paino

Miksi aina puhutaan et paino tippuu syöpää sairastessa? Vai onko jotenkin yksilöllistä.Kasvain on päässä eikö paino ole tippunut mihinkään. Eli samassa paino luokassa ollaan kuin enen sairausta.
4875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varmaan riippuu syövästä. Läheseni meni lääkäriin voimakkaan väsymisen, laihtumisen ja kuumeilun takia. Kokeiden tuloksena oli syöpä monineen etäispesäkkeineen. Mitään suurempaa kipua ei ollut. Syöpä oli vatsan alueella.

Äänestä

ohutsuolen kasvain joka tukki suolen, laihtui 2 vuodessa 50kg.

Äänestä

Hei!

Äkkiä ajateltuna voisi sanoa kaksi syytä miksi paino putoaisi. Paino saattaa tippua mikäli syöpä majailee esim. vatsassa, kurkkutorvessa yms. paikoissa missä se vaikkuttaa suoranaisesti ravinnon saantiin.
Toinen yleinen syy on hoidot. Ei suoranaisesti itse sairaus. Hoidot saattavat aiheuttaa ruokahaluttomuutta, suuhaavaumia, pahoinvointia jolloin nautittu ravinto ei paljoa lämmitä, sekä mielialan muutoksia eli ei vain huvita syödä.

Tässä näin ensimmäisenä ajatuksena mitä tuli mieleen. Ja onhan syitä vielä vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän tuolta löydy yleisimpiä.

Itse sairastuin aivokasvaimeen vajaat 09/03. Paino ei ole suoranaisesti koskaan tippunut paljoa. Minulla kävi päinvastoin. Paino on noussut 5-7 kiloa. Syy kylläkin tähän on kortisoni ja sen mukana tullut karmea ruokahalun nouseminen. Aikaisemmat lääkkeet mitä olen saanut aiheuttivat kovaa pahoinvointia joka yhdistettynä kortisonin ruokahalun suureen nousuun ei ole hyvä yhdistelmä. Jatkuvasti pitää olla syömässä, ja kesken syönnin käydä oksentamassa kun ei pysy sisällä. Noh, paino ei paljoa muutu mutta, onhan se inhottava tilanne. Tämä nyt vähän liippasi ohi aiheesta, mutta jospa siellä jotain pientä järkeäkin olisi.

Äänestä

Ei mullakaan paino ole tippunut päässä olevan kasvaimen vuoksi yhtään enkä välitäkkään. Voihan se tippua ensiviikolla alkavien hoitojen aikana, onhan sit mistä tippua. Vaikka lääkäri kyllä sanoi, että kortisonihoito saattaa lihottaa. No, sen näkee sitte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja syöpä kirjoitti:

Miksi aina puhutaan et paino tippuu syöpää sairastessa? Vai onko jotenkin yksilöllistä.Kasvain on päässä eikö paino ole tippunut mihinkään. Eli samassa paino luokassa ollaan kuin enen sairausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu