Sain joku aikaa sitten tietää olevani raskaana ja päädyin lääkkeelliseen keskeytykseen hyvin nopeasti, ensimmäisen pillerin syötyäni olin kovin itkuinen.
Sitten torstaina mentiin sairaalaan saamaan loput lääkeet emättimeen, ja sikiö tuli muutamien tutejen jälkeen siitä kerralla vessan pönttöön, muotoja ei ollut erotettavissa mutta silti tuntui tosi pahalta.
Olotial sitten huononi iltaa kohden, mikään eikestänyt sisällä, eikä oikein vieläkään, oksentamista koko ajan, lääkärit vain snaoi että ihan normaalia niin kauan kun raskaushormonia veressä.
Nyt menään sunnuntaissa jo, ei ontaa päivää kulunut abortista.
Päähän sattuu ja itkettää koko ajan, eikä miehen läheisyyskään tunnu hyvältä, saatikka ajatus seksistä.
Saatan vaan maata sängyssä ja tuijottaa sekä itkeä.
Jos teen jotain, luen niin keskittyminen päivä päivältä vaikeampaa.
Tämä itkuisuus on kamalaa, olo on ihan voimaton, nukun pitkiä aikoja, puoli unessa mutta olen väsyneempi herätessäni.
Onko mahdollista että abortin jälkeen oi saada synnytyksen jälkeisen masennuksen että aivot eivät jormooniryöpystä selvinneet ja rupea tuottamaan tarpeeksi seretoonia välittäjäaineissa?
Onko muila kokemuksia abortin jälkeisestä todella huonosta olotilasta?
Tai siitä että päähän sattuu, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi?
Entäs vinkkejä tästä olotilasta selviytymiseen?
Sitten torstaina mentiin sairaalaan saamaan loput lääkeet emättimeen, ja sikiö tuli muutamien tutejen jälkeen siitä kerralla vessan pönttöön, muotoja ei ollut erotettavissa mutta silti tuntui tosi pahalta.
Olotial sitten huononi iltaa kohden, mikään eikestänyt sisällä, eikä oikein vieläkään, oksentamista koko ajan, lääkärit vain snaoi että ihan normaalia niin kauan kun raskaushormonia veressä.
Nyt menään sunnuntaissa jo, ei ontaa päivää kulunut abortista.
Päähän sattuu ja itkettää koko ajan, eikä miehen läheisyyskään tunnu hyvältä, saatikka ajatus seksistä.
Saatan vaan maata sängyssä ja tuijottaa sekä itkeä.
Jos teen jotain, luen niin keskittyminen päivä päivältä vaikeampaa.
Tämä itkuisuus on kamalaa, olo on ihan voimaton, nukun pitkiä aikoja, puoli unessa mutta olen väsyneempi herätessäni.
Onko mahdollista että abortin jälkeen oi saada synnytyksen jälkeisen masennuksen että aivot eivät jormooniryöpystä selvinneet ja rupea tuottamaan tarpeeksi seretoonia välittäjäaineissa?
Onko muila kokemuksia abortin jälkeisestä todella huonosta olotilasta?
Tai siitä että päähän sattuu, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi?
Entäs vinkkejä tästä olotilasta selviytymiseen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvaukses oli ihan samanlainen ku se miltä musta tuntuu. Itellä toinen käynti tulossa maanantaina, oon jo nyt itkeni silmät päästä ja syyllisyys painaa. Poikaystävän kanssa meni poikki kaiken lisäks, eikä se ekan käynnin jälkee tajunnu muutenkaa yhtään minkälaiset fiilikset mulla on.
Surettaa ajatella pienokaista, ei saa sitä pois mielestä ja tuntuu et se seuraa koko loppuelämän. Kai joskus tulevaisuudessa osaa antaa itseleen anteeks, pelottaa vaan et miten kauan siihen menee ja miten sitä jaksaa elää päivä kerrallaan. Aika vaa matelee ja mihinkään ei voi keskittyy, tekis mieli huutaa vaan ku tuntuu niin pahalta ku aborttia ei saa enää tekemättömaks.
Yritä jaksella, katse tulevaisuuteen ja yritä ajatella että sun oma pikkuisesi on nyt hyvässä tallessa taivaassa ja katselee miten paha sulla on olla, en tiiä, itelle se tuo lohtua siitä, et ehkä mä saan häneltä anteeks joskus ja voin joskus vielä olla vapaa kaikesta surusta ja tuskasta, mikä nyt on päällä.
haluaisitko vaihtaa jatuksiasi kanssani ihan sähköpostitse?
Mailaa: [email protected]
saat paremman maili osotteen sitten takasin päin.
T.Viestiketjun aloittaja.
Ps.Sattuu kovaa päähän, itkettää vain.
Syyllisyys tuon aiheuttaa. Sä et sisimmässäsi hyväksy aborttia, vaikka ajatuksena on voinut tuntua hyvältä. Äidinvaisto kun alkaa toimia alusta lähtien. Mulla ainakin, ennen kun plussasin. TIESIN että siellä oli jotakin mitä piti suojella ja kohdella hyvin.
Eihän vain miehesi pakottanut sua aborttiin?
Ei minulla ole paljon kokemusta, mutta keskenmenon saatuani itkin, vaikka koko juttu oli helpotus, olin toivonut keskenmenoa. En halunnut lasta, mutta ruumiini itki ja oli surkea pari päivää. Jos siihen sitten tulee mukaan syyllisyys, on se varmaan vielä vaikeampaa. Kuitenkin uskoisin, että aika iso osa noista reaktioista on ihan fyysisiä.
Nyt olen ihan "normaali" taas, enkä usko, että tulevaisuudessakaan itken lasta, jota ei tullut. Toivon, että jaksat. Kyllä se siitä vähitellen helpottuu.