kuoleman jälkeen? Entä, josolenkin kaikki nämä vuodet uskonut "ei-mihinkään", jota ei ole.
Tässä oli muutama mieltäni askarruttava kysymys. Hyvää jatkoa kaikille...
Vastaukset 46
Vanhimmat
>Oletteko ikinä miettinyt mihin lestadiolaisuus >perustuu. Miksi kuulutte lestadiolaisiin? >Useimmmat ovat varmaankin jatkaneet perinnettä >vanhempien jälkeen jne. Miksi esim. ev.lut. >seurakunta ei käy? Mikä on lestadiolaisuuden >voima, joka pitää mielenkiintoa ja perinnettä >yllä? En kysy herättääkseni pahennusta, vaan >ihan omasta milenkiinnosta.
Lestadiolaisuus perustuu raamutun mukaiseen oppiin josta ei ole mitään karsittu pois tai lisätty siihen mitä raamattu opettaa. Me uskotaan isään, poikaan ja pyhään henkeen. Se miten tämä eroaa ev. lut seurakunnasta on se että raamatussa sanotaan että: "jeesus puhalsi opetuslasten päälle sanoen: ottakaat pyhähenki. Niille joille te synnit anteeksi annatte niille ne on anteeksi annetut taivaassa ja joille te ne pidätte, niille ne on pidetyt" , jeesus lähetti opetuslapset saaraamaan evankeliumia kaikelle kansalle, eli antoi opetuslapsille vallan saarnata syntejä anteeksi pyhänhengen voimalla. Siksi lestadiolaiset eroavat ev. lut. seurakunnasta koska koemme että ev. lut. seurakunnalla ei ole tätä samaa henkeä jolla saarnata näitä syntejä anteeksi. ja me emme ota tätä valtaa omiin käsiimme vaan anteeksi antamuksen virka on pyhänhengen virka. Juuri tämä anteeksiantamuksen evankeliumi jota lestadiolaisten keskellä ammennetaan pitää tämän joukon kasassa sillä rakkaudella jonka tämä rauha saa aikaan meissä. Vähän monimutkaisesti selitetty mutta en osaa sitä muuten selittää. Se suvaitsemattomuuden tunne saattoi johtua siitä että ne olivat niin tottuneita siihen että normaalisti heillä saattoi olla vain samalla tavalla uskovaisia ystäviä kuin he, että ne ei olleet tottuneet muihin ihmisiin.
>Entäs muut uskonnot, mitä mieltä olette niistä? >Otetaan esimerkkinä vaikka buddhalaisuus. Siinä >vaaka ei kallistu jumalaan ja hänen päättömään >seuraamiseen, vaan omaan itseensä. Elämänarvot >ovat hyvin samanlaiset kuin kristinuskossa.
Suomessa on uskonnonvapaus, niin minun puolesta saa harjoittaa mitä uskontoa mitä haluaa, mutta Raamatun mukaan on vain yksi joukko joka pelastuu. Enkä näe mitään estettä sille että se joukko emme olisi ME lestadiolaiset.
Jumalan olemassaoloa en epäile. Ihminen ei elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta joka herran suusta lähtee, eli ne jotka eivät usko kuolevat ja joutuvat kadotukseen, mutta ne jotka uskovat, elävät ja pääsevät taivaaseen ja saavat ikuisen elämän. Olen uskonut kaikki nämä vuodet siksi että jos kuolen minä pääsen tällä uskolla taivaaseen, siihen minä luotan enkä ala arpomaan siinä että uskonko vai en, koska siinä on se riski että joutuu helvettiin.
"Lestadiolaisuus perustuu raamutun mukaiseen oppiin josta ei ole mitään karsittu pois tai lisätty siihen mitä raamattu opettaa."
Hyvä pointti! Näin sanovat evankelisetkin.
"jeesus puhalsi opetuslasten päälle sanoen: ottakaat pyhähenki. Niille joille te synnit anteeksi annatte niille ne on anteeksi annetut taivaassa ja joille te ne pidätte, niille ne on pidetyt"
Fakta varmaan, paitsi jos tarkkoja ollaan, Jeesus ei puhaltanut 'päälle' vaan 'kohti'. Tällä puhallustapahtumalla ei ole yhteyttä tämän päivän ihmisiin, ei edes lestadiolaisiin. Harvoinpa kuulee enää raportoitavan humahtavasta äänestä ja ikään kuin tulen liekeistä. Kielilläpuhumistakin on enemmän muualla kuin lestadiolaisessa liikkeessä.
"koemme että ev. lut. seurakunnalla ei ole tätä samaa henkeä jolla saarnata näitä syntejä anteeksi."
Ikävä, että tuokin asia perustuu subjektiiviseen kokemukseen. Ev.lut.-piireissä ei kai vastavuoroisesti koeta lestadiolaisia kohtaan mitään negatiivista?
Olen esikoislestadiolainen.
Häpeän sellaista uskonveljeä tai -sisarta, joka kehtaa julkisesti väittää, etteikö ev.lut seurakunnalla ole voimaa tai valtaa antaa syntejä anteeksi.
esikoislestadiolaisethan eivät ole mitään muuta kuin osa ev.lut seurakuntaa!!
Tämä harhaluulo on seurausta siitä, että herätysliike alkaa muuttua liikkeeksi, joka elää omaa elämäänsä. Sillä on oma kulttuurinsa ja dogminsa.
Harhaluulon juuret ovat pietismissä, joka alkuajoistaan saakka on korostanut omaleimaisuuttaan suhteessa muihin.
Eroa voi ollakin yksilötasolla, mutta Jumala sydämet tuntee.
Pyhä Henki taas ei olekaan sidottu ihmiseen ja suun pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan, joka on voimallinen aina siellä, missä se ón läsnä.
Synnit meille vakuuttaa anteeksi Jumalan sana, joka kertoo meille sovinnosta. Sitä ei vaikuta kukaan päälle tai kohti puhaltava ihminen.
Tästä samasta todistaa jo HPE ja Kaste, kummatkin ovat Jumalan armovälineinä vaikuttavia syntien anteeksi antamiseksi riippumatta siitä, kuka sen toimittaa. Niissä on sovinnon sana läsnä. Aivan samalla tavalla on synninpäästössäkin.
Hajaannuksen aikana ja myöhemminkin on ihmisiä narutettu hulluuteen saakka; syntisi eivätkään ole anteeksi annetut Jumalan luona, olet ripittäytynyt väärähenkiselle saarnaajalle, eikä sillä mitään Pyhää Henkeä ollutkaan.
Ajatelkaa hyvät ihmiset vastuullisesti, mitä puhutte ja opetatte.
Kuitenkin kutsumme Lutheria oppi-isäksemme, arvostamme Agricolaa, joka oli "kristitty", puhumme Husista Jumalan aseena ja marttyyrinä.
Kaikki he ovat opettaneet tuosta asiasta vallan toisin .
Se tosiasia ei pyhitä kuollutta kirkkoamme yhtään että siellä jaetaan ehtoollinen ja kasteen sakramentit. Niiden jakajathan eivät vaikuta mitenkään sakramenttien pyhyyteen eikä aitouteen. Jakajathan voivat olla julkisuruttomia niinkuin useimmat kirkon pappimme ovat, niin kuin olemme heidän vakaumuksesta saaneet lukea lehtiemme palstoilta, ne eivät ole heille mitenkään kunniaksi. Ihminen ei voi johdattaa toista yhtään pitemmälle kuin on itse saanut kokea hengellistä valkeutta. Syntien anteeksi antamisen virkakin on Pyhän Hengen virka joilla sitä ei ole ei voi sitä toisillekaan julistaa. Ei ole mitään merkitystä onko Luterialainen tai Lestadiolainen, jos ei ole synnit sovitettu Jumalan edessä ja siten tullut esikoisten seurakunnan helmaan, sen seurakunnan jonka Jeesus on itse perustanut lukittujen ovien takana. Se että on Lestadiolainen Luterialaisen kirkon jäsenä ei tee kirkkoa yhtään oikeammaksi ei pyhemmäksi. Kirkkomme opettaa kuollutta sanaa jolla armonvarkaat pääsevät omilla töillään taivaan valtakuntaan väärillä pappien opetuksilla.
"Ihminen ei voi johdattaa toista yhtään pitemmälle kuin on itse saanut kokea hengellistä valkeutta."
Vai on ihmisestä jo tullut toisen johdattaja? Jos näin olisi niin huonosti kävisi siunukin.
Ei ole sinullakaan yhtään lunnaita syntiesi maksuksi, noin leuhkaksi toisten kristittyjen tuomariksi ei pitäisi kenenkään pimentyä mieleltään.
Mitä sinä hyödyt sinulle on joidenkin pappien syntien sormella osoittelusta, ja kaikkien pappien leimaamisesta yhden papin syntien perusteella? Joko sinulta on synti vallan poistunut???
Jos sinua ei pelasta Jumalan sanan ja Pyhät sakramentit uskolla omistetut, niin huonosti käy, ei ole yhdistyksistä silloin mitään apua, sillä itse Kristus on Jumalan sana ja Pyhät Sakramentit.
ev.lut-kirkon pappien ja piispojenkin mielestä ( vrt. esim. G.Johanssonnin ajatuksia asiasta ) vielä 60-70-luvulle asti lestadiolaisten käytäntö avaintenvallasta, että äänellisen saarnan kautta todistaa syntein anteeksiantamusta katuvaisille.
Olin eräässä kastetilaisuudessa 50-60-luvun vaihteessa. Siellä eräs kirkkoherra syytti lestadiolaisia siitä, että ovat asettaneet itsensä Jumalan istuimelle, kun ovat ottaneet käyttöön tavan saarnata syntejä anteeksi. Tätä hän piti kauheana harhana ja omahyväisyytenä; " Te olette astuneet Jumalan saappaisiin ja Hänen virkaansa, sillä synnit voi antaa anteeksi yksin Jumala"! Eikä hän ollut suinkaan ainoa kirkon pappi, joka kantoi tätä ajatusta.
Lestadiolaiset eivät tätä menettelyä ole itse keksineet; Syntein anteeksiantamuksen evankeliumi on aina ja kaikkina aikoina ollut käytössä Kristuksen elävän seurakunnan yhteydessä. Ja se on perustunut Herran Kristuksen omiin sanoihin ja valtuutukseen:" menkää ja saarnatkaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta..." Ja "joille te synnit anteeksi annatta, nille ne myös anteeksi annetaan (myös taivaassa)". Mutta tämä oppi on ollut kauhistus valtiokirkon papistolle ja piispoille suurelta osalta. Usein he ovat ilmaisseet kantansa vanhalla fariseuksen huudahduksella:"Tänä päivänä me kauheita kuulimme; kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi ainoa Jumala"!
Juuri M.Lutherin ja Pyhän Raamatun opetuksista löysivät lestadiolaisen heräyksen ensi airueet (J.Raattamaa, L.Laestadius ym.)tämän periaatteen, ottivat sen käytäntöön ja totesivat, että tämän äänellisesti saarnatun evankeliumin lohduttavat sanat omalle kohdalle uskottuna tuottivat ilon ja rauhan moille heränneille ja synniltä kiusatuille sieluille! Sanoohan Luther Jumalaa ja Hänen rauhaansa etsiville: " Etsi ensin Kristuksen elävä seurakunta ja ota sieltä vastaan synninpäästö, niin olet uusi pyhimys"!
Eikä ainakaan esikoislestadiolaisuudessa ole koskaan niin ajateltu tästä vapauttavasta armon evankeliumista ja sen äänellisestä julistamisesta katuvaiselle sielulle, että tässä tapahtuu nyt syntien anteeksianto ihmisiltä.
Oikeamieliset opettajat , saarnaajat ja kristityt ovat kyllä ymmärtäneet, että Jumala taivaassa on se, joka synnit anteeksi antaa,ja jos näin ei olisi, ei siinä paljon ihmisten vakuuttelut auttaisi.
Mutta Pyhän Hengen kantava kristitty, sillä valtuutuksella, minkä Herra Kristus itse on seurakuntaansa jättänyt, on oikeutettu ja myös velkapää saarnaamaan ja todistamaan tästä Jumalan laupeudesta katuvaista kohtaan; He ovat siis vain evankeliumin todistajat, kuten Kristus opetuslapsilleen sanoi: "teidän pitää olla minun todistajani...".
Tämä pitäisi olla selvä myös kaikille Lutherin oppilaille ja hänen nimeesä vannoville; kts. esim Saarna 19. Kolminaisuuden päivän jälkeisenä sunnuntaina ( Kirkkopostilla,Suvi-puoli. Vaasa 1851; suomentajat F.O.Durchman ja A.W.Ingman ), jossa hän puhuu syntien anteeksi antamisen vallasta maan päällä ( §:t 25-27 ). Lainaan tähän joitakin lauseita ko. teoksesta ja kohdasta:
25§: "Fariseukset kyllä tiesivät syntein anteeksi annon olevan Jumalan tehtävän, ja hänelle yksin kuuluvan; sen tähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, ollen ihminen, tahtoi anteeksi antaa syntejä.
Syntein anteeksi antaminen on kahdenlaista. Ensiksi, kun synti ajetaan ulos sydämestä ja vuodatetaan armo sijaan, jota Jumala yksin tekee. Toiseksi, kun julistetaan synninpäästö, jota ihminenkin saattaa tehdä toiselle ihmiselle." ....
26§: "Tämä valta on kaikilla ihmisillä, jotka ovat Kristityitä ja kastetuita, sillä tällä he kunnioittavat Kristusta, että pitävät syntein anteeksisiantamisen sanan suussansa, että taitavat sanoa, milloin tahtovat ja milloin tarvitaan: Katsoppas ihmiskulta, Jumala tarjoaa sinulle armoa ja antaa kaikki sinun syntis anteeksi; ole hyvässä turvassa, syntis annetan sinulle anteeksi; usko vain se , niin se sinulle varmasti tapahtuu; tahi millaisia sanoja kukin tahtoo viljellä. Tämän äänen ei pidä vaikeneman kristittyjen suusta viimeiseen päivään astai: sinun syntis annetaan sinulle anteeksi; ole iloinen ja hyvällä mielellä. Tämmöistä on aina kristityn suussa ja se käyttää julkisesti tätä sanaa, jossa synnit anteeksi annetaan. Näin ja tällä tavalla on Kristityillä valta syntejä anteeksi antaa. Jos siis sanon sinulle: sinun syntis annetaan sinulle anteeksi, niin pidä se varmana, juuri kuin sanois sen itse Jumala sinulle. Sillä kuka tahtois tätä tehdä, ellei Kristus itse olis astunut alas ja pannut suuhuni tämän sanan ja sanonut, että meidän pitää toisillemme synnit anteeksi antaman." ....
27§: "Jos ei yhtäkään ihmistä maan päällä olisi, joka anteeksi antais synnit, vaan olis ainoastaan lakeja ja töitä, voi kuina surkeasti olisi viheliäisen, murheellisen omantunnon asia. ...
Lyhyesti: Jumala on antanut ihmisille vallan syntejä anteeksi antaa, ja se on Kristuksen valtakunnan enentämistä, kuin korjataan ja kohennetaan omiatuntoja; ja tätä teemme me sanan kautta. Suokoon Jumala, että tämän kans käsittäisimme. Amen."
Näin siis oppi-isämme Martti Luther tästä asiasta!
Luther sanoo vielä: " Tätä valtaa ei Kristityillä voisi olla, ellei hän tietäisi, missä sieluntilassa sen ihmisen tulee olla, jolle tämä vapauttava evankeliumi voidaan julistaa".
Ja juuri tästä syystä heräyksen alussa ne ensimmäiset viinimäen työntekijät rukouksessa tutkistelivat, millaisen sieluntilan päälle nämä sanat kuuluvat ja kenelle ne totuudessa voidaan kohdistaa. Mm. Laestadius pelkäsi, että "vanha ihminen ei tulisi haudatuksi armon alle".
Syntein anteeksiantamuksen valta ja taivaan valtakunnan avaimet ovat siten Pyhän Hengen virka ja siksi itse ylösnoussut Herra Kristus ilmestyessään opetuslapsilleen suljettujen ovien takana Jerusalemissa, ensin puhalsi heidän päällensä Pyhän Hengen ja vasta sen jälkeen antoi tämän avainten vallan heille. Se edellyttää siis, että Jumala on ensin puhdistanut ihmisen sydämen uskolla asuinsijaksensa ja sitten vuodattanut Pyhän Henkens sinne asumaan. Vasta tällainen ihminen on mahdolinen kantamaan tätä virkaa ja avaintenvaltaa käyttämään. Mutta monta sydämen koettelemusta täytyi opetuslastenkin läpi käydä, ennenkuin tämä asia oikeasa valossa kirkastui heille.
Ihmisen täytyy itse läpikäydä oikea armon järjestys ja mennä ahtaasta portista sisälle kaidan tien päälle, ennenkuin hän voi tulla myös toisten johdattajaksi. Mutta se tie ei ole teologinen tiedekunta tai virkapappeus tai hengellisesti kuollut kristikunta. Tarvitaan ihan muuta; Pyhän Hengen koulua ja johdatusta.
On täysin eri asioita olla Ev.Lut-kirkkokunnan jäsen ja todellinen Lutherin ja hänen opetustensa ja käsityksiensä seuraaja. Niin myös olla Esikoiset ry:n jäsen ( 10€ jäsenmaksulla )= nimellisesti esikoislestadiolainen tai olla todellinen sydämen kristitty ja sen opin seuraaja, jonka uskomme vieläkin Jumalan Hengen vaikutuksesta ja johdatuksesta meille moninaisten lahjain kautta saarnattavan.
Mitä pahaa muuten on pietismissä? Laestadiuskin kirjoituksillaan puolusti sitä Ruotsin kirkon pappien hyökkäyksiltä, jotka syyttivät tätä heräystä pietistisistä virtauksista. Hulluinhuonelaisessaan Laestadius sanoo: "Sanokaa minulle, missä Spener ( pietismin perustaja) on erehtynyt"!
Vasta viime vuosina ovat kirkon papitkin alkaneet matkimaan tätä tapaa ja julistavat Jeesuksen nimessä syntejä anteeksi. Mutta Laestadius sanoo, että jos näitä sanoja " sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi" käyttää uudestisyntymätön ihminen ( vaikkapa virkapappi ) väärän lohdutuksen antamiseksi heräämättömälle kansalle, niin ne vaikuttavat kuulijoissa entistä vahvemman kuolleen uskon!
Lopuksi Ohijuosseelle: Ei elävän kristillisyyden ymmärryksissä näistä kysymyksistä ole mitään hävettävää. Omia ajatuksiasi voisit hieman tarkistaa! Rakkaudella!
Täälläkin monta ihmistä käy lukemassa että miten ne synnit saadaan anteeksi raamatun mukaan, mutta eivät usko sitä. ja sitte haukkuvat harhaksi sen, koska se ei ole heidän mielestään mahdollista vaan hulluutta. "joille te synnit anteeksi annatte maan päällä ne ovat anteeksi myös taivaassa" eli jos et usko että ne ovat taivaassa anteeksi, jos ne joku sinulle täällä maanpäällä anteeksi saarnaa, niin et voi olla uskovainen jos et usko sitä evankeliumia että "kaikki synnit on anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä"
Eiköhän tuo synninpäästö ole kuulunut jumalanpalveluksiin noin niinkuin vähintäänkin aika kauan.
oikein ja hyvin. Perään lisään Aamenen.
Ainoastaan sen verran haluan tarkentaa, että sinä ".. .. .. .." varmasti tarkoitit lestadiolaisuudella nimenomaan vanhoillislestadiolaisuutta kirjoituksissasi.
Ettei sekoteta jyviä ja akanoita uudelleen sekaisin. ;)
että mitä eroa on vanhalla ja uudella lestadiolaisuudella, noin niinku "jyvien ja akanoiden" kanssa?
Eikö Jeesus ole syntisten ystävä, joka ei erottele vanhoillisia eikä uudellisia "lammaslaumassaan"?
joka on litaniaan kuuluvana kirkollisten toimitusten käsikirjasta luettu kaikelle kirkkokansalle; niillekin, jotka ovat vain juhlapäivän tavan vuoksi tulleet kirkkoon ( LLL-lainaus).Mieleen ja sieluntilaan katsomatta se on julistettu kaikille; myös raittiille juomareille, varkaille, valapatoille, haureuden harjoittajille,avionrikkojille, kiroilijoille, Jumalan pilkkaajille, synnin rakastajille jms., joilla ei ole aikomustakaan alkaa parantamaan elämäänsä Jumalan sanan neuvojen mukaan. Ja miksi he sen tekisivät, kun ei sitä papitkaan kansalta vaadi, vaan nukuttavat kansaa väärään rauhaan ja turvallisuuteen, vaikka paljon tärkeämpää sille olisi herättää se lain vasaralla synnin unesta.
vanhoilliset onse oikea.
Eli miten se poikkeaa vl:istä? Miksi mennä hyvää muuttamaan, kun se perimmiltään on jo oikea.
Kirkon pitäisi olla sellainen joka asettaa rajat mikä on sopivaa ja mikä ei. Liian paljon kirkko myötäilee kaikkea väärää. Kirkossa ei enää kärsi sanoa totuutta siitä mikä autuaaksi tekee. Pappeinakin on sellaisia jotka ei edes opeta raamatun mukaista oppia. vaan siellä on nykyään niin monenlaista tallaajaa.
Sinä valehtelet PublicaninHuokaus.
LLL opetti, että alttari ja kirkko ovat pyhä paikka.
Sanat, Jumalan sana ei muutu miksikään, vaikka sitä olisi kuulemassa millainen joukko tavan jälkeen.
Vaikka itse Juudas istuisi kirkossa, on Jumalan sana kirkossa pätevä, todistaa Kristuksesta ja syntien anteeksiantamisesta.
Sinä ole valhettelija ja sielujen murhaaja opetuksillasi.
On sinulla hävyttömät puheet!
Pilkkaat Jumalan sanaa ja pyhiä sakramentteja!
Jakajat ovat julkisuruttomia!!
Oletkos kaikkien pappien kanssa puhunut?
Mistä tiedät heidän sieluntilansa?
Tee parannus valheiden levittämisestä.
Laestadiukselle kirkko ja sen alttari olivat pyhiä paikkoja, niin hän sanoo saarnassaan.
Ovatko laestadiolaissaarnaajat huoria, kun Appelqvist teki huorin ja joutui jättämään saarnaajan toimensa, lapinvanhin!!!!
Kyllä sinulla on oikeat itsensä tuntemiset, kun olet valinnut nimimerkiksi "sielujen murhaaja".
En tarkoittanut kritisoida sitä että ketä siellä kirkossa käy. vaan sitä minkälaisia pappeja siellä on. Miten sellainen pappi voi esimerkiksi opettaa meidän kansankirkossa joka ei ole edes uskovainen.
PublicaaninHuokaus kirjoittaa:
"Mieleen ja sieluntilaan katsomatta se on julistettu kaikille; myös raittiille juomareille, varkaille, valapatoille, haureuden harjoittajille,avionrikkojille, kiroilijoille, Jumalan pilkkaajille, synnin rakastajille jms., joilla ei ole aikomustakaan alkaa parantamaan elämäänsä Jumalan sanan neuvojen mukaan."
Siinä ihmetyttää suuresti tuo viimeinen kohta: "joilla ei ole aikomustakaan alkaa parantaamaan elämäänsä..."
Ajattelet siis, että synninpäästö kuuluisi niille, jotka itse jotakin yrittävät rakentaa. Tällaista oppia ei opettanut Jeesus, ei Luther eikä myöskään Laestadius.
Ne, jotka vielä ovat omissa päätöksissään ja aikomuksissaan parantaa elämäänsä, eivät ole tulleet tuntemaan kadotuksensa tilaa ja syntiensä määrää. Ne kyllä ovat mielellään "varastamassa" armoa paikkausaineeksi. Mutta sellaisille rakentajille eivät vielä kuulu lohdutuksen sanat, vaan laki. Laki niille, jotka lain alla ovat. Herätykseksi ja johdattajaksi Kristuksen, sovittajan tykö. Vasta Jeesuksen eli uskon kautta voi syntyä jotakin elämää ja vaellusta. Eikä toisin päin.
> Lestadiolaisuus perustuu raamutun mukaiseen oppiin josta ei ole mitään karsittu pois tai lisätty siihen mitä raamattu opettaa. <
Itse en ole Lestadiolainen, mutta juuri tämä näkyy teillä paremmin kuin muissa seurakunnissa.
Naisten päänpeittäminen Jumalan sanan kuullossa, naispappeus, avioerot, yms. ovat asioita joissa teillä uskon hedelmät näkyvät.
Pyhänhengen voiman hakeminen kuitenkin näkyy monissa muissa seurakunnissa paremmin. Varsinkin vapaissa suunnissa.
"Te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa." Nämä molemmat tarvitaan, jos haluaa olla eksymättä.
Edelleen olen sitä mieltä, että eivät kaikki, jotka ev.lut-kirkon ovesta marssivat sisään jumalanpalvelukseen osaa ottamaan, eivät tule sinne sielunhädän ja syntiensä painamana apua etsimään, vaan tulevat sinne ( kuten edellä mainitsin Laestadiusta lainaten ) juhlapäivän tavan jälkeen. Tosin sama koskee myös (valitettavasti) lestadiolaisliikkeen seurakokouksiakin monen osallistujan kohdalla!
Toiseksi; Saarnataanko nykyisin kirkoissamme Jumalan lakia herätykseksi kansalle? Juuri tätähän monet kristillisyyden seuraajat odottavat kirkkomme papistolta, että Jumalan enkeli taivasta tulisi sekoittamaan sitä kirkon hengellisen elämän seisovaa vettä, että se jälleen saisi terveyttä tuottavan voiman!
Ihmettelet lausetta < joilla ei ole aikomustakaan alkaa parantaa elämäänsä ...>. Tämäkin on suora lainaus L.L.Laestadiuksen pääteoksesta Hulluinhuonelainen.
Ajatukseni synninpäästöstä on, että se kuuluu KATUVAISELLE syntiselle. On vielä ero siinäkin, että ihminen tuntee syntinsä eli ulkonainen tieto synnistä ,mutta ei tunne niistä murhetta . Mutta Jumalan armo on katuvaisen osa, kuten Raamattu asian ilmoittaa. Ja juuri elävän uskon eräät varmat (usein päällekin näkyvät ) tuntomerkit ovat murhe synnistä ja ilo syntien anteeksiannosta ( näin Laestadiuksen mukaan ).
Elämän parantamisesta , jota kritisoit, muutama sana. Itse Herra Jeesus sanoi ja opetti näin: Saarnatkaat parannusta ja (sitten) syntien anteeksi antamusta Minun nimessäni. Hän siis asetti parannuksen evankeliumin saarnan ja sen uskomisen edelle. Sattumaltako? Ei varmasi.
Myös Johannes Kastaja saarnasi näin: Tehkäät parannus, sillä Taivaan valtakunta on teitä lähestynyt.
Herran apostoli myös kirjoittaa, että tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!
Parannus näyttää siis olevan näillä kaikilla asetettu evankeliumia ja sen uskomista edeltäväksi prosessiksi.
Mutta mitä tämä parannus sitten todellisuudessa merkitsee. Alkukielen ilmaisu tarkoittanee MIELEN MUUTOSTA, joka ihmisessä tapahtuu. Ja Luther myös parannuksesta puhuessaan sanoo, että oikea parannus on synteinsä tähden hätääntyneen ja ahdistuneen sydämen kääntyminen Jumalan puoleen. Ja tämänkin vaikuttaa Jumalan Henki; " Etkös tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen", se on, hylkäämään syntielämä.
Laestadius sanoo myös, että moni herännyt ihminen on jo tässä heräyksen tilassa alkanut tekemään parannusta eli korjaamaan ja kohentamaan elämäänsä. Näinhän teki myös tuhlaajapoika vieraalla maalla ryhtyessään paimentamaan sikoja ( lestadiuksen ajatuksen jälkeen synillisiä ja sikamaisia ajatuksiaan ). Eikä hän tällöin suinkaan ollut armoitetussa tilassa ja oli vielä kaukana Isän huoneesta. Ja vaikka ihminen ei vanhurskauttamiseen nähden mitään ansaitse, on se kuitenkin merkki siitä, että hän on alkanut pyrkimään pois siitä surkeasta tilasta missä hän on ( Jumalan vihan ja tuomion tunto omassa tunnossa ). Tässä on nyt tarkka paikka heränneille; Sielun vihollinen tahtoisi kääntää tämän ansioksi ihmiselle tässä autuuden asiassa ja alkaa rakentamaan omaa vanhurskautta autuuden perustaksi ihmiselle. Ja kuinka monta herännyttä ihmistä se on onnistunut johtaa tähän harhaan. Jumala yksin tietää sen.
Mutta vasta sitten, kun Jumala lakinsa kautta on saanut kirkastaa ihmiselle hänen tuomitun ja kadotetun tilansa, jonka hän synneillään on ansainnut, ja osoittaa hänelle, ettei hänellä ole mitään millä itseänsä verhoisi;siis Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta ja että hän on omiin kykyihinsä nähden paljas, avuton ja kykenemätön itseään auttamaan tästä surkeudesta.Kaikki oma pitää loppuman;kuollut usko, maallisen herrauden toivo, kuten opetuslapsille kävi lukittujen ovien takana Vapahtajan kuoleman jälkeen; he itkivät parkuivat epätoivon ja maailman pelon tähden (jota Jeesus olikin heille jo edeltä ennustanut; Teidän pitää itkemän, mutta maailma iloitsee..). Mutta mikä ilo syttyikään heidän sydämellään, kun saivat nähdä ylösnousseen Vapahtajan elävänä keskellänsä ja kuulla häneltä rauhan evankeliumin kohdallensa!
Tätä kaikkea tuntiessansa ei ihminen voi muuta kuin katua hänen tyhmyyttänsä ja tekojansa ja hänestä tulee armon kerjäläinen; Kuten publikaani huokasi temppelissä: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! Niin on myös tässäkin heräykessä nähty, että monen heränneen ja autuutta kaipaavan sielun suusta ja sydämeltä on noussut tämä huokaus: Vieläkö tällaiselle syntiselle kuuluu Jumalan armo? Ja tällaisille Jumalan Hengeltä valmistetuille kysyväisille sieluille on Herran seurakunnassa elävät kristityt voineet saarnata ja todistaa ilman ehtoja tämän vapauttavan evankeliumin: Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi. Ja on myös kehoitettu se uskomaan ilman epäilystä.
Tämän evankeliumin uskomisen kautta Jumala lukee nyt poikansa ansion tähden ihmisen vanhurskaaksi ja autuaaksi, vuodattaa Pyhän Henkensä hänen sydämelleen jota myös seuraa tunnon rauha. Niin syttyy myös rakkaus synnyttäjään, joka uuden ihmisen synnytti sydämellä elämään vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Alkaa siis todellinen pyhityselämä, elämä Kristuksessa, joka on kaikea maanpäällistä korkeampi. Tässä ihminen Jumalan lapsena kantaa uudistetun mielen, jossa hän tahtoo rakkaudesta Jumalaan täyttää hänen tahtoansa ( niin paljon kuin Jumala siihen voimaa antaa ). Hän tahtoo myös vaeltaa Jumalan sanan valkeudessa totuuden tekijänä ja vikainsa tuntijana ja synnin poispanijana uskossa Herran Jeesuksen päälle. Mutta kaikkea tätä ei hän tee omalla voimallaan, vaan siitä voimasta joka vuotaa elävästä uskosta Jumalan Pojan tuntemisen kautta.
Tässä olen vähän tuonut esiin käsityksiäni syntein anteeksiantamukseta ja Jumalan armon omistamisesta. Ja luulen, että ne eivät ole kaukana Jeesuksen eikä myöskään Lutherin ja Laestadiuksen opetuksista, vaikka nm. jorkkamainio sitä epäileekin. Onkohan hänellä se superavara käsitys kristittynä olemisesta ja vaelluksesta, että elät kuinka elät, kunhan vain uskot, niin autuas olet ajassa ja iankaikkisuudessa?
Siis pyhän hengen voima näkyy vapaissa suunnissa paremmin. Minäkun luulin, että pyhästähengestä saa juuri voiman noihin luettelemiisi lestadiolaisuuden vahvuuksiin. Naisten päänpeittäminen Jumalan sanan kuullossa, naispappeus, avioerot, yms. ovat asioita joissa teillä uskon hedelmät näkyvät.
Ja mitä tulee Pyhän Hengen voiman hakemiseen, niin Lähes poikkeuksetta Jumalansanan selittäjät/siis saarnaajat pyytävät seurakunnalta esirukouksia seurojen alussa, että saarnaaja saisi puhetta Jumalalta, että osaisi olla tekemässä oikein työtä Jumalan pellossa.
Se vähät mitä olen muiden uskonsuuntien puheita kuullut, niin niistä puuttuu juuri tuo ratkaiseva nöyryys tämän kalliin ja arvokkaan työn edessä.
Kylläpä oli niin pitkä juttu, ettei tuollaista taida kukaan jaksaa lukea. Tiivistettynä saisi varmaan muutamaan lauseeseen.
Ensinnäkään en ottanut ollenkaan kantaa kirkossakävijöiden sieluntiloihin. Toiseksi en ottanut myöskään kantaa pappien saarnoihin.
Mutta voin niihinkin asioihin toki ottaa lyhesti kantaa. Kirkossa varmasti, kuten seuroissakin, käydään paljolti tavan vuoksi. Mutta on sellaisiakin varmasti, jotka käyvät tarpeensa tähden.
Olen kuullut monenlaisia pappeja puhuvan ja täytyy todeta, että moneen lähtöön on heitäkin. On ollut saarnoja, joissa puhe on ollut lähinnä säästä ja monista joutavista asioista. Mutta kyllä useasti olen kuullut myös parannusta saarnattavan, mutta mikä ihaninta, myös synteinanteeksiantamusta. Rukoukseni on, että Jumala antaisi papeille oikeata puhetta herättämään kansaa ja lohduttamaan murheellisia.
En tiedä, missä yhteydessä Hulluin Huonelaisessa on mainittuna tuo kohta(...joilla ei ole aikomustakaan parantaa omaa elämäänsä...), mutta Laestadiuksen saarnoista kyllä tulee selvästi esille raamatullinen oppi. Se oppi, jonka päälle rakensivat myös esim Paavali ja Luther. Se on Kristuksen oppi. Ja sen opin mukaan kaikille oman elämänsä parantajille ja kaikille, joilla jotakin omaa näkyy olevan, julistetaan lakia.
Olet nyt sekoittanut kaksi asiaa keskenään. Nimittäin parannussaarnan ja ihmisen oman elämänsä parantamisen. Ja Jeesuksenkin sanat käännät nurin päin.
Jeesus käskee saarnata parannusta ja synteinanteeksiantamusta. Mutta ei hän sano, että paranna ensin oma elämäsi, niin sitten saat uskoa. Tuo on perkeleen oppi eli omavanhurskauden oppi.
Sitten kun luen edelleen hirvittävän pitkää kirjoitustasi. Kirjoitat aivan eri tavalla kuin mitä aloitit. Paljon aivan raamatullista oppia. Sitä en nyt lähde tässä sen enempää ruotimaan, mutta peräti ristiin menee kirjoituksesi.
Viimeinen kappaleesi kuitenkin käsittelee arvailujani minun käsityksestäni. Minun käsitykseni on peräti tiukka ja ahdas. Nimittäin uskon Raamatun mukaisesti niin, että joka uskoo Kristukseen, pelastuu. Mitään muuta ei siis vaadita kuin usko Kristukseen ja senkin saa alaston lahjaksi. Ja tätä ei voi järki käsittää, siksi se on niin vaikeaa ja ahdasta.
Uskosta sitten kyllä lähtee kristityn elämä ja vaellus ja halu Jumalan tahtoon. Ja uskon hedelmät ovat moninaiset, kuten Raamattu todistaa.
Sanoin että, Pyhänhengen voiman hakeminen kuitenkin näkyy monissa muissa seurakunnissa paremmin. Varsinkin vapaissa suunnissa.
Pyhänhengen voimaa tarvitaan varmasti siinä että myös eletään sanan mukaan. Siksi en väitäkkään etteikö myös tätä voimaa näkyisi.
Olen kuitenkin nähnyt monissa seurakunnissa miten ylistetään ja rukoillaan Herramme läsnäoloa aivan eri mittakaavassa kuin Lestaadiolaisten seuroissa.
> Se vähät mitä olen muiden uskonsuuntien puheita kuullut, niin niistä puuttuu juuri tuo ratkaiseva nöyryys tämän kalliin ja arvokkaan työn edessä. <
Tämä nöyryys ilmenee eri seurakunnissa eri tavoilla. Lestadiolaisilla näkyy paremmin sanan mukaan eläminen, ja monilla vapailla suunnilla Herramme palvonta näkyy paremmin.
On olemassa kahdenlaista nöyryyttä. Nöyryys Jumalan edessä ja nöyryys ihmisten edessä.
Jumalan edessä on mielestäni tärkeämpää olla nöyrä ja puhua Jumalan sanoja Pyhän Hengen auktoriteetilla.
> On olemassa kahdenlaista nöyryyttä. Nöyryys Jumalan edessä ja nöyryys ihmisten edessä.
Jumalan edessä on mielestäni tärkeämpää olla nöyrä ja puhua Jumalan sanoja Pyhän Hengen auktoriteetilla. <
Olen täysin samaa mieltä.
E-lestantti kirjoitti niinkuin minäkin asian ymmärtänyt. Ulkonainen jäsenyys ei puhitä eikä kirkkokaan enää ole kirkko sen alkuperäisessä merkityksessä kun se ei pysy Jumalan Sanassa.
On olemassa kahdenlaista nöyryyttä. Nöyryys Jumalan edessä ja nöyryys ihmisten edessä.
No joo nöyryys Jumalan edessä, Jumalan sanan edessä, Jumalan palvelijan, Jumalan lapsen edessä.
Aika voimallisesti nuo ovat sidoksissa toisiinsa, koska Jumalan sana on yhteinen nimittäjä.
Voimmehan olla esim iltarukouksessa aivan kuinka nöyrää tahansa, aivan erityisen nöyrää, aivan syvään kumartuneena, mutta kuitenkin hyvin korskeita ja ylpeitä sen ihmisen edessä joka esim.nuhtelee synnistä ja puhuu Jumalan sanoilla. Siinä kysytään paljon enemmän nöyryyttä ja joka on kuitenkin nöyryyttä Jumalan sanalle eli Jumalalle.
Lihallinen mieli on kuitenkin aika vaikea taipumaan tuonkaltaiselle nöyryyteen, ja se ollaan kyllä heti leimaamassa nöyryydeksi ihmistren edessä. Jumalan sana kyllä selvästi opettaa, että esim.
Matt. 9:6
Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle - - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Siis voimme "nöyrästi" pyytää syntejä anteeksi iltarukouksessa, mutta kristittyjen edessä olla ylpeitä vaikka ihan samasta asiasta. Se on teeskentelyä ja vailla todellista, oikeaa nöyryyttä.
Matt. 18:15
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
Laita käsi omalle sydämellesi. Oletko sinä sokea? Sinunkin sydämessäsi on Jumalan sanan vastaista vaikka kuinka paljon!!! Ja totuus on se, että voimme välittömästi osoittaa myös esikoislestadiolaisuudessa Raamatun vastaista opetusta.
Jeesus ei kutsu kirkkoa, vaan seurakunta on Kristuksen ruumis. Ja Jeesus kutsuu ihmisiä nimeltä, siis yksilöinä. Ja jokainen tekee tilin ainoastaan omasta elämästään, siitä olenko minä USKON KAUTTA puettu Kristuksen vanhurskaudella ja olenko ollut toteuttamassa omalta osaltani lähetyskäskyä.
Sä menit nyt toiseen asiaan.
Kyse oli siitä, miten julistajan tulee esiintyä. Onko hänen nöyristeltävä seurakunnan edessä?
Minä olen edelleen sitä mieltä, että Jumalan edessä pitää olla nöyrä, niin nöyrä, että julistaa sanaa kuin rautakanki ihmisten edessä vähääkään ajattelematta, ketä on kuulemassa.
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin."
Kahdenvälisistä rakkauden rikoksista tässä on kyse. Ellet sitä sattunut aiemmin tietämään.
Jumalan ja ihmisen välillä on vain YKSI välimies, nimittäin Kristus. Sinusta ei ole lähimmäisesi syntien sovittajaksi, eikä hänen Jumalakseen ilmoittamaan hänen syntejään.
Nimittäin ne joissa Kristus on, heillä on myös Kristuksen Henki, joka kirkastaa itse kullekin hänen omat syntinsä.
Tämä sinun leikkisi on vain sellaista lihaan langenneen ihmisen tunneleikkiä. Helppo tie paeta näkemästä omia syntejään, on keskittyä tarkkailemaan toisten syntejä. Olet nyt mennyt saatanan asettamaan ansaan ihminen ken lienet!!!
Room. 14:9-14 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa."
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Kokemus on osoittanut sen, että aina puhujan
puhe suodattuu hänen oman arvomaailmansa ja uskonkäsitystensä lävitse.
Minusta se, että joku voi kutsua itseään noyristelemättömäksi puhujaksi, ja Jumalan sanan edessä rautakangeksi, osoittaa jotakin epäilyttävää puhujan itsensä tuntemisen tasosta.
Ihminen elää uskoaan todeksi hyvin kokonaisvaltaisesti. Kuulijoita mielistelevä puhe ei välttämättä rakenna seurakuntaa. Mielestäni enemmänkin se rakentaa, että pysytään totuudessä myöskin ihmisen langenneen luonnon osalta. Siis tuodaan ihminen esiin sellaisena ihmisenä kun hän todellisuudessa on.
Ja Jumalan täydellinen armo ja anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa kirkastetaan syntisille JUURI sellaisena kun HE ovat. Hyvin on aikoinaan opetettu, että köyhille saarnataan evankeliumia.
Rikkaiden on pakko palata tyhjinä takaisin.
> Minä olen edelleen sitä mieltä, että Jumalan edessä pitää olla nöyrä, niin nöyrä, että julistaa sanaa kuin rautakanki ihmisten edessä vähääkään ajattelematta, ketä on kuulemassa. <
Tällaisia julistajia ei paljon löydy, mutta korvasyyhyn mukaan julistajia senkin edestä.
Jos saarnaaja puhuu tämän päivän synneistä, niin siitä seuraa välittömästi vaino.
Esim. tämän päivän suomessa, joka toinen avioliitto hajoaa, jokainen suomalainen vauvasta vaariin juo 2 pulloa väkevää viinaa viikossa, maassamme on yli miljoona mielenterveyslääkkeen käyttäjää yms.
Johannes kastaja aikanaan sanoi Herodekselle joka oli eronnut ja ottanut puolisoksi Herodiaan, ettei sillä ollut lupaa pitää sitä. Johannes kastajalta lähti tästä hyvästä pää, ja varmasti jokainen julistaja joka huutaa tämän saman sanoman nykypäivän Suomessa, joutuu myös suuriin vaikeuksiin, jos ei peräti lynkata heti.
Ruotsissa muutamia kuukausia sitten joku pappi uskalsi sanoa, mitä raamatussa lukee homoudesta, ja joutui siitä hyvästä 2 kk vankilaan istumaan.
Paavali uskalsi sanoa että nainen on miehelleen alamainen, mutta joutui myös monta kertaa pahoinpideltäväksi. Nykyisen tasa-arvon aikana Iisebelin henki oikein rehottaa. Ketä uskaltaa saarnata sitä vastaan.
Miten kansa voi edes tietää mikä on syntiä, jos ketään ei uskalla puhua siitä?
Voihan tätä analysoida pitempäänkin, mutta uskollisuus ja nöyryys Sanalle edellyttää joskus epämiellyttävänkin palautteen vastaanottamista.
Muistelen lukeneeni lutherin ajatuksen tästä: Julistajan täytyy varautua siihen, että koko seurakunta kävelee yli, mutta totuudesta ei saa tinkiä. Tämä oli ajatus, sanat saattavat olla erilaiset.
Tämä on ihanne, on kokonaan eri asia, miten siitä selviää, kun pitäisi sanoa totuus ystävälle.
....
Naiset valtaavat alaa, koska miehet vetäytyvät telakalle Jumalan asettamalta paikaltaan, perheen ja seurakunnan johtajina.
Todellisia syntejämme ovat, ylpeys kateus ahneus, lähimmäisen hylkääminen, välinpitämättömyys, itsensä tuntemattomuus, toisten sormella osoittelu, itsekeskeisyys, huoruus, panetus, ilkeys, omavanhurskaus, etc. etc. Helppoa se vielä on saarnata muille parannusta, mutta kun saarnaaja laittaa oma peukalonsa vasaransa alle, niin johan alkaa kirveltää.
Ei meiltä todellakaan puutu toisten ihmisten ja maailman parantajia, vaan omista synneistään parannuksen tekijöitä puuttuu. Siksi ihmisten on paha olla.
> Nynny mies mahdollistaa Iisebelin synnin
Naiset valtaavat alaa, koska miehet vetäytyvät telakalle Jumalan asettamalta paikaltaan, perheen ja seurakunnan johtajina. <
Näin se varmasti on. Ja samoin voisi sanoa nynny julistaja puhuu korvasyyhyn mukaan.
Sanihan Jeesus että, yksikään pelkuri ei peri taivastenvaltakuntaa. Tossunalla ollessa tai ihmisten mieliksi puhuja on kaukana todellisesta onnellisena olosta.
> Todellisia syntejämme ovat, ylpeys kateus ahneus, lähimmäisen hylkääminen, välinpitämättömyys, itsensä tuntemattomuus, toisten sormella osoittelu, itsekeskeisyys, huoruus, panetus, ilkeys, omavanhurskaus, etc. etc. <
Näillä synneillä vihollinen saa otteen silloin kun se on tehnyt ensin reijän muuriimme. Eikö siis olisi hyvä sanoa synniksi myös sitä aukkoa mistä vihollinen tulee sisälle.
Esim, silloin kun naiset tai lapsukaiset johtavat tätä maata tai perhettä, on monta reikää muurissa, josta vihollisen ei tarvitse muuta kuin kävellä sisälle. Uskon että siksi raamattu antaa paljon neuvoja tähän elämään. Yhtä hyvin tulee aukkoja josta vihollinen tulee sisälle, jos mies astuu naisen tai lapsen paikalle.
"Näillä synneillä vihollinen saa otteen silloin kun se on tehnyt ensin reijän muuriimme. Eikö siis olisi hyvä sanoa synniksi myös sitä aukkoa mistä vihollinen tulee sisälle."
Minkäslainen panssari sinulla oikein on, kun parannussaarna noin itsestäsi kilpistyy?
Älä yritä selvitä syntejä luokittelemalla, nuo mainitsemani synnit olivat nimittäin kuolemansyntejä joita sinäkin harjoitat, mutta et tunne oikein itseäsi, koska omavanhurskaus on päässyt korottamaan sinua.
Monesti tahtoo unohtua, että ihmisen on tehtävä tili vain itsestään, ei toisista. Mutta se on niin kiva yrittää piiloutua omine synteineen toisten tekemien syntien taakse.
> Minkäslainen panssari sinulla oikein on, kun parannussaarna noin itsestäsi kilpistyy? <
Minkälainen panssari, minulla on vanhurskauden haarniska ja muutkin sota aseet.
Jeesus sanoo, terve ei tarvitse parantajaa. Voi olla kahdella tavalla ilman parannuksen tarvetta, luulla olevansa terve tai on jo Jeesuksen parantama.
Voin yrittää taistella synnin vaikutuksia vastaan, mutta jos en löydä tekijää miksi synti saa otteen minusta, niin silloin kun tulee heikko paikka lankean siihen. Kun kuluu päivä, kuukausi, vuosi, 10 vuotta tai enemmän, niin joskus tulee se hetki milloin vihollinen tulee muurin aukosta sisälle.
Raamattu kehoittaa miehiä seisomaan rukoillen kädet ojennettuina kohti taivasta muurin aukolla.
Olen Jeesuksen parantama kun reikä muurinaukossa on korjattu. Itse sitä reikää en pysty tukkimaan, enkä edes löytämään.
Otan esimerkin, jos joku vääntää sinua korvasta joka päivä, niin jonain päivänä lankeat syntiin ja alat ajattelemaan tuomitsevasti tuosta kiusaajasta. Jos taas poistat tuon tekijän, niin sinulla ei ole mitään syytä tuomita enää.
