Ikävää lukea juttuja esikoislestadiolaisuudesta, jotka ovat negatiivisia. Suurin osa jutuista on kirjoitettu yksittäisistä tapauksista, joita sattuu varmasti jokaisessa seurakunnassa sekä niiden ulkopuolella. Lisäksi kiinnitetään huomiota naimisiinmenoon, musiikin kuunteluun, huiveihin, televisioon yms. Esikoislestadiolaisuus EI ole vain yo.asioita. Niistä on mukava haukkua, ovatpa nuo yksinkertaista porukkaa, niitä on helppo ihmetellä, Miksi pidetään huivia tai ei meikata. Ne on hyviä tapoja joita noudatetaan, koska halutaan, jos ei haluta tai asioiden tekeminen on pakko, kukaan ei velvoita niin tekemään. Ongelma esikoisten seurakunnassa on se, että harvat oman linjansa vetäjät tietyllä tavalla pilaavat koko liikkeen julkisuuskuvan. Samoin niiden perheiden lapset, jotka ovat joutuneet kokemaan kovia lapsuudessaan, levittävät tehokkaasti negatiivisia viestejä porukasta. Se on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta samalla surullista kun ihmiset menettävät vanhempien virheiden takia oman luottamuksen seurakuntaan.
Tärkeintä on muistaa Jumalan oppi ja miten ihminen pelastuu, kaikki muu on hienosääntöä. Esikoisten seurakunnassa pätee sama laki, Usko pelastaa. Esikoisista suurin osa on huipputyyppejä, jotka ottavat rennosti, mutta uskovat lujasti. Itse olen parikymppinen, naimisissa ei lestadiolaisen naisen kanssa, pelannut jääkiekkoa koko ikäni, minulla on televisio, videot, dvd, playstation, internet ja kaikki vempaimet. Olen kiertänyt kaikki suomen seurapaikat ja jellivaarassa ollut monesti. Kotoa minua on tuettu aina, koskaan ei olla käsketty pois. Lähes kaikki kaverini ovat uskossa, käymme yhdessä matseissa. Ravintoloissa en käy ja viinaa en juo, koska olen sen niin parhaaksi katsonut. Minulla on paljon myös muita kavereita jotka tietävät uskosta ja pitävät silti minuá huippukaverina.
Se mitä haluan sanoa on, että esikoislestadiolaisuus on huippuporukka, jossa saarnataan oikein, siten että ihminen pelastuu kuoleman jälkeen.Se on myös muutenkin loistava porukka johon tutustumista suosittelen kaikille ihmisille. Tutustukaa, esim minuun, arvostelkaa sitten. Älkää tuomitko yksittäisten asioiden perusteella, sillä voitte menettää elämänne suurimman asian.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Meinaatko ettei kestä päivänvaloa? Vai mitä meinaat?
Onko sinun yleensä vaikea kertoa ihmisille että sinä olet lestadiolainen?
"Se on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta samalla surullista kun ihmiset menettävät vanhempien virheiden takia oman luottamuksen seurakuntaan."
Ovatko sinun vanhempasi olleet virheettömiä?
En kyllä usko sitä.
Menettää Luottamuksen?? Jos näin tapahtuu niin ihmisellä ITSELLÄÄN täytyy olla jokin konkreettinen syy miksi hän sen menettää.
Olen tainnut kuulla ennenkin että johonkin sellaiseen olisi kuotettava kovasti, jota ei todellisuudessa ole. Toiset ihmiset pyrkivät kivenkovaan saamaan sinut luottamaan itse omaksumaansa mielikuvaan jostakin asiasta.
Muistamme varmaan tarinan keisarista, jolla kaikki näkivät olevan kauniit vaatteet yllään.
Kunnes joku lapsi kertoi, ettei hän nähnyt keisarilla vaatteita, vaan näki ainoastaan alastoman keisarin.
Ihmisethän etsivat rakkautta. Siis myöskin sellaista yhteisöä jossa heitä rakastettaisiin.
Aliarvioitko todella noin pahasti ihmisten kyvyn erottaa sitä, rakastetaanko heitä vai ei?
