kannataa

Vuodelta 2001, mutta suurin osa oireilee psyykkisesti eikä ole edes kyse aborttiin pakottamisesta siinähänmainittiin se viimeisenä keinona, tossapa vielä toinen linkki sekä kolmas
http://www.ituprojekti.net/abortinjalkeen.html
sekä:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2001/180901_b.html

Yritän virittää keskustelua abortin jälkeisistä tunnelmista ja mistä haitte apua ja saitteko sitä myös?
T.Viestiketjun aloittaja

vanhaa tilastotietoa kirjoitti:

Vuodelta 2001, mutta suurin osa oireilee psyykkisesti eikä ole edes kyse aborttiin pakottamisesta siinähänmainittiin se viimeisenä keinona, tossapa vielä toinen linkki sekä kolmas
http://www.ituprojekti.net/abortinjalkeen.html
sekä:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2001/180901_b.html

Yritän virittää keskustelua abortin jälkeisistä tunnelmista ja mistä haitte apua ja saitteko sitä myös?
T.Viestiketjun aloittaja

Vanhaa tilastoa, varmaan uudempaa ei ole saatavilla, sillä täytyyhän olla jokin aika minkä sisällä niiden naisten ongelmat ilmenee, hakevat apua. Monilla ahdistus tulee kuulema vasta vuosien päästä, kun lapsi tulee ajankohtaiseksi.

Minun on vaikea uskoa, että suurin osa oireilee psyykkisesti, siksipä uskon yhä että se neljäs osa, vaikka sekin tuntuu kohtuuttoman korkealta minusta. Toisaalta uskon, että pakotetut ja huonosti harkitut teot ( ja se kolmas syy joka mainittiin, jota en muista nyt) varmasti aiheuttavat ongelmia. Mutta minun on vaikea käsittää, jos joku lähtee hommaan niin heppoisin perustein. Ilmeisesti kuitenkin lähtee tuo useampi tuhat naista...

Akuutin sivut ovatkin hyvät, pitänee joskus päivällä ajatuksen kanssa tutkia enemmänkin, varmasti monista asioista ajankohtaista tietoa. Vaikkakin sivuilla puhuttiin Amerikkalaisesta tutkimuksesta, ne eivät juuri meihin täällä ole yleistettävissä, sillä he kasvavat täysin erilaisessa ja monin osin konservatiivisemmassa kulttuurissa kuin me, erilaisen taustansa takia kokevat asiat siis eritavoin. Ja koska se politiikka on siellä mukana, niin se vääristää aina aivan kaiken. Itse en luota Amerikkalaisuuteen, vaan se on minulle tae "epäaitoudesta".

Kysymyksiisi en osaa siis vastata, abortista vuosi, eikä ole vielä tuntunut muuta kuin helpotusta toimenpiteestä. Teko oli kyllä muutenkin harkittu erittäin tarkkaan ja kanta toimenpiteeseen erittäin selvä, niin tuskin oireita tuleekaan.

vanhaa tilastotietoa kirjoitti:

Vuodelta 2001, mutta suurin osa oireilee psyykkisesti eikä ole edes kyse aborttiin pakottamisesta siinähänmainittiin se viimeisenä keinona, tossapa vielä toinen linkki sekä kolmas
http://www.ituprojekti.net/abortinjalkeen.html
sekä:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2001/180901_b.html

Yritän virittää keskustelua abortin jälkeisistä tunnelmista ja mistä haitte apua ja saitteko sitä myös?
T.Viestiketjun aloittaja

Ensimmäisen abortin jälkeen 19 vuotiaana olin rikki. Jouduin tekemään sen seudulla, joka on uskonnollisesti aktiivista. Koin lääkäreiden tuomitsevan minut ja käytöksestä puuttui ainoastaan se, että olisivat päin naamaa minun olevan huora. Suurin osa hoitajista oli ihania ja pelastivat minut sen kokemuksen aikana. Mitään tukea en saanut. Jälkitarkastuksen ajan itkin koko ajan, olin henkisesti loppu. Olin likainen ja huono ihminen. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota.

Raskaus oli tapahtunut vakituisessa parisuhteessa ehkäisyn petettyä.

Toinen abortti minulle tehtiin kun olin 24. Suoraan sanottuna en muista sitä kunnolla. Joka tapauksessa, lääkärit ja hoitajat suhtautuivat minuun kuin ihmiseen. Paikkakunnan vaihdos välissä siis. Silloinkaan en saanut, eikä minulle tarjottu jälkiapua. Hoidin homman yksin, eikä siitä tänä päivänäkään tiedä kukaan.

Siinä mielessä kohdallani ei ollut ongelmaa, että olisin jotenkin katunut päätöksiäni. Molemmilla kerroilla päätös oli aivan selvä, en missään nimessä aikonut jatkaa raskauksia. En vieläkään kadu silloisia päätöksiäni, ne olivat ainoat mahdolliset joihin silloin kykenin.

Mutta aika yksin sen päätöksen kanssa saa olla. Sellaista ei voi mennä kertomaan kenelekään. Tuomitseminen on niin kova.