Haluaisin kertoa tarinani ja samalla hieman purkaa.
Toivottavasti tää mun kirjoitus ei sitten loukkaa tai haittaa ketään.
Toivottavasti tää mun kirjoitus ei sitten loukkaa tai haittaa ketään.
Tarinani,
joka edelleen jatkuu....
152040
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
usko tai älä, tiedän tarkalleen, miltä sinusta tuntuu, sillä oli kuin olisit kirjoittanut ajatukseni. mutta älä anna periksi! ota itseäsi niskasta kiinni ja päätä parantua! se ei tapahdu viikossa, eikä edes kuukaudessa, mutta paraneminen on mahdollista. älä missään nimessä lopeta psykologilla käyntiä, yhdessä pääsette sairauden yli=) elämä on aivan liian ihanaa tuhlattavaksi tällaiseen sairauteen!
Kiitos, kun ymmärrät ja kannustat.
Halusin ehdotomasti kertoa sinulle omat kokemuskeni anoreksiasta, jos niistä olisi edes jotakin apua;
Sairastuin anoreksiaan lukio-aikana, ja painoni putosi n. kymmenen kiloa lyhyessä ajassa. Tällä hetkellä olen 164 cm pitkä,ainakin 55 kiloinen 20 vuotias nuori nainen, mutta vielä pari vuotta takaperin painoin vain 44 kg (pahimmillaan).. jo järkikin sanoo, ettei tuollainen paino ole nuorelle naiselle terveellinen, mutta silloin en pystynyt sairaudeltani ajattelemaan selkeästi- ääni päässäni sanoi jatkuvasti että olen liian lihava, peilissä kuvani vääristyi lihavaksi ja rumaksi,vaikka olin pelkkää luuta ja nahkaa. Ihmiset supisivat takanani kauhuissan, mutta pidin sitä vain kateutena vaikka tosiasiassa he olivat huolissaan ja kauhuissaan, tämä kuuluu juuri anorektiseen ajattelutapaan.
Joka päivä juoksin, harrastin liikuntaa, se oli PAKKO sisälläni, josta ei voinut luistaa...juoksin vaikka satoi kaatamalla... kuukautiseni jäivät pois, söin tuskin mitään, murustin leivänkin pieniin paloihin ja pipersin niitä. Minulla ei ollut mitään heikkouksia ruoan suhteen. Hiukseni putosivat melkein kokonaan päästä, palelin jatkuvasti, silmissä sumeni,portaiden nousukin tuntui ylivoimaiselta....sitä se oli koko ajan... yritin siinä samassa vielä pitää yllä sosiaalista elämää ja jaksaa opiskella, mutta se oli todella vaikeaa.. Ympyräni pienenivät jatkuvasti.. en enää käynyt kavereiden kanssa ulkona ja näin heitä harvoin (koska jatkuvasti oli pelko että joudun tilanteeseen jossa pitää syödä), elämäni rajoittui täysin kahteen asiaan: ruokaan (ja pakkomielteiseen ajatteluun siitä) sekä lenkkeilyyn.
Onneksi minulla oli kuitenkin jokin järjen ääni vielä opastamassa- jokin osa päässäni oli vielä sitä mieltä, että nyt ei ole kaikki kunnossa, ja tarvitsen apua...ehkä se oli itsesuojeluvaistoa, entiedä, mutta jälkeenpäin olen kiitollinen siitä puolesta, sillä se ajoi minut hakemaan hoitoa.
Alkoivat psykologikäynnit,punnitukset tasaisin väliajoin, ja ruokavalion muutos... Se ei ollut helppoa, itse asiassa se oli paljon vaikeampaa kuin itse laihdutus.. mutta HALUSIN PARANTUA. Elämäni oli muuttunut niin pakkomielteiseksi ja voin pahoin- halusin parantua koska olin vielä niin nuori, ja koko elämä edessä.. hitaasti se onnistui, mutta onnistui kuitenkin!
Nyt olen normaalimitoissa, ja täysin terve fyysisesti. Psyykisesti parantuminen vielä kestää, ja uskon etten koskaan tule saavuttamaan sitä neutraalia suhtautumista ruokaan tai vaakaan, joka minulla oli ennen sairastumistani... mutta nyt minulle on sentään terveys, ystäviä, vapaus syödä mitä haluan urheilla kohtuuden rajoissa. ja hiuksenikin ovat taas kasvaneet paksuiksi! ;)-eli minulla on taas ELÄMÄ!
Halusin kertoa sinulle oman tarinani, koska olet vielä NIIN NUORI, että sinun tapauksessasi on jotain vielä tehtävissä, ja pääset kyllä sairaudesta yli, kun löydät sen osan, joka vielä haluaa parantua päästäsi...=) Sinulla on haasteita edessä tulevaisuudessa, jatko opinnot ym. sekä kokemuksia, jotka varmasti haluat kokea! eikä elämäänsä kannata riskeerata vain sen takia, että haluaa olla laiha, terveytensäkin kustannuksella. Ja yksi tärkeä motto minulle on ollut se, kun perinteisesti ajattelin silloin ennen, että lihominen olisi minulle häviö, että luopumalla laihuuden ylläpidosta ja äänistä päästäni luopuisin myös itsekontrollista, järjestyksestä ja "hallinnasta", olisin häviäjä.- VÄÄRIN- Olen VOITTAJA, kun LUOVUN SAIRAUDESTANI, KUN LISÄÄN PAINOANI YHDENKIN KILON, KUN OSTAN KARKKIPUSSIN KAUPASTA JA SYÖN SEN, KUN PÄÄTÄN JÄÄDÄ SOHVALLE MAKAAMAAN ja OLEMAAN MENEMÄTTÄ LENKILLE, KUN EN MAHDUKAAN VANHOIHIN XS-KOKOISIIN FARKKUIHINI! Se on KAIKISTA SUURIN VOITTO, ja sen voiton sinäkin voit saavuttaa.
Vakuutan sinulle, että elämä terveenä on paljon parempaa, ihanampaa, vapaampaa, -vaikka joskus edelleen tunnen itseni lihavaksi ja rumaksi, niin silti. Silloin pidän mielessä mitä taistelua elämäni ennen oli, ja kuinka olin silloin syvällä sisimmässäni niin onneton..=( Verrattuna sairauden aikaisiin kärsimyksiin elämä on nyt IHANAA!
Eli voimia sinulle ja jaksamista, toivottavasti sait viestistäni edes jonkinlaista motivaatiota jatkaa taistelua anoreksiaa vastaan!
Mä en ymmärrä mut mua ahdistaa ihan hirveästi tällaiset parantumismyönteiset jutut. En mäkään halua sairas olla, eikä mulla ole todettu mitään syömishäiriötä, mut mä inhoan läskiä peilikuvaani ja tunnen olevani huono ihminen jos syön yli 500kcal päivässä, ja paino senkun laskee. viimeisen viikon aikana on lähteny taas n. 2 kiloa, ja saan siitä mielihyvää. En ole silti tyytyväinen itseeni. Mä en edes tiedä onko mulla joku syömishäiriö. En mä toisinkaan pysty elämään. Eilenkin olin totaali ahdistunut, kun söin lihakeittoa, vaikka söinkin siitä vain 6 porkkananpalaa ja kaksi perunapalaa ja desin lientä.... :'( Mä kanssa tarvitsisin varmaan apua? Mut ei ne ota mua vakavasti varmaan ku en näytä laihalta. Eikä paino ole kovin alhainen...
Anteeksi alkuperäiselle, että näin häiritsen topiciasi, mut nää tuntemukset nousi taas pintaan kun luin viestiäsi.
Painun tästä lenkille.
Mä en ymmärrä mut mua ahdistaa ihan hirveästi tällaiset parantumismyönteiset jutut. En mäkään halua sairas olla, eikä mulla ole todettu mitään syömishäiriötä, mut mä inhoan läskiä peilikuvaani ja tunnen olevani huono ihminen jos syön yli 500kcal päivässä, ja paino senkun laskee. viimeisen viikon aikana on lähteny taas n. 2 kiloa, ja saan siitä mielihyvää. En ole silti tyytyväinen itseeni. Mä en edes tiedä onko mulla joku syömishäiriö. En mä toisinkaan pysty elämään. Eilenkin olin totaali ahdistunut, kun söin lihakeittoa, vaikka söinkin siitä vain 6 porkkananpalaa ja kaksi perunapalaa ja desin lientä.... :'( Mä kanssa tarvitsisin varmaan apua? Mut ei ne ota mua vakavasti varmaan ku en näytä laihalta. Eikä paino ole kovin alhainen...
Anteeksi alkuperäiselle, että näin häiritsen topiciasi, mut nää tuntemukset nousi taas pintaan kun luin viestiäsi.
Painun tästä lenkille.
Kiitoksia todella paljon viestistäsi!
Must on aina nii masentavaa lukee anoreksiasta ja bulimiasta varsinki ku nuoret ihmiset kertoilee niitä nii mua käy sääliks.Miks tuhot oma elämä anoreksiaan tai bulimiian?!?!?Ei mikään!!Miettikää. hiukset lähtee,kuukautiset jää pois,ei välttämättä voi tulla enää raskaaks, hampaat menee kiillottomiks ,ihoon rupee tulee sellast untuva karvaa:( kuka tollast haluu???en usko et paljoo kukaa!!Mut hei, mun ei ollu tarkotus täl viestil moittii ketään vaan kertoo teille viel, et voitte muutamii kertoi miettii kantsiiko!!Mut hei sulle joka alotit tän keskutelun ja kaikki muutki TSEMPPII
Heippa!
