Mikä on vuosikymmen,jota muistelet kaiholla ja kaipaat? Mikä siellä oli parasta, kerrothan sen meillekin.
kaivattu vuosikymmen
muuan.
9596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oli minulle paras vuosikymmen. Lapset syntyivät, työni oli mielenkiintoinen ja varsinainen ura alkoi.
1960-luvulla loin noin 200 uutta ystävyyssuhdetta.
Huh hei vaaan ne jotka taakse jäivät...ohimennen, ohimennen laulelen mä vaan.
Melkein ku muisti mennyt on pois, muistot kangastaa...
Vieläläkö armain, ootko kun harmain...mies oon kaupungin.
Alkanut vuosikymmen tuntuu parhaalta kun sain viinankirot ja ylipainon veks.
paskakorven antti
on ehdottomasti 60-luku.
Menin naimisiin, sain molemmat lapseni ja elämä oli kaikinpuolin elämisen arvoista ja tasapainoista.
60-luvun musiikki on vielä tänäkin päivänä minun musiikkiani, kasetit ja CD:t täynnä ihania nuoruusmuistoja.
Monet asiat ovat tänä päivänä muuttuneet, lapset ovat aikuisia, elämänmeno aivan toista, mutta minun musiikkini elää edelleen soittimessani.
50-luku oli todella hauska vuosikymmen, jonka kulunut aika on varmaan myös kullannut. Oltiin juuri pääsemässä pahimmasta pulakaudesta ja nyt oli aika ottaa vahinko takaisin!
Vaatimaton maalaistyttökin pääsi Helsinkiin, tutustui osakuntiin, jazziin, oopperaan, meikkeihin, katseli poikia, opetteli paheitakin kuten tupakanpolttoa, joka siihen aikaan oli "tyylikästä" ... en onneksi joutunut koukkuun ... ja tunsi itsensä kaikin puolin maailmannaiseksi.
Onneksi selvisin kaikesta tästä pyörityksestä turvallisesti menemällä kihloihin ja sitten myöhemmin perheen perustamiseen, joka sitten taas on oma luku sinänsä.
50-luvun teki kuitenkin merkittäväksi vapauden ja uuden luomisen tunne; olihan suomalainen taideteollisuuskin juuri silloin erityisen luomisvoimasta. 50-luvun design on tänäkin päivänä ihailun ja arvostuksen kohde.
Keskustelun avauksessa oli kysymys siitä vuosikymmenestä, mitä muistellaan kaiholla ja kaivataan. Minun tapauksessani en 50-lukua mitenkään kaipaa, mutta sitä oli nyt vaan kiva muistella.
en välttämättä osaa tehdä eroa 50- ja 60-luvuista.
Molemmat ovat omalla tavallaan merkityksellisiä, siis näin jälkeenpäin katsoen.
Molemmat ovat sitä kultaista nuoruusaikaa, ensin varhaisteininä (vieras termi siihen aikaan), sitten alkavan nuoruuden kulta-aikaa.
Elämä pienellä paikkakunnalla oli viatonta, suuresta maailmasta mitään tietämätöntä.
Hyvänä puolena (ja myös huonona) suurinpiirtein kaikki tunsivat toisensa. Toisaalta se loi turvallisuutta, toisaalta mitään ei voinut tehdä ilman, että vuorokauden sisällä koko yhteisö oli siitä tietoinen.
Silti. Rakkaat muistot elävät ja juuri ne ovat kantaneet tähän päivään ja tehneet minusta sen, joka tänä päivänä olen.
Onneksi tai valitettavasti.
Ihan miten vain.
Tiedän kyllä, että muistot kultaantuvat, mutta ei sillä ole mitään väliä.
että en suinkaan elä muistoissani, ainakaan niin, että se haittaisi nykyistä elämääni.
Silti, vielä joskus monet sen ajan leikkitoverit ja myöhemmin luokkakaverit palautuvat mieleen ja miettii, että missähän he nykyisin olevat ja mitä heille kuuluu.
katsastanut, josko olisivat "www.koulukavereissa" kirjoilla. Ja oletko itse? Sieltä itse olen haeskellut, toistaiseksi tuloksetta, mutta k.o. on laajenemassa kaiken aikaa.
Niin ihmeelliseltä, kun se saattaa kuullostaa, oli 1940-luku minun ikäpolvelle parasta aikaa.
Sota-aika päättyi ja puutetta oli kaikesta, mutta puutteesta ja kurjuudesta huolimatta oltiin nuoria.
Sota-ajan tanssikielto kumottiin muistaakseni 1945 ja siitä alkoi elämä vähitellen normalisoitua. Tosin se otti monta vuotta, että päästiin ns. normaaliin aikaan, mutta mitäs pienistä puutteista, kun swing soi, tytöt oli ihania ja elämänhalu oli kova.
Ei sen puoleen, kyllä hyviä hetkiä on ollut myöhemminkin, esim. 1960-luvulla, kun meidän perheen lapset syntyivät ja 1980-luvulla, kun meidän ensimmäinen lastenlapsi syntyi.
erikoisine tapahtumineen.
Sain uudet vanhemmat ja muutin kasvattilapseksi Fleminginkadulle.
Kasvatussisareni kanssa menimme katsomaan Armi Kuuselan paluuta Amerikoista.
Kansaa oli valtavasti ja muistan Tapio Rautavaaran laulaneen Armille. Paljoakaan en kansanpaljouden joukosta nähnyt, mutta mukana piti vaan olla.
Muistaakseni silloin oli joidenkin kisojen lopettajaiset. Lie olleet olympialaiset. Olikohan ne vuonna 1952?)
Valtavat määrät turisteja tuli Helsinkiin vihreällä loistolaivalla, joka oli nimeltään muistaakseni Caron tai Caronia tai jotakin sinnepäin.
Tiedä kaipaanko tuota aikaa, mutta muistelen joskus sitä tapahtumarikkaana. Se vuosikymmen oli minulle hyvin tapahtumarikas.