Levän riivama akvaario

Epätoivo iskee

Meillä on 144 litrainen akvaario, jota on pidemmän aikaa jo vaivannut tupsumainen, tummanvihreä (lähes musta) levä. Levää on joka puolella; kasveissa, kivissä, sorassa, laseissa... Levä kasvaa vierivieressä ryppäinä ja on pituudeltaan yli 1 cm. Mikäköhän tämä levä oikein on? Olen yrittänyt hävittää sitä poistamalla sitä mekaanisesti. Kiviä ja kantoa olen pitänyt uunissa 300'C, samoin hiekkaa. Valtaisan puhdistusurakan jälkeen ei mene kuin pari viikkoa, kun levä alkaa taas vallata akvaariota. Pari kertaa olen kokeillut akvaariokaupasta saatavaa levämyrkkyä (sinisiä tabletteja akvaarion pohjalle), mutta siitä ei ole ollut mitään apua. Mitä voisin tehdä tälle levälle? Pystyisikö akvaariota sekä sisustusjuttuja myrkyttämään, niin että vois aloittaa levän suhteen puhtaalta pöydältä?

15

6689

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiskuneiti

      Millaisessa paikassa akvasi on? Paistaako siihen päivä? Nopeakasvuiset kasvit kuluttavat vedestä paljon ravinteita jolloin niitä ei jää leville. Pimennys auttaa, mutta silloin kärsivät myös kasvit.
      En usko että leviä kannattaa/voi alkaa myrkyttämään...

      • niiskuneiti

        Tuli vaan mieleen, että bakteerikannan saat ainakin tapettua, jos sorat ja kannot kuumennat uunissa!!

    • Johanna

      Kerro jotain lisää altaasta, esim. kuinka usein normaalisti vaihdat vettä, mitä kaloja siellä on, miten niitä ruokit, millainen valaistus ja suodatus? Oletko mitannut vesiarvoja?

      Tuollaisia suursiivouksia ei saisi koskaan tehdä. Jynssäämällä kaiken liian puhtaaksi tuhoat akvaariosta hyödyllisen bakteerikannan, jolloin et saa koskaan altaasta tasapainoista ja hyvinvoivaa. Levämyrkkyjen käyttö ei sekään edesauta tasapainon saavuttamista...

      Levän ilmaantumisen lisäksi tuollaiset suursiivoukset ovat myös vaarallisia kaloille: kun altaassa ei ole tarvittavaa bakteerikantaa hajottamassa kalojen jätöksiä, ruuantähteitä ym, seuraa nitriittitason huima nousu joka voi pahimmassa tapauksessa tappaa kalat.

      • Epätoivo iskee

        Valaistuksena on lamppu, jossa on kaksi halogeeniputkea (ostettu akvaariokaupasta). Suodattimena sellanen tavallinen akvaarion kulmaan kiinnitettävä suodatin. Teholtaan tän kokoiselle akvaariolle tarkoitettu. Vettä vaihdan kerran kuukaudessa. Suositus olis kai vaihtaa kerran viikossa, mutta mua on alkanut kyllästyttää koko akvaarion hoito ton levän takia. Ruokaa annan kerran päivässä. Annan hillitysti hiutaleruokaa sekä yhden tabletin pohjalle. Kaloina on keltabarbeja, intiaaninsulkia, mustatetroja, albinomonni, kiinan mutamonni (epävirallinen nimi, en muista oikeaa nimeä), partaimumonni. Täytyis ostaa lisää noita pohjakaloja, mutta ensin täytyis keksi, mitä teen akvaariolle. Jos en pääse levästä eroon, niin olen ajatellut luopua koko akvaariosta. Olis toisaalta kurja luopua siitä, kun on puuhastellut kalojen kanssa jo yli 20 vuotta. Ennen tämän 'tupsulevän' ilmestymistä akvaarion olosuhteet oli aika hyvin tasapainossa, kun mitään suurempia ongelmia ei ollut.

      • Nermal
        Epätoivo iskee kirjoitti:

        Altaan koko (kalastosi perusteella pitäisi olla suhteellisen suuri)? Vesiarvot (nitraatti ym.)? Ja kuinka monta noita kaloja on? Suodattimen teho? Kasvillisuus?

        "Vettä vaihdan kerran kuukaudessa. Suositus olis kai vaihtaa kerran viikossa..." Tosiaankin, vettä pitäisi vaihtaa n. 50 % kerran viikossa riippuen altaasta ja kalastosta ym. Jos kerran et viitsi useammin vaihtaa, on altaasi todennäköisesti hurjan nitraatin takia levän peitossa. Säännöllisestä ja oikeanlaisesta vedenvaihdosta tulisi aloittaa (ja rukata myös kalastoa, sillä esim. albiinomonniset ovat parvikaloja), jos haluat altaasi kuntoon. Älä siis nyt ihmeessä mene ostamaan lisää kaloja levien kasvua innostuttamaan, ennen kuin katsotaan koko kalastosi ja saadaan altasi kuntoon. Jos siis todella sitä haluat.

        "...mutta mua on alkanut kyllästyttää koko akvaarion hoito ton levän takia." Sinun täytyisi nyt päättää, jaksatko nähdä vaivaa ja työtä, vai olisiko parempi luovuttaa kalat ja allas uuteen kotiin. Elävistä olennoista kun pitää huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla, kuten varmaan itsekin ajattelet. Kerro siis lisätietoja, niin päästään eteenpäin.

      • Epätoivo iskee
        Nermal kirjoitti:

        Tässä hieman lisätietoa akvaariosta.

        Altaan koko 144 l

        Kalasto:
        3 keltabarbia
        6 intiaaninsulkaa
        2 mustatetraa
        1 albinomonninen
        1 kiinanmutamonni
        1 partaimumonni

        Aikaisemmin kaikkia parvikaloja oli 5-10, mutta viime aikoina on käynyt katoa kalastossa enkä ole ostanut lisää kaloja, kun on tuo leväongelma ja viime aikoina myös hoito-ongelma.

        Kasvillisuutta on, mutta levä on aikalailla tukahduttanut kasvien kasvun, varsinkin hidaskasvuisten kasvien. Mulla on siis kaksi hidaskasvuista kasvia, nimiä en tiedä ja yksi nopeakasvuinen kasvi, jota akvaariossa on vaihtelevasti. Poistan siitä aina levän valtaamat varret. Onko muuten mitään keinoa, millä levän voisi tappaa kasveista tappamatta kuitenkaan kasveja?

        En ole vielä ehtinyt mitata nitraatin määrää. Täytyy tehdä se vaikka tänään. Katson samalla suodattimen tehon. Muistaakseni suodatin on aika tehokas, kun veden virtaus on runsasta suodattimen ollessa täydellä teholla.

      • Anonyymi

        Oletko sattumoisin ostannu uusia kasveja? Me ollaan perustamassa ihan tuliterää akvaariota ostimme kaikki uutta myös muutaman kasvin. Kasvien mukana tulikin levää joka leviää silmissä. Kyllä suututtaa kun uutta aloittaa ja saa kaupasta ikävyyksiä. Myyjä tunnusti. Kaloja ei oltu edes keretty laittaa kun oli uutuuttan muhinut vasta 5 päivää. No kauppias lupasi uudet kasvit. Tosin meillä epävarmuus saadaanko levä pois. Nyt akvaarip pimennossa, kasvit pois, kauppiaan mukaan pimeys tappaa levän. Ei ainakaan kolmessa päivässä ole tapahtunut.

    • harakka

      Itse kirjoitat että akvan hoito on vähän sieltä tännepäin kun kyllästyttää koko homma.
      Sitten ihmettelet miten levät saa pois akvasta!!
      Eiköhän se juttu lähde siitä että keskustelet itsesi kanssa siitä haluatko pitää koko purkkia vai et. Jos päädyt vastaukseen haluan, niin sitten hoitohommat kuntoon!

      • Epätoivo iskee

        Ei hoito aina ole ollut retuperällä ja silti tämä tupsulevä on vaivannut akvaariota. Vasta viime aikoina olen alkanut antaa periksi, kun levä ei suostu häviämään tai pysymään kurissa. Muita leviä akvaariossa ei esiinny normaalia enempää.

      • kokemusta

        Tottakai menee hermot kun joku leväongelma tulee, meillä pari vuotta sitten sinilevää, mutta ei varmaan ole muuta keinoa kuin rapsutella levää pois ja vaihdella vettä. Kyllä se ongelman lähdettyä taas iloksi muuttuu, jos jaksaa taistella tai antaa levän kunnolla rehottaa.

    • kokeiltu

      Kuulin kauppiaalta kerran sellaisen vinkin että suht runsaalla ( en nyt enää muista tarkkaa määrää) Tetran FloraPridea illalla altaaseen ja se on siinä. Kokeilin ja parin päivän päästä tupsulevät selvästi väheni. Kalatkin selvisivät hengissä = )
      Onko kukaan muu kokeillu ? Eli oliko itsellänikin vaan sattumaa tupsulevän katoaminen?

      • Epätoivo iskee

        Pääsitkö kokonaan tupsulevästä eroon vai jäikö sitä vielä akvaarioon? Kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia sait tällä aineella? Haluaisin päästä tupsulevästä eroon kokonaan, mutta taitaa olla haaveajattelua. Täytyykin kokeilla tuota ainetta, jos vaikka tepsisi meilläkin.

      • kokeiltu
        Epätoivo iskee kirjoitti:

        Pääsitkö kokonaan tupsulevästä eroon vai jäikö sitä vielä akvaarioon? Kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia sait tällä aineella? Haluaisin päästä tupsulevästä eroon kokonaan, mutta taitaa olla haaveajattelua. Täytyykin kokeilla tuota ainetta, jos vaikka tepsisi meilläkin.

        Levä hävisi lähestulkoon kokonaa. Juurakon pesin ja pahimmat kasvinlehdet poistin. Akva pysyi suht siistinä (n. 2 kk) siihen asti kun menin ja vaihdoin hiekkapohjan sen jälkeen toisiin kasveihin iski joku "nuupahdus". Tosin melkein koko kesä on nyt mennyt ilman nestemäistä lannoitetta (just odottelen pakettia Saksasta)ja sen kyllä huomaa kasveista : (
        Annostus määrä oli moninkertainen ohjeessa olevaan, mutta en sitä millään muista ( tyyliin 100 ml / 100 litraa) Kumpa joku muukin olisi kokeillut tän jutun et saisit tietää vähän tarkemman ohjeen....

    • Epätoivo iskee

      Satsasin nyt akvaarioon oikein kunnolla. Vaihdoin lampun putket uusiin, vaihdoin pohjahiekan hienompaan hiekkaan (1-2mm), ostin uuden suuremman sisäsuodattimen (100-200 litralle), "hiilidioksipumpun", lannoitetta kasveille, vedenparannusainetta sekä uudet ruuat. Putsasin kaiken näkyvän levän. Nyt pidän valoja päällä rajoitetusti (6-7h) ja vettä vaihdan tiuhasti. Saas nähdä miten käy. Toivottavasti pääsen eroon levästä.

      • kokemusta

        siinähän se tuli otsikossa. Meneehän siinä jonkin aikaa touhuillessa, mutta varmaan jonkun ajan päästä helpottaa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe