Pedon aika tulee, Allah joukkoineen on valmis. Ottakaa nämä sanat todesta, sillä enempää en kerro. Tämäkin tieto on vääräuskoisen käsien kautta teille levitetty, mutta silti totta. Hän on vallassani, ja toteuttaa Allahin sanomaa. Olkoon näin, että vääräuskoinen pasuunani on tämän teille kertonut, hän saakoon halutessaan kumppaneineen ikuisen elämän paratiisissamme, sillä Allah on suuri, suurempi kuin mikään missään päällä maan ja taivaan, älkää te unohtako tätä. Sallikaa käännynnäiset uskossanne, sillä he ovat loppujen lopuksi niitä vahvimpia, koska heitä vahvempia ei löydy mistään.
Pedon aika koittaa, olemme valmistautuneet siihen, älkää pelätkö liekkejä, sillä Allah ne teidän päältänne karkoittaa. Tuohon aikaan kaikki muslimit alkavat palaa liekeissä ilman näkyvää syytä, ja heidän sisälmyksensä kärventyvät kuin vääräuskoinen yössä. Kukaan heistä ei tiedä syytä tähän, ja Allah ei kerro. Kaikki jotka ovat lupautuneet Jihadiin, tulevat menettämään sekä ylä- että alaraajansa, ja viettämään lopun elämänsä helvetissä. Kaikki jotka eivät ole lupautuneet Jihadiin tulevat kivittämään Jihadiin lupautuneet kuoliaaksi sen jälkeen kun he ovat raajansa menettäneet. Tämän jälkeen heidät paiskataan helvetin virtaan, tulisimpaan laavaan jota kukaan muu ei ole koskaan kokenut eikä tule kokemaan. Ja mitä minä sanon maahanmuutosta. Älkää te muuttako sinne missä teitä ei kaivata. Asukaa siellä minne teidät on luotu, muuten teidät upotetaan helvetin laavaan. Jos teidät kuitenkin pakotetaan muuttamaan, taistelkaa tienne takaisin kotimaahanne sillä se on se maa, josta Allah on teidät luonut, ja johon te Allahin mukana palaatte. Antakaa vääräuskoisten harjoittaa uskontoaan, jos se ei teidän uskoanne Allahiin horjuta. Sillä Allah on vahva, eikä horju. Allah tahtoo että kaikki muslimit asuvat samalla kartalla. Älkää te sitä yrittäkö muuttaa. Jos te sitä yritätte muuttaa, ei teillä ole paluuta kotimaahanne, joka Allah on teille luvannut. Joka näitä puheita väärinä pitää, hänen silmänsä puhkeavat, ja veri virtaa kuin keväinen puro. Sen jälkeen tulee hän saamaan ikuisuuden viitan ylleen, ja hänet heitetään helvetin laavavirtaan muuttumaan tomuksi. Joka toteuttaa Allahin hartaimmat toiveet tulee elämään Allahin mukana ikuisen elämän. Jos joku teistä Allahin kieltää, se on hänen viimeinen tekonsa, sillä Allah ei jätä rankaisematta sitä joka Hänet kieltää. Aika on kohta, luottakaa Allahiin veljet!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voitko uskoa sitä, että kaikki muslimit ja kristityt muuttuvat tomuksi 06.06.06, ja ainoan oikean herran tunnustajat hallitsevat sen jälkeen päällä maan ? Aika tulee kohta, eläkää kun vielä voitte. Herramme D laskeutuu maan päälle helmikuussa, ja sen jälkeen ette enää mitään voi.
Tämä kaikki tapahtuu valon päivänä, joka on suuri juhla. Sinä päivänä suuret aallot tulevat ensi kerran huuhtomaan Arabian rannikkoa niinkuin he eivät sitä uskoisi koskaan tapahtuvan. Samaan aikaan aallot pyyhkivät pois USAn länsirannikon niinkuin he eivät ole koskaan sitä nähneet. Tuhon Enkeli laskeutuu maan päälle, ja ottaa siipiensä suojaan heidät, jotka häneen uskovat. Ja uskokaa, heidän määränsä ei ole pieni, koska te, kristityt ja muslimit olette keskinäisellä sodallanne heidät vieroittaneet.
Joo, lahjoittakaa äkkiä pois kaikki maallinen omaisuutenne. Siirtäkää kaikki minun nimiini, niin teille ei jää huolen häivääkään.
Aika hyvä stoori, ainetta scifi-kirjaksi! Tai ainakin fi-kirjaksi.
Se "tuhon enkeli" saattaapi jysähtää maahan 1.2.2019 klo 13.45 Suomen aikaa. Hyvä niin, johan se on paskan ihmiskunnan aika mennäkin, eikö sitä ole riittävästi pyllistelty mekkaan jo? Olisi se vittu oikeus ja kohtuus, että joka saatanan somali kärventyisi helvetissä jonka asteroidi järjestää meille. Rikas länsimaailma selviää kyllä keinolla tai toisella, mutta kaikille saatanan pillun silpojille tulee saatana loppu jos asteroidi iskee luvatusti maahan.
PERKELE!
Kyllä haluaisin kuulla perusteet näille "ennustuksille" Koraanista tai haditheista...