VAPAUTUKAA

Ikuiset dieetit ja laihdutukset ovat jo vuosia olleet takana. Jokainenhan haluaa olla laiha. Niin myös kaunis ja viisas, mutta kaikkea ei voi saada.
Kun tunnustin itselleni, että elämäni lihavana on paljon merkityksellisempää kuin ulkokultaisena laihana VAPAUDUIN. Enää ei tarvitse tarkkailla painoa ja puhua dieeteistä ja laihiksista. Nautin, kun saan syödä mitä haluan ja milloin haluan. Onneksi löytyy lindexistä muodikkaita vaatteita isokokosille, ei tartte tuskailla vaatteiden kanssa.
Lopettakaa turha rutina lihavuudesta ja vapautukaa, niin silloin se paino ei enää hallitse teitä vaan saatatte huomata käänteisen vaikutuksen. Meinaan, että elämäntapa ja stressi estää usein laihtumasta, mutta vapautus ei enää nosta paineita ja muutama kilo saattaa tippua ihan ittestään. Niinhän moni tulee raskaaksikin lapsettomuushoitojen jälkeen, kun luovuttaa.
Me kaikki emme voi olla voittajia ja jotkut asiat ovat vain osa elämäämme. Hyväksy itsesi! Ja viittaa kintaalla lihavia sortaville, heillä täytyy olla tosi suuria ongelmia, kun viittivät lihavien asioita mollata ja se ei ole ihan tervettä.
9804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ole niin väliä itselleni, pelkään terveyteni puolesta. sitä ei voi vähätellä, lihavuus on merkkittävä terveysongelma. ei pieni, ei kohtalainen, vaan merkittävä.

on se muutakin kun vatsamakkara ja kaksoisleuka.
siinä sinulle miettimistä.

Äänestä
  • Ei lihavuus ole riski terveydelle sen enmpää kuin laihuus. Liikalihavuus voi sen sijaan aiheuttaa sairauksia. Tuskin kukaan meistä hautaan menee terveenä, muuta kuin onnettomuuksien kautta.
    On ymmärretty väärin lihavuus, kun siihen aina kytketään sairaudet. Olen mieheni kanssa syönyt samaa ruokaa 30 vuotta ja kaikki arvoni ovat hyviä, vaikka olemme lihavia, emme syö epäterveellistä ruokaa vaan terveellistä liikaa ja silti mieheni sairastui metaboliseen oireyhtymään. Sitä on vahvana suvussa. Laihuuskaan ei olisi tätä estänyt, vain viivyttänyt ja pahin olisi voinut tapahtua salavihkaa, kun hänen äidilleen, joka kuoli sydämen revettyä. Oli monta suonta tukossa.
    On väärin olettaa, että lihava on sairas lihavuudesta, kyllä ne monet vaivat kulkevat suvussa. Kuntoilemme ja olemme hyvässä kunnossa lihavuudesta huolimatta. Jopa oma äitini on 70- kymppinen ja lihava ja terve, ei lääkettä syö mihinkään vaivaan, jopa lääkärit olivat ihmeissään. Ja moni laiha meni vierestä vaan hautaan pilleripurkkiensa kanssa.
    Kyllä toi vapautus on hyvä juttu, jatkuva laihdutus on terveydelle haitallisempaa kuin tasainen paino, jopa lihavana.

    Äänestä

  • terve kuin pukki kirjoitti:

    Ei lihavuus ole riski terveydelle sen enmpää kuin laihuus. Liikalihavuus voi sen sijaan aiheuttaa sairauksia. Tuskin kukaan meistä hautaan menee terveenä, muuta kuin onnettomuuksien kautta.

    sama kun jotkut tupakoivat 50 vuotta ja kuolevat ikään 85-vuotiaina. ei voi yleistää.

    miksi aina pitää puhua laihuudesta? NORMAALIPAINO on se mihin pyritään.

    mutta kannattaa pelata varman päälle, koska elämä on sen arvoista. en ota riskiä (ja olo on muutenkin parempi normaalipainoisena ja tupakoimattomana)

    Äänestä

  • terve kuin pukki kirjoitti:

    Ei lihavuus ole riski terveydelle sen enmpää kuin laihuus. Liikalihavuus voi sen sijaan aiheuttaa sairauksia. Tuskin kukaan meistä hautaan menee terveenä, muuta kuin onnettomuuksien kautta.
    On ymmärretty väärin lihavuus, kun siihen aina kytketään sairaudet. Olen mieheni kanssa syönyt samaa ruokaa 30 vuotta ja kaikki arvoni ovat hyviä, vaikka olemme lihavia, emme syö epäterveellistä ruokaa vaan terveellistä liikaa ja silti mieheni sairastui metaboliseen oireyhtymään. Sitä on vahvana suvussa. Laihuuskaan ei olisi tätä estänyt, vain viivyttänyt ja pahin olisi voinut tapahtua salavihkaa, kun hänen äidilleen, joka kuoli sydämen revettyä. Oli monta suonta tukossa.
    On väärin olettaa, että lihava on sairas lihavuudesta, kyllä ne monet vaivat kulkevat suvussa. Kuntoilemme ja olemme hyvässä kunnossa lihavuudesta huolimatta. Jopa oma äitini on 70- kymppinen ja lihava ja terve, ei lääkettä syö mihinkään vaivaan, jopa lääkärit olivat ihmeissään. Ja moni laiha meni vierestä vaan hautaan pilleripurkkiensa kanssa.
    Kyllä toi vapautus on hyvä juttu, jatkuva laihdutus on terveydelle haitallisempaa kuin tasainen paino, jopa lihavana.

    Perintötekijät sanelevat melko vähän useissa sairauksissa.
    Ravintoon sen sijaan voimme vaikuttaa itse samoin kuin tupakointiinkin.
    Naisia suojaa estrogeeni aina vaihdevuosiin saakka toisin kuin miehiä.
    Tuo monipuolinen ruoka on aika laaja käsite.Lääkäreiden mukaan se riittää.
    Tuota väitettä sopii kyllä epäillä.
    Toivottavasti kovin moni ei vapauta itseään.

    Äänestä

Kyllä haluaisin joka päivä sipsipussin televisiota katsellessa ja aamulla pekoni-kananmuna -aamiaisen, lounaaksi pizza ja kotiin tultua toinen pizza uuniin. iltapalaksi ottaisin varmaan patonkia ja voita ja tukkisin suolistoni sillä.

Hei vähän järkeä peliin!

Kyse on aika paljon omista valinnoista. Itse en ainakaan suostu elämään yllämainitun ruokavalion mukaan, vaikka ehkä haluaisin. Maku olisi mitä parhain, mutta..

Pitäkää kehostanne huolta, se on ainoa kehonne.

Äänestä
  • itseni 15 vuotta sitten laihduttamalla BMI 29:stä BMI 24:n
    Nyt olen jossain 26 rajamailla mutta tietysti lihaskunto on aivan tiosta maata kuin ennen.

    Päätin "vapautua" ajattelemasta että pizzaa,hamppareita ja limua piti vetää päivittäin ainoana ruokana ja että "suklaaleivareita" on kiva pistellä pellillinen kerrallaan lärviin.

    Nyt elän aivan normaalisti vieläkin usein Mäcissä käyden ja pizzaa purren mutta vapautin itseni ajattelumalliin että hyvä mieli ei tule siitä kun survoo läskiä naamaansa 10kg päivässä ja sokeria ja suolaa lihiksiä ja kaljaa.

    Tämän hetken "kicksit" saan kunnon salitreenistä tai muusta urheilusta, paras fiilis on kun on treenin jälkeen niin "romuna" ettei pysty ilman tukea kävelemään..

    Äänestä

  • No niin, taas luullaan, että lihavat syövät koko ajan rasvaisia ruokia. Jos joku lihoo nopeasti joitain kiloja, saattaa moinen ruokavalio tulla kyseeseen. Epäilen kuitenkin että useimmilla pitkään lihavana olleilla ko. ruokavalio ei todellakaan pidä paikkaansa.

    Mutta eiköhän tehdä itse omat valintamme, kun kerran aikuisia olemme.

    Äänestä

  • Ei näytä kovin hyvin menevän jakeluun tämä että lihavat syövät pääasiassa normaaliruokaa . Itse olen koko ikäni ollut lihava eikä lapsuudessani edes mäkkäriä ollut keksitty eikä pitsasta ollut kukaan kuullut puhuttavankaan . Karkkeja ei saanut kuin juhlapäivinä ym. Liikuntaa tuli pakostikin paljon koska autoja ei ollut käytössä ja matkat olivat pitkiä . Leikit ja harrastuksetkin olivat liikunnallisia . Siellä se lihavakin pyöri mukana mutta paino ei pudonnut . Koko aikuisikäni olen tehnyt fyysisesti melko raskasta ja liikuntaa vaativaa työtä pienellä palkalla joten ei ole koskaan ollut edes varaa mihinkään pikaruokiin tottua . Sipsejä ei tee edes mieli koskaan . Kyllä muodot säilyvät tavallisella kotiruuallakin .

    Äänestä

  • leijonaNa-leijonille kirjoitti:

    Ei näytä kovin hyvin menevän jakeluun tämä että lihavat syövät pääasiassa normaaliruokaa . Itse olen koko ikäni ollut lihava eikä lapsuudessani edes mäkkäriä ollut keksitty eikä pitsasta ollut kukaan kuullut puhuttavankaan . Karkkeja ei saanut kuin juhlapäivinä ym. Liikuntaa tuli pakostikin paljon koska autoja ei ollut käytössä ja matkat olivat pitkiä . Leikit ja harrastuksetkin olivat liikunnallisia . Siellä se lihavakin pyöri mukana mutta paino ei pudonnut . Koko aikuisikäni olen tehnyt fyysisesti melko raskasta ja liikuntaa vaativaa työtä pienellä palkalla joten ei ole koskaan ollut edes varaa mihinkään pikaruokiin tottua . Sipsejä ei tee edes mieli koskaan . Kyllä muodot säilyvät tavallisella kotiruuallakin .

    Vapautuminen ulkoisilta paineilta, en alkukirjoituksessani koskaan tarkoittanut, että söisin jatkuvasti epäterveellisesti, pois se minusta vaan että voin herkutellakin. Peruna se on mikä lihottaa, mutta aah niin hyvää. Koko ikäni juonut ja syönyt vähärasvaisia tuotteita ja paljon salaattia ja juureksia. Lihavuus tulee minkä tahansa ruuan ylensyönnistä ei roskaruuan yksinään. Laihat taitavat tässä asiassa olla aika tietämättömiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vapautunut kirjoitti:

Ikuiset dieetit ja laihdutukset ovat jo vuosia olleet takana. Jokainenhan haluaa olla laiha. Niin myös kaunis ja viisas, mutta kaikkea ei voi saada.
Kun tunnustin itselleni, että elämäni lihavana on paljon merkityksellisempää kuin ulkokultaisena laihana VAPAUDUIN. Enää ei tarvitse tarkkailla painoa ja puhua dieeteistä ja laihiksista. Nautin, kun saan syödä mitä haluan ja milloin haluan. Onneksi löytyy lindexistä muodikkaita vaatteita isokokosille, ei tartte tuskailla vaatteiden kanssa.
Lopettakaa turha rutina lihavuudesta ja vapautukaa, niin silloin se paino ei enää hallitse teitä vaan saatatte huomata käänteisen vaikutuksen. Meinaan, että elämäntapa ja stressi estää usein laihtumasta, mutta vapautus ei enää nosta paineita ja muutama kilo saattaa tippua ihan ittestään. Niinhän moni tulee raskaaksikin lapsettomuushoitojen jälkeen, kun luovuttaa.
Me kaikki emme voi olla voittajia ja jotkut asiat ovat vain osa elämäämme. Hyväksy itsesi! Ja viittaa kintaalla lihavia sortaville, heillä täytyy olla tosi suuria ongelmia, kun viittivät lihavien asioita mollata ja se ei ole ihan tervettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu