Velkajärjestely on aloitettu. Pitääkö velkojille esittää uusi maksuvaralaskelma jos esim. avioidun velkajärjestelyn aikana? Eli joutuuko mahdollinen tuleva puolisoni tuloillaan elättämään minua ts. maksuvarani kasvaisi?
Velkajärjestely - maksuvara
4
4794
Vastaukset
- Lillan
Katsoin kulutajaviraston sivilta sinulle tietoja koskien yksityishenkilön velkajärjestelyä.
Ohjeissa luki että vuoden 2003 jälkeen tulojen kasvaminen ei ole aiheuttanut uusia järjestely toimenpiteitä, mutta jos taloudellinen tilanteesi olennaisesti kohenee, on velkajärjestely päätökseesi merkitty ohjeet lisäsuorituksista. Nyt kun olet järjestänyt taloudelliset asiasi kuntoon on siis tarpeetonta
enään sureksia niitä. Nauti uusista mahdollisuuksistasi. - Exn
Maksuohjelma siis viisi vuotta mutta velkojilla on tämän ajan päälle vielä kaksi vuotta aikaa tarkastaa tulotietosi varottajalta ja jos tulot ovat nousseet järjestelyn aikana sen verran että voidaan katsoa maksuvaran parantuneen on velkojilla oikeus hakea oikeuden päätöksellä takautuvasti maksuja velalliselta. Ennakkopäätöksiä löytyy runsain mitoin.
Eli sen viisi vuotta joutuu kituuttamaan normilla joka oli velkajärjestelyssä 445€/kk tai muutoin määrätyn maksuohjelman mukaisella käteen jäävällä tulolla. Saat tienata ylimääräistä "kannustin rahaa" 800€ vuodessa. Ei enempää. Eli ei kannata lyödä rahoiksi vaikka mahdollisuus siihen tulisi ellei halua sitten maksuohjelman päätyttyä ottaa sitä riskiä että maksaa velkansa kuitenkin takaisin. Perintökin menee velkojille tai tuhat euroa saa pitää, loput palaa velkojen lyhennökseen. Eri asia on jos tulot kasvaa yli annettujen rajojen ja ilmoitat siitä niin maksuohjelmaa voidaan muokata uusien tulojesi mukaiseksi mutta ei se ainakaan velallista hyödytä.Periaatteessa puolisi ei joudu maksumieheksi mutta avioliiton myötä kun omat asumis ja elämis kulusi saattavat laskea niin olet velvollinen maksamaan enemmän. Eli käytännössä siippasi kukkaro siitä rasittuu.
Itse kysyisin joltain tietävältä seuraavaa:
Miten käy jos tuloni laskevat, kuinka muutokset ovat näin päin mahdollisia?- RINTAÄÄNELLÄ PUHUEN!
Jos tulot laskee niin täytyy olla melkoinen tulojen lasku että asialle tehdään mitään. Mutta annappa olla jos tulot nousee niin joka markan velkojat vaatii.
Velkajärjestely on ihmeellinen. Aina ne löytää jonku keinon että saavat yrittää keskeyttää järjestelyn. Meillä tämä kierto kesti 12 vuotta. Nyt on kohta 2 vuotta kulunut päättymisestä ja vielä vaan ahdistellaan. Kysyinki jo asianajajalta että miten se on mahdollista että aina jotaki ollaan vailla ja hakevat käräjäoikeuden kautta milloin mitäki.
Sen vaan ohjeeksi annan että jos ne vaatii jotain niin tehkää aina vastavalitus ja viekää asia käräjäoikeuteen tai hovioikeuteen. Se nimittäin kannattaa. Meillä kannatti ainakin kun osattiin laittaa oikeat ja todelliset syy miksi ei sellaisia summia voi vaatia lisää. Velkojat ahdistelevat koko ajan. Varaudu siihen.
Toivottavasti tähän velkajärjestelylakiin saadaan muutosta sen verran että muutenkin jo ns. kusessa olevat velalliset eivät kärsi tarpeetonta velkojien ahdistelua velkajärjestelyn aikana.
