Aapuva!

Mistä ihmeestä mahtaa johtua todella korkea pulssi ja lievät rytmihäiriöt?
Sydämeni hakkaa lähes koko ajan ylikierroksilla, eli lepopulssi on 85-93 välillä!
Lisäksi sydän lyö todella voimakkaasti, lähes hakaten, ja toisinaan tuntuu että elimistöni ei saisi happea. Sitä tunnetta ei oikein voi kuvailla mutta tuntuu kuin olisi pienessä, suljetussa huoneessa ja saisi liian vähän happea.
Lisäksi vähänkin rankemman liikuntasuorituksen jälkeen sydämeni hakkaa ihan käsittämättömän kovaa ja aiheuttaa jopa kipua, ja tätä kestää paljon pidempään kun normaalin palautumisen vaatiman ajan.
Olen 19-vuotias mies, liikun mielestäni riittävästi ja syön monipuolisesti eli siitäkään ei voi johtua.
Suvussani on kyllä ollut sydämeen liittyviä "sairauksia", mm. isälläni oli tahdistin ja rytmihäiriötä, voisikohan kyseessä olla joku perinnöllinen ongelma?
Tätä ei ole jatkunut hirveän pitkään, ainakaan puoli vuotta sitten tehdyssä terveystarkastuksessa ei ollut mitään epänormaalia.
Kävin lääkärillä jonkin aikaa sitten, mutta koska sillä hetkellä sydämeni toimi normaalisti ja pulssi oli melkein tavallisella tasolla, niin käynti oli hyödytön.
Sydän siis toimii ajoittain ihan normaalisti, mutta noin 3/4 vuorokaudesta on tätä hakkaamista.
Tästä onegelmasta on pakko päästä eroon, koska menen tammikuussa armeijaan ja jos tätä jatkuu silloin, en uskalla edes ajatella miten siellä käy! Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi antaa edes jonkinlaisia neuvoja!
10780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

että pahan tykytyksen/kivun sattuessa menisit heti ensiapuun/terveyskeskukseen?
EKG pitäisi ottaa silloin, kun häiriö on "päällä".

Holter-laite on tietysti yksi mahdollisuus, mikäli saat lääkärin vakuuttuneeksi vaivastasi.
(Holter on kannettava laite, joka rekisteröi sydänrytmiä läpi vuorokauden - voit olla kotona rekisteröinnin ajan - silloin kannattaisi nimenomaan rasittaa itseään...)

Varmasti armeija arveluttaa, kun siellä sitä fyysistäkin rasitusta piisaa.

Toivottavasti saat selvyyden!

Äänestä
  • Kaikki koko suomi24 käyttäjäkunta, menkää ihmeessä päivystykseen ter. keskukseen heti jos tuntuu jännitystä tai muuta heikotusta. Kertokaa myös ihmeessä, että neuvoa kysyitte chatista kun siellä on paljon niitä niin viisaita, ja ne sano. Varmasti täytyy nyt saada antaa monta putkea verikoetta ja holtertarkkailuun halutaan heti teholle viikoksi....Niin, mitenkähän se olisi jos pistäisi päänsä ensin ihan rauhallisesti tavalliseen paperipussiin ja kokeilisi sitä ensin kotona.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Kaikki koko suomi24 käyttäjäkunta, menkää ihmeessä päivystykseen ter. keskukseen heti jos tuntuu jännitystä tai muuta heikotusta. Kertokaa myös ihmeessä, että neuvoa kysyitte chatista kun siellä on paljon niitä niin viisaita, ja ne sano. Varmasti täytyy nyt saada antaa monta putkea verikoetta ja holtertarkkailuun halutaan heti teholle viikoksi....Niin, mitenkähän se olisi jos pistäisi päänsä ensin ihan rauhallisesti tavalliseen paperipussiin ja kokeilisi sitä ensin kotona.

    Jos rasituksen yhteydessä on sydänhäiriöitä, on asiasta otettava selko.
    Eivät kaikki kärsi paniikkihäiriöistä, kuten sinä.
    Hyperventilaatiota ei läheskään aina paniikissakaan ole!

    Työnnä se paperipussi pe..eeseesi!

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Kaikki koko suomi24 käyttäjäkunta, menkää ihmeessä päivystykseen ter. keskukseen heti jos tuntuu jännitystä tai muuta heikotusta. Kertokaa myös ihmeessä, että neuvoa kysyitte chatista kun siellä on paljon niitä niin viisaita, ja ne sano. Varmasti täytyy nyt saada antaa monta putkea verikoetta ja holtertarkkailuun halutaan heti teholle viikoksi....Niin, mitenkähän se olisi jos pistäisi päänsä ensin ihan rauhallisesti tavalliseen paperipussiin ja kokeilisi sitä ensin kotona.

    "Niin, mitenkähän se olisi jos pistäisi päänsä ensin ihan rauhallisesti tavalliseen paperipussiin ja kokeilisi sitä ensin kotona."

    Joo - hengittele sinä vaan paperipussiin fyysisen rasituksen jälkeen, kyllä taju lähtee:DDDDDDDDD

    Muista leikata silmänreiät, ettet enää kävele seinää päin ja satuta taas päätäsi:DDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

Minulla oli samanlaisia rytmihäiriöitä kuin mistä sinäkin kerroit.

Rytmihäiriöt johtuivat magnesiumin B1-B3 ja B6-vitamiinien puutteesta.

Kokeile Magnesan nimistä valmistetta jota saa marketeista ja luontaistuotekaupoista. Valmiste on hyvin imeytyvää ja jo viikon käytön jälkeen huomaa tehon jos ongelmasi on magnesiumin ja B-vitamiinien puute. Apteekeista voi löytyä vastaavia Magnesium B-vitamiinivalmisteita.

Kirjoita kommentti palstalle jos rytmihäiriöt loppuivat.

Äänestä
  • nyt olen 3 viikkoa syönyt magnesiumia eikä sydänvaivat ole hävinneet mihinkään!

    teetkö jotain tutkimusta kun kokoajan sama idea jokavaivaan?

    ei auttanut helvettiäkään ja vieläkin ahdistaa!

    Äänestä

  • herra magnesium kirjoitti:

    nyt olen 3 viikkoa syönyt magnesiumia eikä sydänvaivat ole hävinneet mihinkään!

    teetkö jotain tutkimusta kun kokoajan sama idea jokavaivaan?

    ei auttanut helvettiäkään ja vieläkin ahdistaa!

    Omaan kokemukseeni viitaten pelkää magnesiumia sisältävät valmisteet ei imeydy elimistöön joten kokeile ihmeessä Magnesania. Pieni purkki marketissa maksaa 6€ ja käytä sitä vähintään viikon ajan. Kirjoita sitten palstalle kommettisi.

    Äänestä

  • Tässä vastaus "tutkimuksiisi"
    Olen edelleen sydänvikainen, vaikka magnesiumitkin on jo kokeiltu.

    Se siitä!

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Tässä vastaus "tutkimuksiisi"
    Olen edelleen sydänvikainen, vaikka magnesiumitkin on jo kokeiltu.

    Se siitä!

    Suorittelen Magnesania vai koska se auttoi minun vaivoihin.

    Magnesanin käyttö ei kuitenkaan auta muihin kuin magnesiumin ja B-vitamiinien puutteesta johtuviin sydämen rytmihäiriöihin joten muut kuin magnesiumin puutteesta kärsivät älkää hermostuko kirjoituksistani.

    Apua on kuitenkin tullut muutamille.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Tässä vastaus "tutkimuksiisi"
    Olen edelleen sydänvikainen, vaikka magnesiumitkin on jo kokeiltu.

    Se siitä!

    onhan se kiva kun he paranevat magnesiumin ja b-vit taikaiskusta. Niin ja uskovat vielä ihan tosissaan. Sen magnesiumin nimi voisi ola placebo vai mitä hih hih...Onhan se hienoa jos eivät sitten roiku täällä enää ihmettelemässä, tai siellä päivystyksessä hih hih

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stibe86 kirjoitti:

Mistä ihmeestä mahtaa johtua todella korkea pulssi ja lievät rytmihäiriöt?
Sydämeni hakkaa lähes koko ajan ylikierroksilla, eli lepopulssi on 85-93 välillä!
Lisäksi sydän lyö todella voimakkaasti, lähes hakaten, ja toisinaan tuntuu että elimistöni ei saisi happea. Sitä tunnetta ei oikein voi kuvailla mutta tuntuu kuin olisi pienessä, suljetussa huoneessa ja saisi liian vähän happea.
Lisäksi vähänkin rankemman liikuntasuorituksen jälkeen sydämeni hakkaa ihan käsittämättömän kovaa ja aiheuttaa jopa kipua, ja tätä kestää paljon pidempään kun normaalin palautumisen vaatiman ajan.
Olen 19-vuotias mies, liikun mielestäni riittävästi ja syön monipuolisesti eli siitäkään ei voi johtua.
Suvussani on kyllä ollut sydämeen liittyviä "sairauksia", mm. isälläni oli tahdistin ja rytmihäiriötä, voisikohan kyseessä olla joku perinnöllinen ongelma?
Tätä ei ole jatkunut hirveän pitkään, ainakaan puoli vuotta sitten tehdyssä terveystarkastuksessa ei ollut mitään epänormaalia.
Kävin lääkärillä jonkin aikaa sitten, mutta koska sillä hetkellä sydämeni toimi normaalisti ja pulssi oli melkein tavallisella tasolla, niin käynti oli hyödytön.
Sydän siis toimii ajoittain ihan normaalisti, mutta noin 3/4 vuorokaudesta on tätä hakkaamista.
Tästä onegelmasta on pakko päästä eroon, koska menen tammikuussa armeijaan ja jos tätä jatkuu silloin, en uskalla edes ajatella miten siellä käy! Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi antaa edes jonkinlaisia neuvoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu