Mieheni puki eilen 4-vuotiaalle tyttärellemme sukkia jalkaan. Sukat eivät olleet mieluiset ja prinsessamme teki tenän. Mieheni hermostui ja tukisti tyttöä. Itse en nähnyt tapausta. Myöhemmin ihmettelin tytön takkuista tukkaa ja sitä selvitellessä totesin, että hiuksia on irronnut tukuittain isolta alalta. Mieheni tunnusti tukistaneensa vasta, kun asiaa suoraan kysyin, tekoaan hän vähätteli.
Mieheni ei ole väkivaltainen ja hänellä on pitkä pinna. Pinna on katkennut muutaman kerran uhmaikäisten kanssa aikaisemminkin, mutta olen mennyt väliin ennenkuin mitään läppäystä vakavampaa on tapahtunut. Olemme keskustelleet asiasta ja olen varoittanut häntä käyttämästä aikuisen miehen voimaa pieniä lapsia vastaan.
Tällä hetkellä olen neuvoton. Miehelläni ja lapsillani on läheiset suhteet, eilinen riitakin sovittiin heti. Minä en kuitenkaan haluaisi painaa asiaa villaisella.
Tällä hetkellä mielessä pyörii kaikenlaisia ajatuksia. Nelilapsisessa perheessä avioero on poissuljettu vaihtoehto, mutta tekisi mieli hätistää mies jäähylle miettimään tekosiaan ja etsimään apua ongelmaansa. Jouduin kertomaan asiasta aamulla päiväkotihenkilökunnalle, sillä kalju laikku tytön takaraivossa ja ohentunut letti huomataan siellä takuuvarmasti muutenkin. Pahinta tässä on se, että mieheni ei myönnä tehneensä virhettä, ikäänkuin kurittaminen olisi oikeutettua ja sitä sopii tehdä silloin, kun ei jää siitä kiinni. Hän esittää katuvaa, koska tietää mielipiteeni asiasta. Tuntuu pahalta, kun ei voi luottaa toiseen ihmiseen 100 %:sti. En tiedä kenelle asiasta kertoisin, turvaverkkomme on hatara. Olen yksin asian kanssa, sydän itkee tyttären irronneita hiuksia ja viha miehen käytöstä kohtaan kuristaa kurkkua. Mitä tehdä?
Mieheni ei ole väkivaltainen ja hänellä on pitkä pinna. Pinna on katkennut muutaman kerran uhmaikäisten kanssa aikaisemminkin, mutta olen mennyt väliin ennenkuin mitään läppäystä vakavampaa on tapahtunut. Olemme keskustelleet asiasta ja olen varoittanut häntä käyttämästä aikuisen miehen voimaa pieniä lapsia vastaan.
Tällä hetkellä olen neuvoton. Miehelläni ja lapsillani on läheiset suhteet, eilinen riitakin sovittiin heti. Minä en kuitenkaan haluaisi painaa asiaa villaisella.
Tällä hetkellä mielessä pyörii kaikenlaisia ajatuksia. Nelilapsisessa perheessä avioero on poissuljettu vaihtoehto, mutta tekisi mieli hätistää mies jäähylle miettimään tekosiaan ja etsimään apua ongelmaansa. Jouduin kertomaan asiasta aamulla päiväkotihenkilökunnalle, sillä kalju laikku tytön takaraivossa ja ohentunut letti huomataan siellä takuuvarmasti muutenkin. Pahinta tässä on se, että mieheni ei myönnä tehneensä virhettä, ikäänkuin kurittaminen olisi oikeutettua ja sitä sopii tehdä silloin, kun ei jää siitä kiinni. Hän esittää katuvaa, koska tietää mielipiteeni asiasta. Tuntuu pahalta, kun ei voi luottaa toiseen ihmiseen 100 %:sti. En tiedä kenelle asiasta kertoisin, turvaverkkomme on hatara. Olen yksin asian kanssa, sydän itkee tyttären irronneita hiuksia ja viha miehen käytöstä kohtaan kuristaa kurkkua. Mitä tehdä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos tytöllä on kalju laikku takaraivossa niin kyllä miehesi on täytynyt tukistaa todella lujaa! Nyt äkkiä tekemään miehelle selväksi että tuollainen ei missään tilanteessa ole soveliasta! Lapselle jää elinikäiset jäljet tuollaisesta käytöksestä. Hän on sinun vastuullasi, ja sinun kuuluu suojella häntä kaikelta! Jos ei mies opi niin laita ulkoruokintaan. Et kai mieluummin anna miehesi tärvellä lapsiasi kun että eläisitte keskenänne?
Siinäpä se. Tästä asiasta on keskusteltu aikaisemminkin ja olen ollut siinä uskossa, että mieheni on läksynsä oppinut.
Tyttäremme on lapsistamme omapäisin ja osaa olla raivostuttavan peräänantamaton. Eilen oli kiire lähteä, miehellä takana stressaava työviikko ja pinna kireällä jo pitkä aikaa. Isän väkivaltaisuus tuli järkytyksenä koko perheelle. Kirjoitin jo aikaisemmin, että ero ei ole ratkaisu. Tällä hetkellä mielessä pyörii jonkinlainen aikalisä, haluaisin miehen ulos talosta miettimään tekosiaan edes viikoksi.
Minulla on yksi tuttu kenellä on neljä lasta ja on yksinhuoltaja. Kyllä hän pärjää vaikka onhan se raskasta.
Lastasi kohtaan on tehty rikos. Voisit tehdä rikosilmoituksen. Ehkä tämä asia pitäisi saada miehesi päähän menemään.
Minä ottaisin sinuna järeät keinot käyttöön. Lapset on sinun vastuulla jos mies ei ole hyvä isä.
Lapset on sinun ja miehesi armoilla. Jos sinä et saa tilannetta kuriin tavalla tai toisella niin ei ne lapsetkaan sille voi mitään.
esimerkiksi perheterapia tms ammatti ihmisen luona käytävät keskustelut.vihan hallintaa tms. voi olla heratyksen paikka.Tukistusta monesti vähätellään mutta niin helposti seuraava on napakampi, sitten läppäsee sitten jo lyö..katkaise kierre ennenkuin alkaakaan. on varmasti kaikkien etu.
Jos hiukset lähtee ei ole enää kyse mistään pikku tukistuksesta...
Jos miehesi olisi tehnyt noin aikuiselle niin todennäköisesti olisi miehesi poliisiasemalla. Lapsi ei pysty pitämään puoliaan niinkuin aikuinen pitäisi.
Toivottavasti uskallat tehdä jotain. =)
Sieltä sitten tulee kirje kotiin ja menette palaveeraamaan.
Ehkä typerä miehesi sitten oppii jatkossa käyttäytymään kun on lastenvalvojan haastateltavana aiheesta.Itse asiassa voisit itse pyytää päiväkotia ilmoittamaan asiasta sosiaaliviranomaisille,saisi ukko vähän miettimistä.
Raukkamaista repiä pieneltä lapselta hiukset päästä.Tukistus on ollut todella raju jos kaljuja kohtia on jäänyt näkyviin ja päiväkoti tekee siitä takuulla ilmoituksen.
hiuksia päästä melkoisen helpostikin, riippuu hiuslaadusta. Siskon tyttö siinä iässä repi itse itseltään välillä hiustukkoja kun suuttui. Eli ei tuo itsessään tarkoita, että kauheeta väkivaltaa on käytetty.
Siis, anteeksi nyt vaan, mutta onko ihan oikeasti tyttäresi päässä kalju kohta? Meinaan vaan, että luulisi silloin, että mies olisi jo sinuakin mäiskinyt, tuskin kukaan perheväkivaltaa kovin helposti lapsestaan aloittaa. Ei ole kyllä kokemusta, mutta kuullostaa kauhealta jos näin on, että lasta mäiskitään/tukistetaan ensin. Silloin on kyllä täytynyt tukistaa tosi kovaa ja jos ei ihan pimahda, sellaisen voiman käyttö lapseen luulisi olevan vaikeaa.
Luulisi myös, että lapsi pelkäisi isäänsä, on se varmasti niin kovaa sattunut.
Älä jää ihmettelemään, miehesi voi seuraavaksi mäiskiä toisia lapsia, sitten kohta ilman selkeää syytä, ihan huvikseen ja sinä olet vuorossa sitten.
Miehesi ON väkivaltainen jos repii hiuksia lapsesi päästä!
Eipä montaakaan viikkoa kun luin ip-lehdestä isästä, joka oli tappanut kaksi lastansa. (Äiti sairasti syöpää ja oli sairaalahoidossa). Kehuivat miestä kylällä RAUHALLISEKSI ja YSTÄVÄLLISEKSI. Kuka olisi uskonut!
Kirjoitat, että miehelläsi on pitkä pinna. Eli kun lapsi alkaa kiukkuamaan, hän on vaiti? Varmasti mielessään kiroaa ja kuohuu, mutta pitää kaiken sisällään? Kunnes ei pysty ja vihan voima on valtava? Pitkä pinna, mutta kun loppuu on loppu likainen, ruma, laiton ja alistava.
Lapsi käsittelee pelkoaan eri tavoin kuin aikuinen. Hän ehkä haluaa kaveerata isänsä kanssa miellyttääkseen, pelosta. Jos meno jatkuu, luultavasti myös lapsen lapsiasikin pahoinpidellään. Perinteet velvoittaa..
Uskalla puuttua asiaan, älä odota enää seuraavaa kertaa! Minäkin toivon, että olisivat päiväkodista ilmoittaneet lastensuojeluviranomaisille. JONKUN PITÄÄ PUUTTUA! Vaikka ajatteletkin ehkä, että "ei minun mieheni", se ei ole takuu. Kuten itse kirjoitat, et voi luottaa häneen 100%:sesti. Et voi olla varma mitä hän seuraavaksi tekee. Uskallatko jättää hänet kahden lapsen kanssa? Ihan varmasti kieltää lasta kertomasta sinulle satuttamisistaan, "tai muuten isi..!"
Jokaisella ihmisellä, pienimmälläkin on oikeus päättää omasta kehostaan, siitä miten sitä kosketetaan! Tuskin lapsesi haluaa isänsä kiskovan hiuksiaan..
Mieheni on miettimässä tekoaan toisessa osoitteessa. Hän katuu ja on tajunnut tilanteen vakavuuden. Pelkään, että hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, mutta en ole vielä valmis antamaan anteeksi.
Minä rakastan miestäni ja tiedän, että erossaolo perheestä on suurempi rangaistus hänelle kuin mitä oikeusjärjestelmä ikinä voisi langettaa. Hän ei ole väkivaltainen, ei ole ikinä lyönyt minua, vaikka aihetta olisi ollutkin (minä olen lyönyt häntä pahimman perhekriisimme aikana). Yleensä hän karjuu lapsille ja uhkaa selkäsaunalla, mutta toistaiseksi se on jäänyt antamatta. Pahin mahdollinen rangaistus on ollut läpsäisy pyllylle todella vakavista rikkeistä (mm. varastaminen). Minä en puolustele miestäni, mutta hänellä on liikaa töitä, loma piti jättää pitämättä ja työpäivät -matkoineen venyvät melkein 12 tuntisiksi.
Jos haluaisin verisen avioeron, minulla olisi nyt käsissäni tehokkaat aseet. Minä en halua erota miehestäni, meillä on takana pian 20 vuotta yhteistä taivalta enkä minä halua kasvattaa lapsiani yksin/pelätä isäviikonloppuja. Yritämme varata aikaa seurakunnan perheneuvottelukeskukseen, sosiaaliviranomaisia en halua elämäämme arvioimaan. Perheen hajottamisesta ei ole iloa kenellekään.
Lapsilla on kova ikävä isäänsä, erityisesti tytöllä. Mieheni on sanojensa mittainen mies, tiedän että jos hän lupaa olla kajoamatta tyttöön, hän ei sitä tee. Pahinta on se, että kun luottamus on mennyt kerran, sitä epäilee ja tarkkailee kuitenkin alitajunnassaan koko ajan ilman mielenrauhaa.
taitaa olla kasvatuksellinen valtataistelu menossa?!? Tottakai fyysinen kuritus on väärin ja järjetöntä. Mutta jospa PRINSESSANNE on jotenkin saanut miehesi silmissä toluttoman komentoaseman (varmasti sinun ansiostasi myös).
Me miehet olleen perheissä usein altavastaajine akkavallan takia.. ja se siirtyy myös tyttöpuolisiin lapsosiin. Tsori vaan.
Kojhta miehes häipyy, tai vetää sua turpaan, veikkaisin.
Tytön uhmaikää on jatkunut pian kaksi vuotta ja toisin kuin pojilla, se tulee pahimmin esille juuri vaatteiden valinnassa. Minä puen lapset arkiaamuisin ja tiedän tytön diivailun. On ollut aamuja, jolloin vaatekaapista ei löydy yhtään ainoata mieluisaa vaatetta. Minulla on siihen konstini (uhkaan laittaa vaatteet kassiin ja viedä tytön alasti hoitoon hoitajien puetettavaksi). Mieheni ei ole joutunut montaakaan kertaa tämän "kädet puuskassa-alahuuli pitkällä-jalan polkemis -kiukuttelun" kohteeksi ja teki mitä teki. Tyttärellämme on voimakas tahto ja hän osaa käyttää sitä.
Mieheni palasi eilen kotiin ja teimme sovinnon. Kerro sinä miehenä, mistä hän voisi etsiä uusia eväitä ja kasvatusmalleja. Tähän asti hänellä on ollut vain vaihtoehdot a) äiti kasvattaa ja isä myötäilee b) isä karjuu ja uhkailee selkäsaunalla. Neuvolajärjestelmän hän kokee naisten maailmaksi eikä ole kiinnostunut kasvatusoppaista. Tukistaminen on tapahtunut, eikä sitä voi tehdä tekemättömäksi. Nyt pitäisi etsiä keinoja, jotta se ei toistuisi ja jotta mies edelleen osallistuisi kasvattamiseen yhdessä minun kanssani.
Kieltämättä minulla on syytä katsoa peiliin, en ole itsekään esimerkillinen vaimo ja äiti. Olen pirttihirmu erityisesti PMS-vaiheessa, käyttäytymismalli on suoraan lapsuudenkodistani. Tiedostan asian ja käytän 5xvaroitus-menetelmää, muksut tietävät, että jos joudun sanomaan samasta asiasta viisi kertaa, minulta voi palaa pinna. Miehelläni ja minulla on takana monta yhteistä vuotta, on ollut vastamäkeä ja myötämäkeä. Vuosien varrella olemme kasvaneet ehkä liikaakin kiinni toisiimme ja lapsiimme, työtä lukuunottamatta meillä on vähän omia harrastuksia ja kodin ulkopuolisia menoja. Yksi syy siihen on em. sukulaisavun puute. Mieheni on joissakin asioissa "alistuja", hänelle on helpompaa, kun minä päätän ja myös kannan vastuun tietyistä asioista mm. perheen raha-asioista. Minä en aina haluaisi olla meistä se vahvempi, olisi joskus mukavampi vain vikistä miehen kainalossa.
Meitä pitää yhdessä rakkaus, lapset, hyvä seksi ja velkainen okt, kumpikaan meistä ei pärjäisi yksin viikkoakaan ja uutta kumppania ei kumpikaan löytäisi ilman melkoista muuttumisleikkiä. Mieheni on nähnyt isänsä väkivaltaisuuden ja päättänyt, että vaimoaan hän ei lyö, eikä ole lyönyt.
En nyt olisi ylpeä tuosta viimeisestä lauseestasi.. Jos mieheni olisi väkivaltainen, antaisin mitä vain jos repisi minun hiuksia lapsieni sijasta. Tosin en sulattaisi kumpaakaan..
Arvaa vain montako kertaa olen viime päivien aikana toivonut, että se ei olisi tapahtunut tyttärelleni vaan minulle. Kunpa kelloa voisi kääntää taaksepäin ja katkaista käsi ennenkuin se nousee ketään vastaan. Minäkin luulin, että mieheni ei ole väkivaltainen, mutta näin kävi, ja voi käydä sinunkin perheessäsi. Minäkään en sulata tapahtunutta, mutta en voi sitä enää muuttaa. Voin vain yrittää estää sen toistumista. Kun mieheni on pitänyt lupauksensa olla lyömättä minua, voi hän pitää nyt pyhästi vannomansa lupauksensa olla lyömättä myös lapsia. Kahden yön karkoitus perheestä oli hänelle koettelemus, jota hän ei halua kokea uudelleen.
Minä en ole äitinä mikään pyhimys ja olen itkenyt omaa pahuuttani, kun olen kohdellut lapsiani kovakouraisesti. Muistan miten järkytyin kun katsoin esikoiseni pakaralla punoittavaa kämmenenkuvaa. Oli kova paikka myöntää, että tein saman kuin oma äitini. Olen ihminen ja ihminen tekee virheitä. Virheistä voi ottaa opikseen, niin minäkin yritän tehdä omassa elämässäni. Tämänkin koettelemuksen läpikäyminen kasvattaa meitä vanhempina, olemme kuitenkin vikoinemme kaikkinemme lapsille tärkeitä.
Yksi asia minua surettaa tässä ja kaikissa muissakin ihmissuhdekeskusteluissa näillä palstoilla. Kukaan ei koskaan neuvo antamaan anteeksi missään asiassa. Ei ihmissuhteita voi heittää roskikseen ja hakea uutta tilalle, joskus on vain yritettävä uudelleen.
Toivottavasti teidän tilanteenne siellä selviää.
Ihminen tuppaa olemaan erehtyväinen,mutta siitä huolimatta lapsiin ei pitäisi kajota.
Myönnän toki itsekin että joskus olen joutunut ottamaan esikoista niskavilloista,mutta se on eri asia kuin tukistaminen.Tukistanut en ole ikinä.
Ei se eroaminen (heti) ole mikään ratkaisu.Ehkäpä miehesi ymmärtää mitä tuli tehtyä eikä toista sitä enää.Sitten tietenkin on eri asia jos tuo homma alkaa jatkumaan,silloin voi jo tosissaan miettiä että miten tästä eteenpäin.
Kaikki meistä tekee virheitä,toiset niistä ottavat opikseen mutta toiset valitettavasti eivät.
Toivottavasti sinun miehesi kuuluu tähän ensimmäiseen ryhmään.
Jutelkaa asiasta,löytyy kai niitä konsteja hallita raivonsa/kiukkunsa ennenkuin mitään tapahtuu.
ps. Syy miksi täällä aina kehotetaan eroamaan tms on se että on niin helppo tuosta vaan neuvoa toista niin tekemään.Mutta pitäisi myös ajatella pystyisikö itse ykskaks painamaan oven hiljaa (tai vähemmän hiljaa) kiinni ja jättämään entisen elämänsä...ihan tuosta noin vaan.Epäilen että ei se välttämättä olisikaan yhtä helppoa kuin muiden neuvominen niin tekemään!
Mietin vain, että missähän se raja menee koska ruumiillinen kuritus on väärin? Omasta mielestäni KAIKKI ruumiillinen kuritus on väärin ja alhaista. Jopa niskavilloista tarttuminen. Itse olen kerran läpsäissyt esikoistani poskelle ja kerran ottanut nuorempaa niskavilloista kiinni. Molemmat olivat tapahtumien aikaan n. 1-vuotiaita. Kadun edelleen tapahtuneita SYVÄSTI. Kumpa voisin pyyhkiä ne pois! Kadun myös niitä useita kertoja kun olen esikoista nostanut jäähylle niin, että on tehnyt kipeää.
Kun tälläisiä asioita kirjoittaa, leimataan usein ankaraksi äidiksi. Kuitenkin voisin vannoa, että suukottelen, hellin ja kerron rakkaudestani "keskivertoa" useammin. Monta, monta kertaa päivässä. Joka kerran kun olen käyttäytynyt rumasti lastani kohtaan, pyydän anteeksi ja selitän miksi tapahtui mitä tapahtui.. Se ei tee teosta pois pyyhittyä tai oikeutettua. Mutta koko ajan haluan kehittyä ja olla vielä parempi äiti. Elämäni suurin tehtävä on ehdottomasti antaa lapsilleni onnellinen lapsuus ja luoda sellainen pohja heidän tulevaisuudelle, että he uskaltavat toteuttaa unelmiaan hyvällä itsetunnolla. Tähän on vaikea päästä jos lapsi alistuu pelolle. Siksi yritän koko ajan parhaani ja nautin suunnattomasti niistä hetkistä kun lapsi kietoo kädet kaulaan ja ilmaisee onnistumistani.
Samanlaiset ajatukset sulla kuin mulla.En minäkään hyväksy tuota kurittamista mutta niinkuin kerroin olen itsekin sortunut tuohon niskavilloista kiinni ottamiseen.Siis ottanut vain kiinni ja päästänyt sitten irti kun ei ole muuten totellut.
Kuitenkin se heti kaduttaa ja anteeksi pyydän minäkin.
Onhan ne ennenvanhaan kurittaneet tosi rajustikin.persaus paljaaksi ja tuppivyöstä...isäni on monet kerrat kertonut tarinoita.Mutta se on ollut sitä aikaa...onneksi nykyään on asiat toisin!!!
Tai on ja ei, mutta ei kuitenkaan vuosikymmeniä. Olen kohta 27 vuotias ja ala-asteella sain remmistä perseelle äidin kädestä niin että tuntui. Lisäksi tähän kuului tukistamista, 1 läpsäys (se on jäänyt mieleen) tönimistä, alistamista, manipulointia, syyllistämistä...
Listaa vois jatkaa loputtomiin. On tainnut olla äiti-pololla vähän huono olo. Jälkikäteen äiti aina selitti ja selitti ja pyyteli anteeksi, mut mitä helvetin hyötyä siitä on kun sama toistuu aina uudelleen ja uudelleen. Lapsi haluaa kuiteskin luottaa omaan äitiinsä ja uskoa kaiken mitä äitipuhuu, vaikkei siinä oikeesti ole mitään järkeä.. Äiti vaan tarvii apua.
Joo, mä olen kohta 27-vuotias ja huomen aamulla soitan JOHONKIN. Mä meinaan veivata vanhan Isäni ja Äitini johonkin perheterapiaan, kun me ollaan nyt riidoissa. Mä vihaan niitä ja ne ei kestä sitä. Iskällä on ollu alkoholiongelma ainaki sen 15 vuotta, meijän perheessä on tapahtunu hirveesti pahoja asioita, mistä ei koskaan puhuttu. HYS HYS. MENNÄÄN OSTAMAAN VAATTEITA. Mä en voi elää ennenku me pystytään puhumaan niiku aikuiset ihmiset. Ne on saatava vastuuseen teoistaan, niitten on ymmärrettävä miten paha olo mulla on ollu kaikki nää helvetin vuodet. Tai vaikkei ne ikinä ymmärtäis ni ainaki mä saan sanottua niille sen kaiken mömmön mitä mun sisällä on. Mun ei tarvi kantaa sitä enää ite. ISÄ JA ÄITI. Missä tyä ootte??????????
Jos hiuksia on lähtenyt päästä niin kyseessä on ollut todella rajua repimistä.
Mielestäni nyt miehesi on saatava ymmärtämään että hänen tekonsa on ollut todella vakava ja se ei saa toistua!
Lapsilla on erilainen temperamentti ja toiset vaatii enemmän aikuiselta sietokykyä. Noin pienen lapsen oikuttelu ei missään tapauksessa ole puolustus miehesi teolle.
Miehesi on saatava ymmärtämään että hänen käytöksensä oli pahempi kuin lapsenne.
Toista samanlaista tekoa ei saa antaa anteeksi!
Laitat miehesi pyytämään anteeksi lapselta kyseistä tekoa ja lupaamaan lapselle ettei se toistu.
Huolehdit ettei se toistu ja jos toistuu niin haet apua siihen välittömästi. Sanot sen myös miehellesi. Tee selväksi että myös hänen käytöksellään on seuraukset. Kysyt neuvolasta apua tai otat alueesi perheneuvolaan yhteyttä. Olisikin hyvä jos jonkin tahon ammatti-ihminen kertoisi miehellesi miten lapsen kanssa toimitaan ja minkälainen kuritus määritellään pahoinpitelyksi.
Toivotan parasta perheellesi ja toivon sydämestäni että miehesi teko oli ainut ja jää ainoaksi.