Minua helpotti lukea hirveästi että tarinani oli edes jotenkin auttanut sinua... ymmärrän, että ei se paranemis- päätös tapahdu yhdessä yössä, ja että se on todella vaikeaa saada aikaan ja vielä toimia sen päätöksen mukaan. Mutta se että sinulla on edes se "pieni siemen" paranemiseen, joka välittyi tekstistäsi, niin se on jo TODELLA PALJON, ja olen ihan varma että onnistut ja paranet!
Niin... ja varmasti yksi suurimpia asioita, minkä takia tahdon parantua on se, että silloin paitsi minä ite myös muut ihmiset ovat iloisia ja kaikilla on hieman helpompaa, kun ei tarvi minusta kantaa huolta. Mutta siihen menee vielä pitkä aika, mutta se on sitäkin tärkeämpi ja rankempi.
Minulle on psykologille puhuminen auttanut paljon. :) huomenna punnitus... pelottaa aivan yli paljon... oikeen oksettaa.. Nyt kun on vähän alkanut syömään jopa niin todellakin vatsa meinaa pimahtaa, samoin kuin mä ite.
Syömistä hankaloittaa vielä seki, kun ruoat meinaa tulla ulos ihan itestään... joutuu nielaseen ettei vaan oksennus lennä.. itse ruokaki oksettaa mua, mutta kaikkein eniten pelottaa lihominen. *kylmätväreet* Siis kun pian tulee sellanen kauhee teinirinkula tohon vyötärölle... Yök... vaikka kait mulla on jo, kun oon niin lihava..
Mutta ei auta, en voi aina elää näin, joten pakko taistella ja pinnistää.
Kiitoksia vielä tosi paljon tuosta sun kannustuksestas ja huolehtimisestas.
tällaiset keskustelut todella rohkaisevat paranemaan. on hassua huomata kuinka samanlaisia ajatuksia sairaus meille tuottaa. tiedän että pienikin ruokamäärän lisäys on suuntaus parempaan, mutta nyt näyttää silta, että omalla kohdallani se ei taida riittää.. rehellisesti sanoen olen omasta mielestäni syönyt LÄHES normaalisti nyt jo parisen viikkoa. kuitenkin takaraivossa on koko ajan pelko, että jos lukema vaa'assa onkin noussut. KAMALAA! ja toisaalta tiedän että juuri niin sen pitäisikin olla. lenkkeillyt olen lähes joka päivä. paha minä:( tänään olen syönyt oikeasti hyvin paljon (en tiedä onko tänne sopivaa kirjoittaa mitään ruokapäiväkirjoja, joten jätän väliin). syy tähän on se että oikeasti pelästyin kun kävin lääkärissä ja hän sanoi että jos nyt ei paino nouse ja äkkiä, niin olen tiputuksessa..kuulemma olisin jo, jos olisin ala-ikäinen.. miten ihminen voi olla niin typerä, että tekee näin hirveitä asioita itselleen, omalle elimistölleen?! tiedän, että nyt saan taas painoa nostettua pari kiloa ja sitten järkytyn ja en saa taas murustakaan alas.
Anoreksia on yksi helvetti ja yksin sitä vastaan ei jaksa taistella! Suostu hoitoon ja lopeta se(hoito), kun koet jaksavasi! Itse tein niin ja tolpilleni toivon pääseväni, vaikka aikaa se tulee viemään...
jos olet läski niin älä helvetissä syö. 500 kaloria vois olla aika sopiva sun pituselle dietiksi.Jos vielä kertoisit painosi niin voisin auttaa.
kumma juttu..ihanaa että ystävämme psykoositar on jälleen keskuudessamme.
tekemässä kaikista aina vaan sairaampia. sun jutut o ihan pimeitä, ei millään pahalla.
Psykoositar!
Painoani en kerro, jottei kukaan loukkaantuisi tai pahoittaisi mieltään. Suo anteeksi. :)
Sun viesti ei ollu kovinkaa kannustava, mun mielestä.
Jaksamisia kaikille, ite kävin tänää punnituksessa ja paino oli taas laskenu. :)
Tietty ite oon mielissään, mutta muut ei... Taas pitää alkaa pitää ruokapäiväkirjaa. :(
Muu ei auta.. *huokaus*
Toivottavasti jaksatte muut taistella paremman taistelun ku mä... *huokaus*
178/42 tai mikä oletkin nykyään samperi turha yrittää mua mollata,et sä onnistu eikä mun jutut oo sairaita olin valmis neuvomaan tälle tyyypille joka sanoo itteään lihavaksi miten päästä siitä eroon. Lihavuus ei enää tässä maailmassa kannata,työt menee ja kaikki,voimia sen kanssa:( "samperi" "178/42") tai mikä olitkaan uskallan silti kirjottaa omalla nickilläni toisin kuin eräät.