EI siinä asiassa ihminen on hyvin tarkka-aistinen, ellei useasti jopa naivi. Hän saattaa odottaa että häntä itseään rakastetaan ehdoitta, kykenemättä itse lainkaan rakkauden tekoihin muita kohtaan.
Lapsella onkin oikeus odottaa itselleen rakkautta, ehdoitta.
Jos rakkaudettomuutta kokenut ihminen kokee, että hän saa hoitavaa ja hellivää rakkautta seurakunnassa, niin takuulla hän tulee seurakuntaan kipin kapin.
Mitä sinä puhuisit muille sellaisesta yhteisöstä jos kokisit sen keskellä rakkautta ilman ehtoja?
"Tutustukaa, esim minuun, arvostelkaa sitten."
Jus just, nyt meinaa jo hymyilyttää
tuo sinun hyvä, ja varmasti vilpitön yrityksesi.
Sinä siis levittäisit oman kiiltosi koko esikoislestadiolaisuuden suojaksi.
Valitettavasti, kukin kokee yhteisön ihan omalla tavallaan.
Mutta siitä olen aivan varma että kun opettelet kuuntelemaan lähimmäisesi murheita, ja ottamaan vastaan hänen kielteisetkin tunteensa sellaisena kun ne tilevat, niin simun seurakuntasi lisääntyy varmasti.
Kun tarjoat korvan ja olkapään hätääntynelle, pettyneelle ja itsensä hylätyksi tuntevalle ihmiselle, niin sinulta ei ystäviä puutu silloin.
Kun tuo vaivan aiheuttanut paha tunne tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, niin silloin hymy leviää ja mieli rauhoittuu, ja kieli alkaakin lailamaan kiitosta.
Terveisiä Tampereelle, Hmmm!
kommentti. Otat rennosti, mutta uskot lujasti.
Voitko tarkentaa?! Miten elät uskoasi todeksi arjessa?
Kiitos, kun jaksat vastata (olet niin nuorikin vielä
:-))
Joo, se tuli vain mieleeni kommenttina. haluan vain painottaa sitä tosiasiaa, ettei mikään ulkoinen näkyvä asia ole autuuden perusta. Ehkä osalla meidänkin siunatusta kristillisyydestä on hieman perusasiat päässeet unohtumaan, mutta uskon että Luoja kyllä korjaa senkin asian. Minä olen aina ollut ns. peruskunnollinen kaveri. En ryyppää tai käy ravintoloissa muuta kuin syömässä vaimoni kanssa silloin tällöin. Elän uskoa todeksi uskomalla Jumalaan. Minulle siinäkin on jo valtavasti tehtävää sillä se on välillä vaikeaa. En kaipaa enää muita huolenaiheita, kuten pukeutumis-tai vastaavia huolia. Olen elämässäni vapaa Jeesuksen ansiosta ja ertääin tyytyväinen elämääni.
Lisäksi olen huomannut sen, että jos joku ihminen on heränneessä tilassa hän etsii itselleen seurakunnan tai henkilön jonka kanssa puhua. Minulle on monta kertaa käynyt niin, että joku ihminen on sanonut minulle, sinussa on jotakin outoa.Silloin olen sanonut olevani uskovainen. Kukaan ei usko sitä ensi kerralla, mutta alkaa kyselemään uskosta ja kiinnostuu asioista, koska huomaa, että voi olla mukava heppu ja nauttia elämästä uskovaisena. Kukaan ei ole koskaan puhunut minusta pahaa uskon takia ja minua arvostetaan harrastuspiireissä enemmän kuin muita. Se on Jumalan ansioita, sillä hän on näyttänyt minulle kovien kokemuksien kautta sen, mikä on tärkeää. Sillä todellisella rakkaudella, mitä olen kotoa saanut, haluan uskoa levitää omalla tavallani. Me emme saa enää käännyttää ihmisiä poi s tästä uskosta typerillä, joudut helvettiin kommenteilla, vaan muistettava miksi Jeesus kuoli ja mikä pelastumiseen riittää, Usko.