Kuten otsikkokin antaa ymmärtää, minulla on vain yksi ja ainoa ystävä. Hän on aikoinaan kärsinyt adhd:sta, nykyisin se taitaa ilmetä jonkinlaisena masennuksena. Masennustaan ja turhautuneisuuttaan hän purkaa minuun. Joudun kuuntelemaan mitä ihmeellisimpiä syytöksiä, moitteita ja arvosteluja. Ainoastaan hänessä ei ikinä ole vikaa omasta mielestään. Muuten hän on kyllä aivan mahtava ihminen, mutta nuo huonot puolet tekevät tilanteesta ihan mahdottoman. Saan potea omantunnon tuskia, pahoitan mieleni, ja mikä pahinta, hän ei ymmärrä että minun pitää saada elää omaakin elämääni. Hän ei voi aina päättää mitä minun tulisi tehdä ja mikä on väärin (ja kun en anna hänen päättää asioistani, hän suuttuu). Sitten kun todella poltan päreeni, syttyy sota. Hän ei tajua olevansa väärässä ja jos hän sen tajuaa, hän muuttuu todella arvaamattomaksi, ikäväksi syyttelijäksi. En ymmärrä miksi yhä olen hänen ystävänsä, en millään jaksaisi... olen alkanut pikkuhiljaa kärsiä itsekin masennuksesta ja jos lopettaisin koko jutun nykyisen ystäväni kanssa, jäisin totaalisen yksin. Aloitan kyllä opinnot yliopistolla, mutta en usko että masentuneelle yksinäiselle ihmiselle löytyy sieltä ystäviä. Tilanne vaikuttaa jotenkin umpikujalta. Olisiko parempi elää "ystävänä" ikävän ihmisen kanssa ja potea masennusta vai olla yksin ja todennäköisesti masentua siihen? Osaan kyllä olla yksin ja saisin siinä samalla ehkä itsetuntoni parempaan kuntoon kun ei tarvitsisi kuunnella masentuneen ihmisen turhautunutta kiukuttelua, syytöksiä ja moitteita. Olemme keskustelleetkin asiasta, mutta siitä ei ole ollut mitään apua. Samat ikävät puolet tulevat taas muutaman päivän kuluttua mukaan kuvioihin. Tuntuu että voimat ja keinot loppuvat kesken hänen tukemisekseen, ihan kuin hän kerjäisi kaikkia ikävyyksiä. Toisaalta hän roikkuu minussa, mutta sitten kun olemme yhdessä, hän alkaa riidellä asioista. Yksinkin on ikävä jäädä, mutta se taitaa olla tilanteessani ainoa vaihtoehto? Onko muilla kokemusta yhtä vaikeista ystävistä tai hyviä neuvoja? Vähän pelottaa tässä tilanteessa kun parin viikon päästä alkaa opinnot, onko minulla enää voimia opiskellakaan... yksinäinen ja masentunut opiskelija...
1 masentunut ystävä
en jaksa enempää
6673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hänelle, että et jaksa ja pysty olemaan hänen terapeuttinsa ja että ystävyytenne jatkumiseksi hänen olisi mentävä ammattiauttajalle. Kerro, että masennus tarttuu sinuun ja sinä tarvitset etäisyyttä asioihin. Parisuhteessa vaikkeaa, mutta jos kyse ystävyydestä, rajat voi laittaa tapaamisiin, että harventaa niitä. Masennukseen mukaan meneminen ei auta ketään ja kohta on tosiaan kaksi autettavaa. Kerro oma tilanteesi ystävällesi, että hän ei koe välimatkaa hylkäämiseksi, vaan ymmärtää, että sinä et jaksa olla tukijana, ainoastaan ystävänä.
Se on kyllä ikävää, että ystäväsi on ahdistanut sut ongelmillaan...Masentuneella on suuri tarve puhua, eikä se ota aina huomioon muita. Tietääkö sun ystävä pahasta olostasi? Jotta ystävyys toimisi, teidän on yritettävä huomioida toinen toisianne.
Te molemmat TOSIAAN tarvitsette tukea ja
ystävyyttä, ei vain toisiltanne vaan myös muualta.
Ihmistä ei ole luotu elämään yksin eikä selviämään yksin pulmistaan. Minkä kokoinen tukijoukko ystävälläsi on? Entä voisitko itse avautua jollekin? Ammattiavunkaan merkitystä ei pidä vähätellä.
Paljon voimia sulle ja ystävällesi!
Sinunhan sitä apua täytyy hakea,ja potkaista tommoinen jankuttaja pellolle,adhd ei ole mikään masennus.Masentuneet nukkuvat,eivät saa mitään aikaan, eivät syyttele ketään,syyttelevät vaan itseään.
En oikein itsekään ota tuosta selvää, toisinaan vaikuttaa hyvin masentuneelta, mutta sitten taas on virtaa ja jaksaa syytellä toisia ja etsiä niitä heikkouksia... olen vain itse jostain lukenut, että adhd lisää masentumisen riskiä aikuisemmalla iällä. Voisiko masentunut adhd-ihminen sitten olla sellainen aikaansaamaton mutta toisia syyttelevä, en tiedä. Olisi kyllä helpottavaa potkaista se "jankuttaja" pellolle, tässä aina kun olen pari päivää itsekseni ilman hänen seuraansa ja kokoan ajatuksiani, tuntuu olokin jotenkin paremmalta. Toisaalta taas hänen seuransakin (silloin kun hän on jokseenkin tasapainoinen) on hieno asia. Ehkä se ristiriitaisuus juuri tekee asiasta vaikean.
Anteeksi minä taisin provosoida, en tarkoittanut ihan noin, Lähde hakemaan itsellesi ja hänelle hoitoa ja tukea se kannattaa Sinuna vähän lievällä pakolla veisin asiat siihen suuntaan ,että hänen täytyisi hakeutua hoitoon , jossa hänen agressiivisuuttaan saataisiin tasoitettua.
Mutta kyllä tämä voisi viitata kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, joka on hyvin nopea tempoista, että tänään kaikki asiat päin p-tä, ja huomenna taas ei jaksa mitään? Siinä useinkin piilee se parantumisen alkaminen,jos asiat menevät huonosti niin tulee takapakkia. Mutta sinun täytyisi itsekkin saada tukea, ettei sinulta perusta petä?
Ristiriitaisuus luonnollisesti vaikeuttaa ihmissuhteita. Ehkäpä tilanne helpottuu, kun te molemmat saatte apua. Ammattitaitoinen ihminen näkee helpommin, mikä sun ystävällä on. Toivotaan parasta sekä sulle että ystävällesi!