Kärsin itse paniikkihäiriöstä ja olen monesti miettinyt, miten paniikkihäiriö ja äitiys sopii yhteen. Olen kuullut tapauksista, jossa paniikkihäiriöinen on ollut hyvä ja onnellinen äiti, mutta myös tapauksista, kun äiti panikoi, vaikka vauva itkee vieressä nälissään märissä vaupoissa... Onko kellään omakohtaista kokemusta asiasta? Itse en ole tällä hetkellä lastentekoa suunnittelemassa.
Paniikkihäiriö ja äitiys
Mariel
8738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juu...olen äiti ja mielenvikaisuudessani menetin poikani...siis en tappanut enkä mitään yhtä kamalaa, mutta menetin hänet toiselle huoltajalle, kun murheet painoi päälle ja läksin ryyppäämään vähän liian innokkaasti, ettei tarttis ajatella kaikkea ikävää. Eihän se viina mitään auttanu, nyt olen sen huomannu. Elän aika normaalisti (tai niin no) enkä juo kun ehkä kerran kuukaudessa jos sitäkään. Itsaria olen ajatellu monia kymmeniä kertoja ja yrittäny olen 3 kertaa, mutta kun ei niin ei. Poikaa näen silloin tällöin. Liian harvoin, mielestäni. Hän tietää että olen äiti, mutta silti raastaa lähteä hänen luotaan aina. Tottakai. Paniikkihäiriö alkoi luultavasti jo kouluaikoina ylä asteella, mutta silloin en tiennyt siitä mitään. Kunnolla puhkesi sitten Pojan syntymän jälkeen ja nyt koko ajan menee pahemmaksi. Tääkin nyt pikkasen auttaa ku saa ihan ventovieraille kirjottaa, eikä tarvii ajatella et mitä toiset musta miettii.
Mulla on tosi huono itsetunto ja koitin yhdes vaihees etsiä lämpöä ja läheisyyttä aivan vääristä paikoista, mut tuntus et mun nykyinen poikakaveri ei rakastakaan mua. Syytin itseäni, mut nyt tiedän et turhaan. Se oli kaikki tätä mielenvikaisuutta ja luulotautia.
En toivo kellekkään sellasta elämää ku mulla, ja mä toivonkin ettei kauan tarttis enää voivotella. Toivon kovin et paranisin, mut niinkun sanoin, pahempaan ollaan menos ja lujaa vauhtii. Ehkä mun mielenterveys paranis ainakin pikkasen jos saisin pojan takas ja parisuhde alkai toimimaan, mut katotaan nyt sitten.
Mä toivoisin saavani samaa kokeneilta kumman sukupuolen edustjilta kokemuksista kertovia juttuja mun sähköpostiin. Ja ehkä jotain rohkaisun ja toivon sanojakin.
Kaunista ja rakkaudentäyteistä elämää kaikille!!!
Toivon sinulle hirveästi voimia elämässä eteenpäin. Muista, ettei se voi aina yhtä alamäkeä olla...
Moni paniikkihäiriöinen on kai selvinnyt raskaudesta, synnytyksestä ym. lääkkeiden avulla. Voiko näitä lääkkeitä käyttää raskauden ja imetyksen aikana ja millaisia nämä lääkkeet on? Miten hyvin ne tehoaa?
yhtään mitkään paniikki-häiriö lääkkeet tai mitkään muutkaan henkiset lääkkeet. Ne aiheuttavat lapselle pahoja ongelmia sillä raskaana oleva nainenhan lääkitsee sitten samalla lastaan vaikka se ei tarvitsisi sitä ja kärsii sitten siinä. vieroitus oireita esiintyy.
kannattaa parantua tai jättää lääkitys edes raskauden ajaksi.
lääkäri osaa neuvoa näissä tapauksissa parhaiten mutta cipramil on todettu sopivaksi lääkkeeksi myös raskauden aikana siis paniikkihäiriöön. Äiti selviää kyllä paniikkihäiriöisenäkin! Paras tietty kun ei pistä minkään näköstä nappia naamaan!
Ihan samaa asiaa....Voinko koskaan tehdä lapsia???? Kun en varmaan tule vuotta toimeen ilman lääkkeitä, koska sairasta tuota paniikkihäiriötä!
Tiedän monta paniikkihäiriöstä kärsinyttä upeaa äitiä. Yksi hakeutui terapiaan ennen raskautta, käytti jonkin aikaa serotoniiniselektiivisiä (esim. Seroxat, Cipramil) mielialalääkkeitä. Ei mitään ongelmia vauva-aikaa, mitä nyt ne normaalit. Terapia on aina hyvä, jos sellaiseen pääsee! Mutta raskaus muuttaa elämää ja ajatuksia. Vaikka aikaisemmin olisi pitänyt paniikkihäiriötä pysyvänä ja parantumattomana tilana, raskaus (ehkä myös sen tuoma valtava onnellisuus) voi muuttaa omaa psyykeä niin että joka selviää ihan ongelmitta tai unohtaa panikoida! Raskaus on VAHVA ja uskomaton tila!
Lähinnä haluaisin ehdottaa terapiaa, koska se tekee hyvää kenelle tahansa. Käytä lääkkeitä, jos niitä tarvitset. Paniikkihäiriö ei välttämättä vaivaa sinua loppuelämäsi aikana. Sen syyt voivat olla osittain sellaisia, jotka ratkeavat kun sinusta tulee äiti ja keskityt vähemmän itseesi. Toisaalta äitiys voi nostaa omat ongelmat pinnalle... joten voitko keskustella jossakin?
Mä olen muutenkin taipuvainen masennukseen, joten enpä usko pärjääväni ilman masennusta raskaudenkaan aikana. Etukäteen on vaikea sanoa, kenen kohdalla raskaus ei muuta tilannetta, kenen kohdalla parantaa ja kenen kohdalla huonontaa. Ikävä kyllä niistä tapauksista, joissa äiti on ollut aivan sekaisin vauvan synnyttyä, kerrotaan enemmän. No, enpä mä ole vielä vuosiin (jos koskaan) suunnittelemassa lasten tekoa... Täytyykö tuota terapiaa varten mennä oikein ammattiauttajan puheille vai riittääkö se, kun puhuu omalle miehelleen ja ystävilleen? Olen tähänkin asti puhunut paljon ongelmistani muille.