Olinko?

En tiedä mistä aloittaisin, joten aloitetaan alusta.

Epäilen saaneni keskenmenon, mutten ole aivan varma.

Olin menossa viime viikolla töistä kotiin ja tunsin alavatsassa hetkellisesti viiltävää kipua. Myöhemmin illalla huomasin pikkuhousun suojassani jotain normaalista poikkeavaa. Se oli kudosmainen, kiinteä ja erikoisen muotoinen, kokonaisuudessaan se oli tulitikkurasiaa pidempi "möykky". Siitä lähti pitkähkö putki/häntä, kiinnitin yhteen tiettyyn kohtaan huomiota, kudoksen sisällä oli sellainen tummanpunainen nuppineulan päänkokoinen "pallo".

Käytän e-pilleriä, mutta sain reilu kaksi viikkoa ennen luulemaani keskenmenoa mikreenikohtauksen. Epäilin ettei pilleri ehkä kerennyt imeytyä elimistööni, mutta en sitten ajatellut asiaa sen enempää. Söin pilleriä koko jäljellä olevan kahden viikon ajan.

Soitin neuvolaan päivä mahdollisen keskenmenon jälkeen, sain lähetteen raskaustestiin. Minulle tehtiin plus-miinus -testi ja tulos oli negatiivinen.

Kaikki oireet viittavat keskenmenoon, mutta oliko se sellainen? Yritän saada vastausta, löytää selitystä sille mikä tämä oli sillä jos se ei ollut keskenmeno niin mikä se sitten oli? Olen todella hämilläni. Soitin uudelleen neuvolaan saadakseni vastauksia siitä mitä muuta se voisi olla, mutta sieltä todettiin että minun tulisi mennä yksityiselle gynelle.

"Keskenmeno" tapahtui reilun kahden viikon jälkeen, pillerin oksentamisesta, yhdynnästä. Ehtiikö kahdessa viikossa todella tapahtua niin paljon kehitystä?

Ajattelin kääntyä Teidän puoleen vastausten toivossa.
2595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

viikossa kerkeä noin suurta kehitystä tapahtua. Vielä kun raskaustestikin oli negatiivinen, niin aika epätodennäköiseltä tuo raskausvaihtoehto tuntuisi.
Minulla on runsaat kuukautiset ja sen seurauksena monennäköistä ja kokoista veriklimppiä olen joutunut näkemään.

Äänestä
  • Olet varmaan oikeassa...
    Sitä vaan vähän säikähtää varsinkin kun onnistuu sähläämään noiden pillereiden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kultanaamio kirjoitti:

En tiedä mistä aloittaisin, joten aloitetaan alusta.

Epäilen saaneni keskenmenon, mutten ole aivan varma.

Olin menossa viime viikolla töistä kotiin ja tunsin alavatsassa hetkellisesti viiltävää kipua. Myöhemmin illalla huomasin pikkuhousun suojassani jotain normaalista poikkeavaa. Se oli kudosmainen, kiinteä ja erikoisen muotoinen, kokonaisuudessaan se oli tulitikkurasiaa pidempi "möykky". Siitä lähti pitkähkö putki/häntä, kiinnitin yhteen tiettyyn kohtaan huomiota, kudoksen sisällä oli sellainen tummanpunainen nuppineulan päänkokoinen "pallo".

Käytän e-pilleriä, mutta sain reilu kaksi viikkoa ennen luulemaani keskenmenoa mikreenikohtauksen. Epäilin ettei pilleri ehkä kerennyt imeytyä elimistööni, mutta en sitten ajatellut asiaa sen enempää. Söin pilleriä koko jäljellä olevan kahden viikon ajan.

Soitin neuvolaan päivä mahdollisen keskenmenon jälkeen, sain lähetteen raskaustestiin. Minulle tehtiin plus-miinus -testi ja tulos oli negatiivinen.

Kaikki oireet viittavat keskenmenoon, mutta oliko se sellainen? Yritän saada vastausta, löytää selitystä sille mikä tämä oli sillä jos se ei ollut keskenmeno niin mikä se sitten oli? Olen todella hämilläni. Soitin uudelleen neuvolaan saadakseni vastauksia siitä mitä muuta se voisi olla, mutta sieltä todettiin että minun tulisi mennä yksityiselle gynelle.

"Keskenmeno" tapahtui reilun kahden viikon jälkeen, pillerin oksentamisesta, yhdynnästä. Ehtiikö kahdessa viikossa todella tapahtua niin paljon kehitystä?

Ajattelin kääntyä Teidän puoleen vastausten toivossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu