Haluaisin kuulla hyviä synnytys kertomuksia. Pelkään ihan tosissani esikoiseni syntymää,joka tapahtuu vuoden vaihteessa. En kuitenkaan ole miettinyt sektiota vaihtoehtona,sillä haluan kokea luonnollisen synnytyksen. Mutta se kuitenkin hirvittää niin paljon,että nyt olisi paikallaan muutama "hyvä synnytys" kokemus. Olen kuullut jo riittävästi niitä järkyttäviä versioita. Tiedän,että oma synnytykseni menee oman kaavansa mukaan,mutta muutama hyvä kokemus rauhoittaisi mieltä..
Kiitos teille jotka jaksatte vastata!
Kiitos teille jotka jaksatte vastata!
Vastaukset 10
Vanhimmat
ensimmäisen lapsemme sektiolla 10 vuotta sitten ja nyt 3.5. saimme toisen tyttären joka syntyi alakautta. Kaikki meni hyvin. Synnytys käynnistettiin tipalla ja supistukset alkoivat heti tosi kivuliaina. Synnytys kesti yhteensä 6h 40 minuuttia ja voin lohduttaa sinua että palauduin alatiesynnytyksestä parissa viikossa niin henkisesti kuin fyysisestikin oli niinkuin ei olisi ikinä synnyttänytkään. Toisin kuin sektion jälkeen olin 2 kk kipeä. Tämä asia on yksilöllistä mutta ei muutakun luottavaisin mielin synnyttämään siellä on ammattitaitoinen henkilökunta sinua auttamassa. Nyt lapsemme on 3kk ja silloin ajattelin että ei enää ikinä mutta nyt tuntuu jo näin pian että voisihan sitä vielä yhtä lasta yrittää! Sinä selviät ihan varmaan hyvin ja kaikkia se synnytys pelottaa ja sattuu mutta kyllä siitä selviää!!! Tsemppiä
koska olen erittäin kipuherkkä ja kammoksun pistämistä olin lievässä paniikissa aiheesta. no, supistelut alkoivat ja keskityin sitten oikein ajattelemaan niitä ja kuulostelemaan miltä ne tuntuu. tavallaan kai yritin ajatuksella nujertaa mokomat! supparit alkoi aamuyöllä ja sairaalaan lähdettiin niin että aamuraportti olisi juuri ohi saapuessamme.
kätilö kysyi sitten vastaanottohuoneessa että onkos nyt tullut supistuksia ollenkaan ja tovin kuluttua sain sanottua että juuri äsken. ihmetteli miksei päälle näy mitään.. salissa hän kertasi kaikki paikat ja mitä kaikkia mahdollisuuksia siellä on hommata. halusin vesisägyllisen salin. kätilä kertoi koko ajan mitä milloinkin tekee ja mitä seuraavaksi ja milloin suunnilleen. kysyi kivunlievityksestä ja ehdotti ilokaasun kokeilua. opeteltiin siinä sitten hengittämään oikein. en vielä uakaltanut ottaa kuitenkaan mitään koska mielstäni kipu oli siedettävä. pahin mielikuva oli että hamstraisin kaiken lievityksen ja joutuisin sitten tuskissani makaamaan ja toisaalta epiduraali oli niin kammottava ajatus ettei se ollut eka vaihtoehto! jäätiin kuluttamaan aikaa ukon kanssa ja sovittiin että heti doitetaan kun siltä tuntuu vaikka turhaan.
kätilö kuitenkin kurkkasi aina välillä mitä kuuluu. lopulta oltiin siinä vaiheessa että ilokaasu otettiin käyttöön. selkää alkoi vihloa ja ennen kuin asiasta ehdin sanoa oli jo näpsä nainen sen huomannut ja kysyi sattuuko selkään. akvarakkuloita peliin, auttoivat mainiosti. seuraavaksi tallustellessani vessaan hän laittoi keinutuolin valmiiksi ja ehdotti että kokeilen sitä - en erityisemmin pidä keinumisesta, mutta kyllä helpotti! tahdista kuulemma näki supistusten keston..
