Unohdin ottaa e-pillerin ja nyt menkat eivät vaikuta rulevan ollenkaan.
Pelottaa ja ahdistaa. Mietityttää, että olenko raskaana vai en.
Elämäntilanne on tietenkin >>huono>> vauvalle : opiskelen toista vuotta ammattikoulussa ja asun vanhempieni luona.
Vakutuinen poikaystävä minulla kyllä on, mutta olemme niin nuoria vielä (hän 16, minä 17). Hän on abortin kannalla.
Mutta minä en ole aivan varma asiasta.
Tuntuu toisaalta niin väärältä ajatella että tekisin abortin ja estäisin sillä lapseni syntymän. Ei lapsienkaan saanti kuitenkaan ole itsestään selvyys. Mutta sen pitäminenkin voisi olla aika vaikeaa ja synnyttäminen pelottaa jne.
Olkaa kilttejä, älkää syyttäkö minua tai haukkuko tyhmäksi kun en osannut huolehtia ehkäisystä.
Olen miettinyt itsekin että miten tässä näin pääsi käymään. Ja syyttänyt itseäni ja pidän itseäni idioottina. Mutta se ei nyt taida auttaa mitään.
Tarvitsen tukea ja haluan kuulla kokemuksianne ja mielipiteitänne että saisin ajatukseni vähän selvemmiksi.
Olen kyllä hankkinut tietoa abortista, nyt on vain vaikea päättää onko se ihan varmasti oikea vaihtoehto.
Pelottaa ja ahdistaa. Mietityttää, että olenko raskaana vai en.
Elämäntilanne on tietenkin >>huono>> vauvalle : opiskelen toista vuotta ammattikoulussa ja asun vanhempieni luona.
Vakutuinen poikaystävä minulla kyllä on, mutta olemme niin nuoria vielä (hän 16, minä 17). Hän on abortin kannalla.
Mutta minä en ole aivan varma asiasta.
Tuntuu toisaalta niin väärältä ajatella että tekisin abortin ja estäisin sillä lapseni syntymän. Ei lapsienkaan saanti kuitenkaan ole itsestään selvyys. Mutta sen pitäminenkin voisi olla aika vaikeaa ja synnyttäminen pelottaa jne.
Olkaa kilttejä, älkää syyttäkö minua tai haukkuko tyhmäksi kun en osannut huolehtia ehkäisystä.
Olen miettinyt itsekin että miten tässä näin pääsi käymään. Ja syyttänyt itseäni ja pidän itseäni idioottina. Mutta se ei nyt taida auttaa mitään.
Tarvitsen tukea ja haluan kuulla kokemuksianne ja mielipiteitänne että saisin ajatukseni vähän selvemmiksi.
Olen kyllä hankkinut tietoa abortista, nyt on vain vaikea päättää onko se ihan varmasti oikea vaihtoehto.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älähän nyt vielä panikoi,paljonko menkkasi ovat myöhässä ja onko sulla säännöllinen kierto?Menkat voi viivästyä jo ihan senkin vuoksi että,stressaat ootko raskaana vai et..
Menkat ovat aina alkaneet lauantaisin (siitä lähtien kun aloitin syömään pillereitä reilut puoli vuotta sitten). Tiistaina pitää jatkaa pillereiden syöntiä. Tyypillisiä mahakipujakaan ei ole tullut. Sen takia epäilyttää että menkkoja ei tule ollenkaan.
Tee raskaustesti ennen kuin aloitat taas pillerit,jos olet raskaana testi antaa kyllä jo positiivisen tuloksen ja pääset epätietoisuudesta.
Jos olet nyt raskaana, oma neuvoni on että pidä lapsi.Se on sen arvoista kaikin puolin. Voi jopa olla että se on parasta mitä sulle on ikinä tapahtunu.
Itsellä oli lähes täysin samanlainen tilanne, päädyin poikaystävän lievästä painostuksesta tekemään abortin ja nyt prosessi käynnissä, mutta kesken vielä. Monet yöt itkin ja mietin mikä neuvoksi, ei ollut rohkeutta kertoa vanhemmille ja mielessä pyöri sekavia kysymyksiä.
Olen 18-vuotias, lukion kolmannella ja asun myös kotona. Abortin jälkeen psyyke oli niin vaikee pitää kasassa ettei valkotakkiset ollu kaukana. Sisko huomasi jonkun olevan pielessä ja päädyin kertomaan tilanteen loppujen lopuksi myös vanhemmilleni. Siinä sitä sitten oltiin ja itkettiin kaikki yhessä ja porukat sano et olisit nyt vaa kertonu, ne olis ollu ilosii uudesta perheenjäsenestä, oisin saanu asua himassa ja ne olis auttanu taloudellisesti niin kauan et olisin saanu opiskelut loppuun ja päässy jaloilleni pikku enkelini kanssa. Nyt koko abortti tuntuu turhaan tehdyltä ja on vaikea elää ittensä kanssa. Kokoajan mielessä se minkälaiseksi lapseni olisi kasvanut, miltä se olis näyttäny, tuoksunu ja miten paljo sitä olis rakastanu. Nyt se on mun pienenä enkelinä jossain taivaassa ja sillä on hyvä olla. Silti on syyllinen olo ku ei voi ikinä pyytää pienokaiselta anteeksi, etten antanut sille mahdollisuutta elämään. Ikinä en voi häntä saada takas, koska jokainen sikiö/alkiokin on oma yksilö.
