Mitä tarkoittaa Lestadiolaisten tapa käydä saarnastuolissa tekemässä parannusta, uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisellä kerralla uskon ratkaisun tehdessä sen ymmärrän, mutta sen jälkeen mistä on kysymys.
Kun uskova ottaa Jeesuksen vastaan vapahtajanaan ensimmäisen kerran, ja lähtee seuraamaan Jeesusta, niin siitä tulee uusi luomus Kristuksessa. Tämä uusi ihminen, uusi luomus on täydellinen eikä edes osaa tehdä syntiä. Ja siksi se ei enää parannusta tarvitse.
Vanha ihminen taas ei osaa tehdä oikein, sen luonto ei muutu vaikka kuinka sitä pyhittäisi tai tekisi parannusta. Siksi tätä vanhaa ihmistä on turha edes yrittää muuttaa, jos se ei kuitenkaan miksikään muutu.
Ymmärrän ripittäytymisen psykolookisena auttajana jaksamaan uskon tiellä, vai onko juuri siitä kysymys.
Kun uskova ottaa Jeesuksen vastaan vapahtajanaan ensimmäisen kerran, ja lähtee seuraamaan Jeesusta, niin siitä tulee uusi luomus Kristuksessa. Tämä uusi ihminen, uusi luomus on täydellinen eikä edes osaa tehdä syntiä. Ja siksi se ei enää parannusta tarvitse.
Vanha ihminen taas ei osaa tehdä oikein, sen luonto ei muutu vaikka kuinka sitä pyhittäisi tai tekisi parannusta. Siksi tätä vanhaa ihmistä on turha edes yrittää muuttaa, jos se ei kuitenkaan miksikään muutu.
Ymmärrän ripittäytymisen psykolookisena auttajana jaksamaan uskon tiellä, vai onko juuri siitä kysymys.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että syö aamupuuron joka aamu? Eikö se riitä, kun olet sen ensi kerran joskus lapsena syönyt? mikset tule toimeen sillä ensimmäisellä lautasellisella, jonka vuosia sitten söit?
Vanha ihminen ei muutu kuitenkaan hyväksi, vaikka kuinka sitä yrittäisi muuttaa, miksi siis sille kannattaa syöttää sitä kaurapuuroa. Uusi ihminen taas ei parannusta tarvitse.
Vahaa ihmistä pitää alati kurittaa, se pitää apostolin sanain mukaan ristiin naulita tekoinensa jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta.
Apostoli käskee panemaan vanhan ihmisen pois kaikkine tekoinensa! Miksi? Että Uusi Ihminen eläisi ja voitolla pysyisi!
Sinä hurmahenki! Kuinka Uusi ihminen sinun sydämellä elää, jos vanha saa vapaasti siellä mellastaa? Taidat ola niitä lihanpyhiä, jotka kasteen kautta on pyhitetty synnittömyyteen tai oikeammin sanottuna niiden tuntemattomuuteen?
Eikö Jumalan ihminen ole alati sodassa lihaa ja sen syntivaikutusta vastaan?
> Vahaa ihmistä pitää alati kurittaa, se pitää apostolin sanain mukaan ristiin naulita tekoinensa jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta. <
Paras tapa on kurittaa vanhaa ihmistä, kun ei ruoki sitä. Eli ei anna sen elää itsessään. "Vastustakaa Saatanaa niin se jättää teidät aikanaan rauhaan"
Parannusta tarvitaan silloin kun vanha ihminen on nostanut päätään, ja silloin se on aina merkkinä että ote Kristuksesta on löystynyt. Jeesus käski pysyä Hänessä. Ja Hänet tunnistaa Hänen hedelmistä, rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, hyvyys, lempeys, itsehillintä, yms.
>Apostoli käskee panemaan vanhan ihmisen pois kaikkine tekoinensa! Miksi? Että Uusi Ihminen eläisi ja voitolla pysyisi! <
Aamen, ihan oikein sanot.
Vanhan ihmisen luonto ei muutu vaikka tekisi kuinka paljon parannusta. Siksi se pitääkin laittaa pois, eikä muuttaa sitä.
Uusi ihminen on syntynyt Jumalasta ja se on täydellinen. Eikä täydellinen tarvitse parannusta.
> Eikö Jumalan ihminen ole alati sodassa lihaa ja sen syntivaikutusta vastaan? <
Kyllä todellakin on. En kuitenkaan pysty sotimaan menestyksekkäästi jos en pysy Kristuksessa. Syntiä kyllä osaan tehdä ilman Kristustakin, mutta synnitön en osaa olla ilman Kristusta.
Aina kun synti saa otteen tai edes houkuttaa minua on se merkkinä että en pysy Kristuksessa, ja siinä on parannuksen paikka.
" Synti on siinä ettette pysy minussa."
Armosta saan kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan palata takaisin, niin lähelle Kristusta että Hänen voimansa pääsee virtaamaan minuun.
Niille ketkä pysyvät Kristuksessa luvataan. "Anokaa mitä ikinä tahdotte, niin minun taivaallinen isäni on sen teille antava." Silloin lepo ja yltäkylläinen elämä ovat kirjaimellisesti totta.
13. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.
Tämä on Hebrealaiskirjeestä luku 3.
Omista kokemuksistani voin sanoa, että lapsuudessa vapaa uskominen oli tämän toimituksen vaativa asia.
Nykyisin se ei enää ole sellaisessa asemassa.
On siis henkilöitä, jotka hakevat lupaa uskomiseen siitä henkilökohtaisesta synninpäästöstä.
Se tuo ikäänkuin konkretiaa vanhan ihmisen eli lihallisuuden kuolettamiseen ja uuden ihmisen kasvamiseen aikuisuuteen.
Olen sitä mieltä, että vanhasta kokonaan pääsemme eroon vasta, kun saamme riisua kuolevaisen pois.
Viimeinen lauseesi on kai lähellä totuutta.
Sielun hoitaminen hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, eheyttää myös psyykkisesti. Joskus parantaa myös ihan sairauksia, mutta sielun pelastus on kuitenkin se suurin lahja.
> Olen sitä mieltä, että vanhasta kokonaan pääsemme eroon vasta, kun saamme riisua kuolevaisen pois. <
Jos vanhan luonto ei kuitenkaan muutu, vaikka sille kuinka parannusta saarnaisi tai tekisi parannusta, niin miksi siihen kannattaa kiinnittää mitään huomiota. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä.
Uusi ihminen taas ei tee syntiä, eikä siksi parannusta tarvitse. Eikö silloin pitäisi kiinittää huomio kristukseen joka on täydellinen ja yrittää pysyä siinä. Synti on minulle merkkinä että ote Kristuksesta on löystynyt, ja siinä on parannuksen paikka.
Jeesus itse sanoo, synti on siinä että ette pysy minussa. Vanhaa ihmistä en voi muuttaa, mutta Kristuksessa voin yrittää pysyä, ja silloin kun pysyn Hänessä ei synnin kanssa ole ongelmaa.
Kristuksen uusi luomus!
Oletko koskaan väsynyt vanhaan ihmiseesi? Onko vanha ihmisesi, joka sisimmässäsi käyttäytyy aivan eri tavalla kuin mitä toivot ja odotat, aiheuttanut sinulle epätoivoa ja jopa epäuskoa. Paavalille se aiheutti, niin että hän joutui huokaamaan: "Kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista". Hän sai kuitenkin vastauksen: "Tyydy minun armooni, sillä minä olen heikoissa väkevä."
Minä tunnen itseni Paavalin kohtalotoveriksi. Joskus olen tuntenut itseni kaikkea muuta kuin Kristuksen uudeksi luomukseksi, mutta kun seuroissa olen kuullut armon evankeliumia, usko on taas syttynyt ja minusta on tuntunut siltä, että Jeesus on pysähtynyt vierelleni ja kysynyt:"Kuka minuun koski". Silloin olen halunnut tunnustaa myös julkisesti, että minä tarvitsen Jumalan armoa ja olen käynyt hakemassa vahvistusta uskolleni. Kun syntinsä tunteva katuva uskoo syntinsä armosta anteeksi, se on suurin kiitos Vapahtajalle. Miksi sitä ei saisi näyttää julkisestikin yhä uudestaan?
> Oletko koskaan väsynyt vanhaan ihmiseesi? Onko vanha ihmisesi, joka sisimmässäsi käyttäytyy aivan eri tavalla kuin mitä toivot ja odotat, aiheuttanut sinulle epätoivoa ja jopa epäuskoa. Paavalille se aiheutti, niin että hän joutui huokaamaan: "Kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista". Hän sai kuitenkin vastauksen: "Tyydy minun armooni, sillä minä olen heikoissa väkevä."<
Kuka päästää minut... Eikö tämä paikka jatku. " Kiitos Jeesus kristus.." Jeesus Kristus päästää minut tästä kuoleman ruumiista. Oppiessani elämään oikein olen Kristuksessa kasvun tähden vapaa ja vajaana olen Hänen sovintotyön tähden vapaa.
Vanha ihminen ei kuitenkaan muutu miksikään, sitähän Paavalikin tässä valittaa. Eikä uusi ihminen edes osaa tehdä syntiä, ja siksi se ei parannusta tatvitse.
Meidän uskovien tehtävänä onkin pysyä tässä Kristuksessa, ja silloin kun ote on löystynyt on siinä parannuksen paikka.
Kysyit olenko koskaan väsynyt vanhaan ihmiseeni. Olen totisesti väsynyt! Olen yrittänyt sitä muuttaa kaikin mahdollisin tavoin, eikä se ole kuitenkaan muuttunut. Siihen ei ole auttanut ripittäytyminen eikä itsekuri. Nykyään kuitenkin tiedän ettei siitä tule koskaan pyhää ja Jumalalle kelpaavaa.
Uskon taisteluni onkin siinä että pysyn Kristuksessa, ja silloin kun pysyn ei synnin kanssa ole ongelmaa, mutta aina kun synti alkaa houkutella on se merkkinä että ote Kristuksesta on löystynyt, ja siinä silloin haluan tehdä parannusta. Jeesus sanoo, synti on siinä että ette pysy minussa.
,että tyydy minun armooni on eri kirjeessä 2 kor 12:9. Sekin liittyy kuitenkin vanhan ihmisen juoniin.
Emmeköhän me kuitenkin puhu molemmat Kristuksessa pysymisestä. Jos Kristuksen sovintotyöstä saarnattu evankeliumi synnyttää uskon sydämessäni, se ei ole minun oma tekoni, vaan Kristuksen. Kristuksen arvo ei vähene, jos haluan kiittää häntä armosta, jota tarvitsin ja jota jo sain ja julkisesti halusin kuulla uskonystävien vahvistavan jo syntyneen uskon syntien anteeksisaamiseen.
> julkisesti halusin kuulla uskonystävien vahvistavan jo syntyneen uskon syntien anteeksisaamiseen. <
Sanoin alussa ymmärrän jos on kysymyksessä psykolookisesti uskoa auttava toimenpide.
Silloin tämä vahvistus on hyvä vastaus.
> Emmeköhän me kuitenkin puhu molemmat Kristuksessa pysymisestä.<
Jos tästä on kysymys niin varmasti syntien anteeksipyytäminen on silloin hyvä. Jumalan siunausta sinulle.