alkoi sitten ponnistuttamaan ja jo ekalla tuntemuksella tuo alati valpas huomasi sen ja kysyi heti. siitä sitten pöydälle tutkittavaksi eikä siitä enää minnekkään mentykkään. kätilö neuvoi hyvän asennon selälle ja rullasi sukan varret joista käski pitämään kiinni niin on helpompi ponnistaa.
jossain vaiheessa hän sanoi ukolle että tämähän sijuu ihan luonnostaan. harvoin on enää tällaisia ensikertalaisia joille luonto kertoo mitä tehdään - ei tainnut tietää nimeksen luonto.. ihana kätilö!
toisen kanssa kätilö totesi tutustuttuaan papereihin että hoidetaanko samaan tyyliin tämäkin? no mikä ettei! rakkulaa ja kaasua vaan. iskälle jossain vaiheessa sanoi että ei meillä hätää ole kun äiti tietää mitä tekee, kunhan seurataan sivusta. jälkeenpäin selvisi että kätilö oli aktiivisynnytyskoulutuksen käynyt joitakin kuukausia aikaisemmin loppuun ja nyt ekan kerran pääsi toteuttamaan oppejaan. joopa, tosi aktiivi kun ei edes itse hoksannut olevansa sellainen! aktiivinen synnyttäjä ei olekkaan aktiivisesti äänessä vaan tekee hommaansa juuri niin kuin itsestä tuntuu valistettiin minua..
kolmannella mukana oli kätilöopiskelija jolla oli tietysti tarmoa vaikka kuinka. kätilö sitten toppuutteli välillä että annetaanpa tämän nyt hoitua omalla painollaan, mitä me sekaantumaan. maskiakin yritti viedä pois sitä kun ei ponnistusvaiheessa enää muka tarvita! enpäs antanut.. supistukset menettivät vähän teräänsä ja opiskelija hössäämään. kätilö katseli siinä vieressä ulos ja tuumasi että komea päivä tuli sittenkin sun muuta taustahälyä. lopulta sitten että ei meillä ole mihinkään kiire kunhan nyt odotellaan häiritsemättä! pari minuuttia myöhemmin kuului jo parku..
neljännellä tuli kiire ja synnytys tapahtuikin vesisängyllä. ilokaasuystävää piteli jo mieskin välillä kun ei sille ollut hyvää paikkaa.. kätilö tuumasi että se on helppoa kun sen osaa!
kohdalleni osui neljä hyvää kätilöä. kaikki antoivat apua ja tukea juuri siinä määrin kuin sitä tarvitsin. ei tuputettu, mutta tarjottiin ja tuo ilokaasu oli aina valmiina aukaisua vailla heti kun sen olin toivonut saavani jossain vaiheessa. ehkä sellaiset spontaanit kannustukset olivat mitään kivunlievitystä suurempi apu.. ekassa synnytyksessä opitut asennot ponnistuksessa ja ompelussa takasivat vaivattoman suorituksen ja jalkeille nousun.
eli etukäteen ei voi tietää mitä on tulossa. kun varautuu pahimpaan voi yllättyä täysin. ja yhden kätilön huomautus että on helppoa olla mukava kun ei haukuta pystyyn kertoon aika paljon ammatin huonoista puolista!
yöllä sairaalaan varmistamaan et kaik ok jouduin jäämään sinne vaikka hätää ei ollut sormelle oli paikat auki.sain lääkettä ja nukuin aamu seitsemään jolloin taas alkoi supistella,aina kun supistus tuli hymyilin ja olin innoissani koska tiesin et näen pikkuisen tänään!iltapäivä kolmeen supisteli tasaisesti 10min.välein ja supistus kesti aina 55sek.eli tosi helpot supistukset mulla!lauloin ja keinuin kiikkutuolis mietin kuinka hyvä juttu supistukset on en miettinyt kuin kipeää käy..ponnistusvaihetta ennen palo hihat ei jaksanut enää olla positiivinen sain minispinaalin ja taivas aukesi taas jaksoi olla positiivinen!iltapäivällä vähän ennen viittä pieni prinssimme syntyi!synnytys kesti 10,5tuntia tikkejä tuli kymmenkunta plus repeämä,istuin eka kerran 3vkoa synnytyksestä mut maailman onnellisin ihminen olin siitä huolimatta ;)
Hei,
kyselit parempia synnytyksiä, ei kauhutarinaa.