Raamattu sanoo, alistakaa jokainen ajatus Kristukselle kuuliaiseksi. Pyydetäänkö tässä mahdottomia? Ei varmasti! Mutta jos en tuki muurissa olevia reikiä, tai vartioi niissä, niin silloin vihollinen kävelee niistä sisälle. Synnit saan toki anteeksi, mutta silloin olen vielä kaukana taivasten valtakunnasta. Siitä yltäkylläisestä elämästä mihin Kristus on minut vapauttanut.
"Minkälainen panssari, minulla on vanhurskauden haarniska ja muutkin sota aseet."
Vain niin? On se kyllä sitten ihme ettei sinulta riitä armoa muille Kristuksen verellä lunastetuille Jumalan lapsille. Veren armoon turvatkaamme, sillä jokainen meistä on tasan yhtä syntinen, eli helvetin olemme kaikki ansainneet.
Tuo omavanhurskaus perkele tekee ihmisen niin armottomaksi, ja sokeaksi omille synneilleen, että oikein oksettaa lueskella näitä sinun kirjoituksiasi muiden ihmisten synneistä.
Etko todellakaan tiennyt että jokainen on MAAILMAAN SYNTYNYT IHMINEN TASAN YHTÄ SYNTINEN.
Juuri sen vuoksi me julistammekin syntisille lakia herätykseksi että he tulisivat tuntemaan olevansa syntisiä ja Kristuksen kautta sitten syntisinä uskosta vanhurskaiksi tulisivat.
Lain kautta ei voi kukaan vanhurskaaksi tulla. Ja jos sen on jo itse käsittänyt, niin miksi sitä ei sitten käsitä toisen kohdalle, niin että alkaisi julistaa syntisille Jeesusta Kristusta pelastukseksi USKON KAUTTA.
Vastaus on mavanhurskaus, eli legalismi, taikka lakihenkisyys, kuinka vain. Mutta se vanhurskaus ei Kristusta julista, lue vaikka näitä sivuilta.
Kristusta julöistavat on aina tuomittu helvettiin näiltä hyviltä omavanhurskailta ihmisiltä.
Vain Kristuksen rakkaus voi muuttaa ja parantaa syntisairaan ihmisen, se parannus ei tapahdu KOSKAAN lain kautta.
> Veren armoon turvatkaamme, sillä jokainen meistä on tasan yhtä syntinen, eli helvetin olemme kaikki ansainneet. <
Eikö juuri siksi, jokainen meistä tarvitse Kristusta?
Jos kristus on sinut vapauttanut niin et silloin voi enää olla sidottu ja syntinen. Silloinhan Kristuksen sovitustyö olisi täysin turha. Mutta jos vapautat itse itsesi, niin pysyt edelleen heikkona.
Eikö juuri Kristus ole heikoissa väkevä? Kumpaa sinä haluat julistaa, Kristuksen voimaa vai ihmisen heikkoutta?
> Etko todellakaan tiennyt että jokainen on MAAILMAAN SYNTYNYT IHMINEN TASAN YHTÄ SYNTINEN.<
Tiesin kyllä, ja siksi jokainen tarvitseekin Kristusta. Mutta sano sinä, jättikö Kristus meidät synteihimme? Eikö Kristuksen parantama ole parannettu?
> Juuri sen vuoksi me julistammekin syntisille lakia herätykseksi että he tulisivat tuntemaan olevansa syntisiä ja Kristuksen kautta sitten syntisinä uskosta vanhurskaiksi tulisivat.<
Samaa sinä itsekkin kirjoitat, vanhurskaiksi tulisivat. ( Jumalalle kelpaaviksi )
> Lain kautta ei voi kukaan vanhurskaaksi tulla. Ja jos sen on jo itse käsittänyt, niin miksi sitä ei sitten käsitä toisen kohdalle, niin että alkaisi julistaa syntisille Jeesusta Kristusta pelastukseksi USKON KAUTTA. <
Jälleen puhut pelastumisesta, mutta et anna kuitenkaan pelastua, vaan sanot että olemme syntisiä. jos uskon kautta on pelastunut, niin on pelastunut myös synniltä. PELASTUNUT ON PELASTUNUT ja se myös tarkoittaa sitä.
> Vain Kristuksen rakkaus voi muuttaa ja parantaa syntisairaan ihmisen, se parannus ei tapahdu KOSKAAN lain kautta. <
Jos sinulla tulee haava käteen, ja se on parantunut, niin vuotaako se silti verta ja on kipeä? Onko sinulle mahdoton uskoa, että Kristus parantaa ihan oikeasti?
MAAILMAAN SYNTYNYT IHMINEN TASAN YHTÄ SYNTINEN
No ei tasan ole
Ongelma on siinä että sinä makaan Tobian lailla pääskysen pesän alla. Vahtaat siis muiden syntejä ja heikkouksia.
Kun Kristus on minut vapauttanut näistä synneistä, niin enhän minä niissä tietenkään elä. Mutta minä en voi myöskään tehdä niissä elävien puolesta parannusta.
Tästä on kysymys.
Mutta omavanhurskas pakenee juuri sen taakse, että muut ovat suurempia syntisiä kun minä.
Siksi ihmisellä on taistelu ettei hän keskity muiden synneistä parannusta tekemään. Puhumattakaan että waatimaan ketään parannukseen.
Waatimukset tulevat kaikki omanvanhurskauden perkeleestä, niin pyhiltä ja oikeilta kun ne ihmisten silmissä saattavat näyttääkin.
Tähän se omavanhurskaus on aina luottanut, ettei hän ole sellainen kun nuo muut ihmiset ovat. Se on oamvanhurskauden saatanan autuuden perustus.
Kaikki ovat syntiä tehneet ja helvetin tuomion ovat ansainneet, tämä totuus ei pala tulessakaan.
Omabvanhurskaus ei voi ketään pelastaa.
Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
------------------------------------------
Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
------------------------------------------
Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
> Ongelma on siinä että sinä makaan Tobian lailla pääskysen pesän alla. Vahtaat siis muiden syntejä ja heikkouksia. <
Näytä minulle yksikin kohta missä vahtaan toisten syntejä. Kopioi se vastaukseksi.
>Mutta omavanhurskas pakenee juuri sen taakse, että muut ovat suurempia syntisiä kun minä. <
En ole sanallakaan sanonut että, muut ovat suurempia syntisiä.
Erämaa matkalla kivitettiin, kun oli keränyt lepopäivänä polttopuita, sai siis saman tuomion kuin murhaaja. Ihmiset täällä luokittelevat mikä on suurempi ja mikä on pienempi synti, mutta Jumalan tuomio voi olla siitä täysin erilainen.
> Vaatimukset tulevat kaikki omanvanhurskauden perkeleestä, niin pyhiltä ja oikeilta kun ne ihmisten silmissä saattavat näyttääkin.<
Entä raamatunkohta, "menkää ja, vaatikaa heitä sisälle tulemaan."
Jumalan sana vaatii joka paikassa, mutta minun ei tarvitse vaatia muilta mitään, en ole tullut ketään tuomitsemaan, sana tekee sen itsessään.