Tuntuu pahalta ajatella, että jos oma äitini olis just mun kohdalla päätyny samaan ratkasuun, ni muakaan ei olis.
Poikaystävänki kanssa meni just poikki samaan aikaan tosin ei ainoastaan abortin takia. Elämä tuntuu tosi raskaalta nyt, toivon et pääsee joskus yli syyllisyydestä ja siitä tunteesta että mä tapatin oman lapseni käytännössä ihan turhaan. Jos mietit taloudellisia asioita ni kyllä sossullaki yms pärjää. .
Tässä mun oma tarinani, toivottavasti sait jotain käsitystä ja paljon jakselemisia sulle!
Hei!
Ajattelin sua vähän rohkaista pitämään lapsen =)
Itse olin myös 17 kun aloin odottamaan esikoistani.
olin lukiossa ja kieltämättä muakin vähän tulevaisuus pelotti...silloinen poikaystäväni,nykyinen mieheni oli tuolloin 18v.
Muistan kuinka yhdessä pohdimme miten kertoisimme asiasta vanhemmillemme.No,mieheni vanhemmat suhtautuivat ihanasti.He olivat onnellisia tulevasta perheenjäsenestä.Omat vanhempani reagoivat kokonaan toisin.Äitini ehdotti aborttia mutta itselläni se ei käynyt mielessäkään.
Pidimme siis lapsemme,minusta ei ikinä olisi aborttiin..nyt hän on pian 4-vuotias ja viime joulun aikoihin hän sai pikkuveljen =)
Eihän meillä rahallisesti ole helppoa ollut mutta pärjätty ollaan.
Niin,opinnot jäivät kesken silloin mutta minulla on vielä koko tulevaisuus edessä.Olen saanut aikaa miettiä sitä omaa alaa jne,nyt tässä pikkuhiljaa alkaa valkenemaan mitä haluan leipätyökseni tehdä.
Oikeasti,sinä pärjäät lapsesi kanssa!
Neuvoisin sinua että kuuntele sydäntäsi.Mikäli et ole varma abortista niin älä tee sitä.
Yleensäkin jos on ison päätöksen edessä ja tuntuu ettei ole varma tekemisestään niin silloin yleensä kannataa jättää tekemättä.
Opiskella ehdit myöhemminkin,se ei ole ongelma. =)
Kaikkea hyvää sinulle.Sydämen ääni on se mitä kannattaa kuunnella =)
Neuvoisin tekemään sen testin ennen kuin edes mietit mitään ratkaisuja.
Ja toiseksi, älä anna muiden kertomien tarinoiden vaikuttaa mitenkään päätökseesi.
Ei kukaan voi sanoa, että pidä lapsi tai älä pidä, koska jokaisen tilanne on erilainen, emmekä oman kokemuksen perusteella voi muita neuvoa. emmekä voi tilannettasi tietää lyhyen viestin perusteella kun emme sinua tunne.
Jos oman mielipiteeni ilmaisen niin tässä:
Abortti ei välttämättä ole väärä ratkaisu noin nuorella iällä. En tarkoita ettetkö olisi kypsä äidiksi, mutta opintosi ovat kesken ja tulevaisuus ehkä vielä avoinna? Ehkä haluat tehdä vielä jotain muutakin elämässäsi kuin vaihtaa vaippoja ja hoitaa lasta.
Opiskella ehtii myöhemminkin niin, mutta eikö nuorena olisi parempi opiskella kuin sitten, kun sinulla on lapsia, ja joudut koulun jälkeen heidät hoidosta hakemaan ja tehdä läksyjä samalla kun penskat häiritsee vieressä ja kaipaavat aikaasi? Ja toiseksi, tuleeko sitten opiskeltua myöhemmin? Rahaakin pitäisi tienata kun ei kovin leviästi elellä sossun rahoilla.
Tosiaan ehdit kyllä miettiä mikä sinusta tulee vanhana, kun olet seuraavat 20 vuotta kiinni lapsessa. Moni ovi on jo silloin sulkeutunut.
