Minun pelkoni...

En tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta en parempaakaan keksinyt..

Ongelma joka vaivaa minua, on että pelkään yksinoloa. Tai siis, en oikeastaan yksinoloa, rakastan olla omissa oloissani ja nauttia rauhasta, KUNHAN samassa asunnossa on joku muukin paikalla.
Syykin tähän on melko omituinen. Olen aikamoisen luulosairas, kuvittelen aina pahimman mahdollisen syyn päänsäryille, rintakivuille yms. enkä tahdo uskoa edes kun lääkärit sanovat että minussa ei ole mitään vikaa. Yksinollessa kaikki vaivat tuntuvat pahenevan, rintaa viiltää, sydän hakkaa, huimaa, en saa kunnolla henkeä.. Loppujen lopuksi se mitä yksinollessa pelkään on se, että jos minulle sattuu jotain, saan jonkun kohtauksen tai muuta vastaavaa, paikalla ei ole ketään auttamassa.
Tiedän, että tämä kuulostaa hölmöltä.
Kaikki nämä kivun tuntemukset ovat olemassa toisinaan silloinkin kun en ole yksin, mutta silloin en ajattele niitä niin pahoina. Silloin ne menevätkin äkkiä ohi.
En todellakaan tiedä mitä tehdä, tämä vaikeuttaa elämääni todella. Olen vielä opiskelija, ja asun kotonani. En tiedä kuinka ikinä pystyn muuttamaan täältä omaan asuntoon.
Osaisiko joku auttaa?
3538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muuta minun luokseni

Äänestä

Oliskohan sinulla paniikkihäiriö? Siihen löytyy lääkitys.. Oletko kertonut lääkärillesi peloistasi? Kannattaisi varmasti tässä vaiheessa jollekin kertoa, että saisit avun, etteivät asiasi ainakaan pahemmaksi muutu. Jaksamista!

Äänestä

kuulostaa kyllä paniikkihäiriön oireilta!!!Varaa aika lääkärille tai kerro asiasta kotiväellesi niin he voivat auttaa sinua jos apua tarvitset!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta en parempaakaan keksinyt..

Ongelma joka vaivaa minua, on että pelkään yksinoloa. Tai siis, en oikeastaan yksinoloa, rakastan olla omissa oloissani ja nauttia rauhasta, KUNHAN samassa asunnossa on joku muukin paikalla.
Syykin tähän on melko omituinen. Olen aikamoisen luulosairas, kuvittelen aina pahimman mahdollisen syyn päänsäryille, rintakivuille yms. enkä tahdo uskoa edes kun lääkärit sanovat että minussa ei ole mitään vikaa. Yksinollessa kaikki vaivat tuntuvat pahenevan, rintaa viiltää, sydän hakkaa, huimaa, en saa kunnolla henkeä.. Loppujen lopuksi se mitä yksinollessa pelkään on se, että jos minulle sattuu jotain, saan jonkun kohtauksen tai muuta vastaavaa, paikalla ei ole ketään auttamassa.
Tiedän, että tämä kuulostaa hölmöltä.
Kaikki nämä kivun tuntemukset ovat olemassa toisinaan silloinkin kun en ole yksin, mutta silloin en ajattele niitä niin pahoina. Silloin ne menevätkin äkkiä ohi.
En todellakaan tiedä mitä tehdä, tämä vaikeuttaa elämääni todella. Olen vielä opiskelija, ja asun kotonani. En tiedä kuinka ikinä pystyn muuttamaan täältä omaan asuntoon.
Osaisiko joku auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu