Mannamasiina

Somebody Other

13

1178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri tämä Sassoonin ja Dalen 1970-luvun lopulla Zoharin kirjan perusteella rakentama "mannakone" innoitti von Dänikenin kirjoittamaan aiheesta laajemmalle yleisölle kirjassaan Menneisyyden profeetta. Henkilökohtaisesti suhtaudun kuitenkin varauksella ideaan siitä, että liiton arkki sisälsi mannakoneen; sensijaan yhteydenpitoväline tai ylipäätään minireaktori arkissa ovat mahdollisia. En tietenkään sulje pois mahdollisuutta mannakoneestakaan.

      Dan Merkur on kirjoittanut kirjassaan The Mystery of Manna siitä, että mannan avulla pystyi näkemään jumalan kunnian ja loiston. Nautittuaan Mooseksen ohjeiden mukaan mannaa kansa todellakin näki Jumalan loiston pilvissä. Sillä perusteella manna todellakin voisi olla maasta kerättyä sientä, jolla on psykedeelisiä huumaavia vaikutuksia. Mannan maasta kerääminen sopisikin ehkä paremmin Kabbalan sisältöön ja näin Zoharin "jumala" voisi olla jotain muuta, vaikkapa juuri yhteydenpitoväline.

      • Qadesha

        von Dänikenin ja kumppaneiden ajatukset minireaktorista (ja siitä että Mooseksen sauva oli laserase...) olivat kovin mielenkiintoisia kun nuorena nitä luin.

        Viime vuosina olen tutustunut myös Laurence Gardner -nimisen ilmeisesti erityisen kiistanalaisen tyypin ajatuksiin. Hän on muutamassa kirjassaan kuvaillut että jos kullan atomirakenne rikotaan (jos siis oikein ymmärsin), päädytään aineeseen jonka massasta suurin osa on muuttunut energiaksi ja siirtynyt toiseen ulottuvuuteen... "Tänne" jää jäljelle vain kasa valkoista jauhoa.

        Tätä jauhoa LG väittää muinaisten kuningashuoneiden jäsenten nauttineen (esim. Egyptissä on maalauksia joissa faaraolle tuodaan tarjottimella keko jotakin, mitä LG arvelee täksi "mannaksi"). Ja tällä mystisellä aineella olisi kyky pidentää ikää ja avata yliaistillisia kykyjä.

        Tälläkin palstalla on jo tainnut olla tästä aineesta puhetta sikäli että jotkut tosissaan kuvittelevat voivansa ostaa tätä erittäin vaikeasti valmistettavaa ainetta netistä... (etherium gold) - sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt että tästä samasta materiaalista on kyse.

        Moiseen mannaan LG:n mukaan siirryttiin koska alunperin avaruuden älyllisen rodun edustajien perimä ihmiskunnassa alkoi heiketä. Vaikka tätä nyt joku varmasti yökkiikin, niin LG:n mukaan alunperin nuo avaruuden muukalaiset nauttivat naistensa kuukautisverta, koska sillä oli noita elämää pidentäviä ja yliaistillisia kykyjä antavia ominaisuuksia. (Tämä voisi olla alkuperäinen pointti mistä ovat kehittyneet tarut ikuisesta elävistä vampyyreista, ja aikanaan jopa ehtoollinen!)

        Katsokaapa vaikka hakusanalla STARFIRE jos kiinnostaa. Eiköhän sillä jotain löydy.

      • Qadesha kirjoitti:

        Niinpä, sikäli kuin olen ymmärtänyt, Gardner on esittänyt että pyhä valkoinen kultajauhe (white gold powder) valmistetaan nimenomaan kullasta. Tämä jauhe olisi se alkemistien ihannoima viisasten kivi, jolla voidaan muuttaa metalleja kullaksi ja hopeaksi, ja johon egyptin ja kreikan vanhat legendat viittaisivat.

        David Hudsonin perua 1970-luvulta taas on prosessi, jolla jalometalleista erotetaan erilaisia yksiatomisia aineita, jotka tunnetaan myös nimillä ORME/ORMUS. Henkilökohtaisesti luulen myöskin, että täälläkin puhuttu etherium gold eli eetterikulta ei todellakaan ole sitä pyhää valkoista kultajauhetta, jota valmistetaan arvokkaista jalometalleista.

        Toisaalta yksiatomisia kivennäisiä esiintyy erityisesti meressä ja joissain kivilajeissa. Netissä myytävä eetterikulta on ymmärtääkseni tälläistä merestä kaivettua mömmöä, minkä vuoksi on mielestäni perusteltua sanoa sen olevan vain pelkkää "meren mutaa". Eipä sinänsä, vaikka etherium gold onkin kallista, luulisi sen olevan vielä kalliimpaa jos kyseessä olisi todella oikeaa jalometalleista (lue: kullasta) valmistettua jauhetta.

      • Qadesha
        mrkala kirjoitti:

        LG muistaakseni mainitsi vielä platinankin ja jotain muitakin, oudompia, metalleja. Pääasia kai on että kyseessä on ns. jalometalli.

        Puhunkohan vallan puppua jos muistelen että se erikoinen jauhemainen tila saadaan aikaan puuttumalla nimenomaan atomitasolla kieppuviin elektroneihin... Niiden sörkkiminen kun saa sitten sen koko materian "romahtamaan". Tähän prosessiin kuulema liittyy valonvälähdys.

        Väittääpä LG myöskin että vuorella jossa Mooses hiippaili Jahvea tapaamassa oli tuollaisen aineen valmistamiseen käytetty laboratorio... Ja olisiko ko. ainetta löydetty peräti esim. Gizan Suuren Pyramidin Kuninkaan kammion "arkusta". Vähän sieltä sun täältä nyt kumminkin.

        Nyt kun tiede yltää jo ydintason tutkimuksiin, on "helposti" tarkistettavissa pitävätkö LG:n väitteet kutinsa sen aineksen merkillisten ominaisuuksien suhteen...

        Kyllä muistat aivan oikein eli Hudsonin patentin mukaan useampiakin vaihtoehtoja on olemassa, kuin pelkkä kulta. Näihin kuuluu pääsääntöisesti kalliimmat jalometallit kuten platina ja iridium. Lienee jo hintakysymyskin käyttää kultaa ORMEen, se kun on paljon halvempaa.

        Tuo valonvälähdys liittynee ennenkaikkea siihen, että alunperin Hudsonin kuivatellessa mömmöjään auringonvalossa, sai kuumuus aikaan kuulemma räjähdyksen. Sittemmin Hudson oppi turvallisemman kuivatustekniikan. En osaa sanoa, onko muutoin valonvälähdyksellä osuutta prosessissa. Yhdenlainen tekniikka ORME-aineen tekemiseen kuvataan seuraavassa (tässä käytetään nimenomaan puhdasta kultaa):
        http://www.asc-alchemy.com/patent.html

        Muistaakseni New Age -kirjallisuuden mukaan (esim. Melchizedekiläinen näkemys) Gizan arkusta olisi löytynyt kristallisoitunutta jauhetta, mutta tämä olisi peräisin sarkofagissa maanneen "tietoisuuden kasvattajan" käpyrauhasen erittämästä kuivuneesta nesteestä, jolle esoteerisessa kirjallisuudessa on löytynyt ihan omat tarkoituksensa. Äkkiseltään tulee mieleen, että Gardnerin näkemys olisi jonkinasteisesti kilpaileva selitys jauheelle. Keskeinen kysymys on tietysti se, onko oikeasti sarkofagista edes löytynyt jauhetta vai kuuluuko väite "alan lukuisiin tarinoihin"?

        ...ormea kokkailemaan! xD

        Tuo käpyrauhaseritejuttu olikin uusi pointti. Mutta ilmeisestihän tuollaisen "ormen", tai starfiren, mitä nimeä nyt käyttääkin, olisi tarkoitus vaikuttaa nimenomaan tähän mystiseen käpyrauhaseen.

        Melatoniinin ja serotoniinin vaikutus ko. värkkiin onkin kiinnostanut tässä ohella, semminkin kun olen omassa elämässäni havainnut jonkinlaista korrelaatiota serotoniinin puutteen (eli depression) ja "yliaistillisen" kykyjen ilmaantumisen tai paremminkin katoamisen välillä.

      • Ormus
        Qadesha kirjoitti:

        von Dänikenin ja kumppaneiden ajatukset minireaktorista (ja siitä että Mooseksen sauva oli laserase...) olivat kovin mielenkiintoisia kun nuorena nitä luin.

        Viime vuosina olen tutustunut myös Laurence Gardner -nimisen ilmeisesti erityisen kiistanalaisen tyypin ajatuksiin. Hän on muutamassa kirjassaan kuvaillut että jos kullan atomirakenne rikotaan (jos siis oikein ymmärsin), päädytään aineeseen jonka massasta suurin osa on muuttunut energiaksi ja siirtynyt toiseen ulottuvuuteen... "Tänne" jää jäljelle vain kasa valkoista jauhoa.

        Tätä jauhoa LG väittää muinaisten kuningashuoneiden jäsenten nauttineen (esim. Egyptissä on maalauksia joissa faaraolle tuodaan tarjottimella keko jotakin, mitä LG arvelee täksi "mannaksi"). Ja tällä mystisellä aineella olisi kyky pidentää ikää ja avata yliaistillisia kykyjä.

        Tälläkin palstalla on jo tainnut olla tästä aineesta puhetta sikäli että jotkut tosissaan kuvittelevat voivansa ostaa tätä erittäin vaikeasti valmistettavaa ainetta netistä... (etherium gold) - sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt että tästä samasta materiaalista on kyse.

        Moiseen mannaan LG:n mukaan siirryttiin koska alunperin avaruuden älyllisen rodun edustajien perimä ihmiskunnassa alkoi heiketä. Vaikka tätä nyt joku varmasti yökkiikin, niin LG:n mukaan alunperin nuo avaruuden muukalaiset nauttivat naistensa kuukautisverta, koska sillä oli noita elämää pidentäviä ja yliaistillisia kykyjä antavia ominaisuuksia. (Tämä voisi olla alkuperäinen pointti mistä ovat kehittyneet tarut ikuisesta elävistä vampyyreista, ja aikanaan jopa ehtoollinen!)

        Katsokaapa vaikka hakusanalla STARFIRE jos kiinnostaa. Eiköhän sillä jotain löydy.

        "Tälläkin palstalla on jo tainnut olla tästä aineesta puhetta sikäli että jotkut tosissaan kuvittelevat voivansa ostaa tätä erittäin vaikeasti valmistettavaa ainetta netistä.."

        Voihan tuota valmistaa vaikka merivedestä yksinkertaisesti:

        http://www.subtleenergies.com/ormus/ormus/ormus2.htm

      • Qadesha
        Ormus kirjoitti:

        Sanoin myös:

        >sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt että tästä samasta materiaalista on kyse.

        Lieneekö sentään...

        Tuskin kai tarkoitat että merivedestä voi siivilöidä kultaa? :P

      • Qadesha kirjoitti:

        Sanoin myös:

        >sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt että tästä samasta materiaalista on kyse.

        Lieneekö sentään...

        Tuskin kai tarkoitat että merivedestä voi siivilöidä kultaa? :P

        Mikäli aivan oikein muistan, niin Roope Ankka pystyi :)

      • sieneen sieneen

        "Sillä perusteella manna todellakin voisi olla maasta kerättyä sientä"
        ----------------------------------------------------------------------------
        yleensä kun lähden sieniretkelle lähden metsään ja sateisen ilman jälkeen.

        en hiekka-aavikolle missä aurinko porottaa ja on 40 lämmintä, kuten Siinailla saattaa olla.

        mutta toisaalta huumesienien päivittäinen popsiminen saattaisi selittää sen että juutalaisilta meni muutaman sadan kilometrin taivaltamiseen 40 vuotta...

    • aschelp

      Tietääkö joku tänäpäivänä mistä tätä aitoa ORME-kultaa saisi. Näyttää siltä että näitä valmistajia on paljon, mutta kun tutustuu heidän sivuihinsa käy selväksi etteivät ole tehneet sitä Hudsonin metodilla. Markkinoiden keulakuva ZPTech louhii Utahin maaperästä ns. nanomateriaaleja ja sekoittaa niihin tuntemattomasta lähteestä ORME-kultaa.
      Lupaavimmalta sivulta mitä olen tätä asiaa käynyt läpi vaikuttaa asc-alchemy.com. Tunteeko joku kyseistä firmaa? Tämä ainakin vaikuttaa tekstien perusteella lupaavalta ja hintakin on jotain muuta kuin etheriumgoldilla. En ajattele saavani tätä halvalla, koska prosessi jolla tuota saa tehtyä on hyvin vaativa.

      • sfdsh

        Laitoin viestiä tuonne asc-alchemyyn ja ne vastasivat sieltä haluavansa kuulla mun äänen puhelimitse. onko tämä huijausta?

    • tilaus tulossa

      Luettuani pitkään juttua päätin vihdoin tilata tuolta asc-alchemystä. Maksoi kyllä melko paljon (300 €), mutta konsultoinnista päätellen odotettavissa olisi sitä mitä luvataan.

      Minun osaltani taitaa jäädä sienet lehmilaitumille tänä syksynä. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe