Ihan mielenkiinnosta kyselen, minkälainen lapsuus ja nuoruus teillä on/on ollut lestadiolaisessa perheessä? Miten koette esimerkiksi sen kun on paljon sisaruksia? Mitä mukavaa touhuilette esim. koko perheellä tai sisarusten kanssa? Kuinka paljon teillä arkena keskustellaan uskosta ja näkyykö se selkeästi lapsuuden ja nuoruuden käyttäytmisessä, leikeissä ja elämisessä? Entä miten te nuoret lestadiolaiset suhtaudutte siihen, jos siskollä/veljellä, on eri käsitys uskossa elämisestä? Vaikuttaako se hyvään sisarussuhteeseen huonontavasti? Entä ehtiikö teidän vanhemmat touhuilla kaikkea mukavaa teidän lasten /nuorten kanssa, onhan isossa lapsikatraassa kummiskin paljon tekemistä? Voitteko te puhua vanhempienne kanssa henkilökohtaisista asioista ja seksuaalisuudesta?
Minä olen lestadiolaisissa aina ihaillut isoja perheitä, joissa on läheiset välit. Harmi, että löytyy niitä poikkeuksia, joissa pistetään välit poikki sukulaiseen, joka eroaa lestadiolaisuudesta. Tiedän muutaman tapauksen, mutta suurin osa lestadiolaisperheistä ei näin "putkikatseisia" onneksi ole. Joten kertokaahan hyviä muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta ja /tai, miten nyt parhaillaan elätte nuoruuttanne lestadiolaisperheessä.
Kiitos kaikille vastaajille, olisi mielenkiintoista kuulla teidän elämästänne ja arjestanne. :)
Minä olen lestadiolaisissa aina ihaillut isoja perheitä, joissa on läheiset välit. Harmi, että löytyy niitä poikkeuksia, joissa pistetään välit poikki sukulaiseen, joka eroaa lestadiolaisuudesta. Tiedän muutaman tapauksen, mutta suurin osa lestadiolaisperheistä ei näin "putkikatseisia" onneksi ole. Joten kertokaahan hyviä muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta ja /tai, miten nyt parhaillaan elätte nuoruuttanne lestadiolaisperheessä.
Kiitos kaikille vastaajille, olisi mielenkiintoista kuulla teidän elämästänne ja arjestanne. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
ONK IHA PAKKO KERTOO; JOLLEI TAHO??
Ja jos sisaruksii onkin vain kaksi.
Ja me ollaan kaikki käsikynkässä samalla kapealla tiellä, joka lähtee siitä ahtaasta portista.
Ai, mitä harrastettiin. Kaikenlaista mitä lapset yleensä. Leikittiin koko kylän lasten kanssa kirkkistä ja muuta ÄLÄMÖLÖÄ aiheuttavaa. Kivat muistot on lapsuudesta.
Vahmemmat veivät meitä hiihtämään paljon. Käytiin eläntarhoissa ja huvipuistoissa... Murkkuna olin ratsastusleirillä ja tyttöleirillä.
Uimakoulussa käytiin ja muutenkin paljon umarannoilla perheen kanssa.
Mulla oli ponnari ja se mahtui ihan hyvin pipon alle kun se ei ollut kireä.
Meijjän perheeseen kuulu mun lisäksi Miuku ja Misse, Hensu(hamsteri) ja pehmoleluni Tikru. Ja äiskä ja iskä tietenkin.
Mun sängyn alla oli paljon villakoiria, jotka äiskä pakotti aina imuroimaan pois justiin silloin kun ne oli lisääntyneet ja saaneet ystävii ja sukulaisii.
Sisaruksia en koskaan saanut.
on tosi kauhian paljo uskon siskoi ja veikkoja Kristuksessa ihan kaikista suunnista.
kiva kun joku kyselee kivoi juttuikin!
Meitä oli neljä lasta, leikittii naapurin muksujen kanssa, ei siinä ollut välii mihin seurakuntaa kukin kuului..naapurin lapset oli mukana meidän pyhäkoulussa ja me käytiin vapaa kirkolla jossain askartelu illassa. Saatiin naapurin tytöt mukaan luterilaisen kirkon lapsikuoroon ja lopulta koko niiden perhe kastettiin luterilaisiksi.
Pikkusena leikittiin seuroja huivit päässä!:) Äiti kävi töissä, eikä sillä sen enempää ollut aikaa meidän kaa leikkiä kuin muillakaan töissä käyvillä äideillä.
Meillä on säilynyt hyvät välit vaikkei meistä kaikki käy aktiivisesti seuroissa, johtuu varmaan siitä ettei vanhempienikaan kaikki sisarukset oo lestadiolaisii ja niihin kaikkiin on säilyneet hyvät välit.
Hyvät muistot on jääneet lapsuudesta. Koti oli turvallinen ja onnellinen, ei sitä pienenä edes osannut huomata että meillä ois ollut jotenkin erilaista kun kuitenkin meillä oli aika pienestä asti telkkarikin..ehkä ihmetytti vaa kun meillä ei ollut joulukuusta, mutta sekin saatiin myöhemmin!:)
Kaksitoista lapsisessa perheessä on tehty reissuja kotimaassa yhdessä koko perheellä. Lapsista vanhimmata ajoivat toista autoa ja äiti isa ja pikkuset toisella autolla. Matkassa oli asuntovaunu. Perässä köryytteli serkkujen perheitä. Suuri oli porukka, mutta hauskaa oli kaikilla leirintäalueilla ym.
isossa perheessä eläminen on tosi tavallista perhe-elämää...aina on aikuisia turvana...