Mulla raskausaika meni siinä sivussa. Kävin koulussa rv 37 jotain saakka. 40 1 rv poika syntyi. Piikkikammoisena minäkään en miettinyt esim epiduraalia tai muutakaan vaan vaihtoehdoksi valitsin ammeen. Yöllä kahdelta alkoi mulla supistukset, varoittamatta. Aamulla 10.45 oli jätkä ulkona. Pari tuntia olin laitoksella. Kohdunkaulanpuudutuksen sain, joka ei nyt kyllä kauheasti tuntunu. ( Paitsi ku leikattiin) Kipua liioitellaan, oikeasti se ei satu niin paljoa ku sanotaan. Imukupilla autettiin poika maailmaan. Ponnistusvaihe oli hurjat 15min. 7,5h synnytyksen kestoksi kirjattiin.
Ensimmäinen tuli ja hyvät muistot synnytyksestä jäi. Älä mieti liikaa tulevaa. Kyllä se sieltä syntyy. Minun mielestä se menee niin, että jos ei stressaa, niin se menee helpommin. Ei ole mitään ennakko-odotuksia. Onnea synnytykseen.
P.S. Poika on nyt 4kk. Istumaan pystyin samana päivänä ku synnytin. Mitä nyt hieman nipisteli tikit. Täysin kunnossa olin 2vko synnytyksestä.
Synnytin reilut 2 viikkoo sitten esikoiseni. Olen hyvin kipuherkkä joten pelkäsin myös hurjasti synnytystä, mutta halusin silti kokea sen. Viimeisinä viikkoina tuntui, ettei väliä vaikka sattuis kuinka kunhan syntyis jo (siinä vaiheessa maha jo kypsyttää melkoisesti).
No synnytys kesti 18 tuntia, josta ponnistin 13 minuuttia. Supistukset muistutti alkuun menkkakipuja ja pikkuhiljaa kovenivat, kunnes tuntuivat sietämättömiltä. Siinä vaiheessa sain epiduraalin joka vei kivut lähes täysin :). Epiduraalia lisättiin kertaalleen joten se vaikutti vielä ponnistaessa, eikä se sattunut juurikaan. Tunsin vain venymistä kun pää tuli ulos. Repesin hiukan ja sain 4 tikkiä.
Kokonaisuutena ei mikään miellyttävä kokemus, mutta ei traumojakaan jäänyt. Lähde vaan rohkein mielin synnyttämään... miljoonat naiset on siitä selvinneet.
2.-3.8. heräilin yöllä jatkuvasti kun supistuksia tuli 10 min välein ja välillä puolen tunnin välein. 4.8. vastaisena yönä ei enää ollut mitään tuntemuksia. Aika oli mennyt jo viikon yli ja tuskailin etteikö se vieläkään synny... Laskettu aika oli jo ohitettu ja kasassa oli täydet 41 viikkoa.
Torstaina 4.8. siis taas kerran odottavalla mielellä nukkumaan. Yöllä puoli kolmen maissa heräsin pissille ja ajattelin jäädä sohvalle nukkumaan ilman sen kummempaa syytä. Jossain alitajunnassa varmaan mietin, että tossa sohvallahan ne supparit on enimmäkseen tulleet. Siihen sitten jäin ja jopas jotakin - kivan mojova suppari kolmen maissa. Pissatti myös kymmenen minuutin välein ja näyttipä vähän limaakin tulevan. Supistukset tulivat kahdenkymmenen minsan välein ja siitä ne sitten yltyivät voimakkaammiksi ja tiuhemmiksi. Kipu alkoi olla puoli viiden jälkeen aamulla jo sitä luokkaa, että oli pakko nousta liikkeelle ja puoli kuuden maissa herättelin miehen. Vähän kyyneltä pukkasi kun pelotti - olihan esikoisen synnytys v-96 päätynyt hätäsektioon.
Kassit oli pakattu jo kuukausi sitten, mutta kyllä tuo lähtö silti oli melkoista mylläkkää. Mies kävi suihkussa ja minä käpristelin sen aikaa ja koitin laittaa viimeiset tavarat kasseihimme.
Veljen tytär 15v oli meillä katsomassa esikoisen perään ja jätimme heille viestin keittiön pöydälle.
Ei kun kohti Naistenklinikkaa ja saavuimme sinne klo 6.10 aamulla 5.8. Olin soittanut etukäteen jo ennen miehen herättämistä, joten kaikki paperit olivat jo valmiina siellä odottamassa.
Pääsin käyrään heti, jonka jälkeen päätettiin siirtyä saman tien synnytyssaliin. Tuossa vaiheessa olin 2-3 cm auki.
Kätilö opasti saliin ja puetutti sairaalan vaatteet, esitteli laitteet ja huoneen.
Vuoron vaihto sattui melkein heti, joten en edes muista ekasta kätilöstä juuri mitään.
Synnytyksen hoitanut kätilö oli aivan ihana, nimeltään Länsivuori. Koska olin aiemmin käynyt jo pelkopolilla tuon h-sektion takia, oli kiva kuulla kun hän totesi olevansa erittäin puudutusystävällinen kätilö =)
Aamu seitsemän aikaan aloin ottaa ilokaasua, josta meinasi tulla huono olo. Edelliskerralla oksensin sen takia. Nyt osasin ajoittaa sen ottamisen juuri oikeaan aikaan, joten kun huono olo tuli, ei se päässyt kovin pahaksi ja pystyin jatkamaan. Pallon päällä oli helpompi olla kun pysyi heiluttelemaan itseään koko ajan.
Kätilö ehdotti epiduraalia oma-aloitteisesti, johon suostuin. Ajattelin, että kyllähän ne tietää koska se kannattaa ottaa. Kätilö aloitti valmistelut, eli desinfioi selän ja mahdollisesti jotain muutakin mitä en muista =). Aika kului kuin siivillä kun piti keskittyä ilokaasuun. Ei mennyt varmaan edes 5 minuuttia, kun anestesialääkäri (sama kuin esikoisella leikkaussalissa) saapui huoneeseen. Kello oli tuolloin 8.17. Selkä kyttyrälle kylkiasennossa. Tunsin ikään kuin iskiaskivun, tosin paljon lievempänä, alemmassa jalassa ja sekin kesti vain sekunnin. Klo 9.10 puhkaistiin kalvot ja laitettiin sydänäänianturi vauvan päähän. Sitten alkoikin olo jo olla niin puutunut, että torkahdettiin mieheni kanssa molemmat. Heräsin supistuksiin ja aloin taas ottamaan ilokaasua. Jossain vaiheessa alkoi kivut olla jo sitä luokkaa, että pyysin miestäni katsomaan olisiko meidän kätilömme siinä valvomossa. Kello oli tuolloin 11.30. Kätilö tulikin saman tien ja antoi uuden annoksen puudutetta, Nyt oli taas hyvä olla.
Kohdun suu oli täysin auennut klo 12.45 ja pääsin pian ponnistamaan. Minkäänlaista kipua en tuntenut lainkaan. Tuntui vaan että jotain on tulossa ulos ja se venyttää hirvittävästi. En voi vieläkään käsittää’, että homma voi sujua noin helposti. Ainoa vaikeus tuntui olevan se, että kun ponnistin, alkoi päässä sattua kun verisuonet tietysti pullistelivat otsalla =)
Kolmannella supistuksella klo 13.02 vauva putkahti ulos (puoli-istuva asento) ja näinkin heti, että se oli aivan ihana pieni tyttövauva. Sain vauvan paidan alle ja se alkoikin heti ryömiä kohti rintaa ja saikin ensi-imetyksensä saman tien. Voi kun se oli suloinen! Kolmosvaihe vei 18 minuuttia.
Epparia ei tarvinnut tehdä vaan selvisin pelkällä pikku nirhaumalla. 2 tikkiä ommeltiin sisäpuolelle eikä sekään tuntunut, kiitos hyvän puudutuksen.
Lopuksi sain vielä täyden tarjottimen kaikenlaista syömistä nenän eteen. Lämmin ruoka, kahvi, sämpylä, tuoremehu, rahkaa, juustoa, kurkkua, makkaraa ja olikohan vielä jotain muutakin. Söin kaiken ja hyvää oli!
Sattuipa muuten niinkin, että kaverini, jonka laskettu aika oli 2 pv myöhempi, oli juuri siirtymässä lapsivuodeosastolle kun laitoin hänelle viestin, että nyt tuli lähtö. Saimme olla samalla osastolla sitten yhdessä.
Nyt täällä arkea yritetään saada pyörimään, joten teksti voinee olla hieman sekavaa. Toivottavasti asia käy kuitenkin selväksi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan järisyttävän mahtava ja meni niin nappiin kuin ikinä mikään voi mennä. Pari päivää synnytyksen jälkeen alkoi jo tehdä mieli kolmatta =)
synnytin tyttöni helmikuussa-04 omassa kotonani. se ei ollut tietoinen valinta, vaan neiti tuli niin vauhdilla ettei edes ambulanssi kerennyt paikalle. onneksi äidilläni oli vapaapäivä niin oli sitten minullakin oma "kätilö"(oikeasti myyjä).
synnytys kesti kokonaisuudessaan ensimmäisistä supistuksista syntymiseen noin 20 min. en sitten tiedä että tuliko sitä ennen supistuksia jotka ei tuntuneet miltään, mutta ne mitkä tunsin oli aika kivuliaita mutta ei jäänyt traumoja.
siinä vaiheessa kun meni lapsivesi huusin äitini huoneeseeni ja äiti soitti ambulanssin. sitten alkoi työnnättämään ja minähän työsin. vauva tuli ulos tosi nopeasti ja kun sain vauvan mahan päälleni, tuli ambulanssi pihaan.
äitini oli aika vikkelä jaloistaan; ambulanssin soittamisen jälkeen hän kerkesi hakea pyyhkeitä ja lakanoita, pestä kädet, viedä koiran pois tieltä talon toiseen päähän, juosta ulos sukkasiltaan katsomaan ambulanssia, soittamaan isälleni, vaihtamaan vaatteet...ja kaikki tämä noin 7 minuutin sisällä!
oli siinä sitten ihmettelemistä poikaystävälläni(lapseni isällä) kun hänellä soitettiin työharjotteluun että nyt sä oot isä..
ambulanssilla meidät vietiin terveyskeskuksen kautta keskussairaalaan ja koko 35 minuutin matkan ajan tyttö söi tissiä.
tällläinen pikasynnytys minulla oli, aivan ihana kokemus! haluan ehdottomasti vielä lisää lapsia mutta en ihan vielä, ammattiinvalmistumiseen on aikaa enää vajaa vuosi, mutta ehkäpä sitten...
itse aloitan huomenna kätilöopinnot, ja kova vauvakuume vaivaa... :) mitä opiskelet? itse luin myös viime vuonna lehdestä, jossa kerrottiin samanlaisesta tapauksesta. mummo oli toiminut kätilönä :)
minä valmistun siis ensi keväänä lähihoitajaksi. haaveissa olisi jatkaa siitä sitten vielä ensihoitajaksi...synnytykseni oli kyllä tosi ihana kokemus, toivottavasti saan kokea sen vielä uuudestaan joskus, en kyllä varmasti saa samanlaista, mutta kunha vaa saisi vielä lapsen! mutta täytyypi priorisoida ja käydä töissä välillä.
...niin opintoihin kuin äitiyteenkin. itsekin siitä jo kovasti haaveilen, saapa nähdä maltanko koulun loppuun odotella... :)