Neuvoksi myös se että sairastaa ei kannata, siitä tulee ongelmia.
Eli velkajärjestely on käytännössä sellainen myös että kun sairastat niin kärsit ja velkojat saavat ahdistella sinua jatkuvasti jopa useammalla jutulla yhtäaikaa ilman syytä.
Onneksi vapaus koittaa pian!
Tsemppiä kaikille velkajärjestelyyn päässeille! Pitäkää pintanne. Palkatkaa oikeusaputoimiston kautta oikeusavustaja/asianajaja jos ette muuten pärjää.
Nille jotka huvikseen jättävät maksunsa maksamatta ja yrittävät järjestelyyn sanoisin että niin makaa kuin petaa! - -myyni-
RINTAÄÄNELLÄ PUHUEN! kirjoitti:
Jos tulot laskee niin täytyy olla melkoinen tulojen lasku että asialle tehdään mitään. Mutta annappa olla jos tulot nousee niin joka markan velkojat vaatii.
Velkajärjestely on ihmeellinen. Aina ne löytää jonku keinon että saavat yrittää keskeyttää järjestelyn. Meillä tämä kierto kesti 12 vuotta. Nyt on kohta 2 vuotta kulunut päättymisestä ja vielä vaan ahdistellaan. Kysyinki jo asianajajalta että miten se on mahdollista että aina jotaki ollaan vailla ja hakevat käräjäoikeuden kautta milloin mitäki.
Sen vaan ohjeeksi annan että jos ne vaatii jotain niin tehkää aina vastavalitus ja viekää asia käräjäoikeuteen tai hovioikeuteen. Se nimittäin kannattaa. Meillä kannatti ainakin kun osattiin laittaa oikeat ja todelliset syy miksi ei sellaisia summia voi vaatia lisää. Velkojat ahdistelevat koko ajan. Varaudu siihen.
Toivottavasti tähän velkajärjestelylakiin saadaan muutosta sen verran että muutenkin jo ns. kusessa olevat velalliset eivät kärsi tarpeetonta velkojien ahdistelua velkajärjestelyn aikana.
Neuvoksi myös se että sairastaa ei kannata, siitä tulee ongelmia.
Eli velkajärjestely on käytännössä sellainen myös että kun sairastat niin kärsit ja velkojat saavat ahdistella sinua jatkuvasti jopa useammalla jutulla yhtäaikaa ilman syytä.
Onneksi vapaus koittaa pian!
Tsemppiä kaikille velkajärjestelyyn päässeille! Pitäkää pintanne. Palkatkaa oikeusaputoimiston kautta oikeusavustaja/asianajaja jos ette muuten pärjää.
Nille jotka huvikseen jättävät maksunsa maksamatta ja yrittävät järjestelyyn sanoisin että niin makaa kuin petaa!Avomieheni on velkajärjestelyyn päässyt. Velka kertynyt vuosia ennen kuin edes tunsin häntä.
Olen monet itkut jo itkenyt kun rahamme eivät riitä..
miten esim. vuokrakulut jaetaan puoliksi kun lasketaan lisätilitysvelvollisuutta...
ts.500eur/kk = 250eur/kk/hlö
MUTTA esim.vanhoja opintolainojani EI puoliteta....
toisin sanoen minä maksan aivan yhtälailla mieheni velkajärjestelyä kuin mieheni...ja sen lisäksi pitäisi vielä hoitaa omat "vanhat" menot..
laskentasääntö taitaa siis mennä seur:
Mikäli velkajärjestelyä hakenut hlö on yksineläjä
otetaan summa A joka maksetaan velkojen vähentämiseen.
Mikäli velkajärjestelyä hakenut hlö on mennyt ja pahus sentään ottanut avovaimon niin HA-HAA siinähän meillä onkin toinen uhri näiden velkojen maksajaksi...
Kyllä että tää voi potuttaa, KUKAAN muu kuin velkajärjestelyyn päässyt ihminen ei voi ymmärtää toista järjestelyyn päässyttä ihmistä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1343060- 71630
Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2221354Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701191- 441171
- 371041
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va381022Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke133987- 47954
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36897