Mieti siis asian kaikkia puolia ennen kuin teet ratkaisua. Ja jos olet epävarma, se ei todellakaan tarkoita sitä että lapsi täytyy pitää. Mietit lisää ja keskustelet asiasta jonkun ammatti ihmisen kanssa tai jonkun läheisen, kenties tulevan isukin.
Itse olin todella epävarma abortista ja tunteet olivat aivan sekaisin, ja läheisillä oli montaa mielipidettä asiasta. Vanhemmat uhkasivat heittää ulos jos tulisi jälkikasvua. Varasin ajan keskeytykseen vaikken tiennyt mitä halusin.
Päivää ennen aborttia mietin vielä menenkö sinne. Mutta niin vaan menin ja se oli äkkiä ohi. Nukutuksessa en tiennyt tapahtumista mitään ja herätessä mietin, missä olen.
Muutaman vuoden jälkeen olen päätöksestä erittäin tyytyväinen ja iloinen ettei minulla ole nyt lasta. Olen saanut ammatin ja voin tehdä sitä mitä haluan, matkustella paljon ja olla riippumaton mistään. Muuttaa tulevaisuudessa ulkomaille.
Mutta niin kuin sanoin, älä kuuntele muiden tarinoita ja anna niiden vaikuttaa itseesi. Jokaisella on oma tarinansa, emmekä tiedä onko oikeaa ratkaisua edes olemassa?
Sä elät sun omaa elämääsi ja päätät mitä sillä teet.
Mutta toivotaan kuitenkin, ettet olisi raskaana;)
Kyllähän sulla on aikaa tehä lapsia myöhemmin, jos et ole ja niin sun ei tarvitse käydä sitä tunneskaalaa läpi.
itse olen samassa ahdistavasssa tilaanteessa...ollakko vai eikö...raskaus testiä en uskalla edes harkita saati sitten vanhemmille epäilyistäni kertomista.olen sinua 2 vuotta nuorempi eli 15wee...koitahhan jaksaa...tässä iässä abortti on ihan oikea ratkaisu elämän jatkumista ajatellen...
Hei
Suosittelen että kerrot vanhemmillesi ja katsot miten he suhtautuvat.
Itssellä kävi samoin ikä kullä jo 21 tein abortin viime viikolla, ja nyt jälkikäteen sattuu niin prk... vaikka oikea ratkaisu olikin.
Kannataa ensin kertoa sille vanhemmista joka on läheisempi.
Moni vanhemmista on valmis tukemaan sekä rahallisesti että auttamaan lapsen hoidossa että saa koulun loppuun.
Älä tuomitse vanhempiasi ennen kuin olet kertonut ja keskusttellut heidän kanssaan asiasta kunnolla.
Itse luulin äitini olevan abortin vastustaja mutta minulle hän sitä suosittelikin.
Poikaystäväsi reaktio on hyvin yleinen koska hän on niin nuori.
Harkitse tarkkaan, mutta suosittelen kerro vanhemmilesi.
Ei sinun tarvitse kertoa että unohdit yhden pillerin välistä, sanot suoraan vaan että pettivät.Itse en unohtanut yhtään ja silti petti.
Itselläni aborttiin oli terveydelliset syyt painavimmat ja silti kaduttaa.
Oletko pohtinut adoptio vaihtoehtoa?
Moni ammattikoulu on hyvin suhtautuva raskauteen opiskeluun jos tulee pieni tauko sen voi helposti paikata kesäopiskeöulla.
Eli käänny myös koulusi opon puoleen tai jollekkin opettajelle jonka kanssa tulet hyvin toimeen.
Tsemppiä ja jaksamista, kerro täällä sitten päätöksesi oi se mikä tahansa.
... haukkumisen paikalla vaikka olisitkin raskaana.
Lienet ottanut selvää abortista ja seurauksista. Jos et ole käynyt www.ituprojekti.net-sivuilla, niin käypä lukaisemassa, mitä seurauksia abortista voi olla sun elämään. Tän keskustelunkin viestien lukeminen on aika valaisevaa. Moni on tosi vaikeessa tilanteessa, vaikka lapsi onkin abortoitu. On monenlaisia oireita. Niitä voi olla vielä vuosikymmeniä. Onneksi ituprojektilla on nykyisin myös mahdollisuus ryhmään, jossa voi käydä omaa aborttiaan läpi ja eheytyä siitä. Silti en voi suositella aborttia Sinulle, jos olet raskaana. Kerro joka tapauksessa ensin vanhemmillesi tai sitten edes jollekin sellaiselle vanhemmalle luottoihmisellesi, jonka tunnet riittävän hyvin. Mieluiten tietysti omille vanhemmillesi - ainakin toiselle.
Älä hätäile niiden opintojen kanssa. Niille on aikaa. Ja myös Sun elämä on tärkeä joten sitä ei kannata abortilla edes vähääkään vahingoittaa. Toivon, että teet hyvän päätöksen!