Oon 18-vuotias (eli en nyt varsinaisesti mikään teini enää) ja rv10 menossa. Eilen oli ensimmäinen neuvola. Sieltä lähdin ihan rauhallisin mielin pois ja vaikka miestä ei tässä mukana olekaan niin päätin että pärjään kyllä yksinkin. Pelkäsin vanhemmilleni kertomista mutta ajattelin et ei se nyt niin kauheeta voi olla. Asun siis vielä kotona..Nyt sitten kämpän haku käynnissä. Äidilleni kerroin puhelimessa ku on siskonsa luona. Alko itkemään,huutamaan ja haukkumaan. Yritin sanoo et kyl ymmärrän mitä oon tekemässä ja että kyllä pärjätään jne. Mutta ei...Minä olen pentu ja hän ei halua äpärän mummoksi. Siinä sitten luuri korvaan ja sen jälkeen en ole äidistä mitään kuullut. Tänään soitti sitten perhetuttu et mitä oon tehny ku äiti on ihan hysteerinen. Pitää kuulemma mennä hänen kanssa juttelemaan,että saadaan "järkevä päätös" tehtyä. Oon nyt tässä itkeä tihrustanu pitkin päivää. Koulu alkaa torstaina (menen etälukioon käymään lukion loppuun). Olin eilen niin rauhallinen ja onnellinen ja luottavainen...Nyt en tiiä et mitä pitäis ajatella..Myöntyä muiden tahtoon ja tehdä abortti? Koska eihän tätä lasta näytä muut haluavan kuin minä. *huokaus* Ei kai se ole lapselle oikein että äpäräksi haukutaan vaik ei ole vielä edes syntyny.. Teenkö väärin jos synnytän tämän?
Asiallisia kommentteja kiitos... Haukkumisia en tarvitse..Tarpeeksi rikki tässä jo ollaan. =(
Asiallisia kommentteja kiitos... Haukkumisia en tarvitse..Tarpeeksi rikki tässä jo ollaan. =(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Luettuasi kirjoituksen olisin halunnut olla paikalla ja ottaa sinut reiluun halaukseen.
Olin itse tuossa tilanteessa noin kaksikymmentä vuotta sitten (pari vuotta vanhempana kylläkin, mutta sillä ei ole merkitystä). Kerrottuani äidille, hän ei puhunut minulle juuri mitään moneen moneen kuukauteen. Hänen sydämensä suli vasta, kun hän tuli katsomaan minua laitokselle. Lapsukaisestani tuli sitten oikea mummon kulta.
Koskaan ei lapsukaiseni saanut kuulla äpäränimitystä, ei siis varmaan sinunkaan, eletäänhän nyt jo 2000-luvulla.
Kuuntele tuntoja ja toimi sydämesi mukaan. Ole onnellinen omista valinnoistasi.
minä sinuna tekisin sen lapsen.. jos sinä itsekin sitä haluat niin miksi tehdä abortti? kyllä se sun äitis ymmärtää jossain vaiheessa. ja sitä paitsi jos sinä nyt tekisit sen abortin ihan vaan sen takia että äitis haluaa niin miten teidän välit muuttuisi? ja miten sekin vaikuttaa loppuelämääsi.. jos tunnet olevasi valmis äidiksi niin anna mennä! ;) toivottavasti kaikki menee hyvin!
Olet aikuinen ja päätät itse asiasta. Vaikeaahan se voi olla taloudellisesti, mutta mieti niitä traumoja joita abortista voi jäädä. Typerää joutua tuollaiseen tilanteeseen, mutta tehty mikä tehty. Kyllä äitilläsi ei ole kaikki kotona, jos rupeaa huutamaan ja haukkumaan - itkun vielä ymmärtää. En ottaisi huomioon tuollaisen ihmisen mielipidettä yhtään missään päätöksessä. Jos kerran haluat lapsen, mitä ihmeen väliä muiden mielipiteillä tai haluamisilla on?
Yleensä kyllä kannatan aborttia tuommoisissa jutuissa. Toinen vaihtoehto olisi pakottaa se kundi naimisiin joka tuon on aikaansaanut. Miten vanhoja omat vanhempasi olivat kun saivat sinut? Ehkä aborttia ei kuitenkaan kannattaisi tehdä vaikka noin kävi, kunhan opetat omalle lapsellesi sitten ettei tuossa iässä kannata sekaantua poikiin jotka luulevat olevansa miehiä. Faijaksi on kypsä normaalisti ehkä 30-40 vuotiaina ja en ihmettele jos "mies" meni pakoon. Täysi-ikäinen olet lain mukaan eli siksi sinun ei pitäisi totella kauheasti muita vaikka oma äitisi ei sitä hyväksyisi. Muuten siitä vasta ongelmia tulee myöhemmin. Pidä lapsi, mutta kasvata se paremmin kuin omat vanhempasi ovat kasvattaneet sinut.
anteeksi nyt vain mutta vanhempieni kasvatuksessa ei ole mitään vikaa! Ei se ole heidän syynsä että näin kävi! Ei se ole heidän vikansa että tulin raskaaksi yllättäen eikä se ole heidän vikansa etten pysty aborttia tekemään! Oma valintani tämä on,ei kenenkään muun. En sano että teen nyt kauhean järkevästi kun tämän lapsen pidän,mutta tiedän että pärjään ja tiedän että pystyn luomaan tälle pienelle hyvä kasvu-ympäristön ja hyvän elämän. Jopa toivottavasti paremman kuin itselläni.
Eli olen siis päättänyt pysyä päätöksessäni. Ehkä "hukkaan" monien mielestä nuoruuteni jne. mutta minä en ajattele niin.
Toivoisin vain niin kovasti että äitini pystyisi myös ymmärtämään sen että olen ajatellut asiat loppuun asti. Tiedän mistä luovun ja tiedän tarkalleen mitä teen. Tai niin tarkkaa ku ensimmäistä lasta odottava voi tietää. Äitini on minulle hyvin rakas ja harmittaa niin paljon että tämän asian johdosta hän ei pysty puhumaan kanssani eikä varmasti pysty edes katsomaan minua päin. Harmittaa että hän luulee että vika on hänen..Ettei hän ole kasvattanut minua oikein.
Isälleni en edes uskalla harkita kertovani ennen kuin olen turvallisesti oman katon alla. Oman kodin haku on siis käynnissä. Toivon että edes kaverit/ystävät kestäisivät rinnallani...
Helppoa ei tule olemaan,mutta helpompaa tämä olisi jos edes vanhempani pysyisivät tukenani. Mutta aina ei saa mitä haluaa...
äitini oli 30 kun sai minut ja isä muutaman vuoden vanhempi. Ja molemmat joutuivat käymään vuoden verran lapsettomuushoidoissa ennen kuin tärppäsi. Ehkä siksikin tämä koskee äitiäni niin paljon koska olin toivottu lapsi ja monet odotukset ja toiveet oli kohdistettu minuun jo ennen kuin minua oli edes olemassa.
Etkö sinä todellakaan voi olla tunkematta näitä vihamielisiä kommenttajasi joka paikkaan? Kyllä olet katkeruuden myrkyttämä, hyvin hyvin ruma ihminen sisäisesti. Oletko koskaan empatiasta kuullut? Ennen kaikkea toivon, ettei kaltaisesi katkeroituneet pirut saisi lapsia!
Kannatan myös ihmisen oikeutta aborttiin.
Tuolla abortti palstalla oli vasta vähän aikaa sitten hyviä lähteitä, joissa kerrottiin, että neljäsosa aborttiin päätyneistä naisista katuu myöhemmin tekoaan. Syyt miksi naiset katuvat ja oireilevat psyykkisesti ovat teon harkitsemattomuus, pakottaminen aborttiin ja psyykkiset sairaudet.
Siis aloittajan kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, sillä hän valinnan tekee. Pakottamalla aborttiin joutuneet kokevat vaikeitakin psyykkisiä ongelmia jälkeenpäin. Jos päädyt aborttiin sen täytyy olla vain ja ainoastaan sinun vakaasti harkitsema päätös, muuten saatat pilata henkisen terveytesi.
hyvä että olet pysynyt OMASSA päätöksessäsi. :) itse olen myös 18 vee, ja olen miettinyt että jos nyt tulisin raskaaksi, pitäisin lapsen. surulliselta kuulostaa tuo "tarinasi", mutta muista että aina asiat järjestyy,ja kaikki tulee menemään vielä hyvin. :) kuulostat hyvältä äidiltä.:) olen varma että pärjäät! onnea sinulle ja pienokaisellesi!
Kirjotan tällein lyhyesti ja ytimekkäästi...elikkä ei todellakaan tarvi myöntyä1mulla oli tilanne sama ja lähin himasta omaan kämppään enkä ollu koko raskauden aikan väleissä porukoihin mutta nyt kun lapsi on maailmassa on porukat niin mummoa ja pappaa sille...et kyl asiat viimestään sit muuttuu...kuitenki se laps on ihan viaton...mut voimia sä tuut tarvitsemaan ja muita jotka tukee...lykkyä tykö! :)
sama juttu oli mulla kun kerroin äitilleni olevani raskaana (16-vuotiaana)
SINÄ teet sen päätöksen eikä sitä mennä minnekkään yhdessä miettimään. Anna äitisi hetken sulatella ajatusta (niin minäkin tein) kyllä se siitä.
Nyt äitini on maailman paran mummi lapselleni (4v poika) ja olisi tämän kanssa vaikka aina.
Minun äitini "hyväksyi" raskauteni vasta kun massu alkoi näkymään.
Ja sama homma kun tulin uudelleen raskaaksi, vaikka olin jo 19-vuotias. Ei ne äidit vaan tahdo hyväksyä sitä että oma lapsi kasvaa isoksi ja perustaa oman perheen (ja sinun tapauksessasi vielä muuttaa pois kotoota) Itse "joutusin" muuttamaan pois kotoota kun olin täyttänyt 16 vuotta.
Aborttia älä tee pelkästään sen takia että mitä muut sanovat/ajattelevat, katuisit sitä lopun ikääsi ja miettisit joka päivä. Kyllä ne vanhemmat ja sukulaiset tottuvat ajatukseen että saat vauvan, onhan heillä 9kk aikaa totutella.
Juttusi kuulosti niin omaltani, mutta minä pidin pääni ja siitä seurasi pelkkää hyvää. Äitini ja sukulaiset ovat niin hyvissä "väleissä" lapsen kanssa. Äidilleni poikani on kuin toinen lapsi minun lisäkseni. Jos äitisi ei halua olla äpärän mummo niin sitten ei halua, sitten hän jää ilman lastenlasta. Vanhempien päässä liikkuu varmasti niin paljon kaikenlaista kun saavat kuulla että "teini" odottaa lasta, mutta kyllä ajatukseen tottuu. Anna äitisi olla hetken rauhassa ja jutelkaa sitten. Anna hänen ymmärtää se että sinä olet jo päätöksesi tehnyt eikä siihen voi kukaan/mikään vaikuttaa. Tällätavoin hän tajuaa että olet kypsä äidiksi vaikka oletkin nuori. Etkä mene toisten tahtojen mukaan eteenpäin.
Kyllä se siitä, jaksamisia
olin 19 vuotta kun kerroin äidilleni raskaudestani, ja nuo sinun äitisi sanat ei ole mitään verrattuna minun äitini sanoihin. vaikka tiedän pahalta tuntuu!
anna äitisi sulatella asiaa, kyllä se vielä häntä koipien välissä tulee anteeksi pyytämään. se vain järkyttyi aluksi, mutta kyllä hän siitä vielä leppyy!
kannattaa ehdottomasti pitää lapsi eikä ajatella mitä muut sanoo muuten kadut jälkikäteen.olen 20 vuotias yh ja mulla 9kuukauden ikäinen tytär ja olen todella onnellinen hänestä ja siitä etten tehnyt aborttia.voimia(:
tässä on asioita mietitty,mutta pääni pidän eli kyllä tämä lapsi nyt tähän maailmaan syntyy. Tänään laitettiin jo asunto-asia alulle ja nyt pitäisi vaan löytää suht halpa ja sopivan kokoinen meille molemmille. Kyllä sitä toimeen tullaan vaikka en rahassa tule kylpemäänkään. :)
Äidistäni en ole kertomisen jälkeen kuullut mitään. Enkä mennyt perhetutun luokse eilen juttelemaan,koska en jaksa kuunnella mitään abortti-juttuja.
Tulin itsekin siihen tulokseen että kyllä me tämän pienen kanssa kaksistaan pärjätään jos muut meiät hylkää. On sitä muutkin pärjänneet.
Tässä ei nyt kuitenkaan parane huokaista helpotuksesta ennen kuin on oma katto pään päällä. Sitten se sota syttyy kun isälleni kerron,mutta yritän ajatella positiivisesti että kyllä se siitä.
Kiitos kaikille ketkä olette rohkaisseet ja kannustaneet!
Missä nyt sitten asut jos et ole äidistäsi kuullut mitään kertomasi jälkeen? Tuli vain mieleen...
Hyvä että pidät pääsi, se kertoo "kypsyydestä" ettet elä muiden tahtojen mukaan...
Ja tuo on totta että äitiys on PALJON ihanempaa mitä odottaessa kuvitteli. Sitä ei voi tietää/tuntea muut kuin äidit
on tällä hetkellä siskonsa luona "lomailemassa". Tulee kotiin viikonloppuna. Edelleen tässä kotona majailen,mutta tänään pitää muutamasta kämpästä soittaa ja yrittää nyt mahd.nopeesti päästä oman katon alle.
hyvä päätös. ihailen positiivista asennettasi,ja kuten tuollajossain jo mainittiin,kirjoituksestasi todella paistoi läpi että tulet pärjäämään. :) vaikka en sinua tunnekaan,olen onnellinen puolestasi.:) ihan meinasi itku tulla itsellänikin kun luin kirjoitustasi. ja ei sinua varmastikaan hylätä.:) onhan sulla varmaan ystäviä. ja varmasti se äitisikin ja isäskikin tottuu asiaan ja oppii ymmärtämään.pakkohan niiden on! onnea sulle.
Lueskelin noita vastauksia ja sinun kommenttejasi väliin ja kun sanoit, että tiedät mihin olet ryhtymässä niin sanon sinulle koko sydämmeni kyllyydestä että et tiedä... SE ON PALJON, PALJON IHANAMPAA MITÄ OSAAT EDES KUVITELLAKKAAN!
ON IHANAA OLLA ÄITI OLET SITTEN "YKSIN" LAPSEN KANSSA TAI ET, MUTTA ÄITINÄ ON IHANA OLLA!
En sano pahalla mutta luulin itsekkin tietäväni että mitä on olla äiti mutta aliarvioin äitiyden pahimman kerran... SE ON IHANAAKIN IHANAMPAA...
Voit lukea kuinka ihanaa on olla äiti ja yrittää kuvitella asiaa mutta kun saat pienokaisesi syliin niin sydämmesi sulaa ja sinut täyttää niin sanoin kuvaamaton ihanan tunne/olo... se rakkaus mitä annat lapsellesi jo nyt kun se on mahassasi on paljon mutta odotappa vaan kun se on sylissäsi... No näet sitten kyllä =)
ÄITINÄ ON IHANAA =)
ONNEA ODOTUKSEEN JA VOIMIA ITSESI KOKOAMISEEN =)
Olin myös 18v kun tulin raskaaksi. Asuin silloin jo omassa kodissa avomiehen kanssa, muutin kotoa 17vuotiaana. Puhelimessa minä päätin äidilleni kertoa kun en uskaltanut kasvotustenkaan, sain myös yllätyksen; äiti sanoi ei kai, voi ei ja kuinka pitkällä olet. Aloin itkeä järkytyksestä kun kuvittelin että äitini haluaa minulle aborttia. Mutta hän sanoi ettei sillä kysynyt. Olin jo viidennellä kuulla kun kerroin äidilleni, me kun ei niin usein nähty kun välimatkaa on päälle 100km joten viivyttelin (vaikka 4kk vanhempani kävivät meillä kylässä mutteivat huomanneet mitään, maha oli niin pieni)
Puhelumme jälkeen äiti kertoi isälleni ja veljelleni, he alkoivat sulatella asiaa ja 15min päästä sain onnittelu puhelun heiltä. Siitä asti he ovat olleet iloisia raskaudesta ja varsinkin vauvan syntymän jälkeen.
Nyt olen 19v ja 1kk vanhan pojan äiti. Poika on isovanhempiensa kullanmuru, ja mummi soittaa joka päivä ja kyselee kuulumisia.
Olen yleensä aika kriittinen teinivanhempia kohtaan mutta tässä kohtaan tuli mieleen omat perhesuhteeni. Ei liity mitenkään raskauteen vaan kuolemaan... Mutta kuitenkin, kirjoituksesta paistoi läpi se, että tulet kyllä pärjäämään. Pidä lapsi. Se on osa sinua! Äitisi myöntyy kyllä kunhan näkee lapsenlapsensa. Älä välitä äidistäs sillä sen mieli muuttuu kunhan näkee lapsenlapsensa että tottuu ajatukseen!
Jos kaipaat seuraa niin laitappas sähköpostiosoitetta...
Kun tunnut olevan lapsen pitämisen ja äitiyden puolella, niin kerron sinulle jotain aputahoista.
- Ensikodit. Ensikotiin voit mennä jo raskausaikana ja saada sieltä apua asioiden miettimiseen ja valmistautumiseen. Saatat halutessasi saada myös Doulan "synnytyksen tukihenkilön" mukaasi synnytykseen. Ensikodin kautta tapaat myös muita samassa tilanteessasi olevia nuoria äitejä sekä saat tietoa erilaisista tukimuodoista. Katso linkistä tarkempaa tietoa Ensikodeista ja missä niitä on. http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/2toiminta/1ensi.html
- On olemassa Yksin- ja yhteishuoltajien Liitto. Se tarjoaa paljon tukea, tietoa ja yhteistoimintaa samassa tilanteessa oleville.
http://www.yyl.fi/
- Teiniperheillä on myös oma yhdistys! Yhdistyksen www-sivuilla on hyvää asiaa mm. isovanhemmille!
http://www.teiniperheet.fi/
- Pidä huolta omasta jaksamisestasi! Sinulle voisi olla apua esimerkiksi tukiperhetoiminnasta. Eli voit pyytää itsellesi Tukiperhettä tai -henkilöä, jotka ovat koulutettuja vapaaehtoisia. Tukiperhe yleensä tukee sillä tavalla, että he ottavat lapsen välillä hoitoon esimerkiksi viikonlopuksi kerran kuussa. Sinulle saattaisi hyvinkin löytyä joku mukava tukiperhe tai -henkilö, joka auttaisi sinua jaksamaan, kun saisit välillä levähtää lapsen hoidosta. Älä ajattele, että asioiden pitää olla huonosti tai että olet luuseri, jos pyydät tukiperhettä. Tukiperhe auttaa jaksamaan ja monilla yksinhuoltajille on tukiperhe!
- Rahallinen tuki: Sinä olet oikeutettu ainakin elatustukeen, elatustuen yksinhuoltajalisään sekä lapsilisiin. Ensin saat äitiyspäivärahaa olessasi lapsen kanssa kotona ja jos jäät kotiin pidemmäksi ajaksi, niin saat kotihoidontukea kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Sen lisäksi voit saada asumistukea ja varmaan toimeentulotukeakin. Jos myöhemmin lähden opiskelemaan, niin opintoihinkin saat tukea. Lapsi ja omaan kotiin muuttaminen kuitenkin aiheuttavat paljon menojakin. Näihin voit saada apua toimeentulotuesta sekä esimerkiksi seurakunnan diakoniatyöstä. Älä häpeä sitä, että haet apua! Äitiys on tosi tärkeä tehtävä! Tarkkaile kirpputorien tarjontaa ja kysele, onko tuttavilla tarpeettomia tavaroita, joita tarvitset omassa kodissasi tai lapsen hoidossa. Tässä mielessä Ensikotiin meneminen olisi hyvä ratkaisu, ettei sinun tarvitsisi perustaa kotia hetkessä. Ensikodissa et myöskään jää niin yksin lapsesi kanssa, kun kenties jäisit omassa asunnossasi.
- Sinä joudut/saat joka tapauksessa asioida sosiaalityöntekijöiden kanssa. Yksi selvitettävä asia on isyyden selvittäminen. Sosiaalityöntekijät saattavat myös taivutella sinua luovuttamaan lapsi adoptioon. Suhtaudu tähän suurella varauksella, sillä he yrittävät välttää sosiaalimenoja ja heillä on lasta odottamassa hirveän paljon lapsettomia pariskuntia. Jos luovutat lapsen adoptioon, menetät kaikki oikeutesi vanhempana ja lapsi siirretään paikkaan, jota et tiedä etkä kenties koskaan näe lastasi enää.
Tämä unohtui tukiperhetoiminnasta!
http://www.pelastakaalapset.fi/lastensuojelupalvelut/tukiperhe.php
sä oot jo aikuinen nainen ja saat pitää lapses jos haluut. olet mielestni eriitäin kypsä ja reipas kun olet jo tohon asti jaksanut. en käsitä niitä äitejä jotka eivän halua päästää irti omasta lapsesta silloin kun he kasvavat aikuisiksi. he eivät anna elää omaa elämää ja perustaa omaa perhettä ne pitää kiinni ja luulee ihan pikku lapseks. kyllä se sun äiti varmaan vähän ajan päästä leppyy. onnea ja paljon halauksia sulle.