Tavattiin muutama kuukausi sitten. Ollaan harrastettu muutama "yhdenyön" juttu keskenämme, mutta pelkkää seksiä se ei ole ollut vaan aikaa on vietetty muuallakin kuin sängyssä ja ollaan keskusteltu asioista, joita ei välttämättä ikinä olla jaettu muiden kanssa. Mun mielestä juttu alkoi jo kehittyä vakavammalle pohjalle kunnes kuulin että toinen osapuoli ei halua mitään sen vakavampaa vaan haluaa myös tapailla muita. Mitä kannattaa tehdä; jatkaa tapailua (ei vakavasti) kun ei toista pysty/halua unohtaa? Vai pitäiskö olla ottamatta yhteyttä kun pelkää että sydän särkyy.. varsinkin jos nään hänet toisen sylissä. Vinkkejä kaipaan vaikka tuota ikääkin on jo karttunut. Silti tuntuu että ikinä en teitä ihania miehiä kuitenkaan ymmärrä. Miten sitä voikin tavata niin ihanan ihmisen ja sitten huomata että ollaankin niin eri elämänvaiheissa? Ei ollut ensimmäinen kerta.
Ihanaa.. mutta onko se nyt ohi?
kukka
3909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa enemmän kuin tutulta. Itseasiassa olen itse (taas kerran) samassa tilanteessa.
Mielestäni tapailua ei kannata jatkaa ja näin olen itsekin päättänyt tehdä, jos toinen osapuoli ei todellakaan ole valmis eikä halukas mihikään vakavampaan. Vaikka se tuntuukin vaikealta ja tuskalliselta päättää juttu kuin seinään, se ei kuitenkaan satuta yhtä paljon kuin se, ettet voi toista kokonaan saada. Sydän särkyy, mutta voi särkyä vielä paljon pahemmin, jos jatkat juttua.
Itselläni oli vuoden mittainen ei niin vakava suhde, jossa tapailimme satunnaisesti. Olihan se ihanaa ja mukavaa nähdä toista edes joskus (ja itsekseen elätellä tunteita toista kohtaan), mutta pidemmän päälle se oli todella raastavaa. Ja eihän se juttu sitten hyvin päättynyt. Tapaileminen loppui kun mies oli viimein valmis sitoutumaan.... jonkun muun kuin minun kanssani :/
Vielä tuossa vaiheessa juttu on helppo lopettaa, mutta mitä pidemmälle sitä jatkaa sitä vaikeampaa on toisesta luopua (ironista kyllä, miten voi luopua jostain, mitä ei ole koskaan ollutkaan...). Olen itse miettinyt, että jos toista kohtaan on oikeita tunteita vetoaminen vapauden kaipuuseen on puppua.
Voimia sinulle :)
Kiitos vinkistä. Mieli tekisi koko ajan tarttua puhelimeen ja kuitenkin vielä sopia tapaaminen. Mutta kun pohjimmiltani haluaisin enemmänkin kun vain satunnaista tapailua ja itse olisin valmis sitoutumaan yhteen ihmiseen ilman syrjähyppelyjä. Miten se irtipäästäminen voi tuntua niin pirun vaikeelle? Ja jos kuitenkin vielä olen yhteydessä ja näen tämän ihanan ihmisen, jokaisen näkemisen jälkeen on varmaan hirveätä tuskaa ja sydänsuru on kuitenkin jossain vaiheessa edessä. Itkettää.
Itse olen "varattu", mutta tavannut ihanan miehen keväällä. Olemme tavanneet n. 2 krt/kk ja olen ihastunut ko. ihmiseen ja tunne on molemminpuolinen, mutta en voi kuvitellakaan jättäväni miestäni eli nyt vain taistelen tunteiden kanssa. Järkevintä olisi unohtaa koko mies, mutta tunteille ei voi mitään. Mitä pidemmälle suhde kehittyy, sitä vaikeampi siitä on irrottautua, ainakin omalla kohdalla. En silti kadu hetkeäkään, mutta kaikella on hintansa...