Kananmuna-allergia

Onko kenelläkään mitään käsitystä, että kuinka yleistä on kananmuna-allergia aikuisilla?! Itselläni on todettu laktoosi-intoleranssi, mutta olen nyt huomannut, että se on kehittynyt maitoallergiaksi.

Olen siis ollut täysin maidottomalla ruokavaliolla, mutta oireet (siis ripuli ja vatsavaivat) eivät ole täysin kadonneet. Joten voisikohan kyseessä olla kananmuna tms. allergia. Keliakiaa minulla ei ole.
912714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kananmuna aiheuttaa yleensä pahoinvointia ja limakalvojen turvotusta allergikoilla, ihottumat ovat myös mahdollisia.

Äänestä

Joku muistaakseni kertoi että hän saa kauhean ripulin aina kun on syönyt kanamunaa. Olisikohan sinullakin sama juttu? Kananmuna allergisena voin sanoa että joskus on vaikeaa kun allergian takia ei voi esim. juhlissa syödä yhtään mitään. Keksit ja pullat täynnä sitä.

Äänestä

Minä olen raa'alle kananmunalle allerginen, mutta voin sitä kypsennettynä syödä ihan hyvin. Raaka kananmuna aiheuttaa hengityksen salpaantumisen ja hirvittävän kutinan. Vatsavaivoja en ole kuullut sen kenellekään aiheuttavan.

Vaikka sinulla ei olekaan keliakiaa todettu, suosittelisin sinua silti kokeilemaan viljatonta ruokavaliota parin viikon ajan. Itse tunnen muutaman tapauksen, jotka kuitenkin saavat viljasta oireita, vaikka keliakiaa ei olekaan todettu. Itsekin kärsin ennen todella kivuliaista vatsavaivoista, ripulista ja ilmavaivoista. Keliakiakokeissa en ole käynyt, mutta viljaton ruokavalio on silti poistanut nuo vaivat täysin. En usko silti että minulta keliakiaa löytyisi, sillä kestän viljaa pienissä määrin. Suuremmat määrät kuitenkin palauttavat oireet nopeasti. Ennemmin uskoisin sinullakin olevan kyse siitä eikä muna-allergiasta.

Äänestä

Kananmuna-allergia ilmenee useimmiten ihottumana, limakalvojen kutinana tai hengitysoireina. En ole kuullut ripulista tässä yhteydessä. Sinun kannattaisi ehdottomasti mennä keliakiatesteihin!

Minulle kananmuna sopii, jos keltuainen on poistettu. Keltuaista voin syödä, jos se on hyvin kypsennetty ja muun ruuan seassa.

Äänestä
  • Ripuli on itseasiassa hyvin yleinen oire kananmuna-allergikolle kananmunaa syötyään.

    Äänestä

Ruoka-aineallergiat ovat aikuisilla suhteellisen harvinaisia. Useimmat lapsuudenaikaiset ruoka-aineallergiat häviävät lapsen kasvun myötä. Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita, ettei allergioita olisi aikuisillakin.

Laktoosi-intoleranssi ja allergia ovat aivan eri asioita. Toleranssissa ruuansulatus ei kykene pilkkomaan maitosokeria, josta kivut ja muut oireet. Allerginen reaktio on kehon tavallaan "väärin suunnattu" itsepuolustusjärjestelmän reaktio jotain proteiinia eli valkuaisainetta vastaan. Keho tuottaa histamiinia, joka taas puolestaan saa aikaan allergisina reaktioina tunnettuja oireita. Apua saa antihistamiinista. Intoleranssi ei ajan myötä kehity allergiaksi

Äänestä

Keliakiakaan ei ole allergiaa, eikä sillä ole mitään tekemistä allergian kanssa. Sekin on ruuansulatusjärjestelmän ongelma.

Äänestä
  • Onko siitä sitten mitään haittaa jos on täysin viljattomalla ruokavaliolla esim. 2 viikkoa?! Koska olen kuullut, että gluteenittomia tuotteita ei saa omin päin alkaa käyttämään jos siis ei ole todettu keliakiaa. Ei mulla varmaan taida olla kananmuna-allergiaa koska ei ole ollut esim hengitystieoireita.
    Olisi kyllä mukava jos jokin syy löytyisi, että oireet vähän helpottuisivat.

    Äänestä

  • Fiia kirjoitti:

    Onko siitä sitten mitään haittaa jos on täysin viljattomalla ruokavaliolla esim. 2 viikkoa?! Koska olen kuullut, että gluteenittomia tuotteita ei saa omin päin alkaa käyttämään jos siis ei ole todettu keliakiaa. Ei mulla varmaan taida olla kananmuna-allergiaa koska ei ole ollut esim hengitystieoireita.
    Olisi kyllä mukava jos jokin syy löytyisi, että oireet vähän helpottuisivat.

    Voi sinulla olla kananmuna-allergia, vaikka ei olisikaan hengitystieoireita. Tiedän pojan, jolla oli kämmenet verillä, jos hän koski kananmunaa sisältävään pullaan, mutta hän ei saanut hengitystieoireita vaikka olisi syönyt sitä pullaa. Ainoastaan iho meni rikki ja maha sekaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fiia kirjoitti:

Onko kenelläkään mitään käsitystä, että kuinka yleistä on kananmuna-allergia aikuisilla?! Itselläni on todettu laktoosi-intoleranssi, mutta olen nyt huomannut, että se on kehittynyt maitoallergiaksi.

Olen siis ollut täysin maidottomalla ruokavaliolla, mutta oireet (siis ripuli ja vatsavaivat) eivät ole täysin kadonneet. Joten voisikohan kyseessä olla kananmuna tms. allergia. Keliakiaa minulla ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu