Nilsin vammat lieviä

Asiakirjojen mukaan Gustafsson on toimitettu Töölön sairaalan tapaturma-asemalle 5.6.1960 klo 14.00, mikä tuntuu hieman myöhäiseltä ajankohdalta. Ambulanssimiehiä ei ilmeisesti ole lainkaan kuultu. Gustafssonin vastaanottanut henkilö, Ilmo Hassinen on asiakirjojen mukaan todennut potilaan uneliaaksi, joka reagoi jonkin verran puhutteluun ja vastasi sanoin, joista ei saanut selvää. Asiakirjoihin on kirjattu vasemmassa poskessa ja alaleuan vasemmalla puolella ruhjehaava, vasemman kyynärvarren takapinnalla parin sentin viiltohaava. Koko kasvojen vasen puoli oli turvoksissa ja vasen silmä muurautunut umpeen.



Ilmo Hassinen on kuultu esitutkinnassa ja nimetty todistajaksi. Hän on todennut, että Gustafssonin tajunnantaso oli erittäin alhainen. Hassinen muistaa, että Gustafssonilla oli poskessaan syvä haava, noin 3 – 4 senttiä pitkä ja niin syvä, että hänen hampaansa näkyivät haavasta. Poskessa ollut haava ommeltiin kiinni.



Lisäksi Hassisella on muistikuva, että miehen leuassa, suun sisällä oli havaittavissa poikkimurtuma. Leuankärki oli siirtynyt vasemmalle, mikä viittasi siihen, että hänellä oli murtuma myös leukaluun takaosassa. Molemmat silmät olivat umpeen muurautuneet ja kasvot muodottomat turvotuksen vuoksi. Hassisen mukaan miehellä oli poskihaavan lisäksi haavoja myös mm. päässä. Hassisella on sellainen mielikuva, että hän ompeli kiinni myös miehen päässä olleita haavoja.



Käsittääksemme syyttäjien yksi pääperusteista syyttää Nils Gustafssonia on se, etteivät hänen saamansa vammat olekaan olleet senkaltaiset, että hänen toimintakykynsä olisi mennyt ja hän olisi ollut tajuton. Tätä kuullut asiantuntijalääkärit ovat perustelleet mm. sillä, ettei Gustafssonilla olisi ollut ruhjetasoista aivovammaa. Sinänsä esimerkiksi neurokirurgian dosentti Juha Öhman toteaa, että statuslöydökset sairaalassa puhuvat hyvin aivoruhjetasoisen vamman puolesta. Hänen mukaansa täydellinen amnesia yön tapahtumiin on teoreettisesti myöskin mahdollinen.



Öhman lähtee kuitenkin siitä, että koska aivoselkäydinneste ei ole ollut veristä, ei Gustafssonilla ole voinut olla aivoruhjetasoista aivovammaa. Tämä Öhmanin kanta on ilmeisesti välittynyt muiden lääkäreiden kertomaan, esimerkiksi Hirvensalon ja Lauerman.



Oheistettavan LKT, neurologian dosentti Olli Tenovuon lausunnon mukaan vastaus kysymykseen ”Osoittaako Gustafssonin aivoselkäydinnestelöydös vuonna 1960 sen, että hänellä ei ole voinut olla aivovammaa” on yksiselitteisesti ”Ei osoita”. Tenovuon mukaan ”aivoselkäydinnesteessä on varmuudella verta ainoastaan sellaisissa aivovammoissa, joihin liittyy lukinkalvonalaista verenvuotoa tai joissa aivokudoksen sisäinen verenvuoto on ulottunut myös aivokammioihin. Aivokudoksen sisäisissä ruhjepesäkkeissä tai verenvuodoissakaan verta ei välttämättä esiinny aivoselkäydinnesteessä lainkaan ja erityisesti ns. diffuuseissa aivovammoissa verenvuoto voi kokonaan puuttua. Asiaan liittyvää lääketieteellistä dokumentaatiota arvioitaessa on huomattava, että aivoselkäydinnesteen tutkimista ei ole käytetty aivovammojen diagnostiikassa enää vuosikymmeniin. Kyseisellä tutkimuksella ei ole ollut mitään tarkoitusta aivovammojen diagnosoinnissa sen jälkeen, kun aivovammojen tietokonekerroskuvaus on tullut käyttöön 1970-luvun lopulla.”



Lisäksi Tenovuo toteaa, että ”on huomattavaa, että Gustafssonin selkäydinnestenäytteessä, joka on otettu runsas vuorokausi arvioidun tapahtuma-ajankohdan jälkeen, on todettu 11 valkosolua (normaali < 3) ja 520 punasolua (normaali= 0). Tämän suuruisesta punasolumäärästä on mahdotonta arvioida, onko se pistoksen aikana syntynyttä ns. artefaktaa vai kuvastaako se hyvin vähäistä verenvuotoa aivoydinselkänesteeseen. ”



Tenovuon mukaan ”esitutkintapöytäkirjan liitteessä 15 esitetyssä viitteessä ei ole tutkittu aivoselkäydinnesteen verisyyttä aivovammoissa, vaan kyseinen tutkimus käsittelee ei-vammaperäistä lukinkalvonalaista verenvuotoa, johon liittyy aina aivoselkäydinnesteen verisyys ja joka on luonteeltaan ja mekanismiltaan täysin erilainen ilmiö kuin aivovamma. Kyseisessä työssä mainitaan, että aivovamma on tavallisin syy veriseen aivoselkäydinnesteeseen, mikä on siis kuitenkin asiallisesti kokonaan eri kysymys kuin se, kuinka usein aivovammoissa on verta aivoydinselkänesteessä.”



Esitutkintapöytäkirjassa ei ehkä yksiselitteisesti käy ilmi kaikki Gustafssonin pään alueella havaitut luunmurtumat. Tenovuo toteaa seuraavaa: ”Dokumenteissa kuvataan Nils Gustafssonilla pään alueella kaikkiaan kuusi eri luunmurtumaa: kahdessa kohtaa vasemmassa leukaluussa (os mandibulae), yläleuanluussa (os maxilla) alasivuseinässä ja katossa, poskiluussa T-muotoisena (os zygomaticus) että kallonpohjassa ohimoluussa (os temporale).



Tenovuon mukaan aivovammaa ei nykytietämyksen valossa aina havaita kuvantamismenetelmin. Hän toteaa, että Töölön sairaalan neurokirurgian klinikan poistolausunnossa on diagnoosina ”contusio cerebri” eli aivoruhje. Tällä tarkoitetaan siis aivotärähdystä vakavampaa aivovammaa.



Tenovuo on alla selvitetyllä tavalla käynyt läpi kaikki ne asiat, jotka puhuvat aivovamman puolesta, ja arvioinut onko niille vaihtoehtoisia selityksiä.



1. Dokumenttien perusteella Gustafsson on saanut kiistattomasti pään alueen merkittävät vamman ulkoisen energian aiheuttamana. Tämä asia – objektiiviset merkit päähän kohdistuneesta ulkoisesta energiasta - on yksiselitteisesti dokumentoitu sekä ulkoisten ruhjeiden että luunmurtumien muodossa. Koska tuo ulkoinen energia on riittänyt aiheuttamaan useiden pään luiden murtumisen, on täysin selvää, että se on saattanut olla riittävä aiheuttamaan myös aivovamman.



Erittäin laajoihin aineistoihin perustuvien tutkimusten ja NG:llä todettujen lukuisten murtumien (sekä kasvoissa että kallonpohjassa) perusteella on siis selvästi todennäköistä, että hänellä on ollut myös aivovamma. Huomattakoon, että kuvauksissa todettujen murtumien lisäksi NG:llä voidaan epäsuorasti päätellä olleen myös kallonpohjan etuosan murtuma, koska hänellä on todettu mustelmat molempien silmien ympärillä (tulomerkintä: ”luomet pöhettyneet, sinipunertavat” ja hammasklinikka 11.6.1960: ”Brillen hematooma”) Kyseisen löydöksen katsotaan kuvaavan luotettavasti kallonpohjan etuosan murtumaa.



Toisaalta kallon muiden osien murtumien olemassaolo ei välttämättä siis osoita, että potilaalla on aivokudoksen vamma

http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muut_henkilot/82929.jpg