Niin, en ole itse lestadiolainen, mutta naapuritalossa asui semmoinen skidinä. Kovin ankara tuo kasvatus lieni ollut kun näkyi ulospäin pahana olona tästäkin "leevistä". Meinaan vaan, aina tuli turpaan kun tavattiin - siis minulle. Hyökkäili heebo päälle kuin mielipuoli silmät tyhjästä syntynyttä raivoa leiskuen. No, sepä loppui sitten siihen kun isoveikka sattui paikalle ja heitti tämän "leevin" roskalaatikkoon viilentymään =) Sen muistan, että aina oli perheen äiti maha pömpöllä ja näytti hyvin kalpealta ja sairaalta, vaikkei ollut kuin kolmissakymmenissä - yhdeksän lasta siihen aikaan synnyttänyt ja lisää tuli... Kyllä sääliksi kävi, kun ei edes ehkäisyä sallita!
Olen vanhoillislestadiolaisen 11- lapsisen perheen kasvatti. Yhteistä vl-perheille on tietysti uskon perustus, joka konkreettisesti näkyy tyypillisesti poiketen muista perheistä mm. television, alkontuotteiden, tanssijuttujen ,kirosanojen puuttumisella. Nämä huomasin pienenä tyttönä eroina poikkeillessani ei-lestadiol. naapurien kodeissa. Lisäksi panin merkille erilaisen musiikin,jota joko kuunneltiin, tuotettiin laulujan tai eri instrumenttien muodossa. Isossa perheessä vaatii aikamoista taiteilua vanhemmilta, mikäli kovin yksilöllistä huomiota halutaan antaa lapsille. Tässä kohden yksilapsiset perheet ovat etusijalla. Koulussa, opiskeluissa ja työelämässä on ollut helppo ujuttautua porukkaan, koska on tottunut pienestä asti olemaan isossa porukassa, perheen keskellä, seuroissa yms menoissa. Olettaisin, että vanh.lestadiolaisena ikäänkuin asettuu suurinpiirtein ihmisten sekaan. Kiipeäminen; kohota yläpuolelle jossain specifissä lajissa voi taas vanh.lestadiolaiselle olla vaikeampaa,koska on tottunut olemaan yksi kymmenestä suurinpiirtein. Lisäksi puuttuu motiivi tuoda esille erityistaitojaan. Eli itsetunto on suhteellisen hyvä, ja erilaisuus negatiivisesta leimasta huolimatta on voimanlähde sisällä lepattavan uskon vuoksi. Itsevarmuus taas voi olla huterampaa,koska useimmiten iskee uskon vuoksi ajatus tyyliin "minä vaivainen olen mato matkamies maan" :)). Noo tässä tuli jutinoita ilman logiikkaa..ja nyt kiire jumpalle..
Minäkin olen 11-lapsisesta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Olen elänyt enimmäkseen erittäin onnellisen lapsuuden ja nuoruuden ja turvallisen. Koko perheen kanssa ulkoillaan ja retkeillään paljon. Ulkomaan matkoihin ei ole juuri ollut varaa, mutta en koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi. Joka kesä ollaan ainakin suviseurareissu tehty koko perheellä ja usein reissattu vähän enemmänkin saman tien. Nykyisin osa lapsista on jo muuttanut kotoa pois, muualle opiskelemaan, mutta aina on mukava mennä käymään kotona ja siellä aina odotetaan. Kouluaikana joskus kiusattiin, kun oli erilainen ja sen takia oli välillä hiukan huono itsetunto. Ajan ja ystävien saannin myötä itsetunto on parantunut. Olen erittäin onnellinen turvallisesta kodistani. Tokihan meilläkin joskus riidellään, mutta sitten ne pyydetään ja annetaan anteeksi.
olen 16 lapsisesta perheestä. joukossa yhdet kaksoset. olen kolmanneksi nuorin. meillä on 13 tyttöä ja 3 poikaa. lapsuus oli yleensä ottaen turvallisen tavallista. oli kavereita ihan omasta takaa ei tarvinnut jatkuvasti juosta naapurissa. kyllä silti naapureistaki kavereita löytyi kun halus vähä vaihtelua. isä kävi töissä ja äiti oli koti äitinä. mukava oli tulla aina kotiin koulusta kun oli välipala valmiina ja joku ottamassa vastaan. ei oltu mitenkään rikkaita mutta kyllä silti toimeen tultiin kun vähän mietti mihin rahat laittaa. meillä on erittäin lämpimät ja läheiset välit jopa vanhoillislestadiolisiin perheisiinkin nähden tavallista läheisemmät. moni kadehtii kun pystytään puhua niin vapaasti kaikesta. ( on tultu sanomaan useamman kerran). puhutaan niin seksistä kuin onnellisuudesta tai masennuksestakin lähes kaikki mikä painaa tai mistä on surullinen. mutta on siinä omat huonotki puolensa kun ollaan niin vapaita puhumaan. tulee helpommin riitaa kun sanotaan paljon asioita ääneen. toisaalta kun kaikki ovat jo aikuisia meistä niin kyllä kai sitä on oppinut hiukan jo itseä hillitsemäänkin ja pitämääm joskus myös suunsa kiinni. mukavat muistot on lapsuudesta ja on ihana kun on lähes kaikilla meistä jo omia lapsia kun saa opettaa näitä lapsia samaan avoimuuteen ja sosiaalisuuteen kuin itse on oppinut. on kyläpaikkoja ja kavereita ainaki. olen onnellinen siitä että juuri minä saan uskoa kaikki syntini anteeksi ja minua odottaa hyvä osa kerran taivaan kodissa kun vain jaksan uskoa loppuun asti. ajan merkit on sellaiset että eletää lopun aikoja, siksi meidän kaikkien kannattaisi jaksaa kilvoitella loppuun saakka, sillä pian pääsemme kunnian taivaaseen.