Kummitytölle

Olen pohtinut pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja kirjoittavalle kummitytölleni. Nyt tarvitsisin viisaita neuvoja! Tiedän, että raha on tänä päivänä kovin tervetullutta nuorelle, mutta haluaisin lahjastani jäävän myös jotain pysyvää tulevaisuuteen muistoksi. Joten antakaa persoonallisia vinkkejä, ei tuikitavallisia, SUURKIITOS jo etukäteen! Sen verran haluan kertoa suhteestani kummityttööni, että hän on meille (miehelleni ja minulle) erityisen läheinen ja rakas. Hän käy meillä edelleen säännöllisesti ja pitää yhteyttä puhelimitse. Olen siis valmis satsaamaan lahjaan.
2541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen edessä on useimmiten itsenäistyminen ja oman elämän aloittaminen. Ylioppilaslahja voisikin siis liittyä itsenäistymiseen. Itse aikoinani muistan saaneeni jonkin verran tällaisia lahjoja, ja pidin niitä suuressa arvossa - ja kaikki tuli tarpeeseen!

Erilaisille kodintarvikkeille löytyy varmasti käyttöä jatkossa. Laadukas pussilakana- tai pyyheliinasetti tai jonkin sarjan astiastoa, jota voisi kartuttaa myöhemminkin, voisi olla mieleisiä lahjoja.

Jos kummityttösi suunnittelee akateemisia opintoja, voisi tietyt kirjat olla hyödyllisiä lahjoja. Erityisesti yliopiston humanistisessa, yhteiskuntatieteellisessä ja kasvatustieteellisessä tiedekunnissa opiskelevilla (miksei muillakin) opiskeluun liittyy paljon kirjallisia tehtäviä. Esimerkiksi Terho Itkosen Uusi kieliopas tai pätevä sivistyssanakirja yms. saattavat olla erittäinkin tarpeellisia jatkoa ajatellen. Kerää vaikka kunnon kirjapaketti lahjaksi.

Mikäli nämä tuntuvat liian kuluneilta ideoilta, miten olisi matkalahjakortti? Kirjoitusten ja juhlien jälkeen voisi olla rentouttavaa lähteä pienelle matkalle. Matkasta saa mukavia muistoja ja kokemuksia.

Äänestä

itse olisin ainakin halunnut lahjakortin,niitä kun saa ties mihinkä tahansa nykyään.esim. s-ryhmän etukortteja saa käyttää kaikissa paikoissa maksuvälineenä,missä käy s-bonuskortti(esim. ruokaostoksiin s-marketeissa,lamppu iskusta, lounas rossosta jne).ja onhan niitä kaikenlaisia esim. pentik on mukava ja vaikkapa marimekko,kun se on niin suosittu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylioppilaslahja kirjoitti:

Olen pohtinut pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja kirjoittavalle kummitytölleni. Nyt tarvitsisin viisaita neuvoja! Tiedän, että raha on tänä päivänä kovin tervetullutta nuorelle, mutta haluaisin lahjastani jäävän myös jotain pysyvää tulevaisuuteen muistoksi. Joten antakaa persoonallisia vinkkejä, ei tuikitavallisia, SUURKIITOS jo etukäteen! Sen verran haluan kertoa suhteestani kummityttööni, että hän on meille (miehelleni ja minulle) erityisen läheinen ja rakas. Hän käy meillä edelleen säännöllisesti ja pitää yhteyttä puhelimitse. Olen siis valmis satsaamaan lahjaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu