Näen työssäni paljon syöpäsairaita enkä ehdi usein ajattelemaan silti kovin syvällisesti kenenkään tilannetta. Joidenkin potilaiden kanssa syntyy hoitosuhde ja elämme jopa kuukausia heidän sairauden kanssa kunnes hetki koittaa. Pakkohan se on olla vain sivusta seuraaja että itse jaksaa. Mutta kun nyt kyllä liippaa läheltä kun mieheni äiti sairastaa sitä. Ilmeisen ärhäkkä se on, koska kasvaimia rinnoissa on jotain 25 ja paino on laskenut. Ilmeisen selvästi siis se on levinnyt pahasti, eli mitään ei ole tehtävissä. Ei sitä vain odottanut et noin nuori ihminen sairastuu kuin hän on, mutta elämän rankkuus on varmasti on ollut osasyynä siihen. Useinhan käy niinkin että se pääsee leviämään niin pitkälle että kun se viimein löytyy, on jo liian myöhäistä että sitä voidaan hoitaa pois. Ja kun se on ärhäkkää lajia, ei voi mitään.
Surua...
vain riittää
2771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
äh...ei ois pitänyt tulla tänne kirjoittamaan tätä. Väärä hälyytys...ne olikin vain kystia, mieheni käsitti ihan väärin koko jutun. Helpotus kuitenkin. =)
Joskus noinkin päin.