Koiranpentu tuli taloon: vinkkejä?

Vivian

Heissan!

Vihdoinkin sain ihan oman koiranpennun, joka tuli minulle lauantaina. Alku on mennyt tosi hienosti ja pentu on jo sopeutunut mukavasti uuteen kotiin. Hauveli on varsin terhakka, avoin ja rohkea, oikea "mamin" ylpeydenaihe!:)

Ensimmäinen projekti on tietysti tuo sisäsiistiksi opettaminen ja pennun puruhalujen kontrollointi. Kyseessä on kääpiöpinseriuros eli töitä on tehtävä myös oman laumanjohtajuuden selventämisessä. Nimittäin tämä koira tuntuu ainakin olevan varustettu etupihani kokoisella egolla!;)

Minkälaisia vinkkejä ja neuvoja teillä olisi tuon sisäsiisteyden opettamiseksi ja miten olette asian itse hoitaneet? Olen levittänyt sanomalehtiä sekä makuuhuoneeseen, että keittiöön. Käytän pennun ulkona aina ruokailun jälkeen ja sen herättyä ja kun se tekee tarpeensa ulos, annan herkkupalan ja kehun kovasti. Jos pentu on muutoinkin käyttäytynyt ulkoilureissulla erityisen kiltisti ja reippaasti, kehun vielä kotiin tultuammekin. Ongelma sisällä ollessa on tietysti se, etten heti huomaa, kun pentu liruttaa lattialle... Jos näen, torun ja nostan paperin päälle, mutta voisiko asiassa tehdä vielä muutakin?

Puruhaluja yritän hillitä tietysti kieltämällä johdonmukaisesti listojen, mattojen ja muiden pennulle kuulumattomien tavaroiden pureskelemisen. Kiellon jälkeen kiinnitän pennun huomion sen omiin leluihin ja yleensä se siirtyykin kaluamaan niitä. En ylipäätään anna pennun pureskella vaatteitani tai itseäni ja leikkiessäkin leluna on joku muu kuin minä.

Laumanjohtajuuden selventäminen pennulle on ehkä mielestäni se tärkein juttu... Aika hyvällä alulla ollaan, vaikka ihan selkeästi pentu välillä koettelee rajojaan etenkin minun kieltäessä jotakin. Tällöin napakan kiellon jälkeen (jos ei mene perille), tartun pentuun lempeästi, mutta tiukasti ja jos yrittää purra/riehaantua, otan kuonosta kiinni, katson silmiin ja kiellän. Tämä tuntuisi toimivan, sillä vapaaksi päästyään pentu rientää touhuamaan omiaan... En siis kauheasti huuda tai käyttäydy agressiivisesti; riittääkö em. toimenpiteet? Tuleeko mieleenne jotain muuta, millä voisin koulutusta edistää?

Hienoista ylpeyttä tunnen siitä, että jo parin päivän jälkeen pentu reagoi omaan nimeensä ja lisäksi tulee vihellettäessä luokseni. Ei siis mikään ihan tyhmä koira, vaikka saattaahan tuo johtua ihan vain mielenkiinnosta uusia asioita kohtaan... Meille on kuitenkin kehittymässä varsin antoisa ja luottamuksellinen suhde, mutta halusin vain varmistaa, että teen varmasti kaiken oikein ja pennun kannalta parhaiten.

4

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joten onnea uuden perheenjäsenen tulosta. Vielä on melko helppoa mikäli pentu on siinä 8 viikon ikäinen.

    • Sari

      Kun opetin pentua sisäsiistiksi.Eli juuri samoin että aina herättyä,syötyä jne.ulos.Ja sitten olisi hyvä(tai meillä ainakin toimi)että olisi paperi vain yhdessä kohdassa,mieluusti eteisessä jotta koira oppi,että kun tulee hätä pitää pyrkiä ulos.Nopeasti oppivatkin,se vaatii vaan omistajalta sitä,että on silmät selässäkin ;)jotta pystyy nopeasti reagoimaan siihen kun pentu lähtee etsiskelemään pissapaikkaa...Meillä pentu oppi kohtalaisen nopeasti,että kun menee eteisen ovelle pääsee ulos.

      Johtajuus on kyllä tosi tärkeä,olet siinä aivan oikeassa jos se ei ole kunnossa niin odettettavissa on todella suuria ongelmia vaikka onkin pienen rodun edustaja.Muutama vinkki sinulle kun tuota johtajutta teet pennulleselväksi.
      *Kulje ovista aina esin,pentu tulee vasta jälkeesi.
      *Sinä määräät itsesi ja pennun yhteisistä leikkituokioista eli älä aloita leikkimistä pennun tahdosta.Määräät myös milloin leikki loppuu.
      *Ja jos esim. pennulla on tapana seurata sinua joka paikkaan,niin vaadi sitä odottamaan kun esim.menet olohuoneesta keittiöön tms.
      *Sinä päätät myös siitä milloin tervehditään muita ihmisiä/koiria.

      Mutta siinä muutama pikkuvinkki toivottavasti niistä on apua.Niin ja muuten johtaja syö aina ensin ;)
      Ja tietysti kannattaa osallistua perustottelevaisuuskoulutukseen jos siltä tuntuu,niihin pääsee mukaan kun koira on rokotettu eli 4kk:n ikäisenä.

    • älä vaan..

      Älä vaan toru, jos lirut sisälle. Koira oppii, kun kehut sitä ULKONA ja OIKEIN tehdystä suorituksesta. Sisäliruja älä ole huomaavinasikaan. Siivao vain jäljet. Älä siis noteeraa. KOira oivaltaa pian, että "ahaa, kun teen ulos, tulee namua ja kun siälle, ei tapahdu mitään". Näin meillä ja kaikki meni todella hienosti.

    • Mie

      Ihan hienosti alku on sujunut!

      Tuossa tulikin muilta jo hyviä neuvoja.

      Kun pentu puree sinua, paras keino voi olla sen jälkeen täydellinen huomiotta jättäminen. Lopetat siis leikit etkä ole huomaavinasi koiraa ainakaan viiteen minuuttiin.

      Muista opettaa koirallesi myös yksinoloa. Kun jätät koiran yksin, kannattaa se jättää vain yhteen huoneeseen lelujen ja oman pedin sekä vesikupin kanssa ja radio kannattaa jättää soimaan klassista musiikkia, jonka on todettu rauhoittavan koiraa. Voit kokeilla mennä aluksi muutamaksi minuutiksi vaikka toiseen huoneeseen. Älä mene pennun luokse koskaan silloin, kun se huutaa tai itkee. Mene vasta silloin, kun se on hiljaa. Ennen kun jätät pennun yksin, älä huomioi sitä mitenkään puoleen tuntiin ja kun palaat kotiin, älä taaskaan huomioi pentua ainakaan viiteen kymmeneen minuuttiin. Vaikka se kuinka hyppelisi iloissaan, älä huomioi sitä millään lailla. Näin yksinolo ei tunnu niin pahalta tai jälleennäkeminen liian hyvältä! DAP-haíhdutintakin voit käyttää apuna http://www.vetcare.fi/index.php?id=80 (saa apteekeista, maksaa noin 30 euroa). Ja jos pentu ei meinaa oppia olemaan yksin, voi Serene UM auttaa http://www.biofarm.fi/serene_um.html

      Kontaktia kannattaa ehdottomasti opettaa. Ota namipaloja taskuun tai käteen selkäsi taakse valmiiksi niin ettei koira näe niitä. Mene koiran eteen ja odota, kun se katsoo silmiisi. Sillä samalla hetkellä silmänräpäyksessä siis kun se katsoo silmiisi, sanot hyvä ja annat namin. Nami pitää antaa parin sekunnin kuluttua tai mielellään sekunnissa siitä, kun koira katsoo silmiisi, niin se tajuaa nopeasti yhteyden. Opeta aina muutama minuutti kerrallaan useasti päivässä. Ruokakupinkin voit antaa pennulle vasta sitten, kun se katsoo silmiisi. Muista, että opetushetkien täytyy olla hauskoja sekä pennusta että sinusta, ja ne saavat kestää vain muutaman minuutin kerrallaan.

      Ja vie pentua hyvin paljon (päivittäin) erilaisiin paikkoihin ja tutustuta erilaisiin ihmisiin ja kiltteihin koiriin, erilaisiin ääniin ja tilanteisiin ennen kuin se täyttää 4 kk, sillä nyt on meneillään kaikkein tärkein sosiaalistumiskausi. Tutustuta sitä myös mahdollisimman paljon eri ikäisiin lapsiin, ettei se ala pelätä niitä. Pyydä vaikka vastaantulevia lapsia silittämään pentua! Vuoden ikään asti kannattaa pentua viedä paljon kaikkialle. Siten saat rohkean ja avoimen ja helpon koiran!

      Tuire Kaimion kirjan Pennun kasvatus suosittelen lukemaan, jos et vielä ole lukenut. Ja pentukurssille kannattaa mennä pennun kanssa sen ollessa noin 5 kk:n ikäinen. Pentukursseilla saa tosi hyviä neuvoja pennun kasvattamiseksi yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi!

      Onnea pennun kanssa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7540
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2969
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1803
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      118
      1483
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe